Saksisirkkalintu (Tyrannus forficatus) on lintulaji, joka elää Pohjois‑Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Se syö hyönteisiä. Se on päältä harmaa ja alta vaaleanharmaa, ja sen sivuilla on vaaleanpunaisia sävyjä. Siivet ovat tummat, ja sillä on pitkä musta pyrstö. Se on saanut nimen "saksinhäntä", koska sen pyrstö näyttää saksilta. Nuorena pyrstö on lyhyempi, eikä lintu ole yhtä värikäs.
Levinneisyys ja elinympäristö
Saksisirkkalintu viihtyy avoimilla alueilla, kuten preerioilla, pelloilla ja tienvarsien puitten reunoilla. Se käyttää usein korkeita pystypuita, aitoja ja yksittäisiä puita tähystyspaikkoina, mistä se käy lennosta pyydystämässä saalista. Laji pesii pääasiassa eteläisessä ja keskisessä Yhdysvalloissa ja pohjoisessa Meksikossa; osa populaatioista on muuttavia ja liikkuu vuodenaikojen mukaan.
Ravinto ja käyttäytyminen
Ruokavalio koostuu pääosin ilmasta napatuista hyönteisistä, mutta laji saattaa myös noukkia maasta esimerkiksi heinäsirkkoja ja muita niveljalkaisia. Se syö erityisesti lentäviä hyönteisiä ja hyödyntää tähystyspaikkoja saalistukseen. Saksisirri on aktiivinen saalistaja, joka tekee lyhyitä hyökkäyslentoja saaliin perään.
Lisääntyminen ja parinmuodostus
Urokset esittävät keväällä näyttäviä lentonäytöksiä houkutellakseen naaraita ja puolustaakseen aluettaan. Pian lintujen saavuttua osavaltioon urokset aloittavat kuuluisan "taivaan tanssinsa", joka on suosittu paikka teiden varsilla keväällä ja alkukesästä. Noin 30 metrin korkeuteen noustuaan uros tekee sarjan V‑muotoisia lentoja ja syöksyy sitten alas epäsäännöllisen siksak‑kierroksen kautta, usein kuperkeikkoja tehden, samalla kun se huutaa rullaavaa, kakattavaa ääntä. Esitystä on kuvailtu "verrattoman sulavaksi lentobaletiksi". Pesintä tapahtuu yleensä eristetyssä puussa 7–30 metriä maanpinnan yläpuolella. Kesän aikana pesintöjä voi olla kaksi ja kutakin pesuetta kasvatetaan usein 4–6 poikasta.
Tunnistaminen ja muut erityispiirteet
Saksihäntäiset kärpässiipisirkat tunnistaa helposti niiden pitkästä saksimaisesta pyrstöstä, joka voi olla jopa yhdeksän tuumaa pitkä (noin 23 cm). Lennon aikana lintu avaa pyrstönsä kuin sakset ja taittaa tai sulkee "sakset" istuessaan. Niska ja selkä ovat helmenharmaat, rinta valkoinen, siivet nokimustat, ja hartioilla voi näkyä ripaus tulipunaista. Nuoret linnut ovat usein vähemmän värikkäitä ja niiden pyrstö on suhteessa lyhyempi, mikä helpottaa ikäryhmien erottamista kentällä.
Uhat ja suojelutilanne
Saksitiaisten suurin historiallinen uhka on ollut salametsästys, jossa eläinten pitkästä hännästä kiinnostuneet keräilijät ovat tappaneet lintuja. Tämän seurauksena osassa alueita lajille on aiheutunut paikallista vähenemistä. Nykyisin saksisirkkalintu luokitellaan kansainvälisesti vähintään huolta aiheuttavaksi tai IUCN:n mukaan tyyppiä Least Concern (tilanne voi vaihdella lähteittäin), mutta paikalliset uhkatekijät kuten elinympäristöjen muutos, torjunta‑aineiden käyttö ja liikenne voivat silti vaikuttaa kannan menestymiseen. Laji on kulttuurisesti merkittävä, ja se on esimerkiksi Oklahoman osavaltion lintu.
Talous- ja kulttuurimerkitys
Saksisirkkalinnut syövät runsaasti maatalouden haitallisia hyönteisiä, kuten heinäsirkkoja ja muita maassa eläviä lajeja, joten niitä pidetään hyödyllisinä maanviljelijöiden ja karjankasvattajien keskuudessa. Niiden näyttävät lentonäytökset ja erottuva ulkonäkö ovat tehneet niistä myös suosittuja lintuharrastajien keskuudessa.
Yhteenvetona: saksisirkkalintu on tunnistettava, pitkäpyrstöinen hyönteissyöjä, joka viihtyy avoimilla alueilla ja esittää näyttäviä lentonäytöksiä lisääntyessään. Sen suojelu vaatii huomiota paikallisiin uhkiin ja elinympäristöjen säilyttämistä.