Etelä-Amerikan mannerlaatta – määritelmä, rajat, subduktio ja Andit
Tutustu Etelä‑Amerikan mannerlaattaan — määritelmä, rajat, Nazca‑subduktio ja Andien synty selkeästi, kiinnostavasti ja havainnollisesti.
Etelä-Amerikan mannerlaatta on suuri mannerlaatta, joka käsittää Etelä-Amerikan mantereen ja osan sen rannikkovesistä. Laatta sisältää myös osan Atlantin valtameren merenpohjasta, missä se rajautuu itään muita laattoja vastaan.
Rajojen laatu ja laajuus
Laatan itäinen rajapinta kohtaa Afrikan laatalle päin; nämä kaksi laattaa erkaantuvat toisistaan Keski-Atlantin harjun kautta, joka on Keski-Atlantin harjun eteläisellä osalla. Itäinen reuna on siis divergentti raja, mikä tarkoittaa, että merenpohja on avautunut ja laatta on siirtynyt länteen osana Atlantin laajenemista. Länsi- ja eteläreunat ovat sen sijaan monimuotoisempia ja sisältävät useita pienempiä laattoja ja kompleksisia rajakohtia, kuten rajat Scotia- ja South Sandwich-alueilla sekä rajapinnat Karibian alueen suuntaan pohjoisessa.
Subduktio länsirajalla ja Andien muodostuminen
Etelä-Amerikan laatan länsireunalla Nazca-levy liikkuu Etiä kohti ja työntyy subduktio-prosessissa Etelä-Amerikan levyn alle. Tämä subduktio on synnyttänyt pitkän, kapean meriloukon kentän Perun ja Chilen edustalle (Peru–Chile-trenchi) ja on pääasiallinen syy Andien vuoristoketjun muodostumiseen. Andien synty on kestänyt kymmeniä miljoonia vuosia; vaikka vuoriston alkuperä juontaa juurensa Gondwana-murron aikoihin, merkittävä kohoaminen ja orogeneesi kiihtyivät erityisesti paleogeeni- ja neolitiikkajaksoina.
Geologiset vaikutukset: maanjäristykset ja vulkanismi
Subduktiovyöhykkeeseen liittyy voimakas seisminen aktiivisuus ja laaja vulkaaninen ketju Andeilla. Alueella syntyy sekä suuria maanjäristyksiä että tsunamiuhkia — tunnetuimpana esimerkkinä vuoden 1960 Valdivian järistyksellä (magnitudi 9,5), joka on mitattu historian suurimmaksi järistykseksi. Subduktio tuottaa myös tulivuoria Etelä-Amerikan itäisen reunan vulkaanisessa vyöhykkeessä, mutta joillakin osilla, missä subduktio tapahtuu matalakulmaisena (ns. flat-slab), vulkanismia voi olla vähemmän ja vuoristojen rakenne poikkeava.
Passiivinen idän raja ja sedimentaatio
Idässä Etelä-Amerikan mannerlaatta muodostaa pääosin passiivisen rannikkoreunan Atlantin suuntaan. Tällä alueella on leveitä rannikkotasankoja ja suuria jokisysteemejä, joiden kuljettama aine kerrostuu mannerlaatan reunavyöhykkeelle ja merelle; esimerkkinä Amazonin ja muiden suurten jokien rapautumistuotteet muodostavat huomattavia sedimenttikertymiä Atlantin merenpohjaan.
Liikkeet, nopeudet ja pienemmät laatat
Etelä-Amerikan laatta liikkuu maapallon kuoren mittakaavassa hitaasti länteen päin — yleisesti arviolta muutamia senttimetrejä vuodessa. Länsirajalla Nazca-levyn ja Etelä-Amerikan laatan välinen lähentymisnopeus on huomattavasti suurempi, ja se vaihtelee kohdasta riippuen (kymmenien millimetrien luokkaa vuodessa). Länsi- ja etelärannikoilla esiintyy myös useita pienempiä laattoja ja siirrosvyöhykkeitä, jotka tuovat lisäkompleksisuutta alueen tektoniikkaan.
Yhteenveto
Etelä-Amerikan mannerlaatta on monimuotoinen tektoninen rakenne: sen itäreuna on avautuva, Atlantin suuntaan orientoitunut ja suhteellisen rauhallinen, kun taas läntinen raja on aktiivinen subduktiovyöhyke, joka on synnyttänyt Andien vuoriston, voimakkaan maanjäristys- ja vulkaanisen toiminnan sekä merkittävät geologiset ja geomorfologiset muutokset koko mantereen kehityksen ajan.
Etelä-Amerikan mannerlaatta
Etsiä