Baijerilainen (myös itäbaijerilainen; saksa: Bairisch [ˈbaɪ̯ʁɪʃ] (
kuunnella)) on suuri yläsaksalaisten (oberdeutsch) murteiden ryhmä, joka kuuluu korkea- (Hoch-)saksan haaraan länsigermaanisissa kielissä. Baijerilaisia murteita puhutaankin pääasiassa Itävallassa, Kaakkois-Saksassa (Bayern) ja Etelä-Tiroolissa (Italia). Sveitsissä vallitsevat sen sijaan pääosin alemanniset murteet, joten baijerilainen ei ole siellä laajasti levinnyt.
Baijerilaiset murteet muodostavat kielikentän, jossa paikalliset vaihtelut voivat olla merkittäviä: puhujat eri alueilla eivät aina ymmärrä toisiaan täydellisesti. Yhteisenä piirteenä on useita äänne- ja muotorakenteiden eroja verrattuna standardisaksaankin: vokaalimuutoksia ja diftongisaatiota, erityisiä konsonanttimuotoja, artikkeleiden ja pronominien taipumisen eroja sekä omanlaisia verbimuotoja. Murteissa esiintyy myös säilyneitä keskisaksalaisesta tai keskiaikaisesta sakasta peräisin olevia muotoja, jotka ovat kadonneet standardisaksasta.
Itäbaijerilainen (Ostbairisch) on yksi merkittävimmistä baijerilaisen ryhmistä. Se on yleinen Itävallassa (erityisesti Ala- ja Ylä-Itävallassa sekä osissa Steiermarkia) sekä Saksan kaakkoisosissa. Itäbaijerilainen kuuluu yläsaksalaisiin, mutta ei ole sama kieli kuin standardisaksa. Kuitenkin molemmat ovat vaikuttaneet toisiinsa vuosisatojen kuluessa: useimmat itäbaijerilaisen puhujat hallitsevat myös standardisaksan ja käyttävät sitä virallisissa yhteyksissä, koulussa ja mediassa.
Baijerilainen jaetaan perinteisesti laajempiin alakategorioihin; yleisesti erotetaan ainakin:
- Pohjoisbaijerilainen (Nordbairisch) – puhuttuna Saksan itäisissä ylä-Bayern -alueissa ja itäisissä siirtymävyöhykkeissä;
- Keskibaijerilainen (Mittelbairisch) – väliin sijoittuvat murteet, joilla on piirteitä sekä pohjoisesta että etelästä;
- Eteläbaijerilainen (Südbairisch) – Tyrolin, Kärtnerin (Kärnten) ja Etelä-Tiroolin alueilla esiintyviä muotoja.
Austro-baijerilaista (austro-bairisch) käytetään usein viittaamaan laajempiin Itävallassa ja sen läheisyydessä esiintyviin murreryhmiin. Tähän ryhmään voidaan lukea edellä käsitelty itäbaijerilainen sekä pieniä, historiallisesti eriytyneitä yhteisöjä ja murteita kuten Saksan cimbrialainen, hutterinsaksalainen ja móchenon murre. Nämä yhteisöt ovat säilyttäneet omia erityispiirteitään pitkän maantieteellisen eristyksen vuoksi.
Kieliasema on usein diglossinen: arkikielessä käytetään paikallista baijerilaista murretta, kun taas virallisessa, koulutuksen ja media yhteyksissä puhutaan standardisaksaa. Baijerilaisia murteita ei yleensä ole yhdenmukaisesti standardisoitu, mutta niillä on oma elinvoimainen kulttuurinsa: kansanmusiikki, teatteri, paikallislehdet, radio-ohjelmat ja kirjallinen tuotanto edistävät murteiden säilymistä. Diasporapuheenvuoroja edustavat esimerkiksi hutterilaiset yhteisöt Pohjois-Amerikassa, joissa murteet ovat säilyneet osin muuttumattomina.
Teknisia tietoja ja yleisiä piirteitä:
- ISO 639‑3 -koodi baijerilaiselle on bar (Bavarian).
- Tervehdyksiä ja tyypillisiä ilmauksia: "Servus" ja eteläisemmässä Saksan/Itävallan murteissa usein "Griaß Gott" tai paikallinen muoto "Griaß di".
- Esimerkkejä erosta standardisaksaan (yksinkertaistettuja): standardisaksan "ich habe" → baijerilaisessa usein "i hob" tai "i hoa(b)"; "nicht" → "ned".
Baijerilaisen tarkka luokittelu ja rajaus vaihtelevat tutkijoittain. Murrealue muodostaa kuitenkin selkeän ja kulttuurisesti merkittävän osan saksankielisestä kentästä, ja sen vaikutus näkyy erityisesti Itävallan yleiskielessä, paikallisissa tavoissa ja gastronomiassa.