Puolan–Liettuan kansainyhteisö: historia, monimuotoisuus ja loppu 1795
Tutustu Puolan–Liettuan kansainyhteisön historiaan, etniseen ja uskonnolliseen monimuotoisuuteen ja sen dramaattiseen lopulliseen jakoon vuonna 1795.
Puolan-Liettuan kansainyhteisö (tai unioni, vuoden 1791 jälkeen Puolan kansainyhteisö) oli Puolan ja Liettuan valtio, jota hallitsi yhteinen monarkki. Kansainyhteisö syntyi asteittain aiempien liittojen pohjalta: henkilökohtainen unioni, joka alkoi vuonna 1386 (Unioni Krevossa / union of Krewo), syveni ja tiivistyi lopulta vuoden 1569 Puolan ja Liettuan unionissa, jolloin muodostui niin sanottu kaksikansallinen valtio. Se oli 1500- ja 1600-luvun Euroopan suurimpia ja väkirikkaimpia valtioita, ja sen alue oli laajempi kuin nykyiset Puolan ja Liettuan valtionrajat. Kansainyhteisön alue käsitti kaikki nykyisen Valko-Venäjän maat, suuren osan Ukrainasta, osia Latviasta sekä länisintä Venäjää.
Poliittinen järjestelmä ja yhteiskunta
Kansainyhteisöä hallitsi vaaleilla valittu kuningas, mutta todellinen valta jakautui laajalle aatelistolle (szlachta). Valtiollinen järjestelmä tunnetaan usein nimellä "aateliston demokratia": aatelisto käytti valtaa sejmissä (parlamentti), ja senaatti sekä alahuone muodostivat lainsäädäntöelimen. Erityispiirteenä oli niin sanottu liberum veto, eli yhden edustajan oikeus estää seimissä tehdyt päätökset — käytäntö, joka ajan myötä teki lainlaatimisesta ja hallinnosta helposti tukkoista ja altista korruptiolle.
Väestö, kieli ja uskonto
Puolan-Liettuan kansainyhteisö oli erittäin etnisesti ja uskonnollisesti monimuotoinen. Alueella asui puolan- ja liettuankielisten lisäksi muun muassa ruotseja (vanha termi: ruthenialaisia eli nykyisin ukrainalaisia ja valkovenäläisiä), juutalaisia, saksalaisia, armenialaisia ja tataareja. Uskonnoista olivat yleisimpiä katolisuus ja ortodoksia, mutta myös protestanttisia suuntauksia, juutalaisuutta ja islamin tataariyhteisöt esiintyivät merkittävinä.
Uskonnollinensuvaitsevaisuus olivat suuria verrattuna moniin muihin aikakauden eurooppalaisiin valtioihin; esimerkiksi vuoden 1573 Varsovan konfederointi turvasi uskonnonvapautta aatelistolle ja kaupungeille. Toisaalta käytännön vapaus vaihteli paikallisesti ja ajanjaksoittain, ja uskonnolliset jännitteet sekä etniset ristiriidat ilmenivät varsinkin sotien ja kapinoiden yhteydessä.
Kultakausi ja sodankäynti
1500–1600-luvuilla kansainyhteisö koki taloudellista ja kulttuurista kukoistusta: maa oli merkittävä vilja- ja kauppatuottaja, ja sen yliopistot sekä kulttuuriset yhteisöt kukoistivat. Samalla se oli jatkuvien sotien näyttämö — sota Ruotsia vastaan (mm. "Deluge"), ristiriidat Osmanien valtakunnan kanssa, sekä erityisesti Itä-Euroopan sisäiset levottomuudet, kuten 1600-luvun puolivälin tataari- ja kasakka‑kapinat.
Taantuma, uudistusyritykset ja loppu
1700-luvulla kansainyhteisö ajautui poliittiseen, sotilaalliseen ja taloudelliseen taantumaan. Sisäiset heikkoudet — hajanaisuus, magnaatit, joiden etu usein syrjäytti valtion tarpeet, ja liberum veto — tekivät valtiosta haavoittuvan. Ulkopoliittisesti voimakkaat naapurivaltiot hyödyntivät tätä tilaa.
Uudistusyrityksiä tehtiin, ja tunnetuin niistä on 3. toukokuuta 1791 annettu perustuslaki (perinteisesti pidetty yhtenä Euroopan ensimmäisistä nykyaikaisista perustuslaeista), jonka tavoitteena oli vahvistaa keskushallintoa, rajoittaa anarkiaa ja parantaa armeijan toimintakykyä. Uudistukset kohtasivat kuitenkin sisäistä vastarintaa (mm. niin kutsuttu Targowican liitto) ja johtivat Venäjän väliintuloon.
Puolan kasvava heikkous johti siihen, että sen voimakkaammat naapurit Itävalta, Preussi ja Venäjän keisarikunta jakoivat sen keskenään kolmen jakokierroksen aikana vuosina 1772, 1793 ja 1795. Viimeinen jako vuonna 1795 päätti Puolan-Liettuan kansainyhteisön itsenäisen olemassaolon, ja sen alueet jäivät näiden suurvaltojen hallintaan vuosisadoiksi.
Perintö
Kansainyhteisön perintö näkyy edelleen Itä-Euroopan kulttuurissa, oikeudellisissa perinteissä ja väestörakenteissa. Sen historiallinen rooli monikansallisena, uskonnollisesti monimuotoisena valtiona tarjoaa tutkimuskohteen, joka valottaa modernin kansallisvaltion syntyä, monietnisten valtioiden haasteita ja uudistusten merkitystä kansainvälisessä politiikassa.
Joitakin tietoja
- Puolassa viralliset kielet olivat puola ja latina. Liettuassa viralliset kielet olivat vanhaa valkovenäjää, latinan kieltä ja liettuan kieltä.
- Kansainyhteisö oli yksi aikansa suurimmista maista. Sillä oli suuri väestö. Aikoinaan Kansainyhteisö kattoi noin 400 000 neliökilometriä. Väkiluku oli noin 11 miljoonaa. Kansainyhteisössä asui eri etnisiä ryhmiä edustavia ihmisiä.
- Noin 200 vuoden ajan Kansainyhteisö kesti sodat muiden silloisen Euroopan suurvaltojen kanssa: nämä suurvallat olivat Moskovan venäläiset, Osmanien valtakunta ja ruotsalaiset.
- Kansainyhteisö kehitti lakijärjestelmän ja lainsäätäjän. Tämä vähensi monarkin valtaa. Kansainyhteisössä kehitettiin myös joitakin demokratian käsitteitä ja perustuslaillisen monarkian kaltaisia käsitteitä.
- Teoriassa kansainyhteisön kaksi maata olivat tasa-arvoisia. Puolalla oli kuitenkin johtava asema.
- Kansainyhteisöllä oli katolisen kirkon johtava vaikutusvalta. Hallitus kuitenkin salli eri uskontoihin kuuluvien ihmisten noudattaa uskontojaan. Niinpä Kansainyhteisössä asui moniin uskontoihin kuuluvia kansoja.
- Kansainyhteisö laati myös kansallisen perustuslain, joka oli ensimmäinen Euroopassa.
- Maatalous oli Commonwealthin asukkaiden tärkein elinkeino.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä oli Puolan-Liettuan kansainyhteisö?
V: Puolan-Liettuan kansainyhteisö oli valtio, jota hallitsi yhteinen monarkki ja joka oli Puolan-Liettuan unionin jatke.
K: Mitä alueita Kansainyhteisö kattoi?
V: Kansainyhteisö kattoi laajemman alueen kuin Puolan ja Liettuan nykyiset maat, mukaan lukien koko nykyisen Valko-Venäjän, suuren osan nykyisestä Ukrainasta ja Latviasta sekä nykyisen Venäjän länsiosan.
K: Miten Kansainyhteisö erosi muista Euroopan maista tuolloin?
V: Kansainyhteisön etninen monimuotoisuus ja uskonnollinen suvaitsevaisuus olivat suuria.
Kysymys: Pysyikö uskonnonvapauden taso Kansainyhteisössä samana ajan kuluessa?
V: Ei, uskonnonvapauden määrä vaihteli ajan myötä.
K: Mikä johti Kansainyhteisön rappioon?
V: Useiden vuosikymmenten vaurauden jälkeen Kansainyhteisö ajautui poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen taantuman kauteen.
K: Miten Kansainyhteisö päättyi?
V: Kansainyhteisö päättyi Puolan lopulliseen jakoon vuonna 1795.
K: Mikä oli syy Kansainyhteisön jakautumiseen?
V: Kansainyhteisön kasvava heikkous johti siihen, että sen voimakkaammat naapurit jakoivat sen: Itävalta, Preussi ja Venäjä.
Etsiä