Philip K. Dick

Yleiskatsaus

Philip K. Dick kehitti sen, mitä myöhemmin kutsuttiin kyberpunkiksi. Monet hänen teoksistaan käsittelevät sosiologian teemoja. Usein myös politiikalla on tärkeä rooli. Hänen kirjoissaan esiintyy hyvin usein autoritaarisia hallituksia ja erittäin vaikutusvaltaisia yrityksiä. Myöhemmissä kirjoissaan Dick kirjoittaa huumeiden käytöstä. Hän kirjoittaa hahmoista, joilla on vainoharhaisuutta tai skitsofreniaa. Romaaneissa kuten A Scanner Darkly tai VALIS hän käyttää omia kokemuksiaan.

Hän sai Hugo-palkinnon romaanistaan Mies korkeassa linnassa vuonna 1963. "Haluan kirjoittaa ihmisistä, joita rakastan, ja sijoittaa heidät mielikuvitusmaailmaan, joka on keksitty omasta mielestäni, ei siihen maailmaan, joka meillä todellisuudessa on, koska se maailma, joka meillä todellisuudessa on, ei täytä vaatimuksiani", Dick kirjoitti näistä tarinoista. "Kirjoittaessani kyseenalaistan jopa maailmankaikkeuden; mietin ääneen, onko se todellinen, ja mietin ääneen, olemmeko me kaikki todellisia." Dick vietti suurimman osan urastaan kirjailijana. Hänellä ei ollut paljon rahaa.

Dick kuoli aivohalvaukseen. Vuonna 2007 hänestä tuli ensimmäinen tieteiskirjailija, joka on otettu The Library of America -sarjaan (#173).

Joitakin hänen kirjoittamiaan tarinoita

Mies korkeassa linnassa

The Man in the High Castle (1962) sijoittuu erilaiseen universumiin. Siellä Yhdysvaltoja hallitsevat akselivallat, jotka ovat voittaneet toisen maailmansodan. Monien mielestä se on yksi tärkeistä romaaneista, jotka kertovat erilaisesta näkemyksestä historiaan. Se on ainoa Dickin romaani, joka on voittanut Hugo-palkinnon. Philipkdickfans.com suosittelee tätä romaania yhdessä Do Androids Dream of Electric Sheep? ja Ubik -romaanien kanssa tutustumisromaaniksi lukijoille, jotka ovat vasta-alkajia Philip K. Dickin kirjallisuuden parissa.

Palmer Eldritchin kolme stigmaa

The Three Stigmata of Palmer Eldritch (Palmer Eldritchin kolme stigmaa, 1965) käyttää monia tieteiskirjallisuuden käsitteitä. Siinä on useita todellisuuden ja epätodellisuuden kerroksia. Se on myös yksi Dickin ensimmäisistä teoksista, joissa käsitellään uskonnollisia teemoja.

The Three Stigmata of Palmer Eldritch sijoittuu 2000-luvulle. Ihmiskunta on Yhdistyneiden Kansakuntien viranomaisen valvonnassa asuttanut aurinkokunnan kaikki asuinkelpoiset planeetat ja kuut. Elämä on useimmille siirtokuntalaisille fyysisesti pelottavaa ja psykologisesti yksitoikkoista, joten YK:n on värvättävä ihmisiä siirtokuntiin. Useimmat viihdyttävät itseään käyttämällä Perky Pat -nukkeja ja tarvikkeita, joita Maassa toimiva P.P. Layouts valmistaa. Yritys valmistaa salaa myös Can-D:tä, laitonta mutta laajalti saatavilla olevaa hallusinogeenista huumetta, jonka avulla käyttäjä voi "kääntää" itsensä Perky Patiksi (jos huumeiden käyttäjä on nainen) tai Patin poikaystäväksi, Waltiksi (jos huumeiden käyttäjä on mies). Tämän Can-D:n virkistyskäytön ansiosta siirtolaiset voivat kokea muutaman minuutin ihannoidusta elämästä Maassa osallistumalla kollektiiviseen hallusinaatioon.

Uneksivatko androidit sähkölampaista?

Do Androids Dream of Electric Sheep? on tarina palkkionmetsästäjästä, joka valvoo paikallista androidiväestöä. Se tapahtuu kuolevassa, myrkytetyssä Maassa. Kaikki "menestyneet" ihmiset ovat lähteneet, ja planeetan ainoat jäljellä olevat asukkaat ovat ihmisiä, joilla ei ole tulevaisuudennäkymiä maapallon ulkopuolella. Androideilla, joita kutsutaan myös andyiksi, on kaikilla ennalta määrätty "kuolinpäivä". Muutamat andyt pyrkivät kuitenkin pakenemaan tätä kohtaloa ja syrjäyttämään Maan ihmiset.

Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968) tunnetaan hyvin vuoden 1982 vaikutusvaltaisen elokuvan Blade Runner kirjallisena lähteenä. Se käsittelee kysymystä "Mikä on todellista, mikä on väärennöstä? Ovatko ihmisen näköiset ja käyttäytyvät androidit väärennöksiä vai oikeita ihmisiä? Pitäisikö meidän kohdella niitä koneina vai ihmisinä? Mikä tärkeä tekijä määrittelee ihmisyyden selvästi eläväksi verrattuna niihin, jotka ovat eläviä vain ulkoiselta olemukseltaan?

Ubik

Ubik (1969) käyttää suuria selvänäkijöiden verkostoja ja kuoleman jälkeistä lepotilaa luodessaan todellisuuden rapautumisen tilaa. Time Magazine listasi sen vuonna 2005 kaikkien aikojen 100 parhaan romaanin joukkoon.

Virtaa kyyneleeni, poliisi sanoi

Flow My Tears, The Policeman Said (1974) kertoo Jason Tavernerista, televisiotähdestä, joka elää dystooppisessa lähitulevaisuuden poliisivaltiossa. Kun vihainen ex-tyttöystävä on käynyt hänen kimppuunsa, Taverner herää likaisessa hotellihuoneessa. Lompakossaan hänellä on vielä rahaa, mutta henkilökortit ovat kadonneet. Tämä ei ole mikään pieni haitta, sillä eri puolille kaupunkia on pystytetty poliisien ja natsien (poliisi ja kansalliskaarti) miehittämiä turvatarkastuspisteitä, jotka pysäyttävät ja pidättävät kaikki, joilla ei ole voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta.

Jason luulee ensin, että hänet on ryöstetty, mutta pian hän huomaa, että hänen koko identiteettinsä on pyyhitty pois. Hänestä ei ole merkintöjä missään virallisessa tietokannassa, eivätkä edes hänen lähimmät työtoverinsa tunnista tai muista häntä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Jasonilla ei ole mainetta tai mainetta, johon hän voisi luottaa. Hänellä on vain karisma apunaan, kun hän yrittää selvittää, mitä hänen menneisyydelleen tapahtui, ja välttää poliisien huomion.

Flow My Tears, The Policeman Said oli Dickin ensimmäinen julkaistu romaani vuosien hiljaiselon jälkeen. Näinä vuosina hänen kriittinen maineensa oli kasvanut, ja tämä romaani palkittiin John W. Campbellin muistopalkinnolla parhaasta scifiromaanista. Se on ainoa Philip K. Dickin romaani, joka on ehdolla sekä Hugo- että Nebula-palkinnon saajaksi.

Kaksi vuotta ennen kuolemaansa kirjoittamassaan esseessä Dick kuvaili, kuinka hän sai episkopaaliselta papiltaan tietää, että eräs romaanin tärkeä kohtaus muistutti suuresti Apostolien tekojen kohtausta. Richard Linklater puhuu tästä romaanista elokuvassaan Waking Life, joka alkaa kohtauksella, joka muistuttaa Dickin toista romaania Time out of Joint.

A Scanner Darkly

A Scanner Darkly (1977) on synkkä sekoitus tieteisfiktiota ja poliisiromaania. Sen tarinassa huumepoliisin peitetehtäviin erikoistunut etsivä alkaa menettää kosketuksen todellisuuteen. Tämä johtuu siitä, että hänestä tulee sen huumeen uhri, jota vastaan hänen olisi pitänyt taistella. Tämä huume on nimeltään SubstanceD. Se muuttaa pysyvästi sitä käyttävien ihmisten mielen. SubstanceD aiheuttaa välittömästi riippuvuutta. Se alkaa miellyttävällä euforialla. Tämä tunne korvautuu nopeasti lisääntyvällä sekavuudella, hallusinaatioilla ja lopulta täydellisellä psykoosilla. Richard Linklater on sovittanut sen elokuvaksi.

VALIS

VALIS (1980) on ehkä Dickin postmodernein ja omaelämäkerrallisin romaani. Siinä tarkastellaan hänen omia selittämättömiä kokemuksiaan. Jotkut pitävät sitä myös hänen akateemisimpana teoksenaan. Tod Machover teki siitä oopperan. VALIS äänestettiin Philip K. Dickin parhaaksi romaaniksi philipkdickfans.com-sivustolla.

Hänen myöhemmät teoksensa, erityisesti VALIS-trilogia, olivat vahvasti omaelämäkerrallisia.Sana VALIS on lyhenne sanoista Vast Active Living Intelligence System, ja se on romaanin nimi. Teema löytyy ainakin kolmesta muusta romaanista. Myöhemmin PKD ajatteli, että VALIS oli sekä "todellisuusgeneraattori" että maan ulkopuolisen viestinnän väline.

Nykyaikainen filosofia

Dickillä on ollut suuri vaikutus moderniin filosofiaan. Monet filosofit ovat panneet merkille hänen postmodernismista kirjoittamansa asiat. Heidän joukossaan olivat Jean Baudrillard, Fredric Jameson ja Slavoj Žižek. Žižek käyttää erityisesti Dickin novelleja mielellään Jacques Lacanin ajatusten artikulointiin. Baudrillardille Dick on hypertodellisuuden äärimmäinen ilmentymä:

"Se on hyperrealistinen. Se on simulaatiouniversumi, joka on jotain aivan muuta. Eikä tämä johdu siitä, että Dick puhuisi nimenomaan simulaarista. SF on aina tehnyt niin, mutta se on aina leikitellyt kaksoisolennolla, keinotekoisella replikaatiolla tai kuvitteellisella kopioinnilla, kun taas tässä kaksoisolento on kadonnut. Kaksoisolentoa ei enää ole, vaan ihminen on aina jo toisessa maailmassa, toisessa maailmassa, joka ei ole toinen, ilman peilejä, projisointeja tai utopioita heijastuksen välineinä. Simulaatio on läpipääsemätön, ylittämätön, estetty, ilman ulkoisuutta. Emme voi enää siirtyä "peilin läpi" toiselle puolelle, kuten pystyimme transsendenssin kulta-aikana."