Eläinkunta – monisoluiset eukaryoottiset eläimet, ominaisuudet ja elämäntavat

Eläimet ovat eukaryoottisia organismeja, joissa on monia soluja. Ne eivät käytä valoa energian saamiseen kuten kasvit. Eläimet käyttävät erilaisia tapoja saada energiaa muilta eläviltä olennoilta. Ne voivat syödä muita eläviä olentoja, vaikka jotkut niistä ovatkin loisia tai niillä on fotosynteettisiä alkueläimiä symbionteina.

Useimmat eläimet ovat liikkuvia, eli ne voivat liikkua. Eläimet ottavat happea ja luovuttavat hiilidioksidia. Tämä soluhengitys on osa niiden aineenvaihduntaa (kemiallista toimintaa). Molemmilla näillä tavoilla ne eroavat kasveista. Eläinten soluilla on myös erilaiset solukalvot kuin muilla eukaryooteilla, kuten kasveilla ja sienillä. Eläinten tutkimusta kutsutaan eläintieteeksi.

Myös kasvit ovat monisoluisia eukaryoottisia organismeja, mutta ne elävät käyttämällä valoa, vettä ja peruselementtejä kudostensa rakentamiseen.

Eläinten tärkeimmät ominaisuudet

Yleisellä tasolla eläimiä luonnehtivat seuraavat piirteet:

  • Monisoluisuus: elimistö koostuu useista erilaistuneista solutyypeistä ja kudoksista.
  • Eukaryoottisuus: solut sisältävät tumakotelon ja kalvostorakenteita.
  • Heterotrofisuus: eläimet saavat energiansa ja rakennusaineensa syömällä muita eliöitä tai niiden osia.
  • Solukalvorakenne: eläinsoluilla ei ole soluseinää kuten kasveilla, vaan niiden pinnalla on joustava solukalvo ja usein ulkopuolinen soluvälikomponentti, kuten kollageeni.
  • Erilaistuneet solutyypit: muun muassa lihas- ja hermosolut, jotka mahdollistavat aktiivisen liikkumisen ja tiedonkäsittelyn.
  • Monimuotoiset aineenvaihdunta- ja hengitystavat: pienet eläimet voivat käyttää diffuusiota, suuremmat tarvitsevat hengityselimiä (kidukset, keuhkot, trakeat) ja verenkiertojärjestelmän.

Ravinto ja elämäntavat

Eläinten ravintotavat vaihtelevat laajasti. Tavallisia tapoja ovat:

  • Petous: aktiivinen saalistus ja saaliin nieleminen tai repiminen.
  • Kasvinsyönti: herbivoria, usein erikoistuneilla ruuansulatusjärjestelmillä.
  • Suodattaminen: planktonin ja orgaanisen aineksen suodatus vedestä (esim. simpukat).
  • Ravinteiden hajottaminen ja jätteiden hyödyntäminen: detritivoreja, kuten monet niveljalkaiset.
  • Loisena eläminen: riippuvuus isännästä (sisä- tai ulkoloiset).
  • Symbioosi: esimerkiksi korallit, joilla on fotosynteettisiä alkueläimiä symbionteina (zooxanthellat), mikä tukee ravinnonsaantia.

Muodot, rakenteet ja kehitys

Eläinten ruumiinrakenne vaihtelee yksinkertaisista sieniä muistuttavista rakenteista hyvin kehittyneisiin elimiin ja elinjärjestelmiin. Keskeisiä käsitteitä:

  • Ruumiin symmetria: radiaalinen (esim. meduusat) tai bilateraalinen (suuri osa eläinyksilöistä).
  • Segmentaatio: monilla eläinryhmillä ruumis on jakautunut toistuviin osiin (esim. niveljalkaiset, selkärangattomat).
  • Elimistöontelo: acoelomaatit, pseudocoelomaatit ja coelomaatit eri elinrakenteiden perusteella.
  • Kehitys: eläinten alkionkehitys sisältää tyypillisesti munasolun ja siittiön yhdistymisen (zygootti), jakautumisen, blastulan muodostumisen ja gastrulaation. Monet lajit käyvät läpi eri kehitysvaiheita, kuten toukka- ja aikuismuodot sekä metamorfosin.

Lisääntyminen

Eläimillä esiintyy sekä seksuaalista että aseksuaalista lisääntymistä:

  • Seksuaalinen lisääntyminen: sukusolut (munasolu ja siittiö) yhdistyvät; hedelmöitys voi tapahtua sisäisesti tai ulkoisesti. Monet lajit erikoistuvat lisääntymiskäyttäytymiseen, parinvaihtoon ja vanhemmuuteen.
  • Hermaprodiittisuus: joillain lajeilla samassa yksilössä on sekä mies- että naissukupuolen elimet (esim. monet maa- ja vesieläimet).
  • Aseksuaalinen lisääntyminen: kuten kuroutuminen, jakautuminen tai fragmentaatio tietyillä lajeilla (esim. jotkut polyyppimuotoiset lajit).

Sukupuutto ja evoluutio

Eläinten alkuperä ja monimuotoisuus kehittyivät pitkän ajan kuluessa. Merkittävä tapahtuma oli kambrikauden räjähdys (Cambrian explosion), jolloin monet nykyisten päälohkojen edustajat ilmestyivät fossiiliaineistoon. Nykyään tunnetaan useita kymmeniä eläinphylaa, joista suurimpia lajirikkaudessa ovat esimerkiksi niveljalkaiset, nilviäiset, annelidit, selkärankaiset ja piikkinahkaiset.

Ekologinen merkitys ja suhteet ihmiseen

Eläimet ovat avainasemassa ekosysteemeissä: ne toimivat kuluttajina, pölyttäjinä, hajottajina ja ekosysteemien muokkaajina. Ihmisen kannalta eläimet ovat tärkeitä ravinnon, palveluiden (pölytys), talouden (kalastus, maatalous), lääketieteen (mallilajit, antimikrobitutkimus) ja kulttuurin kannalta. Toisaalta ihmisen toiminta uhkaa monia lajeja elinympäristöjen tuhoutumisen, ilmastonmuutoksen ja aiheutettujen vieraslajien kautta.

Eläintieteen merkitys

Eläintiete kattaa eläinten anatomian, fysiologian, käyttäytymisen, ekologian, taksonomian ja evoluution tutkimuksen. Tutkimus auttaa ymmärtämään luonnon monimuotoisuutta, suojelutarpeita ja kehittämään kestäviä tapoja käyttää eläinvaroja.

Yhteenvetona: eläinkunta on laaja ja erilaistunut ryhmä monisoluisten eukaryoottien joukossa, jolle on ominaista heterotrofinen elämäntapa, solujen erilaistuminen, monenlaiset lisääntymis- ja kehitysstrategiat sekä keskeinen rooli maapallon ekosysteemeissä.

Eläinten ryhmittely

Eläimiä on monenlaisia. Useimmat ihmiset tuntevat vain noin 3 prosenttia eläinkunnasta. Kun biologit tutkivat eläimiä, he löytävät asioita, joita tietyillä eläimillä on yhteisiä. He käyttävät näitä tietoja ryhmitellessään eläimiä biologiseen luokitteluun. He uskovat, että lajeja on useita miljoonia, mutta he ovat tunnistaneet vain noin miljoona lajia.

Eläimet voidaan jakaa pääasiassa kahteen pääryhmään: selkärangattomiin ja selkärankaisiin. Selkärankaisilla on selkäranka eli selkäranka, selkärangattomilla ei.

Selkärankaisia ovat:

Joitakin selkärangattomia ovat:

Tieteellisessä kielenkäytössä ihmistä pidetään eläimenä, mutta ei-tieteellisessä arkikäytössä ihmistä ei useinkaan pidetä eläimenä.

Elämäntavat

Eläinten ravitsemustapaa kutsutaan heterotrofiseksi, koska ne saavat ravintonsa muista elävistä organismeista. Jotkut eläimet syövät vain kasveja; niitä kutsutaan kasvinsyöjiksi. Toiset eläimet syövät vain lihaa, ja niitä kutsutaan lihansyöjiksi. Eläimiä, jotka syövät sekä kasveja että lihaa, kutsutaan kaikkiruokaisiksi.

Eläinten elinympäristöt vaihtelevat suuresti. Evoluution myötä eläimet sopeutuvat elinympäristöihin, joissa ne elävät. Kala on sopeutunut elämäänsä vedessä, ja hämähäkki on sopeutunut elämäänsä hyönteisiä pyydystämällä ja syömällä. Itä-Afrikan savanneilla elävä nisäkäs elää aivan erilaista elämää kuin delfiini tai pyöriäinen, joka pyydystää kaloja meressä.

Eläinten fossiilitiedot ulottuvat noin 600 miljoonan vuoden päähän Ediacaran-kaudelle tai hieman sitä varhaisemmalle ajalle. Koko tämän pitkän ajanjakson ajan eläimet ovat jatkuvasti kehittyneet, joten nykyisin maapallolla elävät eläimet eroavat suuresti niistä, jotka elivät merenpohjan reunoilla Ediacaran-kaudella. Muinaisen elämän tutkimista kutsutaan paleontologiaksi.

Aiheeseen liittyvät sivut

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä eläimet ovat?


V: Eläimet ovat eläviä olentoja, joilla on monia soluja, jotka saavat energiaa muilta eläviltä olennoilta ja ovat eukaryootteja.

K: Mitä eläimet syövät?


V: Eläimet syövät yleensä muita eläviä olentoja tai ovat loisia.

K: Mitä ovat symbiontit?


V: Symbiontit ovat eliöitä, jotka elävät läheisessä suhteessa toisen eliön kanssa.

K: Mitä on eläintiede?


V: Eläintiede on eläinten tutkimusta.

K: Mitä on paleontologia?


V: Paleontologia on muinaisen elämän tutkimusta.

K: Miten eläimet eroavat kasveista?


V: Eläimet ovat liikkuvia, ne ottavat happea, luovuttavat hiilidioksidia ja niillä on erilaiset solukalvot kuin muilla eukaryooteilla, kuten kasveilla ja sienillä.

K: Miten kasvit saavat ravinteita?


V: Kasvit saavat ravinteita käyttämällä valoa, vettä ja peruselementtejä kudostensa valmistukseen.

AlegsaOnline.com - 2020 / 2025 - License CC3