Ammoniitit (Ammonoidea) — merelliset pääjalkaiset ja ikoniset fossiilit
Ammoniitit — ikoniset merelliset pääjalkaiset: spiraalinen fossiilikuori, 400–65 milj. vuotta vanhat löydöt. Tutustu ammoniittien evoluutioon, luokitukseen ja fossiiliharrastukseen.
Ammoniitit olivat merellisiä pääjalkaisia nilviäisiä, jotka kuuluivat alaluokkaan Ammonoidea.
Niiden laajalti tunnetuissa fossiileissa näkyy uurteinen spiraalimainen kuori, jonka loppuosassa asui lonkeroeläin. Nämä eläimet elivät merissä ainakin 400-65 miljoonaa vuotta sitten. Ne kuolivat sukupuuttoon K/T-sukupuutostapahtumassa. Niiden lähimmät elävät sukulaiset ovat mustekala, kalmari, seepia ja Nautilus.
Ammonoidea-sukuun kuuluu yhdeksän järjestystä: viisi paleotsooisella ja neljä mesotsooisella kaudella.
Ulkonäkö ja rakenne
Ammoniittien tunnusomainen piirre on kierretty, usein litteähkö kuori, joka jakautuu useisiin kammioksi kutsuttuihin osastoihin. Eläin asui kuoren viimeisessä, suurimmassa kammiossa. Kammiot erottaa toisistaan ohuet kalkkiset väliseinät (septat), ja niiden välillä kulki sifunkuli (siphuncle) — putkimainen rakenne, jonka avulla ammoniitti sääti kammojen kaasun ja nesteen määrää ja siten kelluvuuttaan. Ammoniittien kuorien pintamuoto vaihtelee sileästä voimakkaasti koristeltuun: selkään voi tulla uurteita, reunoja, räystäitä ja sarvimaisia ulokkeita.
Saumakuvioiden monimutkaisuus on yksi tärkeimmistä tuntomerkeistä: aiemmin yksinkertaiset, aaltoilevat saumat kehittyivät ajan myötä yhä monimutkaisemmiksi, ja tutkijat käyttävät näitä tyyppejä (goniatitic, ceratitic, ammonitic) luokittelussa ja iänmäärityksessä.
Elintavat ja ekologia
Ammoniitit olivat pääasiassa meressä eläneitä nektonisia tai vapaaehtoisesti uivia eläimiä, eli ne pystyivät liikkumaan vapaasti vedessä. Ne käyttivät lonkeroita saalistukseen ja ravinnon hankintaan — ravintoon kuuluivat todennäköisesti pienemmät selkärangattomat ja kalaravinto. Joillakin lajeilla oli ilmeisiä puolustusrakenteita, ja fossiileissa näkyy usein korjautuneita vaurioita, jotka viittaavat petojen hyökkäyksiin (esim. hampaiden jäljet, kalan tai mosasauruksen aiheuttamat jäljet).
Monilla ammoniiteilla esiintyy sukupuolista dimorfismia: pienemmät, usein yksinkertaisemmin koristellut muunnokset (microconch) ja suuremmat (macroconch) tulkitaan tavallisesti eri sukupuoliksi.
Fossiilit, levinneisyys ja merkitys
Ammoniitit ovat erittäin yleisiä fossiileja ja ovat tärkeitä biostratigrafiassa — ne auttavat geologeja iänmäärityksessä ja kerrostumien vertailussa, koska monet lajit esiintyvät lyhyinä, helposti tunnistettavina ajanjaksoina. Ammoniittifossiileja löytyy lähes kaikista merellisten sedimenttien vanhoista kerroksista ympäri maailmaa.
Joistakin ammoniiteista muodostuu erityisen kauniita, helmiäismäisesti hohtavia fossiileja (ammoliitti tai ammolit), joita käytetään koruissa ja koriste-esineissä. Ammoliittiesimerkkejä tunnetaan mm. Kanadasta.
Muutamia mittasuhteita ja erikoistapauksia
- Suureimmat tunnetut ammoniitit, kuten eräät Parapuzosia-lajit, saattoivat saavuttaa yli kaksi metriä halkaisijassa.
- Pienimmät lajit ovat olleet vain muutaman millimetrin kokoisia.
Taksonomia ja evoluutio
Ammonoideilla oli suuri monimuotoisuus sekä kuoren muodon että saumauskuvioiden suhteen. Ne kehittyivät ensimmäisen kerran Devonin aikana (noin 400 miljoonaa vuotta sitten) ja kokivat useita säteittäisiä monimuotoistumisia sekä sukupuuttoaaltoja ennen lopullista katoamistaan liitukauden lopussa.
Sukupuutto
Ammoniitit kuolivat sukupuuttoon K–T (nykyisin K–Pg) -sukupuutostapahtumassa noin 66 miljoonaa vuotta sitten yhdessä monien muiden merilajien ja dinosaurusten kanssa. Syyt liittyvät laajamittaisiin ympäristömuutoksiin, joita aiheutti todennäköisesti suuri asteroidi-iskun ja siitä seuranneiden ketjureaktioiden yhdistelmä: ilmasto-, valo- ja ravintoverkkohäiriöt.
Keräily ja tutkimus
Ammoniittifossiilit ovat suosittuja keräilijöiden keskuudessa ja tärkeitä tutkijoille, jotka tutkivat muinaisten meriekosysteemien rakennetta, evoluutiota ja stratigrafiaa. Monissa maissa fossiilien keräilyä säädellään, ja arvokkaimpia yksilöitä tutkitaan tai suojellaan museokokoelmissa.
Ammoniittien tutkimus yhdistää paleontologian, geologian ja biologian menetelmiä: kuoren rakenteen, saumausten ja kemiallisen koostumuksen analyysit kertovat paljon niiden elintavoista, elinympäristöstä ja ympäristön muutoksista kautta geologisen ajan.
Parapuzosia seppenradensis , suurin tunnettu ammoniitti.
Erimuotoinen ammoniitti Didymoceras stevensoni
Erilaisia ammoniittien ruumiinmuotoja.
Evolution
Ammoniitteja esiintyi ensimmäisen kerran devonikauden alkupuolella. Ne kehittyivät pienestä, suorakuorisesta Bactridianista, joka oli varhainen Nautiloidi. Ne kehittyivät nopeasti erimuotoisiksi ja -kokoisiksi, mukaan lukien jotkut hiusneulojen muotoiset. Kehityksensä aikana ammoniitit kohtasivat peräti neljä katastrofaalista tapahtumaa, jotka lopulta johtivat niiden sukupuuttoon kuolemiseen. Ensimmäinen tapahtuma sattui ylädevonikaudella ja toinen permikauden lopussa (250 miljoonaa vuotta sitten), jolloin vain kaksi linjaa selvisi hengissä P/Tr-sukupuutostapahtumasta. Eloonjääneet lajit säteilivät ja kukoistivat koko triaskauden ajan. Tämän jakson lopussa (206 miljoonaa vuotta sitten) niitä kohtasi jälleen lähes sukupuutto, jolloin vain yksi suku jäi henkiin. Tämä tapahtuma merkitsi triaskauden loppua ja jurakauden alkua, jonka aikana ammoniittilajien määrä kasvoi jälleen. Lopullinen katastrofi tapahtui liitukauden lopussa, jolloin kaikki lajit hävisivät ja ammoniitit kuolivat sukupuuttoon.
Nuoret ammoniitit elivät planktonissa, lähellä meren pintaa. Ne söivät kasvaessaan lähinnä pieniä poikasia. Tämän vuoksi ne olivat erityisen haavoittuvaisia kaikille tapahtumille, jotka sekoittivat planktonvyöhykkeen.
Life
Ammoniitit aloittivat elämänsä pieninä planktoneläiminä, joiden halkaisija on alle 1 mm. Pienenä ne olisivat olleet alttiita muiden saalistajien, kuten mosasaurusten ja kalojen, hyökkäyksille. Kuori antoi kuitenkin jonkinlaisen suojan niiden pehmeille osille. Sukupuolidimorfismista, jossa naaraat ovat suurempia ja urokset pienempiä, on keskusteltu paljon.p244 Asia on edelleen avoin, mutta ainakin joistakin lajeista on löydetty esiintymiä, joissa on kaksi kokoa ilman välikappaleita.
Kuoren kasvaessa takalokerot suljettiin puoliksi läpäisevällä kalvolla. Kummankin väliseinän keskellä kulki yksi putki, siphuncle, joka yhdisti kammiot. Eläin pystyi lisäämään tai vetämään kaasua tarpeen mukaan kelluvuuden saavuttamiseksi. Kuoren sisäpuolella lokerot on merkitty hienostuneilla ompeleilla. Nämä ovat helposti nähtävissä niissä fossiileissa, jotka ovat sisäisiä muotteja, kuten useimmat.p241 Ammoniitit olivat aktiivisia saalistajia, ja kalat ja merieläinten matelijat söivät niitä usein. Fossiileista löytyy lähes aina ulkokuorta, joka on katkennut, luultavasti juuri tällaisen hyökkäyksen seurauksena.
Ammoniitit uivat suihkumoottorilla, kuten useimmat muutkin pääjalkaiset. Vesi olisi tullut vaipan onteloon, kulkenut kidusten yli ja ruiskutettu ulos. Nautiluksilla on myös pakomekanismi, jossa haarakammion (kiduskammion) supistuminen saa eläimen hyppäämään pois saalistajan tieltä.p232 Olisi kohtuullista olettaa, että ammoniiteilla oli samanlainen mekanismi.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mitä ovat ammoniitit?
V: Ammoniitit olivat merellisiä pääjalkaisia nilviäisiä, jotka kuuluivat alaluokkaan Ammonoidea.
K: Miltä ammoniittifossiilit näyttävät?
V: Ammoniittifossiileissa näkyy kylkikaareva spiraalimainen kuori, jonka loppuosassa asui lonkeroeläin.
K: Milloin ammoniitit elivät?
V: Ammoniitit elivät merissä ainakin 400-65 miljoonaa vuotta sitten.
K: Milloin ammoniitit kuolivat sukupuuttoon?
V: Ammoniitit kuolivat sukupuuttoon K/T-sukupuutostapahtuman yhteydessä.
K: Mitkä ovat ammoniittien lähimmät elävät sukulaiset?
V: Ammoniittien lähimmät elävät sukulaiset ovat mustekala, kalmari, seepia ja Nautilus.
K: Kuinka monta järjestystä Ammonoidea-sukuun kuuluu?
V: Ammonoidea-alalla tunnetaan yhdeksän järjestystä: viisi paleotsooisella ja neljä mesotsooisella kaudella.
K: Mihin alaluokkaan ammoniitit kuuluvat?
V: Ammoniitit kuuluvat alaluokkaan Ammonoidea.
Etsiä