Sleesia (puolaksi Śląsk, saksaksi Schlesien, latinaksi Silesia, siiliksi Ślůnsk) on historiallinen ja maantieteellinen alue Keski-Euroopassa. Suurin osa alueesta sijaitsee nykyisessä Puolassa, mutta historiallisia Sileesian osia kuuluu myös Tšekkiin (eteläiset alueet) ja Saksaan (pieni länsi-osa). Alue tunnetaan monikielisyydestään, monikulttuurisesta perinnöstään sekä luonnonvaroistaan, erityisesti hiilestä ja muista teollisuusmineraaleista.
Sijainti ja maantiede
Sileesia ulottuu Reinin ja Oderin väliseltä alueelta itään päin Tšekin rajalle. Maisemaltaan se sisältää jokilaaksoja (esim. Oder), viljelysmaita sekä kohti etelää kohoavia vuoristoalueita (Sudetit ja Karkonosze). Suuria kaupunkeja Sileesiassa ovat muun muassa Wrocław (Breslau), Opole (Oppeln), Katowice (Kattowitz) ja Gliwice.
Historiallinen tausta
Alueella kehittyi keskiajalla useita slaavilaisia puolalaisia ja paikallisia piiankuntia (Piast-suvun haaroja), joiden asema muuttui vuosisatojen kuluessa. 1300-luvulta lähtien suuri osa Sileesiasta oli Böömin kuningaskunnan ja myöhemmin Habsburgien hallinnassa. 1700-luvulla, 1742-1945 -jaksolla, suurin osa Sileesiasta liitettiin Preussiin ja myöhemmin Saksan valtakuntaan, minkä seurauksena alue teollistui voimakkaasti 1800-luvulla.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti 1920–1921 käydyt kiistat ja plebisciitit Upper Silesian alueella johtivat rajojen ja väestöpohjan osittaiseen jakautumiseen Puolan ja Saksan välillä. Toisen maailmansodan lopulla alueen strateginen asema ja raskas teollisuus tekivät siitä sodan näyttämön, ja sodan tulosten perusteella rajat muutettiin uudelleen.
Toisen maailmansodan jälkeinen muutos
Vuonna 1945 Saksan itäosat joutuivat voimakkaiden sotatoimien kohteeksi, kun Neuvostoliiton puna-armeija etenikin aluetta kohti. Sodan jälkeen, Potsdamin päätösten mukaisesti, suurin osa Sileesiasta siirtyi Puolan hallintaan. Tämän jälkeen seurasi laajoja väestönsiirtoja: suuri osa saksalaisesta asukkaista siirrettiin länteen, ja alueelle muutti runsaasti puolalaisia siirtolaisia, mukaan lukien evakuoidut ja karkotetut ihmiset itäisiltä alueilta.
Samanaikaisesti uudelle puolanohjatulle alueelle säädettiin talous- ja maareformeja. Uuteen järjestykseen liittyi myös valtion omistukseenottoja ja kansallistamisia, joita toteutti sodan jälkeinen, Neuvostoliiton vaikutuspiirissä ollut kommunistinen hallinto. Nämä muutokset muovasivat alueen omistussuhteita, teollista rakennetta ja väestön kokoonpanoa.
Kulttuuri ja kieli
Sileesian väestö on historiallisesti ollut etnisesti ja kielellisesti sekoittunutta: puolalaisia, saksalaisia, tšekkiläisiä sekä alueellisia Sileesian murteiden puhujia. Nykyään alueella elää myös kansallisia ja etnisiä vähemmistöjä, ja Sileesian murteilla on edelleen merkitystä paikallisessa identiteetissä. Joissakin piireissä Sileesian kielimuotoa pidetään omana kielenään; keskustelu sen asemasta jatkuu sekä tieteessä että politiikassa.
Taloudellinen kehitys
1800- ja 1900-luku tekivät Sileesiasta yhden Keski-Euroopan teollisimmista alueista: erityisesti ylä-Sileesia (Upper Silesia) kehittyi hiili-, teräs- ja konepajateollisuuden keskukseksi. Vaikka jälkiteolliset muutokset ja deklusterointi ovat vähentäneet raskaan teollisuuden osuutta, alueella on edelleen vahvaa energia- ja metalliteollisuutta sekä kasvavaa palvelu- ja teknologiasektoria. Myös maatalous on tärkeä elinkeino laajemmilla maaseutualueilla.
Nykytila
Tänä päivänä Sileesia on jakautunut kansallisesti: suurin osa kuuluu Puolaan, eteläiset osat Tšekkiin ja pieni länsiosa Saksaan. Alue on tärkeä poliittisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti. Monet historialliset kaupungit, arkkitehtuurin nähtävyydet ja teollisuusperintö ovat osa alueen matkailutarjontaa. Sileesian monikerroksinen historia heijastuu niin kaupungeissa, kielissä kuin paikallisessa identiteetissäkin.
