Korallimeren taistelu käytiin 4. toukokuuta – 8. toukokuuta 1942. Se oli merkittävä meritaistelu Tyynellämerellä toisen maailmansodan aikana ja historiaan jäänyt ensimmäisenä lentotukialusten välisenä taisteluna, jossa vastakkaiset alukset eivät nähneet toisiaan – taistelu käytiin käytännössä lentokoneilla yli horisontin. Ottelussa kohtasivat Japanin laivasto ja liittoutuneiden meri‑ ja ilmavoimat, joihin kuului Yhdysvaltojen laivasto sekä australialaisia joukkoja.

Tausta

Japanin suunnitelmana (operaatio MO) oli vallata Port Moresby Uudessa‑Guineassa ja miehittää Tulagi Salomonsaarilla. Näin Japanin oli tarkoitus katkaista liittoutuneiden yhteys Australiaan ja laajentaa Etelä‑Tyynenmeren hallintaa. Amerikkalaiset saivat osittain tietoa Japanin suunnitelmista viestiliikenteen murrosta, minkä ansiosta liittoutuneet pystyivät sijoittamaan laivastonsa ja lentotukialukset valmistautumaan vastahyökkäykseen.

Joukot ja alukset

Taistelussa oli mukana useita lentotukialuksia, risteilijöitä, hävittäjiä ja tukialuksia. Keskeisiä laivoja olivat muun muassa:

  • Shōkaku ja Zuikaku – Japanin valtavat kantajat, joiden ilmaryhmät olivat taistelun ytimessä.
  • Shōhō – japanilainen kevyt lentotukialus, joka upotettiin taistelussa.
  • Lexington ja Yorktown – Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset, jotka osallistuivat hyökkäyksiin ja kärsivät vaurioita.
  • Australialaiset risteilijät ja yhdistetyt liittoutuneiden tukiyksiköt, jotka toimivat saatujen tiedustelutietojen pohjalta.

Taistelun kulku

Japanilaiset aloittivat Tulagin maihinnousun 3.–4. toukokuuta. Liittoutuneet reagoivat asemiin ja lähetti useita lentotukialusryhmiä sekä merijoukkoja pysäyttämään operaation. Taistelu eteni pääosin ilmataisteluina ja taisteluissa sukellus‑ ja torpedokoneita vastaan.

7. toukokuuta liittoutuneiden ilmaiskut onnistuivat upottamaan japanilaisen kevyen lentotukialuksen Shōhōn. Samanaikaisesti japanilaiset ilma‑iskut osallistuivat laivaston välienselvittelyihin ja iskivät liittoutuneiden pienempiin aluksiin ja tukialuksiin.

8. toukokuuta käytiin taistelun ratkaisevin päivä: molempien osapuolten kantajien lentokoneita iski toisiaan vastaan. Japanilainen kantaja Shōkaku vaurioitui pahoin iskuissa, ja liittoutuneiden kantaja Lexington kärsi niin vakavia vaurioita, että se myöhemmin menetettiin. Yorktown sai myös osumia mutta pystyi lopulta vetäytymään korjattavaksi. Zuikaku selvisi välttämään vakavan rungon vaurion, mutta sen ilmaryhmä kärsi suuria menetyksiä.

Kummankin osapuolen lentoryhmät kärsivät raskaita tappioita ja sekä ilma‑ että laivavoimien resurssit olivat ehtyneet, minkä seurauksena laivastot vetäytyivät. Taistelu oli verinen mutta päättyi ilman, että kumpikaan laivasto pääsi tavoittamaan toisiaan ja tuhoamaan vastustajan päätukikohtia suoraan.

Tulokset ja merkitys

Vaikka Japanilaiset upottivat lopulta enemmän aluksia tonniluvultaan, taistelua pidetään laajalti liittoutuneiden strategisena voittona. Syitä tähän olivat muun muassa:

  • Japanin hyökkäys Port Moresbyen ja Tulagin pysäyttäminen — Japanin tavoitteet jäivät saavuttamatta.
  • Japanin kantajien ilmaryhmät kärsivät niin suuria menetyksiä, että Shōkaku oli pahoin vaurioitunut ja Zuikaku menetti suuren osan lentomiehistöstään. Koska molemmat kantajat eivät olleet täydessä iskukunnossa, ne eivät osallistuneet seuraavaan suureen kohtaamiseen Midwayn taistelussa, mikä vaikutti Japanin kykyyn toteuttaa laajempia operaatioita.
  • Taistelun tulos osoitti lentotukialusten ja lentokoneiden keskeisen merkityksen modernissa merisodankäynnissä: laivastot taistelivat ensi sijassa ilmassa eikä suoraan laivojen välillä.

Seuraukset

Korallimeren taistelu hidasti Japanin etenemistä Etelä‑Tyynellämerellä ja antoi liittoutuneille aikaa organisoida puolustusta. Tilanne johti myöhemmin Guadalcanalin kampanjaan, joka alkoi kahden kuukauden kuluttua ja oli käännekohta alueen vallankäytössä. Lisäksi taistelu korosti tiedustelun ja koodinmurtamisen merkitystä merisodassa, sillä liittoutuneiden pääsy Japanin suunnitelmiin vaikutti ratkaisevasti laivastojen sijoitteluun ja asemiin.

Korallimeren taistelu muistetaan sekä teknisenä että taktillisena käännekohtana: se oli ensimmäinen todellinen lentotukialusten välinen yhteenotto ja osoitti, että tulevien meritaistelujen voittaminen riippuisi suurilta osin lentokoneiden käyttökelpoisuudesta, miehistöjen koulutuksesta ja tiedustelun tehokkuudesta.