Prix de Rome oli arvostettu ranskalainen stipendi (rahapalkinto) Pariisin taideopiskelijoille, joka perustettiin vuonna 1663 Ranskassa Ludvig XIV:n aikana. Alkujaan kilpailun järjestivät maan viralliset taideinstituutiot, ja palkinnon voittajat lähetettiin opiskelemaan Roomaan ranskalaisen taideakatemian residenssiin, myöhemmin tunnettuun Villa Medicin. Palkinto jaettiin vuosittain lupaaville nuorille taidemaalareille, kuvanveistäjille ja arkkitehdeille. Voittaakseen opiskelijat joutuivat suorittamaan kilpailutehtävänään hyvin vaativan, usein aiheeseen perustuvan työtehtävän, joka arvioitiin ankarasti. Palkinnon saanut sai rahallisen tuen ja mahdollisuuden lähteä vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi opiskelemaan Roomaan, ja poikkeuksellisen hyvän työskentelyn nojalla oleskelua voitiin pidentää.
Kilpailun rakenne ja käytännöt
Prix de Rome -kilpailu oli ankara akateeminen koe: ehdokkaat työskentelivät kunkin sarjan tehtävän parissa useita päiviä tai viikkoja, ja lopputyöt arvioitiin juryssä. Voittajat nimettiin usein "pensionnaires" ja he asuivat Roomassa ranskalaisen akatemian tiloissa. Oleskelun aikana heidän tuli lähettää takaisin näyttelyihin ns. envois—edistymistä osoittavia teoksia—joilla osoitettiin opintojen eteneminen ja vaikutus.
Kilpailukategorioita laajennettiin ajan myötä: vuonna 1803 mukaan lisättiin musiikki ja vuonna 1804 kaiverrukset. Lisäksi kilpailussa jaettiin toisinaan "toinen palkinto" (second Grand Prix), joka oikeutti lyhyempään opiskeluajan tukijaksoon Roomassa.
Merkitys, kritiikki ja tunnetut nimet
Prix de Rome vaikutti pitkään voimakkaasti Ranskan taide- ja musiikkielämään: se muodosti uranalkua monille akateemisille taiteilijoille ja vahvisti klassista opetussuuntaa. Toisaalta järjestelmä nähtiin myös konservatiivisena ja sulkevana, ja sen kriteerit suosivat perinteistä tyyliä. Monet kilpailun voittajat ovat sittemmin jääneet unohduksiin, mutta joukossa on myös merkittäviä nimiä. Samalla useat aikakauden myöhemmin kuuluisiksi tulleet taiteilijat eivät voittaneet palkintoa, esimerkiksi Augustin Pajou, Eugène Delacroix, Edouard Manet, Edgar Degas sekä säveltäjät Ernest Chausson ja Maurice Ravel. Ravel yritti voittaa sitä viisi kertaa. Pariisin konservatoriossa syntyi tästä suuri kiista, ja säännöt järjestettiin sen jälkeen uudelleen.
Lopetus ja perintö
Prix de Rome -palkintoa myönnettiin vuoteen 1968 asti. Vuoden 1968 poliittiset ja yhteiskunnalliset mullistukset Ranskassa ja laajemmin käynnistivät keskustelun taidekoulutuksen uudistuksista, ja lopulta perinteinen järjestelmä lakkautettiin. Vaikka kilpailu ei enää toimi alkuperäisessä muodossaan, sen perintö näkyy edelleen Ranskan taide- ja musiikkiperinteissä: se vaikutti koulutuksen rakenteisiin, akateemisiin normeihin ja siihen, miten ranskalainen kulttuuri arvotti opintomatkoja ja virallista pätevyyttä.
Nykyisin Prix de Romea pidetään tärkeänä osana Ranskan taidehistoriaa: se kuvaa sekä 1600–1900-lukujen akateemisen taidekäsityksen valtaa että niiden taiteilijoiden tarinoita, jotka menestyivät tai epäonnistuivat tässä kilpailussa.