Korallimeren taistelu | taistelu, joka käytiin 4. toukokuuta 1942 - 8. toukokuuta 1942

Tausta

Japanin laajentuminen

Japanilaiset hyökkäsivät 7. joulukuuta 1941 lentotukialusten avulla Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastoa vastaan Pearl Harborissa Havaijilla. Hyökkäys tuhosi suurimman osan Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston taistelulaivoista. Se aloitti myös sotatilan kahden kansakunnan välillä. Japanilaiset halusivat tuhota Yhdysvaltain laivaston aluksia, vallata maata, jossa oli luonnonvaroja, ja saada sotilastukikohtia puolustaakseen valtakuntaansa.

Samaan aikaan, kun japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin, he hyökkäsivät Malayaan. Tämä sai Yhdistyneen kuningaskunnan, Australian ja Uuden-Seelannin liittymään Yhdysvaltojen liittolaisiksi Japanin vastaiseen sotaan (Australia oli liittynyt toiseen maailmansotaan vuonna 1939, kun Saksa hyökkäsi Puolaan). Japanin taistelujen tavoitteena sodassa oli poistaa britit ja amerikkalaiset Alankomaiden Intiasta ja Filippiineiltä.

Vuoden 1942 ensimmäisten kuukausien aikana japanilaiset joukot hyökkäsivät Filippiineille, Thaimaahan, Singaporeen, Alankomaiden Itä-Intiaan, Wake Islandille, Uudelle-Britannialle, Gilbertinsaarille ja Guamiin ja valtasivat ne. Ne tuhosivat myös paljon liittoutuneiden maa-, meri- ja ilmavoimia. Japani suunnitteli käyttävänsä näitä maita valtakuntansa puolustamiseen.

Pian sodan alkamisen jälkeen Japanin merivoimien pääesikunta halusi hyökätä Pohjois-Australiaan. Tavoitteena oli estää Australian käyttäminen tukikohtana, joka uhkaisi Japanin puolustusta eteläisellä Tyynellämerellä.

Japanin keisarillinen armeija (IJA) sanoi, ettei sillä ollut tarpeeksi joukkoja tai laivoja valloittaakseen Australian. Vara-amiraali Shigeyoshi Inoue, IJN:n neljännen laivaston (jota kutsutaan myös Etelämeren joukoiksi) komentaja, oli ajatellut vallata Tulagin Salomonsaarten kaakkoisosassa ja Port Moresbyn Uudessa-Guineassa.

Näin Pohjois-Australia olisi japanilaisten maakoneiden kantaman sisällä. Japani päätti vallata Uuden-Kaledonian, Fidzin ja Samoan. Tämä vaikeuttaisi Yhdysvaltojen toimituksia Australiaan.

Huhtikuussa 1942 armeija ja laivasto kehittivät suunnitelman nimeltä Operaatio MO. Suunnitelman mukaan Port Moresbyyn oli määrä tunkeutua 10. toukokuuta mennessä. Suunnitelmaan kuului myös Tulagin valtaaminen 2.-3. toukokuuta. Näin laivasto saisi tukikohdan hyökkäyksille liittoutuneiden alueita ja joukkoja vastaan Etelä-Tyynenmeren alueella.

Kun MO oli suoritettu, laivasto suunnitteli operaatio RY:tä. Se oli suunnitelma vallata Nauru ja Ocean Island fosfaattivarantojensa vuoksi 15. toukokuuta.

Lisähyökkäyksiä Fidžiä, Samoaa ja Uutta-Kaledoniaa vastaan suunniteltiin. Liittoutuneiden lentokoneet tekivät maaliskuussa vahingollisen ilmaiskun Lae-Salamauan alueelle Uudessa-Guineassa tunkeutuneita japanilaisia laivastovoimia vastaan. Inoue pyysi lentotukialuksilta lentokoneita. Inoue oli huolissaan liittoutuneiden pommikoneista Australian Townsvillen ja Cooktownin lentotukikohdissa.

Japanin yhdistetyn laivaston komentaja amiraali Isoroku Yamamoto suunnitteli hyökkäystä kesäkuuksi. Hän halusi yrittää tuhota Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset. Pearl Harborin hyökkäyksessä yksikään ei vaurioitunut.

Liittoutuneiden vastaus

Japanilaiset eivät tienneet, että Yhdysvaltain laivasto oli purkanut japanilaisten salaiset koodit. Maaliskuuhun 1942 mennessä Yhdysvallat pystyi selvittämään jopa 15 prosenttia IJN:n koodista. Huhtikuun loppuun mennessä amerikkalaiset lukivat jopa 85 prosenttia koodatuista viesteistä.

Maaliskuussa 1942 Yhdysvallat huomasi ensimmäisen kerran MO-operaation viesteissä. Britit purkivat 13. huhtikuuta IJN:n viestin, jossa Inouelle kerrottiin, että laivaston tukialuksista Shōkaku ja Zuikaku koostuva viides tukialusosasto oli lähetetty. Britit lähettivät viestin amerikkalaisille. He kertoivat myös, että Port Moresbyyn hyökättäisiin todennäköisesti MO-suunnitelmassa.

Liittoutuneiden Tyynenmeren joukkojen uusi komentaja, amiraali Chester Nimitz ja hänen esikuntansa uskoivat, että japanilaiset suunnittelivat hyökkäystä Port Moresbyhyn toukokuun alussa. Liittoutuneet pitivät Port Moresbyä tärkeänä tukikohtana japanilaisten hyökkäystä varten. Nimitzin esikunta arveli myös, että japanilaiset saattaisivat hyökätä liittoutuneiden tukikohtiin Samoalla ja Suvassa.

Nimitz lähetti kaikki neljä Tyynenmeren laivaston lentotukialusta Korallimerelle. Huhtikuun 27. päivään mennessä japanilaiset viestit auttoivat liittoutuneita saamaan selville useimmat MO- ja RY-suunnitelmien kohteet.

Nimitz lähetti 29. huhtikuuta neljä lentotukialustaan ja niitä tukevat sota-alukset kohti Korallimerta. Task Force 17 koostui lentotukialus Yorktownista, kolmesta risteilijästä ja neljästä hävittäjästä. Sitä tuki kaksi öljysäiliöalusta ja kaksi hävittäjää.

Task Force 11 koostui lentotukialus Lexingtonista ja kahdesta risteilijästä. TF 16:een kuuluivat lentotukialukset Enterprise ja USS Hornet, mutta ne olivat liian kaukana.

Nimitz asetti Fletcherin komentamaan liittoutuneiden laivastovoimia Etelä-Tyynenmeren alueella Halseyn saapumiseen asti Halseyn käskettiin komentaa kaikkia kolmea erikoisjoukkoa, kun TF 16 saapui Korallimeren alueelle (Lundstrom, Pearl Harbor to Midway, s. 167).

Japanilaiset luulivat, että yhtä lukuun ottamatta kaikki Yhdysvaltain laivaston lentotukialukset olivat keskisellä Tyynellämerellä. Japanilaiset eivät tienneet toisen lentotukialuksen sijaintia, mutta he eivät odottaneet amerikkalaisten lentotukialusten vastausta MO:lle ennen kuin hyökkäykset olivat alkaneet.

 
Shigeyoshi Inoue, keisarillisen Japanin laivaston neljännen laivaston komentaja.  


Frank Jack Fletcher, Yhdysvaltain 17. erikoisyksikön komentaja.  


Keisarillisen Japanin eteneminen Lounais-Tyynellämerellä joulukuusta 1941 huhtikuuhun 1942 asti.  

Battle

Alkusoitto

Huhtikuun lopulla japanilaiset sukellusveneet RO-33 ja RO-34 tutkivat aluetta, jolla maihinnousua suunniteltiin. Sukellusveneet tutkivat Rosselin saaren ja Deboyne Groupin alueen sekä Port Moresbyyn johtavan reitin. Ne eivät nähneet liittoutuneiden aluksia ja palasivat Rabauliin 23. ja 24. huhtikuuta.

Kontra-amiraali Kōsō Aben komentamiin Japanin Port Moresbyn maihinnousujoukkoihin kuului 11 kuljetusalusta, jotka kuljettivat noin 5 000 sotilasta IJA:n Etelämeren osastosta sekä 500 muuta sotilasta.

Siihen kuului yksi kevyt risteilijä ja kuusi hävittäjää kontra-amiraali Sadamichi Kajiokan komennossa. Aben alukset lähtivät Rabaulista 840 meripeninkulman matkalle Port Moresbyyn 4. toukokuuta, ja Kajiokan joukot liittyivät niihin seuraavana päivänä. Alusten oli määrä saapua Port Moresbyyn 10. toukokuuta mennessä.

Liittoutuneiden joukkojen vahvuus Port Moresbyssä oli 5 333 miestä, mutta vain puolet heistä oli jalkaväkeä, ja kaikilla oli huono varustus ja vähäinen koulutus.

Tulagin maihinnousua johti Tulagin maihinnousujoukot. Sitä komensi kontra-amiraali Kiyohide Shima. Se koostui kahdesta miinalaivasta, kahdesta hävittäjästä, kuudesta miinanraivaajasta, kahdesta sukellusveneestä ja kuljetusaluksesta, joka kuljetti noin 400 sotilasta. Tulagin joukkoja tukivat kevyt lentotukialus Shōhō, neljä raskasta risteilijää ja yksi hävittäjä, joita komensi kontra-amiraali Aritomo Gotō.

Siellä oli erilliset joukot, joita komensi kontra-amiraali Kuninori Marumo. Siihen kuului kaksi kevyttä risteilijää, vesilentokonealus Kamikawa Maru ja kolme tykkivenettä. Inoue johti MO:ta risteilijä Kashimalta käsin. Se saapui 4. toukokuuta.

Gotōn joukot lähtivät Trukista 28. huhtikuuta ja jäivät New Georgian saaren lähelle. Marumon tukiryhmä lähti 2. toukokuuta Uudesta Irlannista perustamaan vesitasotukikohtaa Tulagin hyökkäyksen tueksi. Shiman hyökkäysjoukot lähtivät Rabaulista 30. huhtikuuta.

Lentotukialusjoukko, johon kuuluivat lentotukialukset Zuikaku ja Shōkaku, kaksi raskasta risteilijää ja kuusi hävittäjää, lähti Trukista 1. toukokuuta. Iskujoukkoa komensi vara-amiraali Takeo Takagi (lippu risteilijä Myokolla). Kontra-amiraali Chūichi Hara Zuikakulla komensi lentotukialusten ilmavoimia.

Lentotukialusjoukkojen oli määrä saapua Korallimerelle Guadalcanalin eteläpuolelle. Korallimerellä ollessaan lentotukialusten oli määrä toimittaa lentokoneita maihinnousujoukoille, tuhota liittoutuneiden lentokoneita Port Moresbyssä ja tuhota kaikki liittoutuneiden merivoimat Korallimerellä.

Takagin lentotukialusten oli määrä toimittaa Rabauliin yhdeksän Zero-hävittäjää. Huono sää kahden toimitusyrityksen aikana pakotti koneet palaamaan tukialuksille. Yksi Zero-koneista syöksyi mereen.

Saadakseen selville, oliko liittoutuneiden merivoimia tulossa, japanilaiset lähettivät sukellusveneitä odottamaan Guadalcanalin lounaispuolelle. Fletcherin joukot pääsivät Korallimeren alueelle ennen sukellusveneiden saapumista, eivätkä japanilaiset nähneet niitä. Toinen sukellusvene lähetettiin tutkimaan Nouméan ympäristöä. Yorktownin lentokoneet hyökkäsivät sen kimppuun 2. toukokuuta.

Aamulla 1. toukokuuta Fletcher lähetti TF11:n tankkaamaan. TF 17 sai tankkauksen päätökseen seuraavana päivänä. Fletcher vei TF 17:n luoteeseen kohti Louisiadeja ja määräsi TF 11:n kohtaamaan TF 44:n 4. toukokuuta. TF 44 oli MacArthurin komennossa oleva Australian ja Yhdysvaltain yhteinen sotalaivavoima. Sitä johti australialainen kontra-amiraali John Crace. Sen muodostivat risteilijät HMAS Australia, Hobart ja USS Chicago.

Tulagi

Varhain 3. toukokuuta Shiman joukot saapuivat Tulagin edustalle, ja merivoimien joukot alkoivat miehittää saarta. Tulagi oli puolustuskyvytön. Australialaisten kommandojoukkojen pieni vartio ja Australian kuninkaallisten ilmavoimien ryhmä lähtivät ennen Shiman saapumista. Japanilaiset joukot rakensivat vesilentokone- ja viestintätukikohdan.

Kello 17.00 3. toukokuuta Fletcherille kerrottiin, että japanilaiset Tulagin maihinnousujoukot oli nähty. TF 17 lähti kohti Guadalcanalia aloittaakseen ilmahyökkäykset Tulagilla olevia japanilaisia joukkoja vastaan.

Toukokuun 4. päivänä 60 TF 17:n lentokonetta aloitti neljä hyökkäystä Shiman joukkoja vastaan Tulagin edustalla 100 meripeninkulmaa Guadalcanalista etelään (11°10′S 158°49′E / 11.167°S 158.817°E / -11.167; 158.817). Yorktownin lentokoneet upottivat hävittäjä Kikuzukin (09°07′S 160°12′E / 9.117°S 160.200°E / -9.117; 160.200) ja kolme miinanraivaaja-alusta, vaurioittivat neljää muuta alusta ja tuhosivat neljä vesilentokonetta. Amerikkalaiset menettivät yhden syöksypommikoneen ja kaksi hävittäjää. Vaikka japanilaiset joukot kärsivät lentotukialusiskuista, ne jatkoivat vesilentotukikohdan rakentamista. Ne alkoivat lentää Tulagista 6. toukokuuta mennessä.

Takagin lentotukialusten iskujoukot olivat Tulagin pohjoispuolella, kun ne saivat tietää Fletcherin iskusta 4. toukokuuta. Takagi lähetti lentokoneita etsimään amerikkalaisia lentotukialuksia, mutta koneet eivät löytäneet mitään.

Ilmahaut ja päätökset

Kello 08.16 5. toukokuuta TF 17 tapasi TF 11:n ja TF 44:n Guadalcanalin eteläpuolella. Samaan aikaan neljä Yorktownin F4F Wildcat -hävittäjää ampui alas Yokohaman lentoryhmän Kawanishi Type 97 -lentokoneen.

Pearl Harborista lähetetty viesti kertoi Fletcherille, että japanilaiset aikoivat laskeuttaa joukkonsa Port Moresbyyn 10. toukokuuta ja että heidän lentotukialuksensa olisivat lähellä maihinnousuryhmää. Fletcher aikoi viedä joukkonsa pohjoiseen kohti Louisiadeja.

Takagin lentotukialusjoukot saapuivat Korallimerelle varhain aamulla 6. toukokuuta.

Fletcher liittyi 6. toukokuuta TF 11:n ja TF 44:n kanssa TF 17:ään. Hän arveli japanilaisten lentotukialusten olevan edelleen kaukana pohjoisessa. Amerikkalaiskoneet eivät löytäneet japanilaisia laivastovoimia, koska ne sijaitsivat koneiden kantaman ulkopuolella.

Kello 10.00 Tulagista lähtenyt Kawanishi-lentovene näki TF 17:n ja lähetti viestin sen päämajaan. Takagi vastaanotti ilmoituksen kello 10.50. Tuolloin Takagin joukko oli noin 300 meripeninkulmaa (350 mi; 560 km) Fletcheristä pohjoiseen. Takagin alukset olivat vielä tankkaamassa, joten se ei ollut vielä valmis taisteluun. Takagi lähetti kaksi lentotukialustaan kahden hävittäjän kanssa Haran komennossa kohti TF 17:ää 20 kn (23 mph; 37 km/h) nopeudella, jotta ne voisivat hyökätä seuraavana päivänä.

Australiassa olevat amerikkalaiset B-17-pommikoneet hyökkäsivät 6. toukokuuta useita kertoja Port Moresbyn maihinnousujoukkoja, mukaan lukien Gotōn sota-aluksia, vastaan tuloksetta. MacArthurin päämaja kertoi Fletcherille japanilaisten maihinnousujoukkojen sijainnit. MacArthurin koneet näkivät lentotukialuksen (Shōhō) noin 425 meripeninkulmaa (489 mi; 787 km) TF17:stä luoteeseen.

Kello 18.00 TF 17 sai polttoaineen tankkauksen päätökseen, ja Fletcher lähetti Neoshon ja hävittäjä Simsin odottamaan etelämpänä. TF 17 kääntyi sitten luoteeseen kohti Rosselin saarta. Kello 20:00 (13°20′S 157°40′E / 13.333°S 157.667°E / -13.333; 157.667) Hara tapasi Takagin, joka sai tankkauksen päätökseen.

Myöhään 6. toukokuuta tai varhain 7. toukokuuta Kamikawa Maru perusti vesilentotukikohdan Deboyne-saarille auttaakseen hyökkäysjoukkoja niiden lähestyessä Port Moresbyä. Loput Marumon suojajoukoista odottivat lähellä D'Entrecasteaux'n saaria.

Lentotukialusten taistelu, ensimmäinen päivä

Aamulyönnit

Kello 06.25 7. toukokuuta TF 17 oli 115 meripeninkulmaa (132 mailia; 213 km) Rosselin saaresta etelään (13°20′S 154°21′E / 13.333°S 154.350°E / -13.333; 154.350). Tällöin Fletcher lähetti Cracen risteilijä- ja hävittäjäjoukot ulos. Kun Cracen sota-alukset lähtivät, tämä vähensi Fletcherin lentotukialusten ilmatorjuntaa. Fletcher halusi varmistaa, etteivät japanilaiset maihinnousujoukot pääse livahtamaan Port Moresbyyn hänen taistellessaan japanilaisia lentotukialuksia vastaan.

Fletcher luuli Takagin lentotukialusjoukkojen olevan hänen sijaintinsa pohjoispuolella. Fletcher käski Yorktownia lähettämään 10 SBD-sukelluspommikonetta etsimään kyseistä aluetta. Takagi lähetti 12 Type 97 -tukialuspommikonetta kello 06:00 etsimään TF 17:ää. Hara luuli, että Fletcherin alukset olivat etelässä. Gotōn risteilijät Kinugasa ja Furutaka laukaisivat neljä Kawanishin E7K2 Type 94 kellukekonetta etsimään amerikkalaisia. Kumpikin osapuoli valmisteli tukialustensa hyökkäyslentokoneet laukaisuvalmiina, kun vihollinen oli paikannettu.

Kello 07:22 yksi Takagin lentotukialuksen lentokoneista Shōkakusta paikallisti amerikkalaiset alukset. Kello 07:45 japanilainen lentäjä paikallisti "yhden lentotukialuksen, yhden risteilijän ja kolme hävittäjää". Hara luuli löytäneensä amerikkalaiset lentotukialukset. Hara laukaisi kaikki käytettävissä olevat koneensa. Yhteensä 78 konetta - 18 Zero-hävittäjää, 36 Type 99 -syöksypommikonetta ja 24 torpedokonetta - alkoi lentää Shōkakusta ja Zuikakusta kello 08:00.

Kello 08:20 yksi lentokone löysi Fletcherin lentotukialukset. Takagi ja Hara jatkoivat hyökkäystä etelässä olevia aluksia vastaan. He myös käänsivät lentotukialuksensa luoteeseen päästäkseen lähemmäs amerikkalaisia. Takagi ja Hara arvelivat, että Yhdysvaltain lentotukialusjoukot saattoivat toimia kahdessa ryhmässä.

Kello 08.15 Yorktownin lentokone näki Gotōn joukot. Se raportoi kahdesta lentotukialuksesta ja neljästä raskaasta risteilijästä" 10°3′S 152°27′E / 10.050°S 152.450°E / -10.050; 152.450, 225 meripeninkulmaa (259 mi; 417 km) TF17:stä luoteeseen. Fletcher luuli löytäneensä japanilaisten pääkannattajajoukot. Hän määräsi kaikki käytettävissä olevat lentotukialuskoneet hyökkäämään. Kello 10.13 mennessä amerikkalaisten 93 lentokoneen vahvuus - 18 F4F Wildcatia, 53 SBD-sukelluspommikonetta ja 22 TBD Devastator-torpedopommikonetta - oli lennossa. Kello 10.12 Fletcher sai kuitenkin kolmelta Yhdysvaltain armeijan B-17-koneelta ilmoituksen lentotukialuksesta, kymmenestä kuljetusaluksesta ja 16 sota-aluksesta.

Fletcher uskoi, että kyseessä oli Japanin tärkein lentotukialusjoukko, ja ohjasi lentokoneet tätä kohdetta kohti.

Kello 09.15 Takagin joukot havaitsivat Neoshon ja Simsin. Takagi tajusi nyt, että amerikkalaiset lentotukialukset olivat hänen ja hyökkäysjoukkojen välissä. Takagi määräsi koneensa hyökkäämään Neoshoa ja Simsiä vastaan. Kello 11:15 36 syöksypommikonetta hyökkäsi kahta amerikkalaisalusta vastaan.

Neljä syöksypommikonetta hyökkäsi Simsin kimppuun ja loput Neoshon kimppuun. Hävittäjään osui kolme pommia, se hajosi kahtia ja upposi, ja kaikki muut paitsi 14 sen 192-miehisestä miehistöstä kuolivat. Neoshoon osui seitsemän pommia. Neosho upposi pahoin vaurioituneena ja ilman virtaa. Neosho ilmoitti Fletcherille radiolla, että sitä vastaan hyökättiin.

Amerikkalaiset koneet havaitsivat Shōhōn kello 10.40 ja hyökkäsivät. Japanilaista lentotukialusta suojasi kuusi Zeroa ja kaksi Type 96 "Claude"-hävittäjää, jotka lensivät taistelulentopartiota (CAP). Gotōn risteilijät saartoivat lentotukialuksen.

Lexingtonin ilmaryhmä hyökkäsi ensimmäisenä, ja se iski Shōhoon kahdella 450 kilon pommilla ja viidellä torpedolla aiheuttaen vakavia vaurioita. Kello 11.00 Yorktownin ilmaryhmä hyökkäsi palavaa lentotukialusta vastaan 11:llä 450 kilon pommilla ja kahdella torpedolla. Hajalleen revitty Shōhō upposi kello 11:35 (10°29′S 152°55′E / 10.483°S 152.917°E / -10.483; 152.917). Gotō lähetti sota-aluksensa pohjoiseen, mutta lähetti hävittäjä Sazanamin pelastamaan eloonjääneitä. Vain 203 lentotukialuksen 834-miehisestä miehistöstä pelastui. Hyökkäyksessä menetettiin kolme amerikkalaista lentokonetta. Kaikki Shōhōn lentokoneet menetettiin. Kello 12.10 lentäjä kertoi TF 17:lle, että hyökkäys oli onnistunut.

Iltapäivän toiminnot

Amerikkalaiset koneet palasivat ja laskeutuivat lentotukialuksille kello 13.38. Kello 14:20 lentokoneet olivat valmiina laukaisemaan Port Moresbyn maihinnousujoukkoja tai Gotōn risteilijöitä vastaan. Fletcher oli huolissaan siitä, ettei hän tiennyt, missä muut Japanin laivaston lentotukialukset olivat. Liittoutuneiden joukot arvelivat, että jopa neljä japanilaista lentotukialusta saattoi olla lähellä. Fletcher käänsi TF17:n lounaaseen.

Kun Inouelle kerrottiin, että Shōhō oli uponnut, hän määräsi maihinnoususaattueen vetäytymään pohjoiseen. Hän määräsi Takagin tuhoamaan amerikkalaiset lentotukialusjoukot. Kun maihinnoususaattue vetäytyi takaisin, kahdeksan Yhdysvaltain armeijan B-17-konetta pommitti sitä, mutta se ei vaurioitunut. Gotō ja Kajioka saivat käskyn sijoittaa aluksensa Rosselin saaren eteläpuolelle yötaistelua varten, jos amerikkalaiset alukset pääsisivät tarpeeksi lähelle.

Kello 12.40 merilentokone näki Cracen joukot. Kello 13.15 Rabaulin lentokone näki Cracen joukot. Takagi käänsi lentotukialuksensa länteen kello 13.30 ja kertoi Inouelle kello 15.00, että Yhdysvaltain lentotukialukset olivat liian kaukana hyökätäkseen niihin sinä päivänä.

Inouen miehet lähettivät hyökkäyslentokoneita Rabaulista kohti Cracea. Ensimmäiseen ryhmään kuului 12 torpedoaseistettua Type 1 -pommikonetta ja toiseen ryhmään 19 pommeilla aseistettua Mitsubishi Type 96 -konetta. Molemmat ryhmät löysivät Cracen alukset ja hyökkäsivät niiden kimppuun kello 14.30. Cracen alukset säilyivät vahingoittumattomina ja ampuivat alas neljä Type 1 -pommikonetta. Vähän myöhemmin kolme Yhdysvaltain armeijan B-17-konetta pommitti Cracea vahingossa, mutta ei aiheuttanut vahinkoa.

Crace ilmoitti Fletcherille radiolla, ettei hän pystyisi suorittamaan tehtäväänsä ilman lentokoneita. Crace siirtyi etelään. Cracen alusten polttoaine oli vähissä.

Takagin esikunta uskoi, että liittoutuneiden alukset olisivat tarpeeksi lähellä hyökätäkseen ennen yön tuloa. Takagi ja Hara päättivät hyökätä lentokoneilla, vaikka niiden olisi palattava pimeän tultua.

Yrittääkseen varmistaa amerikkalaisten lentotukialusten sijainnin Hara lähetti kello 15.15 kahdeksan torpedopommittajaa katsomaan 200 meripeninkulmaa (230 mi; 370 km) länteen. Syöksypommikoneet palasivat hyökkäykseltään Neoshoon ja laskeutuivat. Kello 16:15 Hara laukaisi 12 syöksypommikonetta ja 15 torpedokonetta käskynä yrittää löytää amerikkalaiset alukset.

Kello 17.47 TF 17 havaitsi tutkalla japanilaiset joukot, jotka olivat suuntaamassa heidän suuntaansa. Amerikkalaiset lähettivät 11 CAP Wildcatia hyökkäämään japanilaiskoneiden kimppuun. Wildcatit ampuivat alas seitsemän torpedopommikonetta ja yhden syöksypommikoneen ja vaurioittivat toista torpedopommikonetta pahoin. Kolme Wildcatia menetettiin.

Japanilaiset johtajat peruivat tehtävän ja palasivat lentotukialuksiinsa. Aurinko laski kello 18.30. Useat japanilaiset syöksypommikoneet löysivät amerikkalaiset lentotukialukset pimeässä ja yrittivät laskeutua niiden päälle. TF 17:n hävittäjien ilmatorjuntatuli ajoi ne pois. Kello 20:00 TF 17 ja Takagi olivat noin 100 meripeninkulman (120 mi; 190 km) päässä toisistaan. Takagi sytytti alustensa valonheittimet auttaakseen 18 eloonjäänyttä lentokonetta pääsemään takaisin.

Kello 15:18 ja 17:18 Neosho ilmoitti TF 17:lle, että se uppoaa. Fletcher tiesi, että hänen ainoa polttoainevarastonsa oli loppunut.

Kun iltahämärä lopetti lentokoneiden lennot tältä päivältä, Fletcher määräsi TF 17:n suuntaamaan länteen. Crace kääntyi myös länteen. Inoue käski Takagin tuhota amerikkalaiset lentotukialukset seuraavana päivänä. Hän lykkäsi Port Moresbyn maihinnousua 12. toukokuuta. Takagi vei lentotukialuksensa yön aikana 120 meripeninkulmaa (140 mi; 220 km) pohjoiseen suojellakseen maihinnoususaattuetta. Gotō ja Kajioka eivät pystyneet hyökkäämään liittoutuneiden sotalaivoja vastaan yöllä.

Molemmat osapuolet viettivät yön valmistellen lentokoneitaan taistelua varten. Vuonna 1972 Yhdysvaltain vara-amiraali H. S. Duckworth sanoi, että Korallimeri oli maailmanhistorian sekavin taistelualue." Hara sanoi olleensa niin turhautunut japanilaisten "huonoon tuuriin" 7. toukokuuta, että hän halusi lopettaa laivaston.

Lentotukialusten taistelu, toinen päivä

Hyökkäys japanilaisia lentotukialuksia vastaan

Kello 06.15 8. toukokuuta Hara laukaisi seitsemän torpedopommikonetta etsimään aluetta japanilaisista lentotukialuksista etelään. Kolme Kawanishi Type 97 -tyypin pommikonetta Tulagista ja neljä Type 1 -pommikonetta Rabaulista auttoivat myös etsinnöissä. Kello 07.00 lentotukialusjoukko kääntyi lounaaseen, ja siihen liittyi kaksi Gotōn risteilijää, Kinugasa ja Furutaka. Hyökkäyssaattue, Gotō ja Kajioka siirtyivät Woodlarkin saaren itäpuolelle.

Kello 06.35 TF 17 laukaisi 18 SBD:tä etsimään japanilaisia aluksia. Taivas amerikkalaisten lentotukialusten yllä oli enimmäkseen kirkas.

Kello 08:20 Lexingtonin SBD havaitsi japanilaiset lentotukialukset ja ilmoitti TF 17:lle. Kaksi minuuttia myöhemmin Shōkaku-kone näki TF 17:n ja kertoi asiasta Haralle. Joukot olivat noin 210 nmi:n (240 mi; 390 km) päässä toisistaan. Molemmat osapuolet valmistautuivat laukaisemaan koneensa.

Kello 09.15 japanilaiset lentotukialukset laukaisivat 18 hävittäjää, 33 syöksypommikonetta ja 18 torpedokonetta. Amerikkalaiset lentotukialukset aloittivat kukin erillisen hyökkäyksen. Yorktownin ryhmään kuului kuusi hävittäjää, 24 syöksypommikonetta ja yhdeksän torpedokonetta. Lexingtonin ryhmä koostui yhdeksästä hävittäjästä, 15 syöksypommittajasta ja 12 torpedokoneesta. Sekä amerikkalaiset että japanilaiset lentotukialusjoukot kääntyivät suoraan toisiaan kohti.

Yorktownin syöksypommittajat saavuttivat japanilaiset lentotukialukset kello 10.32. Tällä hetkellä Shōkaku ja Zuikaku olivat noin 9 100 metrin etäisyydellä toisistaan, ja Zuikaku oli piilossa pilvien alla. Molempia lentotukialuksia suojasi 16 CAP Zero -hävittäjää. Yorktown-syöksypommittajat hyökkäsivät klo 10.57 Shōkakun kimppuun ja osuivat lentotukialukseen kahdella 450 kg:n (1 000 lb) pommilla aiheuttaen raskaita vaurioita lentotukialuksen lento- ja hangaarikansille. Yorktownin torpedokoneet ampuivat ohi kaikilla torpedoillaan. Hyökkäyksen aikana ammuttiin alas kaksi yhdysvaltalaista syöksypommikonetta ja kaksi CAP Zeroa.

Lexingtonin lentokoneet saapuivat ja hyökkäsivät kello 11.30. Kaksi syöksypommikonetta hyökkäsi Shōkakun kimppuun ja osui lentotukialukseen yhdellä 450 kg:n pommilla aiheuttaen lisävahinkoja. Kaksi muuta syöksypommikonetta hyökkäsi Zuikakun kimppuun, mutta niiden pommit eivät osuneet. Loput Lexingtonin syöksypommittajista eivät löytäneet japanilaisia lentotukialuksia raskaassa pilvessä. Lexingtonin TBD-koneet ampuivat Shōkakun ohi kaikilla 11 torpedollaan. Partiossa olleet 13 CAP Zeroa ampuivat alas kolme Wildcatia.

Shōkaku ei pystynyt enää laukaisemaan lentokoneita, koska sen lentokansi oli pahoin vaurioitunut ja 223 miehistön jäsentä oli kuollut tai haavoittunut. Kello 12.10 Shōkaku ja kaksi hävittäjää vetäytyivät koilliseen.

Hyökkäys Yhdysvaltojen lentotukialuksia vastaan

Kello 10.55 Lexingtonin tutka havaitsi japanilaiset koneet ja lähetti yhdeksän Wildcatia hyökkäämään koneiden kimppuun. Kuusi Wildcatista oli liian matalalla, ja ne eivät osuneet japanilaiskoneisiin, kun ne ohittivat ne yläpuolelta. Edellisenä yönä kärsittyjen raskaiden lentokonetappioiden vuoksi japanilaiset eivät voineet tehdä täyttä torpedohyökkäystä molempia tukialuksia vastaan. Japanilaiset lähettivät 14 torpedokonetta hyökkäämään Lexingtoniin ja neljä Yorktowniin. Wildcat ampui alas yhden ja 8 Yorktownin SBD-konetta tuhosi kolme. Torpedokoneita saattaneet Zerot ampuivat alas neljä SBD-konetta.

Japanilaisten hyökkäys alkoi kello 11.13, kun lentotukialukset, jotka olivat sijoitettu 3 000 metrin (2 700 metrin) päähän toisistaan, tulittivat ilmatorjuntatykillä. Yorktownia vastaan hyökänneet neljä torpedokonetta ampuivat kaikki ohi. Jäljelle jääneet torpedokoneet osuivat Lexingtoniin kahdella Type 91 -torpedolla. Ensimmäinen torpedo rikkoi lentobensiinisäiliöt. Toinen torpedo aiheutti sen, että useat kattilat lakkasivat toimimasta. Neljä japanilaista torpedokonetta ammuttiin alas ilmatorjunnalla.

33 japanilaista syöksypommittajaa hyökkäsi torpedoiskujen jälkeen. 19 Shōkaku-sukelluspommikonetta hyökkäsi Lexingtoniin ja loput 14 Yorktowniin. Zerot suojasivat syöksypommittajia neljältä Lexingtonin CAP Wildcatilta. Takahashin pommikoneet vaurioittivat Lexingtonia kahdella pommi-iskulla aiheuttaen tulipaloja, jotka sammutettiin kello 12.33 mennessä. Kello 11.27 Yorktowniin osui keskelle sen ohjauskantta yksi 250 kg:n (550 lb), puoliksi panssaria läpäisevä pommi, joka läpäisi neljä kantta ennen räjähdystä aiheuttaen vakavia vaurioita ja tappaen tai haavoittaen vakavasti 66 miestä. Jopa 12 läheltä piti -pommia vaurioitti Yorktownin runkoa vesirajan alapuolella. CAP Wildcat ampui kaksi syöksypommittajaa alas hyökkäyksen aikana.

Kun japanilaiskoneet saivat hyökkäyksensä päätökseen ja alkoivat lentää takaisin, amerikkalaiset koneet hyökkäsivät niiden kimppuun.

Toipuminen, uudelleenarviointi ja vetäytyminen

Koneet, joista monet olivat vaurioituneet, laskeutuivat lentotukialuksille kello 12.50-14.30. Yorktown ja Lexington pystyivät molemmat laskeutumaan koneilla. Japanilaisten alkuperäisestä 69 lentokoneesta 46 palasi takaisin. Vielä kolme Zeroa, neljä syöksypommikonetta ja viisi torpedokonetta vaurioitui korjauskelvottomiksi ja työnnettiin mereen.

Kun TF 17 sai koneensa takaisin, Fletcher pohti tilannetta. Fletcher tiesi, että hänen molemmat lentotukialuksensa olivat loukkaantuneet ja että hän oli menettänyt paljon hävittäjiä. Myös polttoaine oli ongelma Neoshon menetyksen vuoksi. Kello 14.22 Fitch kertoi Fletcherille, että japanilaisia lentotukialuksia oli kaksi vahingoittumatonta. Fletcher veti TF17:n pois taistelusta. Fletcher ilmoitti MacArthurille radiolla japanilaisten lentotukialusten sijainnin ja ehdotti, että tämä hyökkäisi niitä vastaan pommikoneilla.

Noin kello 14.30 Hara ilmoitti Takagille, että lentotukialuksilta oli toiminnassa vain 24 Zeroa, kahdeksan syöksypommikonetta ja neljä torpedokonetta. Takagi oli huolissaan laivojensa polttoainetasosta; risteilijöiden polttoainetaso oli 50 prosenttia ja joidenkin hävittäjien polttoainetaso oli vain 20 prosenttia. Kello 15:00 Takagi kertoi upottaneensa kaksi amerikkalaista lentotukialusta - Yorktownin ja "Saratoga-luokan". Inoue kutsui maihinnoususaattueen Rabauliin, lykkäsi MO:n 3. heinäkuuta ja määräsi joukkonsa kokoontumaan Solomonien koillispuolelle RY-operaation aloittamiseksi.

Zuikaku ja sen saattajat kääntyivät kohti Rabaulia, kun taas Shōkaku suuntasi kohti Japania.

Lexingtonilla räjähdys tappoi 25 miestä ja sytytti suuren tulipalon. Noin kello 14.42 tapahtui toinen suuri räjähdys, joka käynnisti toisen tulipalon. Kolmas räjähdys tapahtui kello 15.25. Lexingtonin miehistö alkoi hylätä alusta kello 17:07. Kun tukialuksen eloonjääneet oli pelastettu, mukaan lukien Fitch ja tukialuksen kapteeni Frederick C. Sherman, hävittäjä Phelps ampui kello 19.15 viisi torpedoa palavaan alukseen, joka upposi 2 400 syövereissä kello 19.52 (15°15′S 155°35′E / 15.250°S 155.583°E / -15.250; 155.583).

Lentotukialuksen 2 951-henkisestä miehistöstä upposi laivan mukana kaksisataa kuusitoista ja 36 lentokonetta. Phelps ja muut sota-alukset lähtivät takaisin Yorktowniin, joka lähti klo 16.01, ja TF17 siirtyi lounaaseen. Myöhemmin samana iltana MacArthur ilmoitti Fletcherille, että kahdeksan hänen B-17-konettaan oli hyökännyt maihinnoususaattuetta vastaan ja että se oli siirtymässä luoteeseen.

Samana iltana Crace lähetti Hobartin, jonka polttoaine oli vähissä, ja hävittäjä Walken, jolla oli moottoriongelmia, Townsvilleen. Crace jäi partioimaan Korallimerelle siltä varalta, että japanilaiset hyökkäysjoukot yrittäisivät mennä kohti Port Moresbyä.

 
Lexington , palava ja hylätty  


Tamotsu Ema, Yorktownia vaurioittaneiden Zuikaku-syöksypommittajien johtaja.  


Lexington (keskellä oikealla), tulessa ja voimakkaan hyökkäyksen kohteena, japanilaisesta lentokoneesta otetussa valokuvassa.  


Shōkaku , joka on kovassa vauhdissa ja kääntyy kovaa, on saanut pommi-iskuja ja on tulessa.  


Yorktown (etualalla) ja Lexington kääntyvät laukaisuun kirkkaalla taivaalla 8. toukokuuta.  


A6M Zero -hävittäjä johtaa ilmaryhmän laukaisua Shōkakun kannelta.  


HMAS Australia (keskellä) ja TG17.3 ilmahyökkäyksen kohteena 7. toukokuuta.  


Yhdysvaltain lentotukialuslentokoneet pommittavat ja torpedoivat Shōhōa.  


Neosho (keskellä ylhäällä) jää palamaan ja uppoaa hitaasti japanilaisten syöksypommi-iskun jälkeen.  


Japanilaiset lentotukialusten syöksypommittajat suuntaavat kohti amerikkalaisten lentotukialusten ilmoitettua sijaintia 7. toukokuuta.  


Taistelun animoitu kartta, 6.-8. toukokuuta  


Zuikakun miehistön jäsenet huoltavat lentokoneita lentotukialuksen lentokannella 5. toukokuuta.  


Yorktown suorittaa lentotoimintaa Tyynellämerellä joskus ennen taistelua. Taustalla näkyy laivaston öljysäiliöalus.  


Kartta taistelusta 3.-9. toukokuuta, jossa näkyy suurimman osan tärkeimmistä taisteluun osallistuneista joukoista liikkuminen.  

Merkitys

Uudenlainen merisota

Taistelu oli historian ensimmäinen meritaistelu, jossa alukset eivät koskaan nähneet toisiaan eivätkä tulittaneet toisiaan suoraan. Sen sijaan toistensa kimppuun hyökättiin lentokoneiden avulla.

Tämä oli lentotukialus-tukialustaistelu. Kummallakaan komentajalla ei ollut siitä kokemusta. Komentajien viestintäyhteydet olivat huonot. Tämä oli vaikeaa, koska taistelu käytiin laajalla alueella. Koneet lensivät niin nopeasti, että aikaa päätöksentekoon ei ollut paljon.

Japanilaisilla oli ongelmia, koska Inoue oli liian kaukana Rabaulissa, jotta hän olisi voinut ohjata merivoimiaan. Fletcher oli lentotukialuksella, joten hänen oli helpompi ohjata joukkojaan. Japanilaiset amiraalit eivät jakaneet tietoja nopeasti.

Japanilaisten kokeneet lentotukialusten lentomiehistöt pärjäsivät paremmin kuin Yhdysvaltojen lentomiehistöt. Japanilaiset lentomiehistöt tekivät enemmän vahinkoa samalla määrällä lentokoneita. Japanilaisten hyökkäys amerikkalaisia lentotukialuksia vastaan 8. toukokuuta oli paremmin organisoitu kuin Yhdysvaltain hyökkäys japanilaisia lentotukialuksia vastaan.

Japanilaisilla oli paljon suuremmat tappiot lentotukialustensa miehistössä. He menettivät taistelussa yhdeksänkymmentä lentomiehistön jäsentä, kun taas amerikkalaiset menettivät kolmekymmentäviisi. Japanin erittäin ammattitaitoista lentotukialusten miehistöä ei voitu korvata, koska koulutusohjelmat eivät kyenneet tuottamaan riittävästi uutta miehistöä. Koulutusohjelmat eivät tuottaneet ammattitaitoisia lentäjiä. Korallimeri oli alku sille, että Japani menetti kokeneen lentomiehistönsä.

Amerikkalaiset oppivat virheistään taistelussa. He tekivät parannuksia lentotukialustaisteluihinsa. Amerikkalaiset paransivat ilmatorjuntapuolustustaan. Tutka antoi amerikkalaisille etulyöntiaseman tässä taistelussa.

Lexingtonin menetyksen jälkeen amerikkalaiset kehittivät parempia menetelmiä lentokoneiden polttoaineen kuljettamiseen ja parempia tapoja käsitellä vahinkoja. Liittoutuneiden maalla toimivien ilmavoimien ja Yhdysvaltain laivaston välinen koordinointi oli tässä taistelussa heikkoa.

Japanilaiset ja yhdysvaltalaiset lentotukialukset taistelivat uudelleen Midwayn, Itä-Solomonien ja Santa Cruzin saarten taisteluissa vuonna 1942 sekä Filippiinien merellä vuonna 1944. Jokainen näistä taisteluista vaikutti siihen, mitä Tyynenmeren sodassa tapahtuisi.

Taktiset ja strategiset vaikutukset

Molemmat osapuolet väittivät voittoa taistelun jälkeen. Menetettyjen alusten määrässä mitattuna japanilaiset saivat voiton upottamalla amerikkalaisen laivastotukialuksen, öljysäiliöaluksen ja hävittäjän - 41 826 pitkää tonnia (42 497 t). Amerikkalaiset upottivat kevyen lentotukialuksen, hävittäjän ja useita pienempiä sota-aluksia - 19 000 pitkää tonnia (19 000 t). Lexington oli neljäsosa Yhdysvaltain lentotukialusvahvuudesta Tyynellämerellä. Japanilaiselle yleisölle kerrottiin, että se oli voitto.

Liittoutuneet voittivat, koska Port Moresbyn merihyökkäys pysäytettiin. Tämä merkitsi sitä, että Yhdysvaltojen ja Australian väliset huoltolinjat olivat suojattuja. Vaikka Yorktownin vetäminen pois Korallimereltä oli kuin antaisi merialueen japanilaisille, japanilaiset lopettivat maihinnoususuunnitelmansa.

Taistelu oli ensimmäinen kerta, kun japanilaiset hyökkäysjoukot pysäytettiin. Tämä paransi liittoutuneiden moraalia. Liittoutuneet olivat kärsineet tappion japanilaisilta Tyynenmeren sodan ensimmäisen puolen vuoden aikana.

Port Moresby oli tärkeä liittoutuneille. Yhdysvaltain laivasto sanoi, että sen japanilaisille aiheuttamat vahingot olivat suuremmat kuin mitä se todellisuudessa aiheutti.

Taistelu vaikutti molempien osapuolten suunnitteluun. Ilman Uutta Guineaa liittoutuneiden eteneminen olisi ollut vaikeampaa. Japanilaisille taistelu nähtiin ongelmana. Taistelu osoitti japanilaisille, että amerikkalaiset eivät olleet kovin hyviä taistelussa. Japanilaiset ajattelivat, että tulevat lentotukialusiskut Yhdysvaltoja vastaan onnistuisivat.

Midway

Yksi Korallimeren taistelun tärkeimmistä vaikutuksista oli Shōkakun ja Zuikakun menettäminen.

Yamamoto halusi käyttää näitä lentotukialuksia taistellakseen amerikkalaisia lentotukialuksia vastaan Midwaylla (Shōhōn oli tarkoitus tukea japanilaisten maihinnousujoukkoja). Japanilaiset luulivat upottaneensa kaksi lentotukialusta Korallimerellä, mutta jäljelle jäi vielä ainakin kaksi Yhdysvaltain laivaston lentotukialusta, Enterprise ja Hornet, jotka voisivat taistella Midwaylla.

Amerikkalaisilla lentotukialuksilla oli enemmän lentokoneita kuin japanilaisilla. Yhdysvalloilla oli Midwaylla myös maalla olevia lentokoneita. Tämä tarkoitti sitä, että japanilaisilla ei ollut Midwaylla enempää lentokoneita. Amerikkalaisilla olisi Midwaylla kolme lentotukialusta, koska Yorktown pystyi vielä purjehtimaan, vaikka se oli kärsinyt Korallimerellä tapahtuneita vaurioita. Yhdysvaltain laivasto pystyi korjaamaan Yorktownin Pearl Harborissa 27. ja 30. toukokuuta välisenä aikana, jotta se pystyi taistelemaan taistelussa.

Midwaylla Yorktownin lentokoneet olivat tärkeitä kahden japanilaisen lentotukialuksen upottamisessa. Yorktown otti Midwaylla vastaan myös suuren osan japanilaisten ilmahyökkäyksistä, jotka olisi kohdistettu muihin amerikkalaisiin lentotukialuksiin.

Amerikkalaiset tekivät kovasti töitä saadakseen mahdollisimman suuren määrän joukkoja Midwaylle. Japanilaiset eivät yrittäneet ottaa Zuikakua mukaan operaatioon. Japanilaiset eivät yrittäneet sijoittaa Shōkaku-lentohenkilökuntaa Zuikakun lentoryhmiin tai antaa Zuikakulle uusia lentokoneita. Shōkaku oli vaurioitunut lentokannella, jonka korjaaminen Japanissa vaati kolme kuukautta.

Historioitsijat H. P. Willmott, Jonathan Parshall ja Anthony Tully ovat sitä mieltä, että Yamamoto teki virheen päättäessään tukea MO. Koska Yamamoto ajatteli, että suuri taistelu amerikkalaisia vastaan käytäisiin Midwaylla, hänen ei olisi pitänyt lähettää laivaston tukialuksia vähemmän tärkeään taisteluun, kuten MO:n taisteluun. Japanin merivoimat heikkenivät sekä Korallimeren että Midwayn taisteluissa, minkä ansiosta liittoutuneet pystyivät kukistamaan ne.

Yamamoto ei huomannut Korallimeren taistelussa mitään muuta. Amerikkalaiset asettivat lentotukialuksensa oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan taistelemaan japanilaisia vastaan. Yhdysvaltain laivaston lentotukialusten lentomiehistöt osoittivat taitoa ja yrittivät tehdä suurta vahinkoa japanilaisille lentotukialusjoukoille. Japani menetti Midwayssä neljä laivaston lentotukialusta, minkä vuoksi Japani alkoi hävitä Tyynenmeren sodan.

Etelä-Tyynenmeren tilanne

Australialaiset ja Yhdysvaltain joukot Australiassa olivat pettyneitä Korallimeren taisteluun. He luulivat, että MO-operaatio johtaisi hyökkäykseen Australian mantereelle. Toukokuun lopulla pidetyssä kokouksessa Australian neuvoa-antava sotaneuvosto totesi, että taistelu oli pettymys, koska liittoutuneet tiesivät japanilaisten suunnitelmista.

Kenraali MacArthur kertoi Australian pääministerille John Curtinille, että japanilaiset joukot voisivat hyökätä minne tahansa, jos IJN tukisi niitä.

Midwayn lentotukialustappioiden vuoksi japanilaiset eivät pystyneet hyökkäämään Port Moresbyyn mereltä käsin. Japani yritti vallata Port Moresbyn maitse. Japani aloitti hyökkäyksensä kohti Port Moresbyä Kokoda Track -reittiä pitkin 21. heinäkuuta Brunasta ja Gonasta.

Siihen mennessä liittoutuneet lähettivät lisää joukkoja Uuteen-Guineaan. Lisääntyneet joukot hidastivat ja pysäyttivät japanilaisten etenemisen kohti Port Moresbyä syyskuussa 1942. Ne estivät japanilaisia myös valtaamasta liittoutuneiden tukikohtaa Milne Bayssä.

Liittoutuneet yrittivät käyttää voittojaan Korallimerellä ja Midwayllä voittaakseen sodan Japania vastaan. Liittoutuneet valitsivat ensimmäisiksi hyökkäyksikseen Tulagin ja Guadalcanalin.

Koska japanilaiset eivät onnistuneet valtaamaan Port Moresbyä ja hävisivät Midwaylla, muut japanilaiset tukikohdat eivät suojelleet Tulagia. Tulagi oli neljän tunnin lentomatkan päässä Rabaulista, joka oli lähin suuri japanilainen tukikohta.

Elokuun 7. päivänä 1942 11 000 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta laskeutui Guadalcanalille ja 3 000 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta Tulagille ja lähisaarille. Japanilaiset joukot Tulagilla ja lähisaarilla kuolivat Tulagin ja Gavutu-Tanambogon taistelussa. Guadalcanalilla olleet Yhdysvaltain merijalkaväenjoukot valtasivat japanilaisten rakenteilla olleen lentokentän.

Tämä käynnisti Guadalcanalin ja Salomonsaarten kampanjat. Ne johtivat useisiin taisteluihin liittoutuneiden ja japanilaisten joukkojen välillä seuraavan vuoden aikana. Yhdessä Uuden-Guinean kampanjan kanssa tämä tuhosi Japanin puolustuksen ja aiheutti valtavia tappioita Japanin armeijalle, erityisesti laivastolle. Tämä auttoi liittoutuneita voittamaan sodan Japania vastaan.

Japanilaisten joukkojen etenemisen viivästyminen mahdollisti myös sen, että Yhdysvaltain merijalkaväen joukot pääsivät laskeutumaan Funafutille 2. lokakuuta 1942. Yhdysvallat rakensi lentokenttiä, joilta USAAF:n B-24 Liberator -pommikoneet saattoivat lentää. Tuvalun atollit olivat paikkoja, joita liittoutuneet saattoivat käyttää valmistautuakseen Tarawan taisteluun ja Makinin taisteluun, joka alkoi 20. marraskuuta 1943.

 
Yorktown telakalla Pearl Harborissa 29. toukokuuta 1942, juuri ennen lähtöään Midwaylle.  


Japanilaisen englanninkielisen sanomalehden Japan Times & Advertisersin pääkirjoituskuvassa 13. toukokuuta 1942 Samu-setä ja Winston Churchill pystyttävät yhdessä hautamuistomerkkejä liittoutuneiden aluksille, jotka Japani oli upottanut tai väitti upottaneensa Korallimerellä ja muualla.  


Australialaisjoukkoja puolustamassa Port Moresbyn lähestymistä Kokoda Trackin varrella syyskuussa 1942.