suvereeni valtio

Mitä suvereeni valtio on

Ei ole olemassa mitään sääntöä, joka kertoisi, mikä tarkalleen ottaen tekee valtiosta valtion. Yleensä asiat, joita valtiolla on oltava, ovat lähinnä poliittisia, eivät oikeudellisia. Tšekkejä ja puolalaisia pidettiin erillisinä valtioina ensimmäisen maailmansodan aikana, vaikka niitä ei vielä ollut olemassa valtioina. L.C. Green selitti tämän sanomalla, että "valtiollisen aseman tunnustaminen on harkinnanvarainen asia, mikä tahansa olemassa oleva valtio voi hyväksyä valtioksi minkä tahansa haluamansa kokonaisuuden riippumatta siitä, onko sillä aluetta tai vakiintunutta hallitusta".

Tämä tarkoittaa sitä, että jo olemassa olevan valtion tehtävänä on kohdella mitä tahansa muuta ryhmää valtiona. Tämä tunnustaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Kun valtio tekee näin, se tarkoittaa yleensä sitä, että ryhmää kohdellaan valtiona myös menneisyydessä tapahtuneiden asioiden osalta. Joskus se tarkoittaa, että valtio haluaa diplomaattisuhteet toisen ryhmän kanssa, mutta ei aina.

Suvereenisuus on sana, jota käytetään usein väärin. Lassa Oppenheim sanoi, että ei ole mitään käsitettä, jonka merkitys olisi kiistanalaisempi kuin suvereniteetin. Kukaan ei kiistä sitä tosiasiaa, että siitä lähtien, kun suvereniteetin käsitettä alettiin käyttää valtiotieteessä, ei ole koskaan ollut yhtä merkitystä, josta kaikki olisivat olleet yhtä mieltä. Australian korkeimman oikeuden tuomari Evatt sanoo, että "suvereniteetti ei ole tosiasia- eikä oikeuskysymys, vaan kysymys, jota ei tule lainkaan esiin".

Vaikka sana "suvereniteetti" kattaa usein kaikki hallintotyypit, niin muinaiset kuin nykyaikaisetkin, nykyvaltiolla on joitakin yhteyksiä siihen hallintotyyppiin, joka nähtiin ensimmäisen kerran 1400-luvulla, jolloin myös termi "valtio" tarkoitti ensimmäistä kertaa sitä, mitä se nykyäänkin tarkoittaa. Tämän vuoksi sanaa käytetään usein viittaamaan vain nykyaikaisiin poliittisiin järjestelmiin.

Käytämme usein sanoja "maa", "kansakunta" ja "valtio" ikään kuin ne tarkoittaisivat samaa asiaa, mutta niillä on itse asiassa ero:

• Kansakunta on ryhmä ihmisiä, joilla uskotaan olevan yhteiset tavat, alkuperä ja historia. Adjektiiveja kansallinen ja kansainvälinen käytetään kuitenkin siitä, mikä on puhtaasti suvereeni valtio, kuten kansallinen pääkaupunki, kansainvälinen oikeus.
• Valtio on hallitus ja muut sitä tukevat ihmisryhmät, joilla on suvereniteetti tiettyyn maa-alueeseen ja väestöön.

Koska sanojen merkitys on muuttunut ajan myötä ja koska aiemmat kirjoittajat ovat usein käyttäneet sanaa "valtio" eri tavoin, on vaikea sanoa tarkkaan, mitä valtio on. Mihail Bakunin käytti sanaa yksinkertaisesti tarkoittaakseen hallitsevaa organisaatiota. Toiset kirjoittajat käyttivät sanaa "valtio" tarkoittamaan mitä tahansa lainsäätäjää tai lainvalvontaviranomaista. Karl Marx sanoi, että valtio oli se, mitä maan hallitseva luokka käytti hallitsemiseen. Max Weberin mukaan valtio on organisaatio, joka on ainoa, jolla on oikeus käyttää väkivaltaa tietyllä alueella.

Valtiollisuuden konstitutiivinen teoria

Vuonna 1815 Wienin kongressin päätösasiakirjassa tunnustettiin vain 39 suvereenia valtiota Euroopassa. Tämän vuoksi todettiin, että tulevaisuudessa uusien valtioiden olisi saatava muiden valtioiden tunnustukset. Käytännössä tämä tarkoitti yhden tai useamman voimakkaimman valtion tunnustamista.

Tämä konstitutiivinen teoria kehitettiin 1800-luvulla kuvaamaan sitä, mikä on ja mikä ei ole valtio. Tämän teorian mukaan tarve noudattaa kansainvälistä oikeutta riippuu siitä, tunnustavatko muut suvereenit hallitukset ryhmän. Tämän vuoksi uusista valtioista ei voinut tulla kansainvälisen yhteisön jäseniä tai niitä ei voinut sitoa kansainvälinen oikeus välittömästi, joten tunnustettujen valtioiden ei tarvinnut noudattaa kansainvälistä oikeutta asioidessaan niiden kanssa.

Vuonna 1912 eräs asiantuntija totesi konstitutiivisesta teoriasta seuraavaa: "Kansainvälinen oikeus ei sano, että valtio ei ole olemassa niin kauan kuin sitä ei ole tunnustettu, mutta se ei ota sitä huomioon ennen sen tunnustamista. Vain ja ainoastaan tunnustamisen kautta valtiosta tulee kansainvälinen henkilö ja kansainvälisen oikeuden subjekti".

Yksi suurimmista ongelmista on sekaannus, joka syntyy, kun jotkin osavaltiot tunnustavat uuden ryhmän, mutta toiset osavaltiot eivät. Hersch Lauterpacht, yksi teorian tärkeimmistä kannattajista, ehdotti mahdolliseksi ratkaisuksi, että tunnustamisen myöntäminen on valtion tehtävä. Valtio voi kuitenkin käyttää mitä tahansa sääntöjä arvioidessaan, pitäisikö sen antaa tunnustusta.

Deklaratiivinen teoria valtiollisuudesta

Yksi mikronationien yleisimmin käyttämistä kriteereistä on Montevideon yleissopimus. Yhdysvallat, Honduras, El Salvador, Dominikaaninen tasavalta, Haiti, Argentiina, Venezuela, Uruguay, Paraguay, Meksiko, Panama, Bolivia, Guatemala, Brasilia, Ecuador, Nicaragua, Kolumbia, Chile, Peru ja Kuuba allekirjoittivat Montevideon yleissopimuksen 26. joulukuuta 1933, mutta siitä ei koskaan päästy kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Montevideon yleissopimuksessa on neljä ehtoa, jotka ryhmän "pitäisi" täyttää tullakseen valtioksi:

• siellä asuva väestö
• tietty määrä maata
• hallitus
• kyky solmia suhteita muihin valtioihin

Tämän mukaan valtion olemassaolo ei riipu siitä, että muut valtiot tunnustavat sen. Muut valtiot päättävät, täyttääkö ryhmä ehdot vai ei, kun ne päättävät, kohtelevatko ne kyseistä ryhmää valtiona. Yleensä ainakin muutama muu valtio tunnustaa virallisesti uudet valtiot.

De facto ja de jure valtiot

Useimmat suvereenit valtiot ovat oikeudellisesti ja tosiasiallisesti valtioita. Tämä tarkoittaa, että ne ovat olemassa sekä oikeudellisesti että tosielämässä. Joskus valtiot ovat kuitenkin vain de jure valtioita. Tämä tarkoittaa sitä, että muut valtiot pitävät ryhmää sellaisen paikan todellisena hallituksena, jossa niillä ei ole todellista määräysvaltaa. Monilla Euroopan valtioilla oli toisen maailmansodan aikana maanpaossa olevia hallituksia, joilla oli edelleen suhteet liittoutuneisiin, vaikka niiden maat olivat natsien miehityksen alla. Esimerkkinä tästä on nykyään Maltan suvereeni sotilasjärjestö, joka on YK:n tarkkailija ja jolla on kahdenväliset diplomaattisuhteet 104 valtion kanssa. Sillä ei ole omaa maata, ainoastaan suurlähetystöjä ja konsulaatteja. Muilla valtioilla voi olla suvereniteetti johonkin paikkaan, mutta muut valtiot eivät tunnusta niitä, vaan ne ovat vain tosiasiallisia valtioita. Monet ovat sitä mieltä, että Somalimaa on tällainen valtio.