Todelliset ötökät ovat hyönteisten järjestys, jonka lajit tunnetaan yhteisnimellä Hemiptera. Biologit käyttävät usein myös nimeä hemipterat. Oikeiden ötököiden lajeja on maailmanlaajuisesti noin 80 000, ja niiden elintavat ja ulkonäkö vaihtelevat suuresti. Sanalla ötökkä itsessään voi olla arkikielessä muitakin merkityksiä, mutta tässä tarkoitetaan nimenomaan tätä taksonomista ryhmää.
Hemipteroihin kuuluu monenlaisia ryhmiä, muun muassa kirvoja, sirkkoja, plantaasikirvoja, kilpparivikoja ja muita. Koko vaihtelee yleensä vain noin 1 mm:stä aina yli 10 cm:iin lajeilla, jotka voivat olla kookkaita esimerkiksi siipiväliltään. Useimmat lajit ovat kasvinsyöjiä, mutta joukossa on myös petoja ja osin loismaisia muotoja.
Ulkonäkö ja rakenne
Aidoilla ötököillä on tyypillinen rakenne: niillä on lävistäviksi ja imeviksi kehittyneet suulakit (usein kutsutaan myös imukärsäksi tai rostrumiksi), joiden avulla ne pystyvät imeä nesteitä, kuten kasvimehua tai muiden eläinten ruumiinesteitä. Useilla lajeilla etusiivet ovat osittain kovettuneet ja osittain kalvomaiset (ns. hemelytra), mikä on tyypillistä monille aitoille ötököille.
Hemipterojen kehitys on epätäydellinen (hemimetabolia): munasta kuoriutuu nuori vaihe, nymfi, joka muistuttaa pienoismuotoa aikuisesta mutta ilman täysin kehittyneitä siipiä. Nymfit muuttuvat useiden kasvuvaiheiden (vaiheiden) kautta aikuisiksi ilman kokonaan erilaista toukkavaihetta, kuten esimerkiksi perhosilla.
Ekologia ja merkitys
Monet hemipterat ovat tärkeitä kasvintuhoojia maataloudessa ja puutarhoissa, koska ne imevät kasvinesteitä ja voivat levittää kasvitautien viruksia. Toisaalta osa lajeista toimii hyödyllisinä petoina, jotka saalistavat muita tuholaisia. Joillain ryhmillä, esimerkiksi kirvoilla, on läheisiä mutualistisia suhteita muurahaisiin, jotka lypsävät kirvojen erittämää makeaa "hunajamakeaa".
Elinympäristöt vaihtelevat laajasti: hemipteroja tavataan maatalousmaisemissa, metsissä, niityillä, kosteikoissa ja jopa makeanveden alueilla. Lisääntymistavoissa esiintyy sekä suvullista lisääntymistä että suvutonta kehitystä (partenogeneesiä) joillakin ryhmillä, esimerkiksi monilla kirvoilla.
Yhteenvetona: aidoilla ötököillä on yhtenäinen perusrakenne (pistosuinen/imukärsäinen suuosa ja usein puoliverhoiset siivet), suuri lajimäärä ja monipuoliset ekologiset roolit, jotka tekevät niistä merkittäviä sekä luonnon että ihmistoiminnan kannalta.