Kalmarit (Teuthida) – pääjalkaiset: lajit, ravinto ja ekologia
Kalmarit: noin 300 lajia — ravinto, käyttäytyminen ja ekologia. Tutustu lajeihin, saalistukseen sekä jättiläis- ja kolossaalikalmarien suhteisiin siitosvalaisiin ja unihaihin.
Kalmarit ovat pääjalkaisia, jotka kuuluvat luokkaan Teuthida. Ne ovat mustekalojen sisäryhmä. Kalmarit ovat lihansyöjiä, mutta niitä metsästetään myös saaliiksi. Suurimpia kalmareita, jättiläiskalmareita ja kolossaalisia kalmareita, syövät siitosvalaat ja unihait.
Kalmareita on noin 300 lajia.
Ulkonäkö ja anatomia
Kalmarit muistuttavat muita pääjalkaisia, mutta niillä on ominaispiirteitä, jotka erottavat ne muista mustekaloista. Niiden ruumis koostuu pehmeästä, sylinterimäisestä manttelista, kahdesta sivuttaisesta räpylämäisestä evästä ja kahdeksasta lyhyemmästä raajasta sekä kahdesta yleensä pidemmästä syöksintä- tai tartuntarajaa. Jokaisessa raajassa on imukuppeja; joillakin lajeilla imukupit ovat varustettuina pienillä nokkamaisilla koukuilla.
Liikkuminen tapahtuu pääasiassa mäntämäisen manttelin supistusten avulla muodostuvan suihkuvirran eli niin sanotun jetsuihkun voimin. Lisäksi evät auttavat stabiloinnissa ja hitaammassa uintiliikkeessä. Kalmarien hermosto ja silmät ovat kehittyneet hyvin — silmä on usein samanlainen kuin selkärankaisten silmä rakenteeltaan ja tarjoaa hyvän näkökyvyn pimeässäkin.
Väri, naamioituminen ja bioluminesenssi
Monilla kalmarilajeilla on chromatoforeja (väripigmenttisoluja), jotka mahdollistavat nopean värinmuutoksen. Näin ne voivat naamioitua, kommunikoida tai säikäyttää saalistajia. Syvänmeren lajeilla esiintyy usein myös bioluminesenssiä eli kykyä tuottaa valoa valoelimien kautta, mikä voi toimia sekä saalistuksen apuna että suojautumiskeinona.
Ravinto ja saalistustavat
Kalmarit ovat yleisesti lihansyöjiä. Pienemmät lajit syövät pääasiassa äyriäisiä ja kaloja, kun taas suuremmat saattavat saalistaa myös muita pääjalkaisia. Ne iskevät saaliseensa pitkillä tartuntarajoillaan, kiinnittävät imukuppeilla ja tuovat saaliin nokkamaisen nokkansa avulla suuhun. Kalmarit käyttävät myös näköään ja nopeaa suihkuliikettä saaliin lähestymiseen ja pakenemiseen.
Lajimäärä ja kokoerot
Kalmareita tunnetaan noin 300 lajia, jotka vaihtelevat kooltaan ja elinympäristöltään rannikkolajeista syvänmeren lajeihin. Useimmat lajit ovat pieniä tai keskikokoisia ja elävät vuorokausirytmisessä pystysuunnassa liikkuen usein pintavesissä yöllä syömään ja syvemmällä päiväsaikaan.
Isoimmat lajit ovat jättiläiskalmaria (esim. Architeuthis-suvun edustajat) ja kolossaalista-kalmaria (Mesonychoteuthis hamiltoni), joiden kokoluokat voivat olla jopa useita metrejä manttelin pituudessa ja yhteispituudessa sisällyttäen raajat jopa kymmeniä metrejä. Useimpien kalmarien elinikä on lyhyt, usein 1–2 vuotta, mutta muutamilla lajeilla se voi olla pidempi.
Lisääntyminen ja elinkaari
Monet kalmarilajit ovat semelparisia eli ne lisääntyvät vain kerran ennen kuolemaansa. Naaras munii usein suuren määrän munia, jotka kelluvat tai kiinnittyvät alustoille, ja kuoriutuvat paralarva-asteeseen, joka poikkeaa aikuisten muodosta. Paralarvat elävät planktonisessa vaiheessa, ennen kuin sukeutuvat aikuismuotoihin.
Ekologia ja rooli merenravintoketjussa
Kalmarit ovat keskeisiä toimijoita meri-ekosysteemeissä: ne ovat tehokkaita saalistajia ja samalla tärkeää ravintoa monille suuremmille eläimille. Niiden populaatiot voivat vaihdella voimakkaasti ekologisten tekijöiden, saalistuspainetun ja ilmaston muutosten mukaan. Monet lajit osallistuvat myös merkittäviin pystysuoriin populäärisiin vaelluksiin (diel vertical migration), jotka vaikuttavat hiilen ja ravinteiden kiertoon meressä.
Saalistajat ja uhkat
Kalmarit joutuvat saaliiksi laajalle joukolle petoja: suuriin kalmarilajeihin saalistavat muun muassa erilaiset valaat ja suuret haita- ja kaloja; rannikkoalueiden lajeja puolestaan syövät monet kalat, merilinnut ja ihmisen kalastus. Ihmisen aktiivinen troolaus ja kestävyysongelmat voivat vaikuttaa joidenkin lajien kannoihin.
Ihmisen käyttö ja suojelu
Kalmarit ovat taloudellisesti tärkeitä useissa maissa: niitä pyydetään sekä ruokakalastuksena että sivusaaliina. Niitä käytetään tuoreena, kuivattuna, pakastettuna ja prosessoituna (esim. calamari). Kalmarikantojen kestävä hoito edellyttää varovaista kalastusta, pyyntitekniikoiden säätelyä ja seurantoja, sillä joidenkin kalmarilajien kannat voivat reagoida nopeasti ylikalastukseen tai ympäristömuutoksiin.
Yhteenveto
Kalmarit (Teuthida) ovat monimuotoinen ja laajalti levinnyt ryhmä pääjalkiaisia, jotka ovat merkittäviä sekä meren ravintoketjuissa että ihmisen taloudellisessa käytössä. Niiden erikoistuneet ruumiinrakenteet, nopeat liikkeet, naamioitumiskyky ja laaja elinympäristövalikoima tekevät niistä kiinnostavia sekä tutkijoille että kalastajille. Tutkimus jatkuu erityisesti syvänmeren lajien, bioluminesenssin ja kalmaripopulaatioiden dynamiikan selvittämiseksi.
Karibianmeren riuttakalmarit
Ominaisuudet
Kalmarilla, kuten seepialla, on kahdeksan pareittain järjestettyä kättä ja kaksi pidempää lonkeroa, joissa on imukärkiä.
Kaikilla kalmarilla on suu, jossa on radula, ja suihkukone, joka toimii vaipasta lähtevän sifonin avulla. Radulla on suussa oleva kaavintaelin, joka raapii ravinteita ravinnonlähteistä.
Lonkeroita käytetään vetovoimaan ja ravinnonlähteiden pyydystämiseen. Kaikki kalmarit ovat lihansyöjiä; ne syövät muita eläimiä, eivät kasveja.
Kalmarit ovat muiden pääjalkaisten tavoin älykkäitä eläimiä. Kalmarilla on pään kaltainen rakenne, jonka etupäässä on aistielimet ja aivot. Vaikka kalmarilta puuttuu ulkokuori, niillä on sisällä kitiinistä valmistettu kuori.
Kalmarin ihoa peittävät kromatofoorit, joiden avulla se voi vaihtaa väriä ympäristönsä mukaan ja naamioitua siten tehokkaasti. Hermoston ohjaamana naamiointi voi muuttua "reaaliaikaisesti".
Kalmarin lisääntyminen
Kun uros ja naaras ovat paritelleet, naaraskalmari munii munia. Munat munitaan munakotelon sisälle. Koska kalmari on yleensä osa parvea, se munitaan monien muiden kalmarien munakoteloiden kanssa ja ankkuroidaan sitten merenpohjaan. Tämän vuoksi mustekalan munat löytyvät usein (monta kertaa) rykelminä, ja nämä rykelmät näyttävät usein kukilta.
Usein uros kuolee lyhyen ajan kuluttua parittelusta, ja naaras kuolee, kun se on päästänyt munansa. Tämän vuoksi kalmarit munivat yleensä vain kerran. Kalmarit eivät elä kovin pitkään. Vaikka on olemassa joitakin pitkäikäisiä lajeja, useimmat kalmarit elävät vain yhden tai kaksi vuotta.
Koko
Useimmat kalmarit ovat enintään 60 senttimetriä pitkiä, vaikka jättiläiskalmarit voivat saavuttaa 13 metrin pituuden.
Vuonna 1978 mustekalan lonkeroiden imukuppien terävät, kaarevat kynnet leikkasivat USS Stein -aluksen rungon kumipinnoitteen. Koon perusteella kyseessä oli suurin tuolloin tunnettu kalmari.
Helmikuussa 2007 uusiseelantilainen kalastusalus pyydysti Etelämantereen rannikolla 495 kiloa painavan ja noin 10 metriä pitkän jättiläiskalmarin. Tämä yksilö on suurin koskaan löydetty selkärangaton. Kalmarilla on eläinkunnan suurimmat silmät.
Jättiläiskalmarit ovat kirjallisuudessa ja kansanperinteessä pelottavia. Kraken on legendaarinen lonkerohirviö, joka mahdollisesti perustuu havaintoihin todellisista jättiläiskalmareista.
Jäädytetty jättiläiskalmar Melbournen akvaariossa
Etsiä