The Blair Witch Project

Tarina

Lokakuussa 1994 elokuvaopiskelijat Heather Donahue, Michael C. Williams ja Joshua Leonard lähtivät tekemään dokumenttielokuvaa tarunhohtoisesta Blair Witchistä. He matkustavat Marylandin Burkittsvilleen, jonka kaupungin nimi oli ennen Blair. He haastattelevat paikallisen alueen asukkaita Blair Witchin legendasta. Paikalliset ihmiset kertovat heille Rustin Parrista, erakosta, joka sieppasi 1940-luvulla seitsemän lasta ja vei heidät metsässä sijaitsevaan taloonsa, jossa hän kidutti ja tappoi heidät. Parr toi lapset pareittain kotinsa kellariin ja pakotti ensimmäisen lapsen nurkkaan päin ja kuuntelemaan seuralaisensa huutoja, kun hän murhasi toisen lapsen. Sitten Parr murhasi ensimmäisen lapsen. Lopulta Parr antautui poliisille ja vetosi myöhemmin mielenvikaisuuteensa sanomalla, että 1700-luvulla hirtetyn noidan Elly Kedwardin henki oli terrorisoinut häntä jo jonkin aikaa ja lupasi jättää hänet rauhaan, jos hän murhaisi lapset. Kolme opiskelijaa haastattelee myös Mary Brownia, paikallista eksentrikkoa, joka kertoo kohdanneensa Blairin noidan lapsena.

Toisena päivänä oppilaat alkavat tutkia Burkittsvillen pohjoispuolella sijaitsevia metsiä etsiäkseen todisteita Blairin noidasta. Matkan varrella eräs kalastaja varoittaa heitä, että metsässä kummittelee, ja muistelee nähneensä kerran outoa sumua nousevan vedestä. Oppilaat vaeltavat Coffin Rockille, jossa viisi miestä löydettiin rituaalisesti murhattuna 1800-luvulla, ja leiriytyvät yöksi. Seuraavana päivänä he siirtyvät syvemmälle metsään, vaikka eivät olekaan varmoja tarkasta sijainnistaan kartalla. He löytävät lopulta vanhan hautausmaan, jossa on seitsemän pientä kiviröykkiötä. He pystyttävät leirin lähistölle ja palaavat hautausmaalle pimeän tultua. Myöhemmin he kuulevat pimeässä säriseviä ääniä, jotka näyttävät tulevan joka suunnasta, ja olettavat, että äänet ovat peräisin eläimistä tai heitä seuraavista paikallisista.

Seuraavana päivänä he yrittävät palata autolleen, mutta eivät löydä tietä; he yrittävät, kunnes on yö, jolloin heidän on pakko leiriytyä. Sinä yönä he kuulevat jälleen säröisiä ääniä, mutta eivät näe mitään. Seuraavana aamuna he huomaavat, että heidän teltan ympärille on yön aikana rakennettu kolme kiviröykkiötä. Kun he yrittävät edelleen löytää tiensä ulos metsästä, Heather huomaa, että hänen karttansa on kadonnut, ja Mike paljastaa myöhemmin potkaisseensa sen turhautuneena puroon edellisenä päivänä. Josh ja Heather suuttuvat Mikelle. Sitten he tajuavat olevansa toivottomasti eksyksissä ja päättävät yksinkertaisesti "suunnata etelään". Pian he löytävät puista riippuvia ihmismäisiä tikkuhahmoja. Sinä yönä he kuulevat lisää outoja ääniä, muun muassa lasten ääniä ja outoja "morphing"-ääniä. Kun tuntematon voima ravistelee telttaa, he pakenevat paniikissa ja piiloutuvat metsään aamuun asti. Palatessaan telttaan he huomaavat, että heidän tavaroitaan on pengottu, ja Joshin varusteet ovat liman peitossa, mikä saa heidät ihmettelemään, miksi vain hänen tavaroihinsa on kohdistunut vaikutus. Päivän edetessä he kulkevat tukin ohi puron yli, joka oli identtinen sen kanssa, jonka he olivat ohittaneet aiemmin, vaikka he olivat kulkeneet koko päivän suoraan etelään, ja he pystyttävät jälleen leirin täysin demoralisoituneina siitä, että he olivat tuhlanneet koko päivän näennäisesti ympyrää, Joshin ollessa ulkona vartiossa.

Josh katoaa seuraavana aamuna. Kun Mike ja Heather ovat hetken aikaa etsineet häntä, he katkaisevat lopulta leirin ja siirtyvät hitaasti eteenpäin. Sinä yönä he kuulevat Joshin huutavan pimeässä, mutta eivät löydä häntä. Seuraavana aamuna Heather löytää teltan ulkopuolelta nipun tikkuja ja kangasta. Myöhemmässä tutkimuksessa paljastuu, että siinä on veressä kastuneita Joshin paidanpalasia sekä hampaita ja hiuksia, mutta hän ei mainitse tästä Mikelle.

Sinä iltana Heather nauhoittaa itsensä pyytämässä anteeksi projektinsa yhteistuottajilta ja perheeltään, ja hän alkaa itkeä myöntäen lopulta kohtalonsa. Myöhemmin he kuulevat jälleen Joshin huutavan apua, mutta tällä kertaa he seuraavat heitä ja löytävät metsästä hylätyn talon. Talon julkisivussa roikkuu sama ihmisen tikku-ukko, jonka he näkivät metsässä. Mike juoksee yläkertaan ääntä seuraten, kun taas Heather yrittää seurata häntä. Sitten Mike väittää kuulevansa Joshin kellarissa. Hän seuraa ääntä, ja kamppailulta vaikuttavan taistelun jälkeen hän hiljenee ja putoaa lattialle. Heather juoksee kellariin huutaen Miken perään, mutta hän ei kuule Mikea. Sitten hän menee kellariin etsimään molempia miehiä, ja hänen kameransa näkee vilaukselta Miken seinään päin. Sitten Heather huutaa, kun hän ja hänen kameransa putoavat lattialle. Kuvamateriaalin loppuessa on vain hiljaisuus.

Tuotanto

The Blair Witch Projectin kehittelivät elokuvantekijät. Käsikirjoitus kirjoitettiin vuonna 1988. Se alkoi 68-sivuisesta hahmotelmasta, jossa dialogi oli improvisoitava. Elokuvan ohjaajien mukaan he mainostivat Back Stage -lehdessä näyttelijöitä, joilla oli vahvat improvisointikyvyt. Kokonaismäärän rajaamiseksi 2 000 näyttelijän joukkoon järjestettiin hyvin epävirallinen improvisaatiokarsinta. Keskustellessaan elokuvan sijoittajien kanssa he esittivät kahdeksanminuuttisen dokumenttielokuvan sekä sanomalehti- ja uutismateriaalia. Tämä dokumentti, jonka alkuperäinen nimi oli The Blair Witch Project: The Story of Black Hills Disappearances tuotti Haxan Films. Elokuvassa Blair Witch on legendan mukaan Elly Kedwardin haamu, Blair Townshipista (nykyisestä Burkittsvillestä) vuonna 1785 noituuden vuoksi karkotettu nainen. Ohjaajat sisällyttivät elokuvaan tämän osan legendasta sekä viittauksia Salemin noitaoikeudenkäynteihin ja The Crucible -elokuvaan leikitelläkseen teemoilla, jotka koskevat noitina pidettyihin henkilöihin kohdistuvaa epäoikeudenmukaisuutta. He saivat vaikutteita elokuvista The Shining, Alien ja The Omen. Myös Jaws vaikutti, oletettavasti siksi, että noita oli piilossa katsojalta koko elokuvan ajan, mikä pakotti jännittämään tuntemattomasta.

Elokuvaa kuvattiin vain kahdeksan päivää lokakuussa 1998. Suurin osa elokuvasta kuvattiin pienessä Seneca Creek State Parkissa Montgomeryn piirikunnassa Marylandissa, vaikka muutama kohtaus kuvattiin oikeassa Burkittsvillen kaupungissa. Osa elokuvassa haastatelluista kaupunkilaisista ei ollut näyttelijöitä, ja osa oli istutettuja näyttelijöitä, joita pääosan esittäjät eivät tunteneet. Donahue ei ollut koskaan aiemmin käyttänyt kameraa, ja hän vietti kaksi päivää "pikakurssilla". Donahue kertoi mallintaneensa hahmonsa erään ohjaajan mukaan, jonka kanssa hän kerran työskenteli, ja mainitsi hahmon itsevarmuuden, kun kaikki meni suunnitelmien mukaan, ja hämmennyksen kriisin aikana. Kolme näyttelijää kuvasi koko elokuvan vain kahdella kameralla. He nauhoittivat Heatherin videokameralla ja 16 mm:n kameralla, jolla voi tallentaa videota mustavalkoisena. Ilmeinen käsivarakameran käyttö ja karkearakeinen kuva tukevat selvästi elokuvan dokumentaarista tunnelmaa. Omituinen kuvaustapa perustuu myös näyttelijöihin, jotka eivät tunteneet elokuvan tarinaa yksityiskohtaisesti. Kolme näyttelijää raahattiin metsään, ja heitä melkein kidutettiin kylmällä säällä, ruokapulalla ja aavemaisilla äänillä.

Kuvausten aikana näyttelijöille annettiin vihjeitä heidän seuraavasta sijainnistaan maailmanlaajuisen satelliittipaikannusjärjestelmän avulla löydetyissä maitolaatikoissa olevien viestien avulla. Heille annettiin yksilöllisiä ohjeita, joiden avulla he improvisoivat päivän toimintaa. Hampaat hankittiin Marylandin hammaslääkäriltä, jotta niitä voitiin käyttää elokuvassa ihmisjäänteinä. Tuottaja Gregg Halen muistojen vaikutuksesta sotilaskoulutuksestaan, jossa "vihollissotilaat" jahtasivat koulutettavaa läpi villin maaston kolmen päivän ajan, ohjaajat siirsivät hahmoja kauas päivällä ja ahdistivat heitä yöllä ja riistivät heiltä ruoan.

Lähes 19 tuntia käyttökelpoista nauhoitettua materiaalia oli leikattava 90 minuuttiin. Editointi kesti yli kahdeksan kuukautta. Alun perin elokuvan toivottiin päätyvän kaapelitelevisioon, eivätkä elokuvantekijät odottaneet sen leviävän laajalle levitykseen. Kolmen Keski-Floridan yliopiston elokuvantekijän alkuinvestointi oli noin 35 000 Yhdysvaltain dollaria. Artisan osti elokuvan 1,1 miljoonalla dollarilla, mutta käytti sen markkinointiin 25 miljoonaa dollaria. Näyttelijät allekirjoittivat "pienen" sopimuksen saadakseen osan elokuvan julkaisusta saatavista voitoista.

Vuosien varrella on liikkunut luettelo tuotantobudjetin luvuista, jotka ovat olleet niinkin alhaisia kuin 20 000 dollaria. Sánchez paljasti eräässä haastattelussa, että kun pääkuvaukset aloitettiin, rahaa oli käytetty noin 20 000-25 000 dollaria. Muiden lukujen mukaan lopullinen budjetti oli 500 000-750 000 dollaria.

Vastaanotto

The Blair Witch Project tuotti maailmanlaajuisesti 248 639 099 dollaria, kun sen lopullinen budjetti vaihteli 20 000 ja 750 000 dollarin välillä. Elokuva sai kriittisesti myönteisiä arvosteluja. Rotten Tomatoes kertoo, että elokuvan 133 arvostelusta 85 % oli positiivisia.

Chicago Sun Timesin Roger Ebert antoi elokuvalle neljä tähteä neljästä. Hän kutsui sitä "poikkeuksellisen tehokkaaksi kauhuelokuvaksi". Filmcritic.com listasi sen kaikkien aikojen 50. parhaaksi elokuvan lopetukseksi. Kriitikot kehuivat Donahuen anteeksipyyntöä kameralle elokuvan loppupuolella ja sanoivat sen aiheuttavan "painajaisia vuosiksi eteenpäin"; Roger Ebert osoitti, miten paljon tämä kohtaus eroaa Robert Scottin viimeisistä päiväkirjamerkinnöistä, kun hän jäätyi kuoliaaksi Etelämantereella. Donahue sanoi, että häntä vastaan kohdistui huomattavia vastareaktioita, koska hän oli elokuvan pääosassa. Hänen väitteensä johtivat siihen, että hän joutui uhkaaviin kohtaamisiin ja että hänen oli vaikea saada töitä.

Blair Witch Projectin uskotaan olevan ensimmäinen laajalti julkaistu elokuva, jota markkinoitiin pääasiassa internetissä. Elokuvan virallisella verkkosivustolla esiteltiin väärennettyjä poliisiraportteja ja uutisfilmityylisiä haastatteluja. Tämän vuoksi yleisö ja kriitikot luulivat aluksi, että kyseessä oli todellinen dokumenttielokuva "kadonneista" teini-ikäisistä. Nämä ja elokuvan vakuuttava found footage -tyyli saivat aikaan kiivasta keskustelua internetissä siitä, oliko elokuva tosielämän dokumentti vai fiktio.

The Blair Witch Project sai Global Film Critics Awardin parhaasta käsikirjoituksesta ja voitti Independent Spiritin John Cassavetes -palkinnon. Vuonna 2008 Entertainment Weekly nimesi The Blair Witch Projectin yhdeksi "sadasta parhaasta elokuvasta vuosilta 1983-2008" ja sijoitti sen sijalle 99. Vuonna 2006 Chicagon elokuvakriitikkojen yhdistys listasi sen yhdeksi "sadasta pelottavimmasta elokuvasta" ja sijoittui sijalle 12.

Positiivisista arvosteluista huolimatta elokuva oli ehdolla vuoden 1999 Razzie-palkinnon saajaksi huonoimmasta elokuvasta. Heather Donahue voitti Razzie-palkinnon huonoimmasta naispääosasta. Elokuvasta tuli myös kiistanalainen sen tärisevän kuvamateriaalin vuoksi, erityisesti loppukohtauksessa, jossa kameramies juoksee portaita alas kameran kanssa. Jotkut katsojat olivat saaneet matkapahoinvointia ja jopa oksentaneet sen seurauksena.

Jatko-osat

Jatko-osa, Varjojen kirja: Blair Witch 2 julkaistiin syksyllä 2000, mutta useimmat kriitikot saivat siitä huonon vastaanoton. Kolmas osa julkistettiin samana vuonna, mutta se ei toteutunut. Syyskuun 2. päivänä 2009 ilmoitettiin, että ohjaajat Eduardo Sanchez ja Daniel Myrick olivat tekemässä kolmatta elokuvaa.

Home media

The Blair Witch Project julkaistiin DVD:llä 26. lokakuuta 1999, VHS- ja laserlevyversiot julkaistiin samoihin aikoihin. Toisin kuin teatterilevityksessä, tämä DVD on esitetty 1,33:1-kuvasuhteessa. DVD:llä on useita erikoisominaisuuksia, kuten "The Curse of the Blair Witch" ja "The Blair Witch Legacy" -videotallenteet, uutta kuvamateriaalia, ohjaajan ja tuottajan kommentit, tuotantomuistiinpanot, näyttelijöiden ja kuvausryhmän elämäkerrat sekä trailerit. Lionsgaten Blu-ray-julkaisu julkaistiin 5. lokakuuta 2010 myös 1,33:1-muodossa.