Nome (kreikan kielestä Νομός, "piiri") oli muinaisen Egyptin hallinnollinen osa. Nome on kreikkalainen nimi, jota käytettiin Egyptin historian loppupuolella; egyptiläinen nimi oli "sepat".

Muinaisen Egyptin jako nomiin tapahtui jo ennen vuotta 3100 eaa. Alun perin nämä nomit syntyivät itsenäisinä kaupunkivaltioina ja paikallisina yhteisöinä, mutta poliittinen yhdentyminen johti niiden liittämiseen suurempiin valtakeskuksiin. Myyttisen perimätiedon mukaan hallitsija Menes yhdisti lopulta useimmat nomit yhden kuningaskunnan alaisuuteen, mistä alkoi muinaisen Egyptin pitkäaikainen keskushallinto.

Nomien rajat ja asema säilyivät hämmästyttävän pitkään: monet nimeämiskäytännöt ja hallinnolliset rakenteet jatkuivat yli 3 000 vuoden ajan, vaikka tarkat rajat ja paikalliset olot vaihtelivat eri aikakausina.

Alaja ja Ylä-Egyptin jako

Ala-Egyptissä, vanhan valtakunnan pääkaupungista Memphiksestä Välimerelle, oli tavallisesti 20 nomia. Ensimmäinen niistä sijaitsi Memphiksen, Sakkaran ja Gizan ympärillä, nykyisen Kairon alueella. Nomit numerointiin yleensä etelästä pohjoiseen Niilin suiston läpi siten, että numerot kasvoivat siirryttäessä idästä länteen tai päinvastoin paikallisista käytännöistä riippuen. Numerointi alkoi usein länsimmästä ja jatkui itään, ja Aleksandria kuului kolmanteen nomiin; Ala-Egyptin tunnettuja keskuksia olivat myös Bubastis (numero 18) ja muut merkittävät kaupunkisatamat.

Ylä-Egypti oli yleensä jaettu 22 nomiin. Ensimmäinen niistä keskittyi Elefantine ympärille, lähelle Egyptin ja Nubian rajaa ensimmäisen kataraktin kohdalla — nykyisen Assuanin alueelle. Tästä numerointi eteni järjestyksessä alavirtaan pitkin kapeaa, hedelmällistä maakaistaletta, joka muodostaa Niilin laakson. Waset (muinainen Theba tai nykyinen Luxor) oli neljäs, Amarna olennainen keskuksenä oli neljästoista ja Meidum kuului kahdeskymmenenteen nomiin.

Hallinto ja tehtävät

Jokaisessa nomessa toimi paikallinen hallitsija, nomarkhi, joka vastasi monesta tärkeästä tehtävästä. Nomarkin tehtäviin kuuluivat muun muassa:

  • vero- ja luonnonvarojen kerääminen sekä viljan ja tavaroiden ohjaaminen keskushallinnolle;
  • kastelujärjestelmien ylläpito ja maatalouden organisointi — Niilin jokivesien hallinta oli elintärkeää;
  • oikeudellinen valta ja paikallisen rauhan ylläpito;
  • temppelien ja paikalliskulttien valvonta: monilla nomeilla oli oma suojelusjumalansa tai -jumalattarensa;
  • reservien ja varastojen hoito sekä tie- ja satamarakenteiden ylläpito, etenkin Ala-Egyptin nomien rannikkoalueilla.

Nomit toimivat myös uskonnollisina yksikköinä: jokaisella nomella oli usein oma ikonografia, jumalhahmo tai symboli, joka esiintyi vaakunoissa, muistomerkissä ja seremonioissa.

Historia ja muutokset

Nomit eivät olleet staattisia; vaikka perusajatus aluejaosta säilyi, rajat, nimitykset ja hallinnolliset käytännöt muuttuivat eri dynastioiden, sotien ja uudelleenjärjestelyjen myötä. Erityisesti keskushallinnon vahvistuessa tai heiketessä nomarkhien valta vaihteli — joskus nomarkhit toimivat lähes itsenäisinä hallitsijoina, toisinaan heidät asetettiin tiukempaan keskushallinnon kurinalaisuuteen.

Ptolemaioksen ja Rooman valtakausien aikana kreikkalainen sana nome vakiintui lähdeaineistoon, mutta paikallinen egyptiläinen rakenne jatkui pitkälti entisellään. Hallinnollisia tarkistuksia ja uudelleenjakoja voitiin tehdä, ja joidenkin nomien merkitys kasvoi kaupan tai strategisen sijainnin vuoksi.

Arkeologinen ja nykylöytöjen merkitys

Nykyarkeologia ja tekstilähteet (kuten kivitekstit, papyrukset ja hautamuistomerkit) ovat auttaneet rekonstruoimaan nomien rajoja, paikallishallinnon toimintaa ja taloudellista elämää. Löydöt, kuten nimikaiverrukset, vaakunat, verokirjanpidot ja rajakivet, kertovat nomien pitkästä jatkuvuudesta ja monimuotoisuudesta.

Nomien tutkimus on keskeistä, kun pyritään ymmärtämään muinaisen Egyptin paikallista hallintoa, uskontoa ja talouselämää sekä selventämään, miten maatalous, kauppa ja keskushallinto olivat sidoksissa toisiinsa.