Guadalcanalin kampanja | toisen maailmansodan ratkaiseva ja strategisesti tärkeä kampanja

Tausta

Strategiset näkökohdat

Japanin joukot hyökkäsivät 7. joulukuuta 1941 Yhdysvaltojen puolueettoman Tyynenmeren laivaston kimppuun Pearl Harborissa Havaijilla. Hyökkäyksessä kuoli lähes 2 500 ihmistä ja suuri osa Yhdysvaltain taistelulaivaston laivoista vaurioitui, mikä käynnisti sodan näiden kahden kansakunnan välillä seuraavana päivänä. Japanin johtajien alkuperäisinä tavoitteina oli tuhota Yhdysvaltain laivasto, kaapata runsaasti luonnonvaroja sisältäviä maita ja perustaa strategisia sotilastukikohtia Japanin valtakunnan puolustamiseksi Tyynellämerellä ja Aasiassa. Tätä varten japanilaiset joukot valtasivat Filippiinit, Thaimaan, Malaijan, Singaporen, Burman, Alankomaiden Itä-Intian ja monia pieniä saaria. Yhdysvaltojen rinnalle Japanin vastaiseen sotaan liittyivät muut liittoutuneet suurvallat, joista useat, kuten Yhdistynyt kuningaskunta, Australia ja Alankomaat, olivat myös joutuneet Japanin hyökkäyksen kohteeksi.

Korallimeren meritaistelu esti Japanin nopean Australian valloituksen, ja Midwayn taistelu vähensi Japanin lentotukialusjoukkoja.

Liittoutuneet valitsivat ensimmäiseksi kohteekseen eteläiset Salomonsaaret, mukaan lukien Guadalcanal. Japanin keisarillinen laivasto (IJN) oli miehittänyt Tulagin toukokuussa 1942 ja rakentanut lähelle vesilentotukikohdan. Liittoutuneiden huoli kasvoi, kun IJN alkoi heinäkuun alussa 1942 rakentaa suurta lentokenttää Guadalcanalin Lunga Pointiin. Sieltä käsin japanilaiset pitkän kantaman pommikoneet uhkaisivat Australian itärannikkoa. Elokuuhun 1942 mennessä japanilaisilla oli Tulagilla ja lähisaarilla noin 900 merivoimien sotilasta ja Guadalcanalilla 2 800 ihmistä. Nämä tukikohdat suojelisivat Japanin tärkeintä tukikohtaa Rabaulissa, uhkaisivat liittoutuneiden huolto- ja viestintäyhteyksiä ja loisivat tukikohdan hyökkäyksille Fidžiä, Uutta-Kaledoniaa ja Samoaa vastaan.

Japanilaiset aikoivat lähettää Guadalcanaliin 45 hävittäjää ja 60 pommikonetta. Vuonna 1942 nämä koneet voisivat antaa ilmasuojaa Japanin merivoimille, jotka etenivät Etelä-Tyynellämerelle.

Liittoutuneiden suunnitelma hyökätä Etelä-Solomons-saarille oli Yhdysvaltain laivaston ylipäällikön, amiraali Ernest Kingin ideoima. Hän halusi ottaa saaret pois japanilaisilta. Rooseveltin suostumuksella King halusi hyökätä myös Guadalcanaliin. Koska Yhdysvallat tuki Ison-Britannian ajatusta Saksan kukistamisesta ennen Japania, Tyynenmeren sota joutui kilpailemaan joukoista ja resursseista Euroopan sodan kanssa.

Yhdysvaltain armeijan kenraali George C. Marshall vastusti Kingin ehdottamia hyökkäyksiä ja kysyi, kuka operaatiota johtaisi. King vastasi, että laivasto ja merijalkaväki tekisivät sen itse, ja antoi amiraali Chester Nimitzille tehtäväksi suunnitella hyökkäykset. King voitti kiistan Marshallin kanssa, ja hyökkäys toteutettiin.

Guadalcanalin hyökkäys toteutettaisiin samaan aikaan kuin liittoutuneiden hyökkäys Uudessa-Guineassa Douglas MacArthurin johdolla. Tavoitteena oli vallata Admiraliteettisaaret ja Bismarckin saaristo, mukaan lukien Japanin tärkein tukikohta Rabaulissa. Lopulta he aikoivat vallata Filippiinit. Yhdysvaltain esikuntapäälliköt asettivat 19. kesäkuuta 1942 vara-amiraali Robert L. Ghormleyn komentajaksi johtamaan hyökkäystä Solomoneilla.

Pearl Harborissa sijaitseva amiraali Chester Nimitz oli liittoutuneiden Tyynenmeren joukkojen ylipäällikkö.

Työryhmä

Valmistellakseen hyökkäystä Tyynellämerellä toukokuussa 1942 Yhdysvaltain 1. merijalkaväen divisioona siirtyi Yhdysvalloista Uuteen-Seelantiin. Muita liittoutuneiden maa-, meri- ja ilmavoimien yksiköitä lähetettiin muille Tyynenmeren saarille. Hyökkäyksen koodinimi oli Operaatio Vartiotorni, ja sen päivämääräksi asetettiin 7. elokuuta 1942.

Aluksi hyökkäyksiä suunniteltiin vain Tulagille ja Santa Cruzin saarille, ei Guadalcanalille. Kun liittoutuneet löysivät Guadalcanalin japanilaisen lentokentän, sen valtaaminen lisättiin suunnitelmaan, ja Santa Cruzin operaatiosta luovuttiin. Japanilaiset tiesivät, että liittoutuneiden joukot olivat liikkeellä, mutta luulivat niiden menevän Australiaan ja ehkä Port Moresbyyn Uudessa-Guineassa.

Vartiotornin joukko, johon kuului 75 sota-alusta ja kuljetusalusta (Yhdysvaltojen ja Australian aluksia), kokoontui Fidžin lähelle 26. heinäkuuta 1942. Ne tekivät yhden harjoituslaskun ennen lähtöään Guadalcanaliin 31. heinäkuuta. Liittoutuneiden joukkojen komentaja oli Yhdysvaltain vara-amiraali Frank Fletcher (lipun alla lentotukialus USS Saratoga). Meri- ja maajoukkojen komentaja oli Yhdysvaltain kontra-amiraali Richmond K. Turner. Vandegrift johti 16 000 liittoutuneen (pääasiassa Yhdysvaltain merijalkaväen) jalkaväen joukkoa maihinnousua varten.

Guadalcanaliin lähetetyt joukot olivat juuri sotilaskoulutuksesta tulleita, ja ne oli aseistettu M1903 Springfield-kivääreillä ja 10 päivän ampumatarvikevarastolla. Jotta he pääsisivät nopeasti taisteluun, operaation suunnittelijat olivat vähentäneet heidän tarvikkeensa vain 60 päivään. 1. merijalkaväkidivisioonan joukot alkoivat kutsua tulevaa taistelua nimellä "Operaatio Kengännauha".

 

Japanin hallinta Tyynenmeren länsiosassa touko-elokuussa 1942. Guadalcanal sijaitsee kartan oikeassa alakulmassa.  


Japanilaisten ja korealaisten työläisten rakentama lentokenttä Lunga Pointissa Guadalcanalilla heinäkuussa 1942.  

Laskeutumiset

Huonon sään ansiosta liittoutuneiden joukot saapuivat Guadalcanalin lähelle japanilaisten huomaamatta 6. elokuuta ja 7. elokuuta välisenä yönä ja yllätti puolustajat. Tätä on joskus kutsuttu Guadalcanalin keskiyön hyökkäykseksi. Maihinnousujoukot jakaantuivat kahteen ryhmään, joista toinen hyökkäsi Guadalcanaliin ja toinen Tulagiin, Floridaan ja läheisille saarille.

Liittoutuneiden sota-alukset pommittivat maihinnousurantoja, kun taas Yhdysvaltain lentotukialusten lentokoneet pommittivat japanilaisia joukkoja kohdesaarilla ja tuhosivat 15 japanilaista vesilentokonetta tukikohdassaan Tulagin lähellä.

Tulagiin ja kahteen läheiseen pieneen saareen, Gavutuun ja Tanambogoon, hyökkäsi 3 000 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta. IJN:n 886 joukkoa vastusti merijalkaväen hyökkäyksiä rajusti. Merijalkaväenjoukot valtasivat vaikeuksin kaikki kolme saarta: Tulagin 8. elokuuta ja Gavutun ja Tanambogon 9. elokuuta.

Japanilaiset puolustajat kuolivat lähes kaikki, kun taas merijalkaväen merijalkaväki sai 122 kuolonuhria.

Guadalcanalin maihinnousussa oli paljon vähemmän vastarintaa. Elokuun 7. päivänä 11 000 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta rantautui Guadalcanaliin, eikä kohdannut vastarintaa. He pysähtyivät yöksi noin 910 metrin päähän Lunga Pointin lentokentästä. Seuraavana päivänä merijalkaväenjoukot etenivät vähäistä vastarintaa vastaan Lunga-joelle ja valtasivat lentokentän 8. elokuuta kello 16:00 mennessä.

Japanin laivaston rakennushenkilöstö ja taistelujoukot olivat jättäneet lentokenttäalueen ja pakenivat noin 4,8 kilometriä länteen Matanikau-joen ja Point Cruzin alueelle. He jättivät jälkeensä elintarvikkeita, tarvikkeita, rakennustarvikkeita ja ajoneuvoja sekä 13 kuollutta.

Elokuun 7. ja 8. päivän maihinnousuoperaatioiden aikana Rabauliin sijoitetut japanilaiset laivaston lentokoneet hyökkäsivät Sadayoshi Yamadan komennossa liittoutuneiden joukkoja vastaan useita kertoja, sytyttivät kuljetusalus USS George F. Elliotin tuleen (joka upposi kaksi päivää myöhemmin) ja vaurioittivat raskaasti hävittäjää USS Jarvis. Kahden päivän aikana tehdyissä ilmahyökkäyksissä japanilaiset menettivät 36 lentokonetta, kun taas Yhdysvallat menetti 19 lentokonetta sekä taistelussa että onnettomuuksissa, mukaan lukien 14 lentotukialuksen hävittäjää.

Näiden taistelujen jälkeen Fletcher oli huolissaan lentotukialuksen hävittäjien tappioista. Hän oli myös huolissaan japanilaisten ilmahyökkäysten aiheuttamasta uhasta lentotukialuksilleen ja oli huolissaan alustensa polttoainemääristä. Fletcher vetäytyi Salomonsaarten alueelta lentotukialusjoukkojensa kanssa illalla 8. elokuuta. Lentotukialusten ilmasuojan menettämisen vuoksi Turner veti aluksensa takaisin Guadalcanalista, vaikka maissa olevien joukkojen tarvitsemista tarvikkeista ja raskaasta kalustosta oli purettu alle puolet. Turner suunnitteli kuitenkin purkavansa mahdollisimman paljon tarvikkeita Guadalcanalilla ja Tulagilla 8. elokuuta koko yön ajan ja lähtevänsä sitten aluksineen varhain 9. elokuuta.

 

Liittoutuneiden amfibiojoukkojen reitit Guadalcanalin ja Tulagin maihinnousua varten, 7. elokuuta 1942.  


Yhdysvaltain merijalkaväki poistuu LCP(L)-aluksista Guadalcanalilla 7. elokuuta 1942.  

Savon saaren taistelu

Samana yönä, kun kuljetuksia purettiin, kaksi brittiläisen kontra-amiraali Victor Crutchleyn VC:n komennossa ollutta liittoutuneiden risteilijöiden ja hävittäjien ryhmää kukistui japanilaisen vara-amiraali Gunichi Mikawan komentaman japanilaisen 8. laivaston seitsemän risteilijän ja yhden hävittäjän muodostamalle joukolle, joka oli sijoitettu Rabauliin ja Kaviengiin.

Savon saaren taistelussa upposi yksi australialainen ja kolme amerikkalaista risteilijää ja yksi amerikkalainen risteilijä ja kaksi hävittäjää vaurioitui. Japanilaiset saivat kohtalaisia vaurioita yhdestä risteilijästä. Mikawa, joka ei tiennyt, että Fletcher valmistautui vetäytymään yhdysvaltalaisten lentotukialusten kanssa, palasi välittömästi takaisin Rabauliin yrittämättä hyökätä kuljetuksia vastaan. Mikawa oli huolissaan Yhdysvaltain lentotukialusten ilmahyökkäyksistä, jos hän jäisi alueelle. Ilman lentotukialusten ilmasuojaa Turner päätti vetää jäljellä olevat laivastovoimansa takaisin 9. elokuuta iltaan mennessä. Näin merijalkaväki jäi maihin ilman suurta osaa raskaasta kalustosta, tarvikkeista ja joukoista, jotka olivat vielä kuljetuksissa. Mikawan päätös olla yrittämättä tuhota liittoutuneiden kuljetusaluksia oli suuri virhe.

 

Alkuperäiset toiminnot

Guadalcanalissa olevat 11 000 merijalkaväen sotilasta asettivat aluksi vartioinnin Lunga Pointin ja lentokentän ympärille. He myös siirsivät maihin saapuneet tarvikkeet ja viimeistelivät lentokentän. Elokuun 18. päivään mennessä lentokenttä oli valmis toimintaan. Kuljetuksista oli tuotu maihin viiden päivän edestä elintarvikkeita, jotka yhdessä japanilaisilta saatujen elintarvikkeiden kanssa antoivat merijalkaväelle yhteensä 14 päivän edestä elintarvikkeita. Tarvikkeiden säästämiseksi joukot saivat syödä vain kaksi ateriaa päivässä.

Liittoutuneiden joukot sairastuivat punatautiin pian maihinnousun jälkeen, ja elokuun puoliväliin mennessä joka viides merijalkaväen sotilas sairastui. Trooppiset taudit vaikuttivat molempien osapuolten joukkoihin. Vaikka osa korealaisista rakennustyöläisistä antautui merijalkaväelle, suurin osa japanilaisista ja korealaisista kerääntyi länteen ja söi kookospähkinöitä. Japanin laivaston etuvartioasema sijaitsi myös Taivu Pointissa, noin 35 kilometriä Lungan alueesta itään. Elokuun 8. päivänä japanilainen hävittäjä Rabaulista toimitti 113 sotilasta Matanikaun asemiin.

Elokuun 12. päivän iltana 25 miehen vahvuinen Yhdysvaltain merijalkaväen partio laskeutui maihin veneellä yrittäen löytää japanilaisjoukkojen ryhmän, jonka Yhdysvaltain joukot arvelivat olevan halukas antautumaan. Pian partion laskeuduttua maihin läheinen japanilaisten laivastojoukkojen joukkue hyökkäsi ja tappoi merijalkaväen partion lähes kokonaan.

Elokuun 19. päivänä Vandegrift lähetti kolme komppaniaa Yhdysvaltain 5. merijalkaväkirykmentistä hyökkäämään japanilaisia joukkoja vastaan Matanikaun länsipuolella. Yksi komppania hyökkäsi Matanikau-joen suulla, kun taas toinen komppania ylitti joen 1 000 metriä sisämaahan ja hyökkäsi japanilaisia joukkoja vastaan Matanikau-kylässä. Kolmas ryhmä laskeutui veneellä kauempana lännessä ja hyökkäsi Kokumbunan kylään. Kun kolme merijalkaväen komppaniaa oli vallannut nämä kaksi kylää lyhyeksi aikaa, ne palasivat Lungan alueelle surmattuaan noin 65 japanilaissotilasta ja menetettyään neljä.

Tämä oli ensimmäinen monista suurista taisteluista Matanikau-joen ympärillä taistelun aikana.

Elokuun 20. päivänä saattotukialus USS Long Island toimitti Henderson Fieldille kaksi merijalkaväen lentolaivueiden laivuetta, joista toinen oli 19 F4F Wildcatin laivue ja toinen 12 SBD Dauntlessin laivue. Hendersonin kentällä olevat lentokoneet tunnettiin "Cactus Air Force" (CAF) -nimellä liittoutuneiden Guadalcanalissa käyttämän koodinimen mukaan.

Merijalkaväen hävittäjiä käytettiin seuraavana päivänä. Japanilaiset pommikoneet tekivät ilmahyökkäyksiä lähes joka päivä. Elokuun 22. päivänä Henderson Fieldille saapui viisi Yhdysvaltain armeijan P-400 Airacobraa lentäjineen.

 

Yhdysvaltain merijalkaväen ensimmäiset puolustukset Lunga Pointin kiitoradan ympärillä, Guadalcanal, 12. elokuuta 1942.  


Kartta, jossa näkyvät Yhdysvaltain merijalkaväen hyökkäykset Matanikau-joen länsipuolella 19. elokuuta.  

Tenarun taistelu

Vastauksena liittoutuneiden maihinnousuun Guadalcanaliin Japanin keisarillinen päämaja määräsi Japanin keisarillisen armeijan (IJA) 17. armeijan Rabauliin, ja kenraaliluutnantti Harukichi Hyakutaken komennossa se sai käskyn vallata Guadalcanal takaisin. Armeijaa oli määrä tukea Japanin laivaston yksiköillä, mukaan lukien Isoroku Yamamoton komentama yhdistetty laivasto, jonka päämaja oli Trukissa. Japanin Uuden-Guinean kampanjaan osallistuneella 17. armeijalla oli tuohon aikaan käytössään vain muutama yksikkö. Kenraalimajuri Kiyotake Kawaguchin johtama 35. jalkaväkiprikaati oli Palaulla. Neljäs (Aoba) jalkaväkirykmentti oli Filippiineillä ja eversti Kiyonao Ichikin komentama 28. (Ichiki) jalkaväkirykmentti oli kuljetusaluksilla Guamin lähellä.

Eri yksiköt alkoivat siirtyä kohti Guadalcanalia. Ichikin noin 917 sotilaasta koostuva yksikkö laskeutui hävittäjistä Taivu Pointissa keskiyöllä 19. elokuuta ja marssi sitten 14 kilometrin (9 mailin) yömarssin länteen kohti merijalkaväkeä. Ichikin rykmentti nimettiin komentajansa mukaan.

Ichikin mielestä Guadalcanalissa ei ollut kovin paljon liittoutuneiden sotilaita. Ichikin sotilaat hyökkäsivät merijalkaväen asemiin Alligator Creekissä varhain aamulla 21. elokuuta. Ichikin hyökkäys kukistui japanilaisten raskain tappioin Tenarun taisteluna tunnetussa taistelussa. Päivällä merijalkaväki hyökkäsi Ichikin eloonjääneiden joukkojen kimppuun tappaen monia muita joukkoja.

Kuolleiden joukossa oli myös Ichiki, vaikka on väitetty, että hän teki itsemurhan tajuttuaan tappionsa eikä kuollut taistelussa. Kaikkiaan kaikki muut paitsi 128 Ichikin rykmentin alkuperäisestä 917 jäsenestä saivat surmansa taistelussa. Eloonjääneet palasivat Taivu Pointiin, ilmoittivat 17. armeijan esikunnalle tappiostaan ja odottivat uusia sotilaita ja käskyjä Rabaulista.

 

Kuolleita japanilaissotilaita Alligator Creekin suulla Guadalcanalissa Tenarun taistelun jälkeen.  

Taistelu Itä-Solomonsin saarilla

Kun Tenarun taistelu oli päättymässä, lisää japanilaisia joukkoja oli jo tulossa. Trukista lähti 16. elokuuta kolme hidasta kuljetusta, jotka kuljettivat loput 1 400 sotilasta Ichikin (28.) jalkaväkirykmentistä sekä 500 merijalkaväen merijalkaväen sotilasta 5. Yokosukan erikoislaivaston maihinnousujoukoista.

Kuljetuksia vartioi 13 sota-alusta, joita komensi japanilainen kontra-amiraali Raizo Tanaka. Hän suunnitteli laskevansa joukot Guadalcanaliin 24. elokuuta. Suojatakseen maihinnousua ja vallatakseen Henderson Fieldin takaisin liittoutuneiden joukoilta Yamamoto määräsi Chuichi Nagumon tapaamaan 21. elokuuta Trukista lähtevän lentotukialusjoukon ja suuntaamaan kohti Salomonsaarten eteläosaa. Nagumon joukkoihin kuului kolme lentotukialusta ja 30 muuta sota-alusta.

Kolme Fletcherin johtamaa yhdysvaltalaista lentotukialusryhmää lähestyi Guadalcanalia hyökätäkseen japanilaisia vastaan. Molemmat lentotukialusjoukot kävivät 24. ja 25. elokuuta Itäisten Solomonien taistelun, jonka tuloksena molemmat laivastot vetäytyivät alueelta kärsittyään jonkin verran vahinkoa. Japani menetti yhden kevyen lentotukialuksen. Tanakan saattue, saatuaan taistelun aikana raskaita vaurioita Henderson Fieldin lentokoneiden ilmahyökkäyksestä, mukaan lukien yhden kuljetusaluksen uppoaminen, muutti suuntaa kohti Shortlandinsaaria Pohjois-Solomoneilla. Tämä tehtiin joukkojen siirtämiseksi hävittäjiin Guadalcanaliin toimittamista varten.

 

Lentotukialus USS Enterprise (CV-6) ilmahyökkäyksen kohteena Itä-Solomonin taistelun aikana.  

Ilmataistelut ja Lungan puolustuksen vahvistaminen

Koko elokuun ajan Guadalcanaliin saapui edelleen pieniä määriä yhdysvaltalaisia lentokoneita miehistöineen. Elokuun loppuun mennessä Hendersonin kentälle oli sijoitettu 64 erityyppistä lentokonetta. Ilmataistelut liittoutuneiden Hendersonin lentokoneiden ja Rabaulin japanilaisten pommittajien ja hävittäjien välillä jatkuivat lähes päivittäin. Elokuun 26. päivän ja syyskuun 5. päivän välisenä aikana Yhdysvallat menetti noin 15 konetta ja japanilaiset noin 19 konetta. Yli puolet pudonneista yhdysvaltalaisista lentäjistä pelastettiin, kun taas japanilaisista lentäjistä suurinta osaa ei koskaan saatu takaisin. Kahdeksan tunnin edestakainen lento Rabaulista Guadalcanaliin, yhteensä noin 1 120 mailia (1 800 km), vaikeutti japanilaisten hyökkäystä Henderson Fieldiin.

Bougainvillen ja New Georgian saarilla olevat australialaiset pystyivät usein varoittamaan japanilaisten ilmaiskuista, jolloin Yhdysvaltain hävittäjät ehtivät nousta ilmaan ja hyökätä japanilaisten pommikoneiden ja hävittäjien kimppuun niiden lähestyessä saarta.

Elokuun 21. päivän ja syyskuun 3. päivän välisenä aikana kolme merijalkaväen pataljoonaa, mukaan lukien Merritt A. Edsonin johtama 1. Raider-pataljoona (Edson's Raiders) ja 1. laskuvarjopataljoona Tulagista ja Gavutusta lähtivät Guadalcanaliin. Nämä yksiköt lisäsivät noin 1 500 sotilasta alkuperäiseen 11 000 mieheen, jotka puolustivat Henderson Fieldiä. 1. laskuvarjopataljoona, jolla oli paljon kuolleita ja haavoittuneita Tulagin ja Gavutu-Tanambogon taisteluissa elokuussa, siirrettiin Edsonin komentoon.

Toinen siirretty pataljoona, 5. merijalkaväkirykmentin 1. pataljoona (1/5), nousi maihin Matanikaun länsipuolella lähellä Kokumbunan kylää 27. elokuuta. Heidän tehtävänään oli hyökätä alueella olevia japanilaisia yksiköitä vastaan. He kohtasivat kuuman auringon ja japanilaisten vahvan puolustuksen. Seuraavana aamuna merijalkaväen sotilaat huomasivat, että japanilaiset puolustajat olivat poistuneet yön aikana, joten merijalkaväen sotilaat palasivat veneellä Lungan kehälle. Tappiot tässä operaatiossa olivat 20 japanilaista ja 3 merijalkaväen sotilasta.

Liittoutuneiden pienet laivasaattueet saapuivat Guadalcanaliin 23. elokuuta, 29. elokuuta, 1. syyskuuta ja 8. syyskuuta. Ne toimittivat Lungassa oleville merijalkaväen sotilaille lisää ruokaa, ampumatarvikkeita, lentokoneiden polttoainetta ja lentokoneteknikoita. Syyskuun 1. päivänä saapunut saattue toi myös 392 rakennusinsinööriä työskentelemään Hendersonin kentälle.

 

Yhdysvaltain merijalkaväen F4F Wildcat -hävittäjät nousevat Henderson Fieldiltä hyökkäämään saapuvia japanilaiskoneita vastaan elokuun lopulla tai syyskuun alussa 1942.  

Tokyo Express

Elokuun 23. päivään mennessä Kawaguchin 35. jalkaväkiprikaati saavutti Trukin ja lastattiin hitaisiin kuljetusaluksiin loppumatkaa varten Guadalcanaliin. Tanakan saattueelle Itä-Solomonsin taistelun aikana aiheutuneet vahingot saivat japanilaiset päättämään, etteivät he toimittaisi enää lisää joukkoja Guadalcanaliin hitaalla kuljetuksella. Sen sijaan Kawaguchin sotilaita kuljettaneet alukset lähetettiin Rabauliin.

Sieltä japanilaiset aikoivat toimittaa Kawaguchin miehet Guadalcanaliin hävittäjillä. Japanilaiset hävittäjät pystyivät yleensä koko kampanjan ajan tekemään edestakaisia matkoja (New Georgia Soundiin) Guadalcanaliin ja takaisin yhden yön aikana, mikä minimoi liittoutuneiden ilmahyökkäysten riskin.

Japanilaiset tunsivat nämä matkat "Tokio Express" -nimellä liittoutuneiden joukoille.

Joukkojen toimittaminen tällä tavoin vaikeutti raskaan kaluston ja tarvikkeiden, kuten raskaan tykistön, ajoneuvojen sekä suuren määrän ruokaa ja ammuksia, tuomista Guadalcanaliin. Lisäksi tämä toiminta käytti hävittäjiä, joita IJN tarvitsi kaupan puolustamiseen. Liittoutuneiden merivoimien komentajat eivät taistelleet japanilaisia merivoimia vastaan yöllä. Kaikki japanilaiset alukset, jotka jäivät päivällä Henderson Fieldin lentokoneiden kantaman sisäpuolelle, noin 200 mailin (320 km) päähän, olivat kuitenkin suuressa vaarassa joutua ilmahyökkäyksen kohteeksi. Tilanne säilyi taistelun seuraavien kuukausien ajan.

Elokuun 29. päivän ja syyskuun 4. päivän välisenä aikana japanilaiset kevyet risteilijät, hävittäjät ja partioveneet saivat Taivu Pointissa maihin lähes 5 000 sotilasta, mukaan lukien suurimman osan 35. jalkaväkiprikaatista, suuren osan Aoban (4.) rykmentistä ja loput Ichikin rykmentistä. Kenraali Kawaguchi, joka nousi maihin Taivu Pointissa 31. elokuuta Express run, asetettiin kaikkien Guadalcanalin japanilaisten joukkojen komentajaksi. Proomusaattue vei vielä 1 000 Kawaguchin prikaatin sotilasta eversti Akinosuke Okan komennossa Kamimboon, Lungan alueen länsipuolelle.

 

Japanilaiset joukot lastataan hävittäjään "Tokio Express" -matkalle Guadalcanalille.  

Edson's Ridgen taistelu

Syyskuun 7. päivänä Kawaguchi julkaisi hyökkäyssuunnitelmansa vihollisen tuhoamiseksi Guadalcanalin saaren lentokentällä. Kawaguchin hyökkäyssuunnitelman mukaan hänen joukkojensa piti tehdä yllätyshyökkäys yöllä. Okan joukot hyökkäisivät lännestä, kun taas Ichikin toinen echelon hyökkäisi idästä. Päähyökkäyksen tekisi Kawaguchin 3 000 miehen joukko kolmessa pataljoonassa etelästä. Syyskuun 7. päivään mennessä suurin osa Kawaguchin joukoista alkoi marssia kohti Lunga Pointia rannikkoa pitkin. Noin 250 japanilaista sotilasta jäi vartioimaan prikaatin huoltotukikohtaa Taivussa.

Samaan aikaan tiedustelijat toivat Yhdysvaltain merijalkaväelle raportteja japanilaisista joukoista Taivussa lähellä Tasimbokon kylää. Edson suunnitteli hyökkäystä Taivun japanilaisia joukkoja vastaan. Kun Edsonin miehet oli 8. syyskuuta jätetty veneellä Taivun lähelle, he valtasivat Tasimbokon japanilaisten vetäytyessä viidakkoon.

Tasimbokossa Edsonin joukot löysivät Kawaguchin tärkeimmän huoltovaraston, johon kuului suuria varastoja elintarvikkeita, ampumatarvikkeita, lääkintätarvikkeita ja tehokas lyhytaaltoradio. Tuhottuaan kaiken muutamaa paperia lukuun ottamatta merijalkaväenjoukot palasivat Lungan alueelle. Kaapatut asiakirjat kertoivat merijalkaväelle, että saarella oli ainakin 3 000 japanilaista sotilasta, jotka suunnittelivat hyökkäystä.

Edson ja eversti Gerald C. Thomas, Vandegriftin operaatioupseeri, arvelivat, että japanilaiset hyökkäävät kapealla, ruohikkoisella, 910 metrin pituisella koralliharjanteella Henderson Fieldin eteläpuolella. Lunga Ridge -nimisellä harjanteella oli hyvä lähestymismahdollisuus kentälle, ja se oli puolustuskyvytön. Edsonin pataljoonan 840 miestä lähetettiin 11. syyskuuta harjanteelle ja sen ympärille.

Syyskuun 12. päivän yönä Kawaguchin 1. pataljoona hyökkäsi Lunga-joen ja harjanteen välissä olevien Jääkäreiden kimppuun. Yksi merijalkaväen komppania joutui vetäytymään harjanteelle, ennen kuin japanilaiset lopettivat hyökkäyksensä yöksi. Seuraavana yönä Kawaguchi joutui taistelemaan Edsonin 830 raideria vastaan prikaatinsa 3 000 sotilaan ja tykistön kanssa. Japanilaisten hyökkäys alkoi heti hämärän laskeuduttua, kun Kawaguchin 1. pataljoona hyökkäsi Edsonin oikealle puolelle harjanteen länsipuolelle. Murtauduttuaan läpi merijalkaväen puolustuksen hyökkäys pysäytettiin lopulta harjanteen pohjoisosaa vartioivien merijalkaväen yksiköiden toimesta.

Kaksi komppaniaa Kawaguchin 2. pataljoonasta siirtyi harjanteen eteläreunaa pitkin ja työnsi Edsonin joukot takaisin harjanteen keskiosassa olevalle kukkulalle 123. Koko yön ajan merijalkaväki taisteli japanilaisten hyökkäyksiä vastaan, joista osa johti lähitaisteluihin. Merijalkaväellä oli myös tykistöä. Japanilaisryhmät, jotka pääsivät harjun ohi lentokentän reunalle, lähetettiin myös takaisin.

Myös Kuman pataljoonan ja Okan yksikön hyökkäykset muissa paikoissa pysäytettiin. Syyskuun 14. päivänä Kawaguchi johti eloonjääneet viiden päivän marssille länteen Matanikaun laaksoon liittyäkseen Okan yksikköön. Kawaguchin joukot menettivät yhteensä noin 850 kaatunutta ja merijalkaväen sotilaat 104 kaatunutta.

Syyskuun 15. päivänä Hyakutake Rabaulissa sai tietää Kawaguchin tappiosta ja lähetti uutisen keisarilliseen päämajaan Japaniin. Hätäkokouksessa Japanin IJA:n ja IJN:n ylimmät johtoportaat päättivät, että Guadalcanalista saattaisi tulla sodan tärkein taistelu. Tappio vaikutti Japanin operaatioihin muilla Tyynenmeren alueilla. Hyakutake ymmärsi, että lähettääkseen riittävästi joukkoja ja tarvikkeita liittoutuneiden joukkojen kukistamiseksi Guadalcanalissa hän ei voinut tukea käynnissä olevia japanilaisten suurhyökkäyksiä Kokodan reitillä Uudessa-Guineassa.

Hyakutake määräsi päämajan suostumuksella Uudessa-Guineassa olevat joukkonsa, jotka olivat 48 kilometrin (30 mailin) päässä Port Moresbyn tavoitteestaan, vetäytymään, kunnes Guadalcanalin taistelu oli päättynyt. Hyakutake lähetti lisää joukkoja Guadalcanalille, jotta Henderson Fieldin takaisinvaltausta voitaisiin yrittää uudelleen.

 

Yhdysvaltain merijalkaväen everstiluutnantti Merritt A. Edson (kuvassa kenraalimajuri), joka johti merijalkaväen joukkoja Edson's Ridgen taistelussa.  


Guadalcanalin Lungan alueen kartta, jossa näkyvät japanilaisten joukkojen lähestymisreitit ja japanilaisten hyökkäysten sijainnit taistelun aikana. Okan hyökkäykset olivat lännessä (vasemmalla), Kuma-pataljoona hyökkäsi idästä (oikealla) ja keskiryhmä hyökkäsi "Edsonin harjanteelle" (Lungan harjanteelle) kartan alemmassa keskiosassa.  

Vahvistus

Kun japanilaiset joukot kerääntyivät Matanikaun länsipuolelle, Yhdysvaltain joukot vahvistivat Lungan puolustustaan. Vandegrift siirsi 14. syyskuuta toisen pataljoonan, 2. merijalkaväkirykmentin 3. pataljoonan (3/2), Tulagista Guadalcanaliin. Syyskuun 18. päivänä liittoutuneiden laivasaattue toimitti 4 157 miestä 3. väliaikaisesta merijalkaväen prikaatista (7. merijalkaväkirykmentti sekä pataljoona 11. merijalkaväkirykmentistä ja joitakin muita tukiyksiköitä).

Saattue toimitti Guadalcanaliin myös 137 ajoneuvoa, telttoja, lentopolttoainetta, ammuksia, ruoka-annoksia ja teknisiä laitteita. Näiden uusien sotilaiden ansiosta Vandegrift pystyi 19. syyskuuta alkaen luomaan katkeamattoman puolustuksen Lungan ympärille. Saattuetta suojellessaan japanilainen sukellusvene I-19 upotti lentotukialus USS Waspin Guadalcanalin kaakkoispuolella. Tämän vuoksi Etelä-Tyynenmeren alueelle jäi hetkeksi vain yksi liittoutuneiden lentotukialus (USS Hornet).

Vandegrift poisti myös useita upseereita, jotka eivät vastanneet hänen vaatimuksiinsa, ja ylensi taisteluissa hyvin menestyneitä nuorempia upseereita. Eversti Merritt Edson, joka sai komennettavakseen 5. merijalkaväkirykmentin.

Guadalcanalin ilmasota pysähtyi hetkeksi. Japanin ilmahyökkäyksiä ei tehty 14. ja 27. syyskuuta välisenä aikana huonon sään vuoksi. Molemmat osapuolet vahvistivat tänä aikana ilmayksiköitään. Japanilaiset toimittivat 85 hävittäjää ja pommikonetta Rabaulin ilmayksiköihinsä, kun taas Yhdysvallat toi Henderson Fieldille 23 hävittäjää ja hyökkäyskonetta. Syyskuun 20. päivänä japanilaisilla oli Rabaulissa 117 lentokonetta, kun taas liittoutuneilla oli Henderson Fieldissä 71 konetta.

Ilmasota alkoi jälleen japanilaisten tekemästä ilmahyökkäyksestä Guadalcanaliin 27. syyskuuta. Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen hävittäjät lensivät Henderson Fieldiltä yrittämään ilmahyökkäyksen pysäyttämistä.

Japanilaiset alkoivat valmistautua seuraavaan yritykseensä vallata Henderson Field takaisin. Neljännen (Aoba) jalkaväkirykmentin 3. pataljoona oli laskeutunut Kamimbon lahteen Guadalcanalin länsipäässä 11. syyskuuta. Pataljoona oli liittynyt Okan joukkoihin Matanikaun lähellä. Hävittäjillä 14., 20., 21. ja 24. syyskuuta tehdyt toimitukset toivat Guadalcanalin Kamimboon elintarvikkeita ja ampumatarvikkeita sekä 280 miestä Aoban rykmentin 1. pataljoonasta.

Japanilaiset 2. ja 38. jalkaväkidivisioonat kuljetettiin Alankomaiden Itä-Intiasta Rabauliin 13. syyskuuta alkaen. Japanilaiset suunnittelivat kuljettavansa näistä kahdesta divisioonasta 17 500 sotilasta Guadalcanaliin 20. lokakuuta 1942 tapahtuvaa seuraavaa suurta hyökkäystä varten Lunga Perimeteriin.

 

Yhdysvaltalainen lentotukialus Wasp palaa japanilaisen sukellusveneen torpedojen osuttua siihen 15. syyskuuta.  

Toimet Matanikaun varrella

Vandegrift oli tietoinen siitä, että Kawaguchin joukot olivat vetäytyneet Matanikaun länsipuolella olevalle alueelle ja että lukuisia japanilaisten joukkojen ryhmiä oli Lunga Perimeterin ja Matanikaujoen välisellä alueella. Vandegrift päätti hyökätä Matanikaun itäpuolella hajallaan olevia japanilaisjoukkoja vastaan.

Hän halusi myös estää japanilaisten sotilaiden pääjoukkoa vahvistamasta asemiaan niin lähellä merijalkaväen pääpuolustusta Lunga Pointissa.

Ensimmäisessä Yhdysvaltain merijalkaväen hyökkäyksessä 23.-27. syyskuuta käytettiin kolmen Yhdysvaltain merijalkaväen pataljoonan sotilaita. Hyökkäys japanilaisia joukkoja vastaan Matanikaun länsipuolella kukistui Kawaguchin joukkojen toimesta Akinosuke Okan komennossa. Taistelun aikana kolme merijalkaväen komppaniaa joutui japanilaisten joukkojen saartamaksi, ja heillä oli paljon kuolleita ja haavoittuneita. He pääsivät pakoon hävittäjä USS Monssenin (DD-436) ja Yhdysvaltain rannikkovartioston henkilöstön ohjaamien maihinnousualusten avulla.

Toisessa hyökkäyksessä 6.-9. lokakuuta suurempi merijalkaväenjoukko ylitti Matanikau-joen ja hyökkäsi vastikään maihin laskeutuneita japanilaisia joukkoja vastaan 2. jalkaväkidivisioonasta kenraalien Masao Maruyaman ja Yumio Nasun komennossa. Merijalkaväenjoukot aiheuttivat japanilaiselle 4. jalkaväkirykmentille paljon kuolonuhreja ja haavoittuneita.

Toinen hyökkäys pakotti japanilaiset vetäytymään asemistaan Matanikaun itäpuolella. Tämä aiheutti ongelmia japanilaisten suunnitelmille tehdä suurhyökkäys Yhdysvaltain Lungan puolustusta vastaan.

Lokakuun 9.-11. päivän välisenä aikana Yhdysvaltain 1. pataljoonan 2. merijalkaväenjoukkojen joukko hyökkäsi kahteen pieneen japanilaisten etuvartioasemaan noin 48 kilometriä Lungan alueelta itään Gurabusussa ja Koilotumariassa Aola Bayn lähellä. Hyökkäyksissä kuoli 35 japanilaista 17 merijalkaväen sotilaan ja kolmen Yhdysvaltain laivaston sotilaan kustannuksella.

 

Yhdysvaltain merijalkaväen partio ylittää Matanikau-joen syyskuussa 1942.  

Cape Esperancen taistelu

Syyskuun viimeisellä viikolla ja lokakuun ensimmäisellä viikolla japanilaiset hävittäjät toimittivat Guadalcanaliin japanilaisen 2. jalkaväkidivisioonan joukkoja. Japanin laivasto lupasi tukea armeijan hyökkäystä toimittamalla saarelle joukkoja, varusteita ja tarvikkeita sekä tekemällä lisää ilmahyökkäyksiä Henderson Fieldiin ja lähettämällä sotalaivoja pommittamaan kenttää.

Millard F. Harmon, Yhdysvaltain armeijan joukkojen komentaja Etelä-Tyynenmeren alueella, oli sitä mieltä, että Guadalcanalissa olevat Yhdysvaltain merijalkaväen joukot tarvitsivat uusia sotilaita, jos liittoutuneet aikoivat puolustaa saarta seuraavalta japanilaisten hyökkäykseltä. Lokakuun 8. päivänä Yhdysvaltain armeijan Americal-divisioonan 164. jalkaväkirykmentin 2 837 miestä nousi laivoihin Guadalcanaliin. Suojellakseen 164. rykmenttiä Guadalcanaliin kuljettavia kuljetuksia Task Force 64:n käskettiin mennä kuljetusten mukana. Tämä työryhmä koostui neljästä risteilijästä ja viidestä hävittäjästä, joita johti Yhdysvaltain kontra-amiraali Norman Scott.

Heitä käskettiin hyökkäämään kaikkia Guadalcanalia lähestyviä japanilaisia aluksia vastaan.

Mikawan 8. laivaston esikunta ajoitti suuren ja tärkeän hävittäjätoimituksen lokakuun 11. päivän yöksi. Kahden vesilentokonealuksen ja kuuden hävittäjän oli määrä toimittaa Guadalcanaliin 728 sotilasta sekä tykistöä ja ammuksia. Samaan aikaan kolme raskasta risteilijää ja kaksi hävittäjää kontra-amiraali Aritomo Gotōn komennossa pommittaisivat Henderson Fieldiä tuhotaakseen CAF:n ja lentokentän.

Koska Yhdysvaltain laivaston sota-alukset eivät olleet koskaan yrittäneet pysäyttää yhtään Tokyo Express -lähetystä Guadalcanalille, japanilaiset eivät odottaneet liittoutuneiden laivaston alusten vastustavan heitä sinä yönä.

Juuri ennen puoltayötä Scottin sota-alukset havaitsivat Gotōn joukot tutkalla Guadalcanalin lähellä. Scottin joukot pystyivät tulittamaan Gotōn aluksia. Scottin sota-alukset avasivat tulen, upottivat yhden Gotōn risteilijöistä ja yhden hänen hävittäjistään, vaurioittivat pahoin toista risteilijää, haavoittivat vakavasti Gotōa ja pakottivat loput Gotōn sota-aluksista luopumaan pommituksesta ja vetäytymään.

Yksi Scottin hävittäjistä upposi, ja yksi risteilijä ja toinen hävittäjä vaurioituivat pahoin. Japanilainen huoltosaattue purkautui Guadalcanalissa ja lähti paluumatkalle Scottin joukkojen huomaamatta. Myöhemmin 12. lokakuuta aamulla neljä japanilaista hävittäjää huoltosaattueesta kääntyi takaisin auttamaan Gotōn vaurioituneita sota-aluksia.

CAF:n lentokoneiden Henderson Fieldiltä tekemät ilmahyökkäykset upottivat kaksi näistä hävittäjistä myöhemmin samana päivänä. Yhdysvaltain armeijan joukkojen saattue saavutti Guadalcanalin aikataulun mukaisesti seuraavana päivänä ja toimitti lastinsa ja matkustajansa saarelle.

 

Yhdysvaltain risteilijä Helena, joka kuului Norman Scottin johtamaan Task Force 64:ään.  

Taistelulaivojen pommitus Henderson Fieldissä

Vaikka Yhdysvallat oli voittanut Cape Esperancen edustalla, japanilaiset jatkoivat suunnitelmiaan suurhyökkäyksestä myöhemmin lokakuussa. Japanilaiset päättivät ottaa riskin, etteivät he käyttäisi nopeita sota-aluksia miesten ja tarvikkeiden kuljettamiseen saarelle.

Lokakuun 13. päivänä kuuden rahtialuksen ja kahdeksan hävittäjän saattue lähti Shortlandinsaarilta Guadalcanaliin. Saattueen kyydissä oli 4 500 sotilasta 16. ja 230. jalkaväkirykmentistä, joitakin merivoimien merijalkaväen sotilaita, kaksi patteria raskasta tykistöä ja yksi panssarivaunukomppania.

Suojellakseen lähestyvää saattueen CAF:n lentokoneiden hyökkäyksiltä Yamamoto lähetti Trukista kaksi taistelulaivaa pommittamaan Henderson Fieldiä. Kello 01.33 14. lokakuuta Kongō ja Haruna, joita suojasi yksi kevyt risteilijä ja yhdeksän hävittäjää, saavuttivat Guadalcanalin ja tulittivat Henderson Fieldiä 16 000 metrin etäisyydeltä (17 500 yd). Seuraavan tunnin ja 23 minuutin aikana nämä kaksi taistelulaivaa ampuivat 973 14-tuumaista (356 mm) kranaattia Lungan kehälle, joista suurin osa putosi lentokentän alueelle. Monet kranaateista olivat sirpalekranaatteja, jotka oli suunniteltu tuhoamaan maamaaleja. Pommitukset vaurioittivat pahoin molempia kiitoratoja, polttivat lähes kaiken käytettävissä olleen lentopolttoaineen, tuhosivat 48 CAF:n 90 lentokoneesta ja tappoivat 41 miestä, mukaan lukien kuusi CAF:n lentäjää. Taistelulaivajoukko palasi sen jälkeen Trukiin.

Vakavista vaurioista huolimatta Hendersonin sotilaat saivat korjattua yhden kiitoteistä muutamassa tunnissa. Seitsemäntoista Espiritu Santossa olevaa SBD-konetta ja 20 Wildcat-konetta lennätettiin Hendersoniin, ja Yhdysvaltain armeijan ja merijalkaväen kuljetuskoneet alkoivat kuljettaa lentokonebensiiniä Guadalcanaliin.

Nyt kun Yhdysvallat oli tietoinen suuren japanilaissaattueen lähestymisestä, se yritti keksiä keinon hyökätä saattuetta vastaan ennen kuin se ehti Guadalcanaliin. Käyttämällä tuhoutuneista lentokoneista ja viidakkoon piilotetusta polttoainesäiliöstä valutettua polttoainetta CAF hyökkäsi saattuetta vastaan kahdesti 14. päivä, mutta ei aiheuttanut vahinkoa.

Japanilaissaattue saapui Guadalcanaliin keskiyöllä 14. lokakuuta ja aloitti lastin purkamisen. Koko 15. lokakuuta Hendersonin CAF:n lentokoneet pommittivat ja konekiväärittivät lastisaattuetta koko päivän ajan ja tuhosivat kolme lastialusta. Loppuosa saattueesta lähti samana yönä, kun kaikki joukot ja noin kaksi kolmasosaa tarvikkeista ja varusteista oli purettu.

Useat japanilaiset raskaat risteilijät pommittivat myös Hendersonia 14. ja 15. lokakuuta välisenä yönä, jolloin tuhoutui muutama CAF:n lentokone, mutta kenttä ei vaurioitunut.

 

Japanilainen taistelulaiva Haruna  


Japanilainen rahtilaiva tuhoutui Tassafarongassa CAF:n lentokoneiden toimesta 15. lokakuuta.  

Taistelu Hendersonin kentästä

Lokakuun 1. ja 17. päivän välisenä aikana japanilaiset toimittivat Guadalcanalille 15 000 sotilasta, joten Hyakutake sai 20 000 sotilasta suunniteltua hyökkäystä varten. Koska japanilaiset olivat menettäneet asemansa Matanikaun itäpuolella, he päättivät, että hyökkäys Yhdysvaltain puolustusta vastaan rannikolla olisi liian vaikea. Hyakutake päätti hyökätä Henderson Fieldin eteläpuolelta.

Hänen 2. divisioonansa (johon kuului joukkoja 38. divisioonasta), kenraaliluutnantti Masao Maruyaman johtama 7000 sotilasta kolmessa jalkaväkirykmentissä, sai käskyn hyökätä amerikkalaisten puolustusasemiin etelästä Lunga-joen itärannan tuntumassa.

Hyökkäyksen päivämääräksi asetettiin 22. lokakuuta, mutta se muutettiin sitten 23. lokakuuta. Jotta amerikkalaiset eivät tietäisi suunnitellusta hyökkäyksestä etelästä, Hyakutaken raskas tykistö ja viisi jalkaväkipataljoonaa (noin 2 900 miestä) kenraalimajuri Tadashi Sumiyoshin johdolla hyökkäsivät amerikkalaisten puolustusta vastaan lännestä.

Japanilaiset luulivat, että saarella oli 10 000 amerikkalaista sotilasta, vaikka todellisuudessa heitä oli 23 000.

Lokakuun 12. päivänä joukko japanilaisia insinöörejä alkoi leikata Matanikaun luota "Maruyama Road" -nimistä polkua kohti Yhdysvaltain Lungan eteläistä aluetta. 24 kilometrin (15 mailin) pituinen tie kulki jokien ja purojen, syvien rotkojen, jyrkkien harjanteiden ja tiheän viidakon halki. Lokakuun 16. ja 18. päivän välisenä aikana 2. divisioona aloitti marssinsa Maruyama-tietä pitkin.

Lokakuun 23. päivään mennessä Maruyaman joukkojen oli vaikea päästä viidakon läpi amerikkalaisten joukkojen luo. Hyakutake lykkäsi hyökkäystä 24. lokakuuta kello 19:00. Amerikkalaiset eivät tienneet, että Maruyaman joukot olivat matkalla.

Hyakutaken esikunta kertoi Sumiyoshille hyökkäyksen siirtämisestä 24. lokakuuta. Hän ei kuitenkaan pystynyt ottamaan yhteyttä joukkoihinsa kertoakseen heille lykkäyksestä. Niinpä iltahämärissä 23. lokakuuta 4. jalkaväkirykmentin kaksi pataljoonaa ja 1. itsenäisen panssarikomppanian yhdeksän panssarivaunua hyökkäsivät Yhdysvaltain merijalkaväen puolustusta vastaan Matanikaun suulla.

Yhdysvaltain merijalkaväen tykistön, tykkien ja kiväärien tulitus kukisti hyökkäykset, tuhosi kaikki panssarivaunut ja tappoi monia japanilaisia sotilaita. Vain pieni määrä merijalkaväen sotilaita kuoli tai haavoittui.

Myöhään 24. lokakuuta Maruyaman joukot saavuttivat lopulta Yhdysvaltain Lungan alueen. Kahden yön aikana Maruyaman joukot hyökkäsivät asemiin, joita puolustivat everstiluutnantti Chesty Pullerin johtaman 1. pataljoonan 7. merijalkaväenjoukkojen joukot ja everstiluutnantti Robert Hallin komentama Yhdysvaltain armeijan 164. jalkaväkirykmentin 3. pataljoona.

Kivääreillä, konekivääreillä, kranaatinheittimillä ja 37 mm:n panssarintorjuntatykkien tulella aseistetut Yhdysvaltain merijalkaväen ja armeijan yksiköt tekivät japanilaisille hirvittävää tuhoa. Muutamat pienet japanilaisryhmät, jotka murtautuivat amerikkalaisten puolustuksen läpi, tapettiin kaikki seuraavien päivien aikana.

Maruyaman joukoista yli 1 500 kuoli hyökkäyksissä, kun taas amerikkalaiset menettivät noin 60 kuollutta. Samojen kahden päivän aikana Henderson Fieldin amerikkalaislentokoneet tuhosivat 14 japanilaiskonetta ja upottivat kevyen risteilijän.

Japanilaisten hyökkäykset Matanikaun lähistöllä 26. lokakuuta kukistettiin niin ikään japanilaisten raskain tappioin. Tämän seurauksena Hyakutake lopetti hyökkäykset 26. lokakuuta kello 08.00 mennessä ja määräsi joukkonsa vetäytymään. Noin puolet Maruyaman eloonjääneistä käskettiin vetäytymään takaisin Matanikaun laaksoon. Eversti Toshinari Shōjin johtaman 230. jalkaväkirykmentin käskettiin mennä Kolin kärkeen, Lungan alueen itäpuolelle.

2. divisioonan sotilaat saapuivat 4. marraskuuta 17. armeijan esikunta-alueelle Kokumbonaan, Matanikaun länsipuolelle. Shojin yksikkö saavutti Koli Pointin ja leiriytyi. 2. divisioonassa oli paljon taistelukuolemia, taisteluvammoja, aliravitsemusta ja trooppisia tauteja. Se oli liian heikko tekemään enää yhtään hyökkäystä. Se taisteli lopputaistelun ajan rannikolla puolustusvoimina.

Japanilaiset menettivät taistelussa 2 200-3 000 sotilasta, kun taas amerikkalaiset menettivät noin 80 kaatunutta.

 

Taistelun kartta, 23.-26. lokakuuta. Sumiyoshin joukot hyökkäävät lännestä Matanikaun kohdalla (vasemmalla), kun taas Maruyaman 2. divisioona hyökkää etelästä Lungan kehää vastaan (oikealla).  


Japanilaisen 2. divisioonan kuolleet sotilaat peittävät taistelukentän 25.-26. lokakuuta tehtyjen hyökkäysten jälkeen.  

Santa Cruzin saarten taistelu

Samaan aikaan, kun Hyakutaken joukot hyökkäsivät Lungan saarten alueelle, Isoroku Yamamoton johtamat japanilaiset lentotukialukset ja muut suuret sota-alukset siirtyivät lähelle Salomonsaarten eteläosaa. Tästä paikasta käsin Japanin merivoimat toivoivat voivansa kukistaa kaikki liittoutuneiden (lähinnä Yhdysvaltojen) merivoimat, erityisesti lentotukialusjoukot. Liittoutuneiden laivaston lentotukialusjoukot alueella, jotka olivat nyt William Halsey Jr:n komennossa, toivoivat myös kohtaavansa japanilaiset laivastovoimat taistelussa.

Nimitz oli korvannut Ghormleyn Halseylla 18. lokakuuta päätettyään, että Ghormleystä oli tullut liian kielteinen johtaakseen liittoutuneiden joukkoja Etelä-Tyynenmeren alueella.

Vastakkain olevat lentotukialusjoukot taistelivat toisiaan vastaan 26. lokakuuta aamulla Santa Cruzin saarten taisteluna tunnetussa taistelussa. Kumpikin osapuoli lähetti lentotukialusten ilmahyökkäyksiä. Liittoutuneiden alusten oli vetäydyttävä taistelusta sen jälkeen, kun yksi lentotukialus upposi (Hornet) ja toinen (Enterprise) vaurioitui pahoin. Japanilaiset lentotukialusjoukot vetäytyivät kuitenkin myös takaisin, koska ne menettivät paljon lentokoneita ja lentohenkilökuntaa ja kaksi lentotukialusta kärsi suuria vaurioita.

Japanilaiset olivat voittajia upotettujen ja vaurioituneiden alusten määrässä mitattuna. Japanilaiset menettivät kuitenkin monia kokeneita lentomiehiä, mikä auttoi liittoutuneita, jotka eivät menettäneet kovinkaan montaa lentomiestä. Japanilaisilla lentotukialuksilla ei ollut taistelussa tärkeämpää roolia.

 

Japanilainen lentotukialus torpedoi USS Hornetin ja vahingoittaa sitä vakavasti 26. lokakuuta.  

Marraskuun maa-alueiden toimet

Vahvistaakseen voittoaan Henderson Fieldin taistelussa Vandegrift lähetti kuusi merijalkaväen pataljoonaa, joihin myöhemmin liittyi yksi Yhdysvaltain armeijan pataljoona, hyökkäykseen Matanikaun länsipuolelle. Hyökkäystä komensi Merritt Edson, ja sen tavoitteena oli vallata Kokumbona, 17. armeijan päämaja, Point Cruzin länsipuolella.

Point Cruzin aluetta puolustivat Nomasu Nakaguman komentaman 4. jalkaväkirykmentin japanilaiset joukot. 4. jalkaväkirykmentti oli huonossa kunnossa taistelukuolemien ja -vammojen, trooppisten tautien ja aliravitsemuksen vuoksi.

Yhdysvaltain hyökkäys alkoi 1. marraskuuta. Se tuhosi Point Cruzin aluetta puolustavat japanilaiset joukot 3. marraskuuta mennessä. Amerikkalaiset näyttivät olevan lähellä Kokumbonan valtaamista. Sitten amerikkalaiset joukot löysivät juuri maihin laskeutuneet japanilaiset joukot lähellä Koli Pointia Lungan alueen itäpuolella.

Vandegrift pysäytti Matanikau-hyökkäyksen 4. marraskuuta vastatakseen näihin vastikään maihinnousseisiin japanilaisjoukkoihin. Amerikkalaisilla oli 71 kuollutta ja japanilaisilla noin 400 kuollutta.

Koli Pointissa varhain aamulla 3. marraskuuta viisi japanilaista hävittäjää toimitti 300 armeijan sotilasta. Ne lähetettiin auttamaan Shōjia ja hänen joukkojaan, jotka olivat menossa Koli Pointiin Henderson Fieldin taistelun jälkeen.

Kun Vandegrift sai tietää japanilaisten maihinnoususta, hän lähetti Herman H. Hannekenin johtaman merijalkaväen pataljoonan hyökkäämään japanilaisten kimppuun Kolilla. Pian maihinnousun jälkeen japanilaiset sotilaat työnsivät Hannekenin pataljoonan takaisin kohti Lungan aluetta.

Vastauksena Vandegrift määräsi Pullerin merijalkaväkipataljoonan sekä kaksi 164. jalkaväkipataljoonaa yhdessä Hannekenin pataljoonan kanssa hyökkäämään japanilaisia vastaan.

Kun amerikkalaiset joukot alkoivat siirtyä, Shōji ja hänen sotilaansa alkoivat saapua Koli Pointiin. Marraskuun 8. päivästä alkaen amerikkalaiset joukot yrittivät piirittää Shōjin joukkoja Gavaga Creekissä lähellä Koli Pointia.

Hyakutake määräsi Shōjin jättämään asemansa Kolissa ja palaamaan japanilaisten joukkojen luo Kokumbonaan Matanikaun alueella. Marraskuun 9.-11. päivän välisenä aikana Shōji ja 2 000-3 000 hänen miestään pakenivat viidakkoon etelään. Marraskuun 12. päivänä amerikkalaiset tappoivat kaikki jäljellä olevat japanilaiset sotilaat. Amerikkalaiset laskivat 450-475 japanilaisen kuolleen ruumiin Koli Pointin alueella ja saivat haltuunsa suurimman osan Shōjin raskaista aseista ja tarvikkeista. Amerikkalaisilla oli hyökkäyksessä 40 kaatunutta ja 120 haavoittunutta.

Everstiluutnantti Evans Carlsonin komentaman 2. merijalkaväen ryöstäjäpataljoonan kaksi komppaniaa laskeutui 4. marraskuuta veneellä Aola Bayhin, joka sijaitsi 64 kilometriä itään Lunga Pointista. Carlsonin ryöstäjiä käskettiin yhdessä Yhdysvaltain armeijan 147. jalkaväkirykmentin joukkojen kanssa suojelemaan 500 merimiestä, jotka rakensivat lentokenttää kyseiseen paikkaan. Halsey oli hyväksynyt suunnitelman rakentaa lentokenttä Aola Bayhin.

Aolan lentokentän rakentaminen lopetettiin marraskuun lopussa, koska maa ei ollut kentän rakentamiseen soveltuvaa.

Marraskuun 5. päivänä Vandegrift määräsi Carlsonin hyökkäämään kaikkien niiden Shōjin joukkojen kimppuun, jotka olivat paenneet Koli Pointista. Carlson joukkoineen teki 29 päivän partiomatkan Aolasta Lungan rajalle. Partion aikana Carlsonin sotilaat kävivät useita taisteluita Shōjin vetäytyvien joukkojen kanssa ja tappoivat lähes 500 heistä, kun taas 16 kuoli itse.

Carlsonin ryöstäjien hyökkäysten aiheuttamien kuolemien lisäksi trooppiset taudit ja ruoan puute aiheuttivat useampien Shōjin miesten kuoleman. Kun Shōjin joukot marraskuun puolivälissä saavuttivat Lunga-joen, joka oli noin puolessa välissä Matanikaun matkaa, jäljellä oli enää 1 300 miestä. Kun Shōji saavutti 17. armeijan asemat Matanikaun länsipuolella, hänen mukanaan oli enää 700-800 eloonjäänyttä. Suurin osa Shōjin joukosta eloonjääneistä liittyi muihin japanilaisiin yksiköihin, jotka puolustivat Mount Austenin ja Matanikaujoen yläosan aluetta.

Japanilaisten hävittäjien matkat 5., 7. ja 9. marraskuuta toivat Guadalcanaliin japanilaisen 38. jalkaväkidivisioonan lisäjoukkoja, mukaan lukien suurimman osan 228. jalkaväkirykmentistä. Nämä tuoreet joukot sijoitettiin Point Cruzin ja Matanikaun alueelle, ja ne pysäyttivät amerikkalaisten joukkojen hyökkäykset 10. ja 18. marraskuuta. Amerikkalaiset ja japanilaiset pysyttelivät vastakkain Point Cruzin länsipuolella seuraavan kuuden viikon ajan.

 

Yhdysvaltain merijalkaväki raahaa kuolleiden japanilaissotilaiden ruumiita bunkkeristaan Point Cruzin alueella taistelun jälkeen marraskuun alussa.  


Carlsonin ryöstäjät rantautuvat Aolanlahdelle 4. marraskuuta.  

Guadalcanalin meritaistelu

Henderson Fieldin taistelun häviön jälkeen IJA suunnitteli yrittävänsä vallata kentän uudelleen marraskuussa 1942. He tarvitsivat uusia sotilaita ennen hyökkäyksen aloittamista. IJA pyysi Yamamotolta apua uusien joukkojen toimittamiseksi saarelle ja seuraavan hyökkäyksen tukemiseksi.

Yamamoto toimitti 11 suurta kuljetusalusta kuljettamaan 38. jalkaväkidivisioonan loput 7000 sotilasta, heidän ampumatarvikkeitaan, elintarvikkeitaan ja raskasta kalustoa Rabaulista Guadalcanaliin. Hän antoi myös käyttöön sota-aluksia, joihin kuului kaksi taistelulaivaa. Näiden kahden taistelulaivan, Hiei ja Kirishima, oli määrä pommittaa Henderson Fieldiä 12.-13. marraskuuta välisenä yönä ja tuhota se ja sinne sijoitetut lentokoneet erityisten sirpalekranaattien avulla. Näin hitaat ja raskaat kuljetusalukset pääsisivät Guadalcanaliin ja voisivat purkaa lastinsa turvallisesti seuraavana päivänä. Sota-alusjoukkoa komensi Hieiista käsin vastikään ylennytetyn vara-amiraali Hiroaki Abe.

Marraskuun alussa liittoutuneet saivat tietää, että japanilaiset valmistautuivat jälleen yrittämään Henderson Fieldin valtaamista. Tämän vuoksi Yhdysvallat lähetti 11. marraskuuta Guadalcanaliin Task Force 67 -ryhmän, joka kuljetti merijalkaväen sotilaita, kahta Yhdysvaltain armeijan jalkaväkipataljoonaa sekä ampumatarvikkeita ja elintarvikkeita. Huoltoaluksia suojasivat kaksi erikoisryhmää, joita komensivat kontra-amiraalit Daniel J. Callaghan ja Norman Scott, sekä Henderson Fieldin lentokoneet. Japanilaislentokoneet hyökkäsivät aluksia vastaan useita kertoja 11. ja 12. marraskuuta, mutta suurin osa aluksista saatiin purettua ilman vakavia vaurioita.

Yhdysvaltain lentokoneet havaitsivat Aben pommitusjoukkojen lähestymisen ja varoittivat liittoutuneiden johtoa. Turner lähetti kaikki käyttökelpoiset taistelualukset Callaghanin alaisuuteen suojaamaan maihin nousevia joukkoja odotetulta japanilaisten merihyökkäykseltä ja joukkojen maihinnousulta. Hän määräsi myös Guadalcanalissa olevat huoltoalukset lähtemään varhain illalla 12. marraskuuta. Callaghanin joukkoihin kuului kaksi raskasta risteilijää, kolme kevyttä risteilijää ja kahdeksan hävittäjää.

Noin kello 01.30 13. marraskuuta Callaghanin joukot kohtasivat Aben pommitusryhmän Guadalcanalin ja Savon saaren välillä. Kahden taistelulaivan lisäksi Aben joukkoon kuului yksi kevyt risteilijä ja 11 hävittäjää. Pimeässä molemmat sotalaivavoimat avasivat tulen. Aben sota-alukset upottivat tai vaurioittivat vakavasti Callaghanin joukkoon kuuluneita risteilijöitä ja hävittäjiä lukuun ottamatta kaikkia muita, ja sekä Callaghan että Scott saivat surmansa.

Kaksi japanilaista hävittäjää upposi ja toinen hävittäjä ja Hiei vaurioituivat pahoin. Callaghanin joukkojen tappiosta huolimatta Abe määräsi sota-aluksensa vetäytymään pommittamatta Henderson Fieldiä. Hiei upposi myöhemmin samana päivänä CAF:n lentokoneiden ja Yhdysvaltain lentotukialus Enterprisen lentokoneiden tekemien ilmahyökkäysten jälkeen. Koska Abe ei onnistunut tuhoamaan Henderson Fieldiä, Yamamoto määräsi joukkojen kuljetussaattueen odottamaan vielä päivän ennen kuin se voi lähteä kohti Guadalcanalia.

Yamamoto määräsi Nobutake Kondōn kokoamaan toisen pommitusjoukon Trukin sotalaivoista ja Aben joukoista hyökkäämään Henderson Fieldiin 15. marraskuuta.

Kello 02.00 14. marraskuuta Gunichi Mikawan johtama risteilijä- ja hävittäjäjoukko pommitti Henderson Fieldiä. Pommitus aiheutti jonkin verran vahinkoa, mutta ei onnistunut tuhoamaan kenttää tai suurinta osaa sen lentokoneista. Mikawan joukkojen palatessa takaisin Rabauliin Tanakan kuljetussaattue, joka luuli Henderson Fieldin nyt tuhoutuneen, aloitti matkansa kohti Guadalcanalia.

Marraskuun 14. päivän aikana Henderson Fieldin ja Enterprisen lentokoneet hyökkäsivät Mikawan ja Tanakan aluksia vastaan ja upottivat yhden raskaan risteilijän ja seitsemän kuljetusalusta. Tanakan saattohävittäjät pelastivat suurimman osan joukoista kuljetuksista ja palauttivat ne Shortlandiin. Pimeän tultua Tanaka ja loput neljä kuljetusta jatkoivat matkaansa kohti Guadalcanalia, kun Kondon joukot lähestyivät pommittaakseen Henderson Fieldiä.

Hyökätäkseen Kondon joukkoa vastaan Halsey, jolla oli vähän ehjiä aluksia, lähetti kaksi taistelulaivaa, Washingtonin ja South Dakotan, sekä neljä hävittäjää Enterprise-työryhmästä. Washingtonin kyydissä olleen Willis A. Leen komennossa olleet yhdysvaltalaiset joukot saavuttivat Guadalcanalin ja Savo-saaren hieman ennen puoltayötä 14. marraskuuta, vähän ennen Kondon pommitusjoukkojen saapumista.

Kondon joukkoon kuului Kirishima sekä kaksi raskasta risteilijää, kaksi kevyttä risteilijää ja yhdeksän hävittäjää. Kun nämä kaksi joukkoa kohtasivat, Kondon joukko upotti nopeasti kolme yhdysvaltalaista hävittäjää ja vaurioitti vakavasti neljättä. Tämän jälkeen japanilaiset sota-alukset vaurioittivat South Dakotaa. Kun Kondon sota-alukset keskittyivät South Dakotaan, Washington lähestyi japanilaisia aluksia ja avasi tulen Kirishimaa kohti, osuen japanilaiseen taistelulaivaan ja aiheuttaen vakavia vaurioita. Ajettuaan Washingtonia takaa kohti Russellinsaaria Kondo määräsi sotalaivansa vetäytymään pommittamatta Henderson Fieldiä. Yksi Kondon hävittäjistä upposi myös taistelun aikana.

Kun Kondon alukset vetäytyivät, neljä japanilaista kuljetusalusta laskeutui Tassafarongan lähelle Guadalcanalille kello 04.00 ja aloitti lastin purkamisen. Kello 05.55 yhdysvaltalaiset lentokoneet ja tykistö alkoivat hyökätä kuljetuksia vastaan ja tuhosivat kaikki neljä kuljetusta sekä suurimman osan niiden kuljettamista tarvikkeista.

Vain 2 000-3 000 armeijan sotilasta pääsi maihin. Koska suurinta osaa joukoista ja tarvikkeista ei onnistuttu toimittamaan, japanilaiset joutuivat perumaan marraskuuksi suunnitellun hyökkäyksensä Henderson Fieldille.

Marraskuun 26. päivänä japanilainen kenraaliluutnantti Hitoshi Imamura otti vastaperustetun kahdeksannen aluearmeijan komennon Rabaulissa. Uuteen komentokuntaan kuuluivat sekä Hyakutaken 17. armeija että 18. armeija Uudessa-Guineassa.

Yksi Imamuran ensimmäisistä tavoitteista oli Henderson Fieldin ja Guadalcanalin takaisinvaltaaminen. Liittoutuneiden hyökkäys Brunassa Uudessa-Guineassa muutti kuitenkin Imamuran tavoitteita.

Koska liittoutuneiden yritystä vallata Buna pidettiin Rabaulia vakavampana uhkana, Imamura lykkäsi uusien joukkojen lähettämistä Guadalcanaliin keskittyäkseen Uuden-Guinean tilanteeseen.

 

Yhdysvaltain kontra-amiraali Daniel J. Callaghan  


Yhdysvaltain taistelulaiva Washington tulittaa japanilaista taistelulaivaa Kirishimaa.  

Tassafarongan taistelu

Japanilaisilla oli edelleen ongelmia toimittaa riittävästi tarvikkeita Guadalcanalin joukoilleen. Yritykset käyttää ainoastaan sukellusveneitä marraskuun kahtena viimeisenä viikkona eivät toimittaneet riittävästi ruokaa Hyakutaken joukoille.

Myös erillinen yritys perustaa tukikohtia Solomonsin keskiosiin, joiden avulla voitaisiin lähettää proomusaattueita Guadalcanaliin, epäonnistui liittoutuneiden ilmahyökkäysten vuoksi. Marraskuun 26. päivänä 17. armeija ilmoitti Imamuralle, että sillä ei ollut riittävästi ruokaa. Joihinkin etulinjan yksiköihin ei ollut toimitettu ruokaa kuuteen päivään. Tämän vuoksi japanilaiset joutuivat käyttämään jälleen hävittäjiä tarvittavien tarvikkeiden toimittamiseen.

Kahdeksannen laivaston merimiehet keksivät suunnitelman, jonka avulla voitaisiin lyhentää aikaa, jonka Guadalcanaliin tarvikkeita kuljettavat hävittäjät olivat alttiina liittoutuneiden hyökkäyksille. Suuret öljy- tai kaasutynnyrit, jotka oli täytetty lääkintätarvikkeilla ja elintarvikkeilla ja sidottu yhteen köydellä. Kun hävittäjät saapuivat Guadalcanaliin, ne irrottivat tynnyrit, ja rannalta tuleva vene saattoi poimia köyden.

Kahdeksannen laivaston Guadalcanalin vahvistusyksikköä (Tokyo Express) käskettiin tekemään viisi toimitusta Tassafarongaan Guadalcanalille rumpumenetelmällä 30. marraskuuta vastaisena yönä. Tanakan yksikössä oli kahdeksan hävittäjää, joista kuusi hävittäjää kuljetti kukin 200-240 tynnyriä tarvikkeita.

Kun Halsey sai tietää japanilaisten toimitusyrityksestä, hän määräsi vastaperustetun Task Force 67:n, johon kuului neljä risteilijää ja neljä hävittäjää Yhdysvaltain kontra-amiraali Carleton H. Wrightin komennossa, hyökkäämään Tanakan joukkoja vastaan Guadalcanalin edustalla. Wrightin joukkoihin liittyi 30. marraskuuta kaksi muuta hävittäjää.

Marraskuun 30. päivänä kello 22.40 Tanakan joukot saapuivat Guadalcanalin edustalle ja valmistautuivat purkamaan huoltotynnyreitä. Samaan aikaan Wrightin sota-alukset lähestyivät vastakkaisesta suunnasta. Wrightin hävittäjät havaitsivat tutkalla Tanakan joukon, ja komentaja pyysi lupaa hyökätä torpedoilla. Wright odotti neljä minuuttia ennen kuin antoi luvan.

Näin Tanakan joukot pääsivät pakenemaan torpedoitumista. Kaikki amerikkalaisten torpedot eivät osuneet kohteisiinsa. Samaan aikaan Wrightin risteilijät avasivat tulen, osuivat yhteen japanilaishävittäjään ja tuhosivat sen. Loput Tanakan sota-aluksista hylkäsivät huoltotehtävän, kääntyivät ja laukaisivat 44 torpedoa Wrightin risteilijöiden suuntaan.

Japanilaiset torpedot osuivat amerikkalaiseen risteilijään Northamptoniin ja upottivat sen sekä vaurioittivat pahoin risteilijöitä Minneapolis, New Orleans ja Pensacola. Loput Tanakan hävittäjistä selvisivät vahingoittumattomina, mutta eivät onnistuneet toimittamaan yhtään tarviketta Guadalcanaliin.

Joulukuun 7. päivään 1942 mennessä Hyakutaken joukot menettivät päivittäin noin 50 miestä aliravitsemuksen, tautien ja liittoutuneiden maa- tai ilmahyökkäysten vuoksi. Tanakan hävittäjäjoukkojen uudet yritykset toimittaa tarvikkeita 3. joulukuuta, 7. joulukuuta ja 11. joulukuuta eivät ratkaisseet huolto-ongelmaa. Yksi Tanakan hävittäjistä upposi yhdysvaltalaisen PT-veneen torpedoon.

 

Raizo Tanaka  

Japanin päätös vetäytyä

Japanin laivasto harkitsi 12. joulukuuta Guadalcanalin hylkäämistä. Samaan aikaan useat armeijan esikuntaupseerit keisarillisessa päämajassa (IGH) sanoivat, että Guadalcanalin takaisinvaltaaminen olisi mahdotonta. IJA:n operaatio-osaston päällikön eversti Joichiro Sanadan johtama ryhmä vieraili Rabaulissa 19. joulukuuta ja keskusteli Imamuran ja hänen esikuntansa kanssa.

Kun tämä ryhmä palasi Tokioon, Sanada suositteli Guadalcanalin hylkäämistä. IGH:n ylin johto hyväksyi Sanadan suosituksen 26. joulukuuta. He määräsivät esikuntansa suunnittelemaan vetäytymistä Guadalcanalista. Uusi puolustuslinja perustettaisiin Keski-Solomoneille, ja sotilaat ja aseet voitaisiin lähettää Uuden-Guinean kampanjaan.

Kenraali Hajime Sugiyama ja amiraali Osami Nagano kertoivat 28. joulukuuta keisari Hirohitolle päätöksestä vetäytyä Guadalcanalista. Keisari hyväksyi päätöksen 31. joulukuuta. Japanilaiset alkoivat salaa valmistella evakuointia, jota kutsuttiin operaatioksi Ke ja jonka oli määrä alkaa tammikuun 1943 aikana.

 

Austen-vuoren taistelu, ratsastava hevonen ja merihevonen

Joulukuuhun mennessä väsynyt 1. merijalkaväkidivisioona palautettiin lepäämään, ja seuraavan kuukauden aikana Yhdysvaltain XIV armeijakunta otti vastuulleen operaatiot saarella. Tämä joukko-osasto koostui 2. merijalkaväkidivisioonasta sekä Yhdysvaltain armeijan 25. jalkaväkidivisioonasta ja amerikkalaisesta divisioonasta. Yhdysvaltain armeijan kenraalimajuri Alexander Patch korvasi Vandegriftin Guadalcanalin liittoutuneiden joukkojen komentajana. Tammikuuhun mennessä heitä oli yli 50 000 miestä.

Joulukuun 18. päivänä liittoutuneiden (lähinnä Yhdysvaltain armeijan) joukot aloittivat hyökkäykset japanilaisia sotilaita vastaan Austen-vuorella. Japanilaisten vahva linnoitus, Gifu, vaikeutti hyökkäyksiä, ja amerikkalaiset joutuivat keskeyttämään hyökkäyksensä 4. tammikuuta.

Liittoutuneet hyökkäävät japanilaisia vastaan 10. tammikuuta Mount Austenilla. He hyökkäsivät myös kahteen läheiseen harjanteeseen, joita kutsuttiin nimillä Seahorse ja Galloping Horse. Liittoutuneet valtasivat kaikki kolme 23. tammikuuta mennessä. Samaan aikaan Yhdysvaltain merijalkaväki eteni saaren pohjoisrannikkoa pitkin. Amerikkalaiset menettivät operaatiossa noin 250 kuollutta, kun taas japanilaiset saivat noin 3 000 kuollutta - noin 12:1 amerikkalaisten hyväksi.

 

Yhdysvaltain armeijan kenraalimajuri Alexander Patch (keskellä) ottaa Vandegriftin (oikealla) tehtävät vastaan 9. joulukuuta 1942.  

Ke evakuointi

Tammikuun 14. päivänä hävittäjät toimittivat joukkoja vartioimaan Ke:n evakuointia. Japanilaiset sota-alukset ja lentokoneet siirtyivät Rabaulin ja Bougainvillen alueiden ympärille valmistautumaan joukkojensa vetämiseen. Liittoutuneiden joukot havaitsivat japanilaisten liikkeet, mutta luulivat niitä uudeksi yritykseksi vallata Henderson Field ja Guadalcanal takaisin.

Patch pelkäsi uutta japanilaisten hyökkäystä ja lähetti vain pienen osan joukoistaan jatkamaan hyökkäystä Hyakutaken joukkoja vastaan. Tammikuun 29. päivänä Halsey lähetti Guadalcanaliin täydennysaattueen, jota suojasi risteilijäjoukko. Kun japanilaiset laivaston torpedopommittajat havaitsivat risteilijäjoukon, ne hyökkäsivät sitä vastaan ja vaurioittivat pahoin yhdysvaltalaista risteilijä Chicagoa. Seuraavana päivänä lisää torpedokoneita hyökkäsi Chicagoon ja upotti sen.

Halsey määräsi loput erikoisjoukoista palaamaan tukikohtaan ja ohjasi loput laivastovoimat asemiinsa Guadalcanalin eteläpuolella sijaitsevalle Korallimerelle, jotta ne olisivat valmiina vastaamaan japanilaisten hyökkäykseen.

Japanin 17. armeija vetäytyi Guadalcanalin länsirannikolle samalla kun jälkijoukot pysäyttivät amerikkalaisten hyökkäykset. Helmikuun 1. päivän yönä Mikawan 8. laivaston 20 hävittäjää Shintaro Hashimoton johdolla poistivat saarelta 4 935 sotilasta, pääasiassa 38. divisioonasta. Japanilaiset ja amerikkalaiset menettivät kumpikin yhden hävittäjän ilma- ja merihyökkäyksissä.

Helmikuun 4. ja 7. päivän välisenä yönä Hashimoto ja hänen hävittäjänsä saivat suurimman osan jäljellä olevista japanilaisista joukoista poistettua Guadalcanalista. Joitakin ilmahyökkäyksiä lukuun ottamatta liittoutuneiden joukot eivät yrittäneet estää Hashimoton pyrkimyksiä vetää joukkonsa pois. Yhteensä japanilaiset poistivat Guadalcanalista 10 652 miestä. Helmikuun 9. päivänä Patch tajusi, että japanilaiset olivat lähteneet, ja julisti Guadalcanalin turvalliseksi liittoutuneiden joukoille, mikä päätti taistelun.

 

USS Chicago uppoaa 30. tammikuuta Rennell Islandin taistelussa.  

Aftermath

Japanilaisten vetäydyttyä Guadalcanalista ja Tulagista kehitettiin merkittäviä tukikohtia. Nämä tukikohdat tukivat liittoutuneiden etenemistä Salomonsaariketjussa. Henderson Fieldin lisäksi Lunga Pointiin rakennettiin kaksi uutta hävittäjien kiitorataa ja Koli Pointiin pommikenttä.

Laivaston satamia rakennettiin Guadalcanaliin, Tulagiin ja Floridaan. Tulagin ympärillä olevasta ankkuripaikasta tuli tärkeä tukikohta Salomonsaarten kampanjaa tukeville liittoutuneiden sota-aluksille ja kuljetusaluksille. Suuret maajoukkojen yksiköt majoittuivat leireihin Guadalcanalilla ennen kuin ne lähetettiin edelleen Salomonsaarille.

Guadalcanalin jälkeen japanilaisten oli puolustettava itseään Tyynellämerellä. Ponnistelut uusien joukkojen lähettämiseksi Guadalcanaliin olivat heikentäneet japanilaisten pyrkimyksiä muilla alueilla. Tämä auttoi australialaisten ja amerikkalaisten hyökkäyksen onnistumista Uudessa-Guineassa. Tämä johti Buna- ja Gona-tukikohtien valtaamiseen vuoden 1943 alussa.

Kesäkuussa liittoutuneet käynnistivät operaatio Cartwheelin, jonka tarkoituksena oli katkaista Rabaulin ja sinne keskitettyjen joukkojen toiminta. Tämä auttoi kenraali Douglas MacArthurin johtamaa Lounais-Tyynenmeren kampanjaa. Se auttoi myös amiraali Chester Nimitzin johtamaa Keski-Tyynenmeren saarihyppelykampanjaa. Molemmat yritykset saivat liittoutuneet lähemmäksi Japania. Liittoutuneiden joukot tuhosivat tai ohittivat jäljellä olevat japanilaisten puolustukset Etelä-Tyynenmeren alueella.

 

Liittoutuneiden komentajat kokoontuvat Guadalcanalissa elokuussa 1943 suunnittelemaan seuraavaa liittoutuneiden hyökkäystä japanilaisia vastaan Solomoneilla osana operaatio Cartwheelia.  

Merkitys

Resurssit

Guadalcanalin taistelu oli Salomonsaarten kampanjan ohella yksi ensimmäisistä pitkistä taisteluista Tyynellämerellä. Molemmat taistelut olivat erittäin vaikeita järjestää molemmille mukana olleille kansakunnille. Yhdysvaltojen oli opeteltava, miten taistelulentokuljetukset hoidetaan. Epäonnistuminen ilmaherruuden saavuttamisessa pakotti Japanin tuomaan uusia joukkoja proomuilla, hävittäjillä ja sukellusveneillä, mikä ei toiminut kovin hyvin.

Taistelun alkuvaiheessa amerikkalaisilta puuttui resursseja, sillä he menettivät risteilijöitä ja lentotukialuksia. Korvaavien alusten valmistuminen kesti kuukausia.

Yhdysvaltain laivasto kärsi kampanjan aikana niin suuria tappioita, että se kieltäytyi vuosikausiin julkaisemasta tappioiden kokonaismäärää. Kun kampanja kuitenkin jatkui ja amerikkalainen yleisö tuli yhä tietoisemmaksi Guadalcanalin amerikkalaisjoukkojen sankarillisuudesta, alueelle lähetettiin lisää joukkoja.

Tämä oli Japanille ongelma, koska sen sotateollinen kompleksi ei pystynyt tuottamaan yhtä paljon kuin amerikkalaiset. Näin ollen taistelujen jatkuessa japanilaiset menettivät kalustoa, jota he eivät voineet korvata, kun taas amerikkalaiset korvasivat ja jopa lisäsivät joukkojaan.

Guadalcanalin taisteluissa Japani menetti paljon kalustoa ja sotilaita. Noin 25 000 kokenutta sotilasta kuoli taisteluissa. Nämä tappiot merkitsivät sitä, että Japani ei voinut saavuttaa tavoitteitaan Uuden-Guinean kampanjassa. Japani menetti myös eteläisten Salomonsaarten hallinnan ja kyvyn pysäyttää liittoutuneiden laivaliikenteen Australiaan.

Liittoutuneiden ilmavoimat uhkasivat Japanin tärkeintä tukikohtaa Rabaulissa. Japanin maa-, ilma- ja merivoimat olivat menettäneet joukkonsa. Japanilaiset eivät kyenneet korvaamaan näissä taisteluissa tuhoutuneita ja uponneita lentokoneita ja aluksia. He eivät myöskään pystyneet korvaamaan hyvin koulutettuja ja veteraanimiehistöjään, etenkään laivaston lentomiehistöä, läheskään yhtä nopeasti kuin liittoutuneet.

Strateginen

Midwayn taistelun voiton jälkeen Amerikalla oli Tyynenmeren alueella Japanin laivastovoimaa vastaava laivastovoima. Japanin hyökkäykset loppuivat vasta liittoutuneiden Guadalcanalin ja Uuden-Guinean voittojen jälkeen. Guadalcanalin kampanja lopetti kaikki Japanin laajentumisyritykset ja asetti liittoutuneet valta-asemaan. Tämä liittoutuneiden voitto oli ensimmäinen askel muiden taistelujen voittamisessa, jotka lopulta johtivat Japanin antautumiseen ja Japanin kotisaarten miehittämiseen.

Yhdysvaltojen "Eurooppa ensin" -politiikka oli aluksi merkinnyt sitä, että Yhdysvallat puolustautui vain Japanin laajentumista vastaan, jotta voimavarat voitaisiin keskittää Saksan kukistamiseen. Amiraali Kingin perustelut Guadalcanalin maihinnousulle vakuuttivat kuitenkin presidentti Franklin D. Rooseveltin siitä, että myös Tyynenmeren sota voitettiin. Vuoden 1942 loppuun mennessä oli selvää, että Japani oli hävinnyt Guadalcanalin kampanjan. Tämä oli erittäin huono asia Japanin suunnitelmille puolustaa valtakuntaansa.

Liittoutuneiden sotilaallinen voitto oli tärkeä. Myös psykologinen voitto oli tärkeä. Liittoutuneet olivat voittaneet Japanin parhaat maa-, ilma- ja sota-alusjoukot. Guadalcanalin jälkeen liittoutuneiden henkilöstö suhtautui Japanin armeijaan paljon vähemmän pelokkaasti kuin aiemmin. Lisäksi liittoutuneet alkoivat uskoa, että he voisivat voittaa Tyynenmeren sodan.

Kawaguchin lisäksi useat japanilaiset poliittiset ja sotilaalliset johtajat, kuten Naoki Hoshino, Osami Nagano ja Torashirō Kawabe, totesivat sodan jälkeen, että Guadalcanal oli konfliktin käännekohta.

 

Hendersonin kenttä elokuussa 1944.  


Kuollut japanilainen sotilas Guadalcanalissa tammikuussa 1943.  

Lisätietoja

Kirjat

• Christ, James F. (2007). Kirottujen pataljoona: The 1st Marine Paratroopers at Gavutu and Bloody Ridge, 1942. Naval Institute Press. ISBN 978-1-59114-114-3.

Web

• Cagney, James. "Guadalcanalin taistelun animoitu karttahistoria". HistoryAnimated.com. Arkistoitu alkuperäisestä 19. maaliskuuta 2009. Haettu 4. syyskuuta 2008.

Koordinaatit: -9.417°S 160.000°E / -9.417; 160.000