Seepiat

Anatomia

Cuttlebone

Seepian sisäinen kalsiumkarbonaatista valmistettu luusto on kalsiumkarbonaattia. Se on huokoinen, täynnä pieniä reikiä, ja sen kelluvuus voi muuttua, jolloin seepia voi nousta alemmas tai ylemmäs muuttamalla kaasun ja nesteen määrää kammioissaan. Jokaisen lajin kuoliluulla on erilainen muoto, koko ja harjanteiden tai tekstuurin kuvio. Jalokivien ja hopeaseppien käyttämiä simpukanluita käytetään muotteina pienten esineiden valamiseen. Nykyään ne tunnetaan luultavasti paremmin materiaalina, jota annetaan lemmikkilinnuille kalsiumin lähteenä. Seepianluita esiintyy vain seepioilla, ja ne ovat yksi niistä ominaisuuksista, jotka erottavat ne kalmarista ja muista nilviäisistä.

Muuttuva väri

Sepeleitä kutsutaan joskus merten kameleontiksi, koska ne pystyvät muuttamaan nahkansa väriä. Niiden iho voi välkkyä värikkäillä kuvioilla kommunikoidakseen toisten seepioiden kanssa ja naamioidakseen ne saalistajilta. Värinmuutos tapahtuu punaisia, keltaisia, ruskeita ja mustia pigmenttejä sisältävien kromatofoorien avulla, jotka ovat heijastavien iridofoorien ja leukofoorien kerroksen yläpuolella. Nämä kaikki ovat seepian ihossa, ja ne muuttavat yhdessä sen väriä. Näitä erityisiä pigmenttisoluja on jopa 200 kappaletta neliömillimetriä kohti.

Pigmentoituneissa kromatofooreissa on pigmenttipussi ja suuri kalvo, joka taittuu sisään vedettynä. Sivuilla on 6-20 pientä lihassolua, jotka voivat supistua ja puristaa elastisen pussin levyksi ihoa vasten.

Iridofoorit ovat kitiinistä tai proteiinista koostuvia levyjä, jotka voivat heijastaa valoa. Niiden ansiosta mustekalan metallinhohtoiset siniset, vihreät, kultaiset ja hopeanväriset värit näkyvät usein seepioissa. Kaikkia näitä soluja voidaan käyttää yhdistelminä. Sen lisäksi, että seepiat pystyvät vaikuttamaan ihostaan heijastuvan valon väriin, ne pystyvät myös vaikuttamaan valon polarisaatioon, jota voidaan käyttää signaalina muille polarisaatiota aistiville eläimille.

Silmät

Seepian silmät ovat eläinkunnan kehittyneimpiä. Pääjalkaisten silmien kehitystapa eroaa olennaisesti ihmisen kaltaisten selkärankaisten silmien kehityksestä, mutta niiden toimintatapa on melko samanlainen. Pääjalkaisten ja selkärankaisten silmien samankaltaisuus on esimerkki konvergentista evoluutiosta. Vaikka ne eivät näe värejä, ne pystyvät havaitsemaan valon polarisaation, mikä parantaa niiden kykyä nähdä kontrastia. Niiden verkkokalvolla on kaksi keskittyneiden sensorisolujen pistettä (ns. fovea), joista toinen katsoo enemmän eteenpäin ja toinen enemmän taaksepäin. Sen sijaan, että linssejä muokattaisiin uudelleen, kuten ihmisillä, niitä vedetään sen sijaan koko silmää muokkaamalla, jotta tarkennus muuttuisi.

Veri

Sepian veri on epätavallisen vihreänsinistä, koska se käyttää kuparia sisältävää proteiinia hemosyaniinia hapen kuljettamiseen selkärankaisissa esiintyvän punaisen rautaa sisältävän proteiinin hemoglobiinin sijasta. Tämä muistuttaa niveljalkaisten verta. Hemosyaniini ei pysty kuljettamaan happea yhtä hyvin kuin hemoglobiini. Verta pumppaa kolme erillistä "sydäntä". Kahta niistä käytetään veren pumppaamiseen mustekalan kiduksiin (yksi sydän kutakin kidusta kohti) ja kolmas pumppaa verta ympäri muuta kehoa.

Pfeffer's Flamboyant Cuttlefish, Sipadanista, Malesiasta.

Human interest

Muste

Seepioilla on mustetta kuten mustekaloilla ja mustekalaimilla. Kuten mustekaloilla, muste on puolustautumisväline, jota ruiskutetaan suojautuakseen vaaran uhatessa. Tämä muste oli aiemmin tärkeä väriaine, jota kutsuttiin seepiaksi. Nykyään keinotekoiset (ei luonnolliset) väriaineet ovat korvanneet luonnollisen seepian.

Seepia elintarvikkeena

Seepiaa pyydetään ruoaksi Välimeren ja Itä-Aasian kulttuureissa. Vaikka mustekala on suositumpi ravintolaruoka kaikkialla maailmassa, Itä-Aasiassa kuivattu mustekala on erittäin suosittu.

Seepia on suosittu Italiassa ja Kroatiassa, jossa sitä käytetään risotto nerossa. "Nero" tarkoittaa mustaa, sillä riisi muuttuu mustekalan musteen ansiosta mustaksi. Espanjalaisessa keittiössä seepian ja mustekalan mustetta käytetään usein ruoanlaitossa, koska se antaa aterioille merellisen maun ja pehmeyden, ja sitä käytetään esimerkiksi riisin, pastan ja kalamuhennosten valmistuksessa.

Sepia kirjallisuudessa

Kirjallisuudessa seepiat esiintyivät merkittävimmin Eugenio Montalen vuonna 1925 Torinossa julkaistun runokokoelman Seepian luut (Ossi di seppia) otsikossa. Montalelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1975.

Luokitus

Eläviä seepialajeja on yli 120 lajia viidessä suvussa. Sepiadariidae-sukuun kuuluu seitsemän lajia ja kaksi sukua; kaikki muut kuuluvat Sepiidae-sukuun.

• PÄÄJALKAISTEN LUOKKA
• Nautiloidea-alaluokka: nautilus
• Alaluokka Coleoidea: kalmarit, mustekalat, seepiat.
• Yläluokka Octopodiformes
• Yläluokka Decapodiformes
• Järjestys Spirulida: Ramin sarvikalmarit
• Järjestys Sepiolida: kalmarit.
• Järjestys Teuthida: jättiläiskalmarit
• Järjestys Sepiida: seepia
• Alajärjestys Sepiina
• Sepiadariidae-suku
• Sepiidae-suku