Octopus | pääjalkaisten nilviäisten suku Octopoda-luokassa

Anatomia

Toisin kuin useimmilla muilla pääjalkaisilla, useimmilla mustekaloilla on vain pehmeä ruumis ilman sisäistä luurankoa. Niiden luuranko on ulkopuolella. Niillä ei ole suojaavaa ulkokuorta kuten nautiluksella, joka on toinen pääjalkaisten tyyppi. Niiden ainoa kova osa on nokka, joka muistuttaa muodoltaan papukaijan nokkaa.

Tämän vuoksi mustekalan on hyvin helppo puristua hyvin kapeista aukoista kivien väliin, esimerkiksi silmänsä kokoisesta reiästä.

Silmät

Mustekalan silmät ovat monimutkaiset. Niillä ei itse asiassa ole sokeaa pistettä. Sokea piste on silmissä erityinen paikka, joka ei pysty aistimaan valoa. Kun siis katsomme jonnekin, osa siitä, mitä siellä on, ei todellisuudessa havaitse (aivot "täyttävät" sen, joten emme huomaa sitä). Mustekalalla ei kuitenkaan ole tätä ongelmaa.

Oktopodin linssit ovat siirrettävissä. Se liikkuu edestakaisin tarkentaakseen. Näin kamera tarkentaa. Kun kamera tarkentaa kohteeseen ottaakseen kuvan, linssi liikkuu edestakaisin, kunnes kameran näkemä kuva on oikean tarkennuksen mukainen.

Värit

Jotkut mustekalat voivat käyttää kromatofoorejaan muuhunkin kuin naamiointiin. Jos ne eivät sopeudu ympäristöönsä, ne voivat viestittää tunteistaan värien avulla. Kun ne ovat esimerkiksi rentoutuneita, ne ovat väriltään tylsiä, harmaanruskeita tai oranssin sävyisiä. Kun ne suuttuvat, ne voivat muuttua punaisiksi. Jos ne pelkäävät, ne voivat muuttua valkoisiksi.

 

Käyttäytyminen

Tiedustelu

Mustekalat ovat erittäin älykkäitä, luultavasti älykkäämpiä kuin mikään muu selkärangaton. Biologit kiistelevät paljon niiden älykkyyden ja oppimiskyvyn tarkasta laajuudesta. Labyrintti- ja ongelmanratkaisukokeet ovat osoittaneet, että niillä on sekä lyhyt- että pitkäkestoinen muisti. Niiden lyhyt elinikä rajoittaa niiden oppimismahdollisuuksia.

Jotkin mustekalat, kuten matkiva mustekala, pystyvät liikuttamaan käsiään siten, että ne jäljittelevät muiden merenelävien liikkeitä.

Laboratoriokokeissa mustekaloja voidaan helposti kouluttaa erottamaan erilaisia muotoja ja kuvioita. Niiden on nähty harrastavan leikkiä, jota jotkut ovat kuvailleet leikiksi: ne päästävät toistuvasti pulloja tai leluja pyöreään virtaukseen akvaariossaan ja ottavat ne sitten kiinni. Mustekalat karkaavat usein akvaariostaan ja joskus myös muihin akvaarioihin etsiessään ruokaa.

Yli 300 mustekala-lajista suurin, jättiläismustekala Enteroctopus, on todella suuri. Kypsät urokset painavat keskimäärin noin 50 kiloa ja naaraat noin 33 kiloa. Niiden käsivarsien jänneväli on noin kahdeksan jalkaa. Ne ovat jopa nousseet kalastusaluksiin ja avanneet ruumat päästäkseen syömään rapuja.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa pääjalkaisia, kuten mustekaloja, pidetään vuoden 1986 Animals (Scientific Procedures) Act -lain (laki eläimistä (tieteelliset menettelyt)) mukaisina kunniaselkärankaisina. Tämä antaa niille suojan, jota selkärangattomille ei yleensä anneta.

Mustekalat ovat ainoat selkärangattomat, joiden on varmasti osoitettu käyttävän työkaluja. Ainakin neljän suonimustekalan (Amphioctopus marginatus) yksilön on nähty poimivan poisheitettyjä kookospähkinän kuoria ja kokoavan ne uudelleen suojaksi.

Mustekalat ovat aktiivisia ja älykkäitä saalistajia, joilla on hyvä näkö ja aivot. Ne syövät pääasiassa rapuja ja jonkin verran kaloja.

Puolustus

Mustekalaeläimillä on monenlaisia puolustuskeinoja. Ne käyttävät aktiivista naamiointia ja matkimista, joita niiden hermosto ohjaa. Useimmat niistä voivat heittää mustaa mustepilveä pakenemisen helpottamiseksi, ja jotkut voivat irrottaa kätensä äärimmäisessä vaarassa. Se kiemurtelee ja houkuttelee hyökkääjää.

 
Mustekala avaa säiliön, jossa on kierrekorkki.  

Lisääntyminen ja kuolema

Kun mustekalat lisääntyvät, urokset käyttävät erikoistunutta käsivartta laittaakseen spermapaketteja naaraan vaippa-onteloon. Urokset kuolevat muutaman kuukauden kuluessa parittelusta. Joissakin lajeissa naaraspuolinen mustekala voi pitää siittiöitä elossa sisällään viikkoja, kunnes munat ovat kypsiä.

Kun munat on hedelmöitetty, naaras munii noin 200 000 munaa (tämä luku vaihtelee huomattavasti lajeittain). Naaras huolehtii munista, vartioi niitä saalistajilta ja puhaltaa varovasti vesivirtauksia munien yli, jotta ne saavat riittävästi happea. Naaras ei metsästä kuoriutumattomien munien hoitamiseen kuluvan kuukauden aikana, ja se saattaa syödä osan omista käsivarsistaan saadakseen ravintoa.

Noin munien kuoriutuessa emo lähtee pesästä ja on liian heikko puolustautuakseen turskan kaltaisilta petoeläimiltä, joten se joutuu usein niiden hyökkäysten kohteeksi. Nuoret toukkamustekalat ajelehtivat jonkin aikaa planktonpilvissä, joissa ne ruokailevat, kunnes ne ovat valmiita laskeutumaan merenpohjaan, jossa sykli toistuu.

Kaikilla mustekaloilla, joista meillä on tietoja, on suhteellisen lyhyt elinajanodote. Jotkut lajit elävät vain kuusi kuukautta. Suuremmat lajit, kuten Tyynenmeren pohjoisosan jättiläismustekala, voivat elää sopivissa olosuhteissa jopa viisi vuotta.

Lisääntyminen on kuolinsyy: urokset voivat elää vain muutaman kuukauden parittelun jälkeen, ja naaraat kuolevat pian munien kuoriutumisen jälkeen. Ne laiminlyövät syömisen sen (noin) kuukauden ajan, jonka ne käyttävät kuoriutumattomien muniensa hoitamiseen, mutta ilmeisesti ne eivät kuole nälkään. Biologista selitystä tälle lyhyelle eliniälle (tai nopealle vanhenemiselle) ei ole toistaiseksi löydetty.

Syvänmeren mustekala hautoo munia

Kalifornian rannikon edustalla meribiologit ovat seuranneet, kuinka sama naaraspuolinen mustekala vartioi muniaan yli neljän vuoden ajan. Niiden kehitys kesti kauan, koska 1,4 kilometrin syvyydessä oleva vesi oli hyvin kylmää. He tiesivät, että kyseessä oli sama mustekala, koska sillä oli tyypillinen arpi. Tutkimuksessa käytettiin etäsukellusajoneuvoa, jossa oli kameroita, valoja ja robottikäsivarret.