Etelä-Amerikan mannerlaatta – määritelmä, rajat, subduktio ja Andit

Rajojen laatu ja laajuus

Laatan itäinen rajapinta kohtaa Afrikan laatalle päin; nämä kaksi laattaa erkaantuvat toisistaan Keski-Atlantin harjun kautta, joka on Keski-Atlantin harjun eteläisellä osalla. Itäinen reuna on siis divergentti raja, mikä tarkoittaa, että merenpohja on avautunut ja laatta on siirtynyt länteen osana Atlantin laajenemista. Länsi- ja eteläreunat ovat sen sijaan monimuotoisempia ja sisältävät useita pienempiä laattoja ja kompleksisia rajakohtia, kuten rajat Scotia- ja South Sandwich-alueilla sekä rajapinnat Karibian alueen suuntaan pohjoisessa.

Subduktio länsirajalla ja Andien muodostuminen

Etelä-Amerikan laatan länsireunalla Nazca-levy liikkuu Etiä kohti ja työntyy subduktio-prosessissa Etelä-Amerikan levyn alle. Tämä subduktio on synnyttänyt pitkän, kapean meriloukon kentän Perun ja Chilen edustalle (Peru–Chile-trenchi) ja on pääasiallinen syy Andien vuoristoketjun muodostumiseen. Andien synty on kestänyt kymmeniä miljoonia vuosia; vaikka vuoriston alkuperä juontaa juurensa Gondwana-murron aikoihin, merkittävä kohoaminen ja orogeneesi kiihtyivät erityisesti paleogeeni- ja neolitiikkajaksoina.

Geologiset vaikutukset: maanjäristykset ja vulkanismi

Subduktiovyöhykkeeseen liittyy voimakas seisminen aktiivisuus ja laaja vulkaaninen ketju Andeilla. Alueella syntyy sekä suuria maanjäristyksiä että tsunamiuhkia — tunnetuimpana esimerkkinä vuoden 1960 Valdivian järistyksellä (magnitudi 9,5), joka on mitattu historian suurimmaksi järistykseksi. Subduktio tuottaa myös tulivuoria Etelä-Amerikan itäisen reunan vulkaanisessa vyöhykkeessä, mutta joillakin osilla, missä subduktio tapahtuu matalakulmaisena (ns. flat-slab), vulkanismia voi olla vähemmän ja vuoristojen rakenne poikkeava.

Passiivinen idän raja ja sedimentaatio

Idässä Etelä-Amerikan mannerlaatta muodostaa pääosin passiivisen rannikkoreunan Atlantin suuntaan. Tällä alueella on leveitä rannikkotasankoja ja suuria jokisysteemejä, joiden kuljettama aine kerrostuu mannerlaatan reunavyöhykkeelle ja merelle; esimerkkinä Amazonin ja muiden suurten jokien rapautumistuotteet muodostavat huomattavia sedimenttikertymiä Atlantin merenpohjaan.

Liikkeet, nopeudet ja pienemmät laatat

Etelä-Amerikan laatta liikkuu maapallon kuoren mittakaavassa hitaasti länteen päin — yleisesti arviolta muutamia senttimetrejä vuodessa. Länsirajalla Nazca-levyn ja Etelä-Amerikan laatan välinen lähentymisnopeus on huomattavasti suurempi, ja se vaihtelee kohdasta riippuen (kymmenien millimetrien luokkaa vuodessa). Länsi- ja etelärannikoilla esiintyy myös useita pienempiä laattoja ja siirrosvyöhykkeitä, jotka tuovat lisäkompleksisuutta alueen tektoniikkaan.

Yhteenveto

Etelä-Amerikan mannerlaatta on monimuotoinen tektoninen rakenne: sen itäreuna on avautuva, Atlantin suuntaan orientoitunut ja suhteellisen rauhallinen, kun taas läntinen raja on aktiivinen subduktiovyöhyke, joka on synnyttänyt Andien vuoriston, voimakkaan maanjäristys- ja vulkaanisen toiminnan sekä merkittävät geologiset ja geomorfologiset muutokset koko mantereen kehityksen ajan.