Saladin eli sulttaani Ṣalāḥ ad-Dīn Yūsuf ibn Ayyūb (noin 1137–1193, usein annettu syntymäpäivänä 25. joulukuuta 1138) oli kurdikansaan kuuluva muslimisotilas ja valtiomies, joka nousi tunnetuksi ristiretkien aikaisena johtajana ja Ayyubidien dynastian perustajana. Hänestä tuli yksi islamilaisen maailman keskeisistä hahmoista 1100-luvun loppupuolella.

Varhaiselämä ja nousu valtaan

Kurdista syntyperää oleva muslimi Saladin syntyi Pohjois-Irakin ja Syyrian rajamailla toimineeseen perheeseen. Hänen isänsä toimi sotilas- ja hallintotehtävissä, ja tämä johti siihen, että nuori Saladin kasvatettiin ja koulutettiin Syyriassa, missä hän sai sekä uskonnollista että sotilaallista opetusta. Toinen merkittävä vaikuttaja hänen elämässään oli hänen setänsä Shirkuh, kokenut sotilasjohtaja, joka johdatti Salamadin Egyptin sotaretkiin ja johon Saladin itse myöhemmin tukeutui urallaan.

Saladin palveli aluksi muiden muslimivaltojen palveluksessa, muun muassa syyrialaisen hallitsijan Nur ad-Dinin alaisuudessa. Hänen maineensa kasvoi sotilaallisissa tehtävissä, ja lopulta hän nousi merkittävään asemaan Egyptissä, missä hänestä tuli vähitellen vaikutusvaltainen johtaja ja lopulta valtaannousun kautta koko alueen hallitsija.

Sotatoimet ja ristiretket

Monet muslimit pitävät häntä sankarillisena johtajana, koska hän johti vastarintaa ristiretkeläisiä vastaan useiden vuosikymmenien ajan. Saladinin armeija turvasi Egyptin asemia ristiretkeläisten hyökkäyksiä vastaan ja hänestä tuli ensin maan visieri ja myöhemmin sen hallitsija. Kun hän vakautti asemansa Egyptissä ja liitti siihen Syyrian alueita, hänestä tuli alueellinen suurvalta.

Saladinin merkittävin sotilaallinen saavutuksista oli Hattinin taistelu heinäkuussa 1187, jossa ristiretkeläisten armeija kärsi raskaat tappiot. Tämän jälkeen seuraava suuri tapahtuma oli Jerusalemin valloitus lokakuussa 1187, mikä merkitsi kristillisten valtakuntien aseman heikkenemistä alueella. Vaikka ristiretkeläiset käynnistivät pian uuden hyökkäyksen (kolmas ristiretki) ja taistelivat Saladinia vastaan, he eivät onnistuneet vakiinnuttamaan pysyvää takaisinottoa Jerusalemista.

Saladin kohtasi myös länsieurooppalaisia kuninkaallisia, muun muassa Englannin kuninkaan Rikhard I:n (Rikhard Leijonamieli) joukot kolmannen ristiretken aikana. Suuret taistelut, kuten Akrassa ja Arsufissa, päättyivät eri tuloksiin, mutta konflikti päättyi lopulta rauhaan, jonka seurauksena kristityt saivat jonkin verran oikeuksia pyhiinvaeltajille, vaikka Jerusalem pysyi muslimien hallussa. Saladinia muistetaan myös laajalti hänen suhteellisen säästäväisestä ja kohteliaasta käytöksestään sotavankeja kohtaan sekä diplomaattisista yhteyksistä lännen johtajiin; samanaikaisesti hän oli määrätietoinen sotilasjohtaja, joka käytti myös kovia keinoja, kun tilanne sitä vaati.

Hallinto ja perintö

Saladin perusti Ayyubidien dynastian, joka hallitsi laajoja alueita — muun muassa Syyriassa, Jemenissä (osissa aluetta), Irakissa, Mekassa ja Hejazissa sekä Diyar Bakrissa ja Egyptissä. Hänen valtakuntansa nojasi sekä sotilaalliseen että hallinnolliseen uudistukseen: Saladin pyrki vakiinnuttamaan keskushallintoa, vahvistamaan armeijaa ja turvaamaan kauppareittejä.

Salah ad-Din on titteli, joka arabian kielestä tarkoittaa uskon vanhurskautta. Saladin kuoli Damaskoksessa 4. maaliskuuta 1193 ja hänet haudattiin Damaskon lähistölle. Hänen kuolemansa jälkeen Ayyubidien valtakunta jakautui perillisille, mutta hänen maineensa säilyi vahvana sekä islamilaisessa että eurooppalaisessa muistissa.

Kirjallinen perintö ja myöhempi tulkinta

Saladinista, hänen teoistaan ja sotilaallisista saavutuksistaan on kirjoitettu runsaasti sekä muslimien että länsimaisten kronikoiden ja historioitsijoiden toimesta. Aikalaishistoriankirjoituksessa tärkeitä lähteitä ovat muun muassa muslimikirjoittajien teokset ja länsimaisten ristiretkireportaasiot. Hänestä on kirjoitettu myöhemmin lukuisia elämäkertoja, historiateoksia ja myös kaunokirjallisuutta.

Monien kirjoitusten joukossa mainitaan myös nykyaikaisia ja alueellisia teoksia: esimerkiksi Daastaan Imaan Farooshoon Ki on yksi Althamashin kirjoittama urdunkielinen kirja, jossa Saladinista kerrotaan myönteisessä valossa ja jossa häntä verrataan ja asetetaan vastakkain muiden kuninkaiden ja ruhtinaiden kanssa. Saladin on edelleen laajalti tutkittu ja kunnioitettu historiallinen hahmo, jota pidetään esikuvana sekä uskonnollisessa että sotilaallisessa mielessä monissa maissa.