Paleotseeni (paleoseeni) – Paleogeenin ensimmäinen kausi ja sukupuutot
Paleoseeni: Paleogeenin avauskausi — K/T-meteoriitin ja Deccanin purkausten seuraukset, massasukupuutot ja elämän mullistus kohti moderneja nisäkkäitä.
Paleoseeni on paleogeenin ensimmäinen geologinen aikakausi. Se alkoi liitukauden loputtua noin 66 miljoonaa vuotta sitten ja kesti noin 10 miljoonaa vuotta, päättyen noin 56 miljoonaa vuotta sitten. Paleoseenia seurasi eoseeni (eoseenikausi). Aikakausi jaetaan kansainvälisesti kolmeen eri ikäjaksoon: daniiniin, selandiiniin ja thanetiiniin.
Aikakauden alku – massasukupuuttoja ja geologiset vaikutukset
Paleoseeni alkoi ja päättyi merkittävien sukupuuttojen ja ympäristömuutosten sarjaan, jotka olivat luonteeltaan erilaisia. Aikakausi alkoi niin kutsutulla K/T‑ (nykyisin K–Pg) sukupuutostapahtumalla, jonka pääasiallisina syinä pidetään meteoriitin iskua (Chicxulubin kraatteri) ja laajaa vulkaanista basalttipurkausta, joka muodosti Deccanin ansat nykyisen Intian alueella. Nämä tapahtumat johtivat useiden eliöryhmien, esimerkiksi suurten ei‑linnun matelijoiden kuten dinosaurusten, pterosaurusten ja monien merireptilia‑ryhmien, massasukupuuttoon.
Ilmasto ja ympäristö
Paleoseenin ilmasto oli yleisesti ottaen lämmin ja kostea verrattuna nykyiseen — polaarialueilla kasvoi metsiä eikä merkittävää jääpeitettä ollut. Ajan kuluessa esiintyi kuitenkin vaihtelua: lämpimät olosuhteet laajenivat ja hiilidioksidipitoisuudet pysyivät korkeina, mutta ilmasto myös muuttui vaiheittain ennen paleoseeni–eoseeni-rajalla tapahtunutta voimakasta lämpenemistä. Tällä ajanjaksolla myös merien kemia ja hiiliravitsemus muuttuivat paikallisesti voimakkaasti.
Elämän toipuminen ja evoluutio
Kattavan sukupuuton jälkeen meri‑ ja maaekosysteemit alkoivat toipua ja monipuolistua nopeasti. Maaeläimistössä nisäkkäät alkoivat radiereida ja täyttää monia ekologisia lokeroita, joita dinosaurukset olivat aiemmin hallinneet. Varhaiset nisäkäslajit olivat pääosin pieniä, mutta paleoseenin kuluessa kehittyi useita kantamuotoja, joista myöhemmin kehittyivät mm. nykyiset lauma‑eläimet, hämähäkkieläimiä muistuttavat ryhmät ja varhaiset primaatit (plesiadapiformit).
Lintujen (neornitien) monimuotoisuus kasvoi, ja maalla menestyivät suuret lentokyvyttömät linnut, kuten esimerkiksi muinaisia Gastornis‑tyyppisiä lajeja. Kasvillisuus palautui suhteellisen nopeasti: angiospermit (kukkapuut) vakiinnuttivat asemansa, ja monia nykyisin tuntemiamme kasviryhmiä ilmestyi tai laajeni paleoseenin aikana.
Meressä foraminiferat, korallit ja muut pohjaeläimet sopeutuivat uusien olosuhteiden mukaan, mutta syvänmeren yhteisöt kärsivät paikallisista ja globaaleista happikatoon liittyvistä tapahtumista.
Paleoseeni–eoseeni‑rajalla tapahtunut muutos
Aikakauden loppua leimasi paleoseeni–eoseenin terminen maksimi, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä PETM (Paleocene–Eocene Thermal Maximum). Tämä lyhyt mutta voimakas lämpenemisjakso vaikutti nopeasti globaaliin ilmastoon ja meren kemiaan. PETM:n aikana valtamerien syvyyksistä puuttui paikoin happea (syvänmeren anoksinen tapahtuma, DOAE), mikä aiheutti merkittäviä kuolemia syvänmeren eliöissä. Tämän seurauksena 35–50 prosenttia syvänmeren pohjaeläimistä, kuten tietyistä foraminiferaa‑ryhmistä, katosi paikallisesti ja globaalit lajikoostumukset muuttuivat.
Merkitys geologialle ja biologialle
- Geologisesti paleoseeni merkitsee siirtymää liitukauden lopun dramaattisista tapahtumista kohti uudenlaista paleogeenista maailma‑järjestystä: tektoniset liikkeet jatkoivat mannerten järjestymisen muokkaamista ja vulkaaninen toiminta vaikutti ilmakehän koostumukseen.
- Biologisesti kyseessä oli elämän suuri uudelleenjärjestäytyminen: monet nykyisten ryhmien kantamuodot kehittyivät tai laajenivat tässä ajassa, erityisesti nisäkkäät ja linnut, ja nykyaikaiset ekosysteemit alkoivat muodostua.
Paleoseeni on siten keskeinen jakso ymmärrettäessä, miten elämä toipui massasukupuutosta, miten ilmasto ja meret reagoivat hiilen kiertoon liittyviin häiriöihin ja miten nykyisten eliöryhmien kantamuodot vakiintuivat.
Laramidi-orogenian aiheutti valtameren kuoren uppoaminen Pohjois-Amerikan mannerlaatan alle.
K-Pg-raja, joka on merkitty Wyomingin kallioon (valkoinen raita keskellä).
Patagonialaisen maiseman palauttaminen Danianin aikana
Ilmasto
Viileämmän alun jälkeen ilmasto lämpeni aikakauden aikana, paljon nykyistä lämpimämmäksi, ja maailma oli voimakkaasti metsäinen. Napoilla ei ollut jääpeitteitä. Lämpimät meret kiertivät koko maailmassa, myös navoilla. Paleoseenin alkupuolella merieläinten monimuotoisuus ja runsaus oli vähäistä, mutta tämä suuntaus kääntyi aikakauden myöhemmässä vaiheessa. Trooppiset olosuhteet synnyttivät runsaasti merielämää, myös koralliriuttoja. Kun merieläinten matelijat kuolivat sukupuuttoon liitukauden lopulla, haista tuli suurimpia saalistajia. Liitukauden lopussa ammoniitit ja monet foraminifera-lajeista kuolivat sukupuuttoon.
Myös merieläimistö alkoi muistuttaa nykyajan eläimistöä. Ainoastaan merinisäkkäät ja tärkeä haiden suku, Carcharhinidae, puuttuvat.
Muut kuin aaviset dinosaurukset ovat saattaneet säilyä jossain määrin paleoseenikauden Danian-vaiheen alkuvaiheessa noin 66 mya. Kiistelty todiste tällaisesta on New Mexicon paleoseenikerrostumista löydetty hadrosauruksen sääriluu, mutta tällaiset myöhäiset muodot voivat olla johdettuja fossiileja. Tämä tarkoittaa sitä, että ne fossiilisoituivat, sitten eroosio paljasti ne, minkä jälkeen ne hautautuivat uudelleen nuorempaan kivikerrokseen.
Jäämetsät
Paleoseenin lämmin ilmasto, joka muistutti paljon liitukauden ilmastoa, tuki polaarimetsiä. Sademäärät ovat merkittävä tekijä kasvien monimuotoisuudelle lähempänä päiväntasaajaa, mutta polaarikasvien on sopeuduttava valoon (polaariyöt ja keskiyön auringot) ja lämpötilaan. Tämän vuoksi molempien napojen kasvit ovat kehittäneet joitakin samankaltaisia ominaisuuksia, kuten leveät lehdet. Kasvien monimuotoisuus molemmilla navoilla lisääntyi koko paleoseenin ajan, erityisesti sen loppupuolella, samanaikaisesti maapallon lämpötilan nousun kanssa.
Paleoseenin vaiheet
Paleoseeni jaetaan kolmeen vaiheeseen:
| Vaihe | Aika miljoonaa vuotta sitten |
| Thanetian | 59.2 - 56 |
| Selandian | 61.6 - 59.2 |
| Danian | 66 - 61.6 |
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on paleoseeni?
V: Paleoseeni on paleogeenin ensimmäinen geologinen aikakausi. Se alkoi liitukauden loputtua ja kesti noin 10 miljoonaa vuotta.
K: Mikä tapahtuma merkitsi paleoseenin alkua?
V: Paleoseenin alkua leimasi K/T-sukupuutostapahtuma, joka johtui meteoriitin iskun (Chicxulubin kraatteri) ja valtavan vulkaanisen tulvabasalttipurkauksen yhdistelmästä, joka synnytti Deccanin ansat nykyisen Intian alueella.
Kysymys: Mikä aiheutti tämän sukupuuttoon kuolemisen?
V: Tämän sukupuuttoon kuolemisen aiheutti meteoriitin iskun (Chicxulubin kraatteri) ja valtavan tulivuoren tulvaperäisen basalttipurkauksen yhdistelmä, joka synnytti Deccanin ansat nykyisen Intian alueella.
K: Kuinka kauan se kesti?
V: Paleoseeni kesti noin 10 miljoonaa vuotta.
K: Mitä sitä seurasi?
V: Paleoseenia seurasi eoseenikausi.
K: Miten se päättyi?
V: Paleoseeni päättyi sukupuuttoon, joka tunnetaan nimellä paleoseeni-eoseenin terminen maksimi, joka oli valtamerten anoksinen tapahtuma (DOAE). Tämä tarkoittaa sitä, että happipitoisuus oli alhainen syvän veden muodoissa, kuten pohjaeläinmuodoissa, mikä aiheutti 35-50 prosentin joukkokuolemia. Tänä aikana myös maalla esiintyvissä nisäkäslajeissa tapahtui suuria muutoksia.
Etsiä