Okinawan taistelu oli toisen maailmansodan suurimpia ja verisimpiä taisteluja Tyynenmeren sodan loppuvaiheessa. Se käytiin Okinawan saarella Ryukyu-saarilla (Japanin neljän suuren saaren eteläpuolella) ajanjaksolla 1. huhtikuuta–22. kesäkuuta 1945. Taistelu käytiin Japanin keisarikunnan ja liittoutuneiden asevoimien välillä, ja se oli Normandian taistelun jälkeen toisen maailmansodan toiseksi suurin amfibiotaistelu (mereltä maalle). Liittoutuneet voittivat taistelun ja miehittivät Okinawan. Nykyään Okinawa on Japanin aluetta, mutta siellä on edelleen amerikkalaisia sotilastukikohtia.
Strateginen merkitys ja tavoitteet
Liittoutuneet suunnittelivat Okinawan valtausta osana laajempaa suunnitelmaa päästä käsiksi Japanin mantereen rannikolle. Taistelun tavoitteena oli vallata saaren lentokentät ja satamat, joista olisi voitu tukea suunniteltua hyökkäystä Japanin pääsaarille (operaatio Downfall). Okinawan hallinta olisi tarjonnut lähellä olevat tukikohdat ja ilma-alustan, joka olisi helpottanut jatkohyökkäyksiä.
Voimat ja johtajat
Liittoutuneiden maajoukkoja koordinoi Tenth Army, ja mukaan kuului sekä Yhdysvaltain armeijan että laivaston ja merijalkaväen yksiköitä. Japanin puolustuksesta vastasi 32. armeija, joka oli valmistautunut puolustamaan saarta syvyyteen rakennetuilla asemilla. Japanialaiset komentajat, kuten kenraali Mitsuru Ushijima ja kenraali Isamu Cho, päättivät taistella loppuun asti ja kehittivät puolustuksen, joka tuki sodankäynnin viivyttämistä ja aiheutti suuria tappioita hyökkääjille.
Taistelun kulku ja taktiikat
Liittoutuneiden maihinnousu alkoi 1. huhtikuuta 1945 (L-päivä, operaatio Iceberg). Japanilaiset eivät pyrkineet heti pysäyttämään maihinnousua rannoilla vaan vetäytyivät vahvistettuihin linnoitteisiin ja luolajärjestelmiin vuoristoisessa maastossa. Taktina oli puolustuksen tiivistäminen sisämaassa, minkä seurauksena taistelu muuttui veriseksi hitaaksi etenemiseksi kallioperässä ja luolakäytävissä käytäväksi sodaksi. Merellä japanalaiset ja erityisesti kamikaze-pommittajat aiheuttivat liittoutuneille huomattavia menetyksiä; laivasto kärsi lukuisista vaurioista ja miehistömenetyksistä.
Uhrimäärät ja siviilien kohtalo
Okinawan taistelussa kuoli ja haavoittui erittäin suuri määrä sekä sotilaita että siviilejä. Taistelussa kuolleita tai haavoittuneita siviilejä arvioidaan olleen ainakin 150 000. Amerikkalaisia kuoli noin 18 900 (kaatunutta tai kadonnutta) ja noin 53 000 haavoittui — määrä, joka on yli kaksinkertainen verrattuna esimerkiksi Iwo Jimassa ja Guadalcanalissa yhteensä kaatuneisiin. Noin kolmannes saaren siviiliväestöstä sai surmansa. Noin 100 000 japanilaista sotilasta kuoli ja noin 7 000 jäi vangiksi.
Siviilikuolemat johtuivat monista syistä: taisteluista, pommituksista, nälästä ja sairaudesta, mutta myös joukosta traagisia itse- ja joukkoitsemurhia. Osa siviileistä, jotka japanilaisen propagandan pelottamina pitivät amerikkalaisia barbaareina, tappoivat perheitään tai ottivat oman henkensä välttääkseen vangitsemisen. Joissain tapauksissa sotilaat tekivät seppukun tai räjäyttivät itsensä kranaateilla, ja joukkomurhat ja väkivalta siviilejä kohtaan lisäsivät taistelun inhimillistä tuhoa.
Erityispiirteitä ja nimityksiä
Taistelua on englanniksi kutsuttu nimellä "Typhoon of Steel", ja Okinawan asukkaat ovat kutsuneet sitä nimillä "tetsu no ame" ja "tetsu no bōfū", jotka tarkoittavat "terässadetta" ja "teräksen väkivaltaista tuulta" — viittauksia sodan ääriin asti voimakkaaseen tykistö- ja ilmaiskujen tulivoimaan.
Johtopäätökset ja jälkivaikutukset
Taistelu vaikutti merkittävästi sodan loppuvaiheiden päätöksiin. Raskaiden tappioiden ja odotettavissa olevien vielä suurempien uhrien takia liittoutuneiden johto, erityisesti yhdysvaltalaiset päättäjät, harkitsi vaihtoehtoja manner-Japanin valtaamiselle. Amerikkalaiset suunnittelivat operaatioita, mutta niitä ei tarvinnut toteuttaa, sillä Japani antautui pian sen jälkeen kun Yhdysvallat oli käyttänyt atomipommia elokuussa 1945 (ensiksi Hiroshimassa ja toisella kerralla Nagasakissa) ja Neuvostoliitto oli julistanut sodan Japanille.
Okinawan taistelu jätti syvät arvet saarelle: laajat tuhot infrastruktuurissa, suuri inhimillinen menetys ja pitkäaikaiset poliittiset vaikutukset. Taistelusta on muistomerkkejä ja museoita, ja Okinawan kokenut kärsimys on keskeinen osa saaren sodanjälkeistä identiteettiä. Vuosisatojen mittainen amerikkalainen sotilaallinen läsnäolo jatkui sodan jälkeen, ja Yhdysvaltain tukikohtien sijoittelu Okinawalle on ollut kiistanaihe vuosikymmenten ajan — osa saaresta palautettiin Japanille vasta vuonna 1972.
Vuonna 1945 Winston Churchill kuvasi taistelua "yhdeksi sotahistorian kiihkeimmistä ja kuuluisimmista taisteluista", mikä heijastaa sen laajuutta, verisyyttä ja merkitystä sodan lopullisessa ratkaisussa.
