Saint Helenan lankalintu (Charadrius sanctaehelenae) – saaren endeemilaji
Saint Helenan lankalintu (Charadrius sanctaehelenae) — saaren endeeminen kansallislintu, mainittu jo 1638. Tutustu lajin ainutlaatuiseen historiaan ja suojelutarpeeseen.
Saint Helena -lintu (Charadrius sanctaehelenae), joka tunnetaan paikallisesti nimellä lankalintu, on Saint Helenan saarella endeeminen pikkulintu. Lintu mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1638, ja se on Saint Helenan kansallislintu; se esiintyy saaren vaakunan yläosassa. Joissakin vanhemmissa Saint Helenan kolikoissa (ennen vuotta 1998) lankalintu on kääntöpuolella.
Kuvaus
Saint Helenan lankalintu on pieni, hoikka töyhtölintuja muistuttava rantasirkkujen (ploverien) sukuun kuuluva laji. Sen ruumiin pituus on yleensä noin 15–20 cm. Linnulle ovat tyypillisiä pitkät, hoikat jalat ja lyhyt nokka. Sulkapeite on vähäkoristeinen: sävyt vaihtelevat harmahtavasta ja ruskehtavasta vaaleampiin alapuolen sävyihin, ja kasvoissa voi näkyä kontrastia eri värisävyjen välillä. Ääntely koostuu lyhyistä, kantavista kutsu- ja hälytysäänistä.
Elinympäristö ja levinneisyys
Laji rajoittuu Saint Helenan saarelle ja elää pääasiassa avoimilla, karuilla alueilla kuten ruoho- ja pensaikkoalueilla, laidunmailla sekä rannikkomaisemissa. Se suosii avointa maastoa, jossa on tilaa liikkua ja josta se löytää hyönteisiä ja muita pikkueläimiä ravinnokseen.
Ravinto ja käyttäytyminen
Saint Helenan lankalintu ruokailee pääosin maaeläimillä: hyönteisillä, nilviäisillä ja muilla pienillä niveljalkaisilla. Se saalistaa lähinnä maasta juosten tai hitaasti kierrellen ja napaten saaliin nokallaan. Laji on päiväaktiivinen ja liikkuu usein pareittain tai pienissä ryhmissä.
Lisääntyminen
Lankalinnut pesivät maahan tehdyn matalan pesäkuopan päässä, usein kivenlohkareiden tai ruohonkorsien suojaamana. Pesueeseen kuuluu yleensä 2–3 munaa, joita haudotaan sekä koiraan että naaraan toimesta. Poikueet ovat aluksi emojen suojeluksessa ja liikkuvat maassa vanhempien opastamina.
Uhanalaisuus ja uhkat
Saint Helena -lankalintu on paikallisesti herkkä laji, jonka kanta on pienentynyt historiallisesti. Lajin uhanalaisuuteen vaikuttavat muun muassa:
- elinympäristön pirstoutuminen ja häviäminen maankäytön muutosten, laidunnuksen ja rakentamisen seurauksena,
- vieraslajit ja kiihtynyt petovaikutus (esim. kissat, koirat ja rotat),
- ihmisen aiheuttama häiriö lisääntymisalueilla ja kulkureittien muutokset,
- ekologiset muutokset, kuten maan ravintoverkkojen muuttuminen ja vieraskasvien leviäminen.
Suojelu
Paikalliset ja kansainväliset toimijat ovat käynnistäneet useita toimenpiteitä lajin turvaamiseksi. Näihin kuuluvat elinympäristön suojelu ja ennallistaminen, vieraslajien torjunta, petojen kontrolli, pesimäalueiden suojaaminen sekä yleisön tietoisuuden lisääminen. Lainsäädäntö suojelee lajia ja sen elinalueita, ja eräitä alueita on erotettu erityiseen hoitoon lintujen pesimisen turvaamiseksi.
Kulttuurinen merkitys
Saint Helenan lankalintu on tärkeä osa saaren identiteettiä. Sen asema kansallislintuna, esiintyminen saaren vaakunassa ja vanhoissa kolikoissa kuvastaa lajille annettua symbolista arvoa. Paikallinen nimi lankalintu tai englanninkielinen "wirebird" viittaa linnun hoikkoihin jalkoihin, joiden ansiosta se näyttää langanomaiselta.
Saarella vierailijoita kehotetaan kunnioittamaan lintujen elinalueita — esimerkiksi pitämään koirat kytkettyinä ja välttämään liiallista liikkumista pesimäaikaan — jotta lankalintu säilyisi osana Saint Helenan luonnonympäristöä myös tuleville sukupolville.
Kuvaus ja biologia
Saint Helena -apila on ainoa Etelä-Atlantilla sijaitsevan Saint Helenan saaren kotoperäinen lintulaji, joka on edelleen elossa.
Se on pieni lintu (pituus 15 cm), jolla on pitkät ja ohuet jalat, jotka muistuttavat lankoja; sen vuoksi lintu tunnetaan Saint Helenassa nimellä wirebird.
Kittlitzin arosuohaukka (Charadrius pecuarius) on Saint Helena -linnun lähin sukulainen; joidenkin kirjoittajien mielestä Saint Helena -arosuohaukka on Kittlitzin arosuohaukan alalaji, mutta useimmat eläintieteilijät pitävät niitä kahtena eri lajina.
Helena-apila viettää suurimman osan ajastaan maassa, eikä se lennä usein; se tavataan useimmiten pareittain tai joskus pienissä nuorten lintujen ryhmissä etsimässä ravintoa (etanoita, kovakuoriaisia ja muita selkärangattomia) ruohikkoalueilla tai puoliavoimilla alueilla.
Pesintä tapahtuu ympäri vuoden, mutta pääasiassa kuivana kautena syyskuun lopusta tammikuuhun. Pesä on maassa, jonne ne munivat kaksi munaa. Pesästä lähdettyään nuoret linnut liikkuvat pienissä ryhmissä ympäri saarta.
Levinneisyysalue ja elinympäristö
Pyhän Helena-apila on Saint Helenan saaren kotoperäinen laji; sitä ei esiinny missään muualla. Viimeisten 20 vuoden aikana laji on käyttänyt vain 30 km2 koko saaresta. Parhaita paikkoja saarella niiden näkemiseen ovat Deadwoodin ja Properous Bayn tasangot sekä Woody Ridge.
Saint Helena -lajit pitävät ruohovaltaisista alueista (laitumet), jotka sijaitsevat keskikorkealla, pääasiassa tasaisilla, kuivilla ja matalakasvuisilla alueilla.
Pyhän Helenan vaakuna, jossa on Pyhän Helenan kyyhkynen.
Uhkat ja suojelu
Maankäytössä tapahtuneiden muutosten ja petojen (rotat, kissat, koirat ja muut lajit) aiheuttamien muutosten vuoksi Saint Helena -lajin yksilömäärä on kriittisen alhainen. Vuosina 2005 ja 2006 tehty laskenta osoitti, että lajin määrä oli vähentynyt noin 40 prosenttia viidessä vuodessa ja oli enää 235 yksilöä. Sittemmin määrä on kuitenkin hieman kasvanut.
Saint Helena -lajia on suojeltu lailla Saint Helenalla vuodesta 1894 lähtien, ja useat järjestöt työskentelevät lajin suojelemiseksi; yksi lajin suojelua edistävistä järjestöistä on The Royal Society for the Protection of Birds, jolla on Yhdistyneen kuningaskunnan merentakaisten alueiden ympäristöohjelmaan kuuluva hanke nimeltä "Enabling the people of St Helena to conservation the St Helena wirebird".
Etsiä