Octopus on pääjalkaisten nilviäisten suku Octopoda-luokassa. Suku on varsin tyypillinen useimmille mustekaloille. Niillä on kaksi suurta silmää ja kahdeksan raajaa, joissa on imukärkiä. Niillä on kova nokka, jonka suu on varsien keskikohdassa. Rungon etuosassa sijaitseva manteli sisältää sisäelimiä, hengitys- ja erittymiselimiä sekä mustekalan mustesäkin ja putken (sifonin), jota käytetään lyhytaikaiseen työntövoimaan (jet-propulsioon).
Rakenne ja fysiologia
Mustekalalla ei ole sisäistä tai ulkoista luurankoa, minkä ansiosta ne voivat ahtautua ahtaisiin paikkoihin ja piiloutua. Ne pystyvät muokkaamaan ruumiinsa pintaa ja rakennetta hyödyntäen lihaksia ja ihon erikoissoluja. Iho sisältää chromatoforeja, iridoforeja ja leucophoreja, jotka mahdollistavat nopean värin- ja kuvionvaihdon. Lisäksi iho voi muodostaa kyhmyjä (papilloita) ja siten jäljitellä rakenteita kuten kiviä tai koralleja.
Mustekalalla on kolme sydäntä ja veri, jossa happea kuljettaa kuparipitoinen hemocyanini, minkä vuoksi veri on sinertävää. Niiden hermosto on kehittynyt: niillä on suhteellisen suuri aivot verrattuna muihin selkärangattomiin ja laajalle levinnyt hermoverkko raajoissa. Tämä osaltaan selittää monien lajien ketterän koordinaation ja oppimiskyvyn.
Käyttäytyminen ja älykkyys
Monet mustekalat ovat älykkäitä saalistajia, jotka käyttävät erilaisia metodia saaliin hankintaan: väijymistä, saalistamista ja tyrmäystä myrkkyhammastaan (?) suihkuttamalla tai kivien murtamista mekaanisesti. Ne osaavat avata simpukoita ja muita kuorellisia saaliita sekä käyttää työkaluja, kuten kokoskuoria suojina. Useilla lajeilla on hyvä muisti ja ne osaavat ratkaista ongelmia, avata purkkeja ja oppia uusiin tilanteisiin.
Uidessaan mustekala usein vetää kahdeksan kättään perässään, mutta se voi myös liikkua nopeasti taaksepäin punttaamalla vettä sifoninsa kautta (jet-propulsiolla) tai ryömiä pohjalla käsivarsillaan. Jos se joutuu hätään, se voi pudottaa käsivarren (autotomia) ja myöhemmin kasvattaa uuden tilalle.
Saaliin hankinta ja ravinto
Mustekalat ovat lihansyöjiä. Ne saalistavat muun muassa rapuja (rapuja), simpukoita, äyriäisiä, kaloja ja muita nilviäisiä. Monilla lajeilla on myrkyllistä sylkeä, jolla ne lamauttavat tai tappavat saaliin ja helpottavat kuoren avaamista. Saalis murskataan ja syödään kovan nokan ja radulan avulla.
Puolustuskeinot
Puolustaakseen itseään saalistajilta ne piiloutuvat, pakenevat nopeasti, erittävät mustetta tai käyttävät väriä vaihtavaa naamiointia. Muste muodostaa sumumaisen kilven, joka hämmentää saalistajaa ja antaa mustekalalle aikaa paeta. Joillakin lajeilla, kuten jäljempänä mainitulla, on myös varoitusväritystä ja myrkyllisiä aseita.
Lisääntyminen ja elinkaari
Lisääntyminen on usein lyhytikäistä ja intensiivistä: koiras siirtää spermatoforinsa naaraan erikoistuneella käsivarrellaan (hectocotylus). Naaras voi munia satoja tai tuhansia munia ja vahtii niitä huolellisesti, puhdistaa ja puhaltaa vettä munien yli, mutta yleensä ei syö pesimisajan jälkeen. Useimmat lajit ovat semelparisia eli kuolevat lisääntymisen jälkeen. Elinikä vaihtelee lajeittain, tyypillisesti yhdestä muutamaan vuoteen; monien lajien elinikä on kuitenkin melko lyhyt.
Elinympäristö ja levinneisyys
Mustekalat elävät monilla merialueilla, erityisesti koralliriutoilla, mutta myös kivikkoisilla rannikoilla, merilevävyöhykkeillä ja avomerellä aina rannikon tuntumasta syviin meriin. Jotkut lajit ovat pohjassa eläviä, toiset osittain pelagisia. Mustekalalajeja tunnetaan laaja kirjo elinympäristöjä ja sopeutumia eri syvyyksiin ja veden lämpötiloihin.
Lajimäärä ja taksonomia
Mustekalalajeja on noin 300, joista yli 100 kuuluu Octopus-sukuun. Mustekalat muodostavat yli kolmanneksen elävien pääjalkaisten kokonaismäärästä. Termiä "mustekala" voidaan käyttää viittaamaan Octopus-sukuun kuuluviin lajeihin, mutta se on myös asianmukainen, kun puhutaan Octopoda-luokan jäsenistä yleensä. Octopoda-luokka sisältää useita heimoja ja sukuja, joiden välillä on suurta morfologista ja ekologista vaihtelua.
Myrkky ja vaarallisuus
On totta, että useimmat mustekalat tuottavat myrkyllistä sylkeä—ne ovat siis eräänlaisesti myrkyllisiä. Useimmat lajit eivät kuitenkaan ole vaarallisia ihmiselle. Pieni, mutta erittäin myrkyllinen ja ihmiselle tappava laji on sinirengasmustekala (esim. suku Hapalochlaena), jonka purema voi johtaa hengenvaarallisiin oireisiin. Siksi luonnoneläimiä tulee käsitellä varoen ja kunnioittavasti.
Ihmisen ja luonnon vuorovaikutus
Ihmiset pyydystävät mustekaloja ruoaksi ja ne ovat monissa maissa suosittua ruokaa. Mustekaloja käytetään myös tieteellisessä tutkimuksessa kognitiota, hermoston rakennetta ja regeneraatioita tutkittaessa. Joissakin alueilla ylikalastus ja elinympäristöjen tuhoutuminen uhkaavat populaatioita. Lisäksi mustekalojen kyky oppia ja kärsiä on herättänyt eettistä keskustelua niiden käsittelystä kalastuksessa ja akvaariokokeissa.
Yhteenvetona: mustekalat ovat monipuolisia ja sopeutuvaisia nilviäisiä, joiden erikoistunut anatomia, käyttäytyminen ja älykkyys tekevät niistä kiehtovia sekä biologian tutkimuksen että luonnon monimuotoisuuden kannalta. Ne ansaitsevat kunnioitusta sekä suojelua, jotta niiden monimuotoisuus säilyy tuleville sukupolville.
