Sparassodontit – Etelä‑Amerikan sukupuuttoon kuolleet lihansyöjä-metatheriat

Sparassodontit — Etelä‑Amerikan sukupuuttoon kuolleet lihansyöjä‑metatheriat. Tutustu fossiileihin, evoluutioon ja Patagonian merkittäviin löytöihin.

Sparassodontit olivat lihansyöjien metatheriaanisten nisäkkäiden järjestö. Ne ovat nyt kaikki kuolleet sukupuuttoon.

Sparassodonta on kotoisin Etelä-Amerikasta. Niitä pidettiin aikoinaan varsinaisina pussieläiminä, mutta nykyään niitä pidetään niiden sisartaksonina.

Monet näistä nisäkkäiden petoeläimistä muistuttavat läheisesti istukkaiden petoeläimiä, jotka ovat kehittyneet erikseen Euraasiassa. Florentino Ameghino kuvasi ne ensimmäisen kerran Patagonian Santa Cruzin kerrostumista löydettyjen fossiilien perusteella.

Ajallinen levinneisyys ja sukupuuttoon kuoleminen

Sparassodontit elivät pääosin meso- ja neogeeni-kaudella, alkaen varhaisesta jälkitriaskaudista ja erityisesti paleoseenista–eoseenista lähtien, ja ne säilyivät Etelä-Amerikan faunassa useiden kymmenien miljoonien vuosien ajan. Monet linjat vähenivät tai hävisivät Miocenissa, mutta jotkin sukuja, kuten kuuluisa Thylacosmilus, säilyivät vielä myöhäiselle neogeenille (pliotoseniin asti). Lopullinen häviäminen liittyi sekä ilmaston vaihteluihin että ekosysteemien muutoksiin; myös Panaman kannaksen muodostuminen ja sen myötä tapahtunut punaisten (placentaalien) lajien saapuminen Etelä-Amerikkaan (Great American Biotic Interchange) todennäköisesti lisäsi kilpailua ja vaikutti sparassodontien taantumiseen.

Morfologia ja elintavat

Sparassodontit olivat rakenteeltaan monimuotoisia: niiden koko vaihteli pienistä, raudansuliaisista petoeläimistä aina suurikokoisiin, karhumaisiin tai sudenomaisiin petoihin. Monet ryhmät olivat erikoistuneet lihansyöntiin ja niillä oli selvästi kehittyneet leikkaavat poskihampaat sekä voimakkaat purenta- ja kaulalihakset. Eräät suvut kehittivät kaksiteräisiä, liitoksia tukevia leikkaavia hammasriviä ja toiset erikoistuivat isokokoisiin etuhampaisiin; klassisena esimerkkinä on Thylacosmilus, jolla oli pitkät, teräväreunaiset "sapelihampaat" muistuttaen convergentisti pussieläinten ikeä sabertooth-kissat.

Ruokavalio oli pääosin lihansyöjäinen: monet lajit olivat saalistajia tai ahmattipetoja, osa harrasti myös raatojen syömistä. Elintavoista tiedetään vain fossiilianatomian perusteella, mutta morfologiset piirteet viittaavat aktiiviseen saalistukseen ja lihansyöntiin.

Luokittelu ja suhteet nykyisiin nisäkkäisiin

Sparassodonta sijoittuu metatherianisiä nisäkkäisiin, jotka ovat samaa laajempaa ryhmää kuin nykyiset pussieläimet (Marsupialia). Nykyiset tutkimukset pitävät sparassodonteja usein metatherioiden sisarjoukkona — eli ne eivät suoraan kuulu nykyisten pussieläinten ryhmään, mutta ovat läheistä sukua. Tämän taksonomisen aseman täsmentäminen on ollut paleontologian aktiivinen tutkimusaihe, ja uudet löydöt sekä filogeneettiset analyysit ovat selkeyttäneet niiden paikkaa nisäkkäiden evoluutiossa.

Merkittäviä sukuja ja edustajia

• Thylacosmilus – myöhäisneogeenin "sapelihammaskuningas", jonka pitkät yläetuhampaat ja erityisrakenne tekevät siitä yhden tunnetuimmista sparassodonteista.
• Borhyaena – keskisuuria, koiran- tai sapelihampaisen pedon kaltaisia lajeja sisältänyt suku.
• Proborhyaena – suuri ja voimakas sukulinja, joiden rakenne viittaa suurriistan saalistukseen.
• Prothylacynus – pienempiä ja ketterämpiä saalistajia edustava suku.

Levinneisyys ja fossiiliset löydöt

Fossiileja on löydetty laajalti Etelä-Amerikasta, erityisesti Argentiinan, Bolivian ja Chilen alueelta. Monet merkittävimmistä fossiilisista materiaaleista ovat peräisin Patagoniaan sijoittuvista kerrostumista, kuten Santa Cruz -alueelta, missä Florentino Ameghino teki 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa runsaasti löytöjä. Sparassodontien fossiilit antavat tärkeää tietoa Etelä-Amerikan varhaisista ekosysteemeistä ja saalistajaketjuista.

Tutkimushistoria

Argentiinalainen paleontologi Florentino Ameghino kuvasi ja julkaisi ensimmäiset sparassodontien fossiilit 1800–1900 -lukujen vaihteessa, ja hänen työnsä oli keskeinen Etelä-Amerikan fossiilisen megafaunan kartoittamisessa. Sittemmin uudet kaivaukset, morfologinen analyysi ja filogenetiikka ovat tarkentaneet ryhmän sisäistä rakennetta ja sen suhdetta muihin nisäkkäisiin. Nykyään sparassodontit nähdään usein esimerkkinä konvergenttisesta evoluutiosta — miten eri kantaiset nisäkäslinjat voivat itsenäisesti kehittää samankaltaisia muotoja ja elintapoja.

Merkitys ja opit

Sparassodontit osoittavat, kuinka Etelä-Amerikan eristyneisyys Meso- ja Neogeenissä loi ainutlaatuisen ympäristön, jossa metatheriat saattoivat täyttää ekolokeroita, joihin muualla maailmassa kehittyivät istukkaiset petoeläimet. Niiden tutkimus auttaa ymmärtämään nisäkkäiden sopeutumista, kilpailua ja lajirunsautta ennen ihmisen aikaa sekä sitä, miten maantieteelliset muutokset ja lajinvaihdot vaikuttavat paikallisiin faunoihin.

Hae kirjaimella