Viikingit skandinaaviset soturit ja merimiehet 800–1100 historia ja perintö

Viikingit olivat pohjoisesta Euroopasta kotoisin oleva skandinaavinen kansa, joka tunnettiin suurina merimiehinä ja sotureina. He matkustivat Eurooppaan pitkillä laivoillaan 800-luvulta 1100-luvulle, hyökkäsivät ja asettuivat sitten asumaan alueille, jotka ovat nykyisin Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Espanja ja Italia.

Viikingit olivat lähtöisin nykyisen Norjan, Ruotsin ja Tanskan alueilta. Heidän maineensa perustui sekä nopeisiin yllätyshyökkäyksiin että laajaan kauppaan ja tutkimusmatkoihin. Viikinkiajan alkua merkitsee usein Lindisfarnen luostarin ryöstö vuonna 793, ja päätepisteenä pidetään usein vuotta 1066 (Stamford Bridgen taistelu), vaikka viikinkikulttuurin piirteet elivät 1100-luvulle saakka.

Laivat ja navigointi

Viikinkien menestyksen ytimessä olivat kehittyneet, klinkkerirakenteiset alukset:

Pitkälaivat olivat nopeita, matalakulkuisia sotalaivoja, joilla pystyi etenemään merellä ja jokia pitkin syvälle sisämaahan.
Knarrit olivat leveämpiä kauppa-aluksia, joilla kuljetettiin karjaa, puutavaraa, turkiksia, rautaa, meripihkaa, viljaa ja ihmisiä uusille asuinalueille.

Navigoinnissa hyödynnettiin tähtitaivasta, rantojen tuntomerkkejä, lintujen lentoa ja merenkäyntiä. Mahdollisista apuvälineistä on mainittu puinen aurinkokompassi ja niin kutsuttu ”aurinkokivi”, mutta varmin tuki oli kokemus ja suullinen perimätieto.

Laajeneminen ja kohteet

Britteinsaaret: Viikingit perustivat kaupunkeja ja hallintoalueita (esim. Danelaw), ja Yorkista (Jórvík) tuli tärkeä keskus. Dublinissa syntyi merkittävä kauppa- ja käsityökaupunki.
Ranska: Vuonna 911 Rollo sai alueen, josta kehittyi Normandia; normannit, viikinkien jälkeläiset, laajensivat myöhemmin valtaansa myös Etelä-Italiaan.
Saksa ja Itämeri: Rannikoita ryöstettiin, mutta Hedebystä (Haithabu) ja Birkan kaltaisista keskuksista kasvoi vilkkaat kauppapaikat.
Espanja ja Välimeri: Iberian rannikot joutuivat ryöstöretkien kohteiksi; osa viikingeistä purjehti Välimerelle saakka ja palveli myös Bysantin armeijassa.
Idän reitit: Ruotsalaisperäiset retkeilijät seilasivat jokia pitkin Mustallemerelle ja Kaspianmerelle, kävivät kauppaa arabimaailman kanssa ja toimivat Bysantin Varangikaartissa.

Tutkimusretket ja asutukset lännessä

Färsaaret, Islanti ja Grönlanti: Islanti asutettiin 800–900-luvuilla, ja sieltä käsin perustettiin siirtokuntia Grönlantiin 980-luvulla.
Vinland: Leif Eerikinpojan retki vei noin vuonna 1000 Pohjois-Amerikkaan; arkeologinen kohde L’Anse aux Meadows Newfoundlandissa osoittaa tilapäistä viikinkiasutusta.

Yhteiskunta, lait ja arki

Yhteiskuntarakenne: Vapaa talonpoikaisväestö, päälliköt ja kuninkaat muodostivat hierarkian; orjuus (thrallit) oli osa taloutta, erityisesti kaupunkikeskuksissa.
Lait ja kansankokoukset: Paikalliset tingit (käräjät) ratkoivat kiistoja ja vahvistivat lakeja; Islannin Althing on toiminut vuodesta 930.
Naiset: Naiset hallinnoivat maatiloja miesten ollessa poissa, saattoivat periä omaisuutta ja anoa eroa tietyin ehdoin. Sotureina toimineista ”kilpineidoista” on sekä tarinoita että kiistanalaisia tulkintoja.
Kielestä ja kirjoituksesta: Muinaisnorjaa kirjoitettiin riimuilla; riimukivet muistavat vainajia, tekoja ja matkoja.
Käsityöt ja taide: Puu-, luu- ja metallityöt sekä eläinornamentit (esim. Jelling- ja Urnes-tyyli) koristivat aseita, koruja ja rakennuksia.

Uskonto ja kääntyminen

Viikingit palvoivat aluksi jumalia kuten Odin, Thor ja Freija, ja kunnioittivat esi-isiä sekä luonnonvoimia. 900–1000-luvuilla kristinusko levisi hallitsijoiden, lähetyssaarnaajien ja kaupan vaikutuksesta. Kääntyminen tapahtui vaiheittain, ja pitkään vanhat tavat elivät rinnakkain uuden uskon kanssa.

Talous ja kauppa

Kauppaverkostot: Pohjolan tuotteita (turkikset, raaka-aineet, hyljetuotteet) vaihdettiin hopeaan, silkkiin, viiniin ja mausteisiin. Itäisiltä reiteiltä löydetyt hopeadirhemit todistavat yhteyksistä kalifaattiin.
Markkinapaikat: Kauppa keskittyi satamakaupunkeihin kuten Hedeby, Birka, Kaupang ja Dublin.
Maatalous ja karjanhoito: Valtaosa väestöstä eli maataloudesta; uudisasutuksissa raivattiin peltoja ja hyödynnettiin laidunmaita.

Perintö ja vaikutus

Kielivaikutus: Muinaisnorja vaikutti vahvasti englantiin (esim. pronominit they/them) ja paikannimistöön (-by, -thorpe, -thwaite).
Poliittiset seuraukset: Normandian synty ja myöhemmät normannien valloitukset (kuten Englanti 1066) muovasivat Euroopan historiaa.
Merenkulku ja tekniikka: Laivanrakennus ja navigointitaidot vaikuttivat pitkään Pohjolan merikulttuuriin.
Kulttuurinen kuvasto: Sagalaiskirjallisuus, riimukivet ja löydöt muistuttavat sekä sodankäynnistä että kaupasta, perhe-elämästä ja laista. Nykykuvauksissa pyritään tasapainottamaan ryöstöjen ja arjen välillä.

Viikinkiajan päättyminen

1100-luvulle tultaessa Pohjolan valtakunnat olivat vakiintuneet, kristinusko juurtunut ja kansainvälinen valta-asetelma muuttunut. Linnoitusten, ritarijoukkojen ja keskitetyn hallinnon yleistyminen teki yllätyshyökkäyksistä aiempaa vaikeampia. Viikinkiajan perintö jäi elämään kielessä, laeissa, paikan- ja sukunimissä, arkeologisissa löydöissä sekä Pohjolan merenkulkijoiden maineessa.

Viikingit valmiina hyökkäämään

Viikinkikaupungit Skandinaviassa

Tausta

Roomalaiset huomasivat kaukana pohjoisessa asuvat ihmiset, joita myöhemmin kutsuttiin viikingeiksi, ensimmäisen kerran noin vuonna 100 eaa. Tällöin kimbrit ja teutonit muuttivat Etelä-Galliaan. Roomalaiset uskoivat, että nämä sotaisat heimot tulivat Jyllannista. Roomalaiset kuitenkin epäilivät, että ne olivat vain osa suurempaa uhkaa, joka sijaitsi pohjoisempana. Roomalainen historioitsija Jordanes kuvasi tuhoisien Pohjanmaan ja Visigoottien tulleen Gotlannista. Pohjoinen uhka selvisi Länsi-Rooman valtakunnan hajoamisesta.

Frankkien valtakunta, joka seurasi heitä Galliassa, tuli yhä tietoisemmaksi pohjoisesta uhasta. Kun myöhempi Karolingien valtakunta laajeni Pohjois-Saksaan, se joutui kosketuksiin tanskalaisten kanssa. Tällöin viikingit tulivat ensimmäisen kerran kirjalliseen historiaan. Ensimmäinen kirjattu hyökkäys länteen tehtiin Lindisfarnen kaupungissa vuonna 793. Ei ole täysin selvää, miksi viikingit yhtäkkiä aloittivat ryöstöretket. Suosittu teoria on kuitenkin se, että väestö oli kasvanut niin suureksi, ettei ruoka riittänyt ruokkimaan kaikkia. Varhaisimmat ryöstäjät eivät näyttäneet haluavan muuttaa pois Skandinaviasta. He ryhtyivät ryöstelemään ja palasivat sitten kotiin. Nämä ryöstöretket olivat mahdollisia, koska viikingit olivat mestarillisia veneenrakentajia, ja he loivat litteäpohjaisia veneitä, jotka olivat ihanteellisia jokia pitkin tehtäviin matkoihin, joissa monet luostaripaikat sijaitsivat valmiina ryöstelyyn. Tämä näyttää osoittavan, että tilaa riitti kaikille. Koska ryöstöretket olivat niin helppoja, niistä tuli yhä suositumpia viikinkien keskuudessa.

Viikingeistä voidaan erottaa kolme erilaista ryhmää. Ne kulkivat kolmea erilaista, joskus päällekkäistä reittiä.

Tanskalaiset tekivät ryöstöretkiä Englantiin ja Galliaan ja seurasivat Euroopan Atlantin rannikkoa etelään Välimerelle Italiaan.
Ruotsalaiset lähtivät itään Itämerelle. He seurasivat Volgaa ja Dnepr-jokea etelään Mustallemerelle asti. Yksi ryhmä, jota kutsuttiin russeiksi, perusti Kiovan asutuksen. He kutsuivat sitä nimellä Russland (myöhemmin Venäjä).
Norjalaiset tekivät ryöstöretkiä Englantiin, mutta suosivat Irlantia ja Skotlantia. He matkustivat myös Grönlantiin ja noin vuonna 1 000 jKr. rantautuivat paikkaan, jota he kutsuivat Vinlandiksi (Pohjois-Amerikka).

Viikingit Euroopassa

Eurooppalaiset pelkäsivät viikinkejä, koska heillä oli vahvat aseet, nopeat hyökkäykset ja julmat taistelutaktiikat. Heidät tunnettiin siitä, että he kohtelivat huonosti naisia, lapsia ja munkkeja paikoissa, joissa he taistelivat. Kun viikingit tulivat Englantiin, englantilaiset kuninkaat maksoivat heille, että he lähtisivät maasta, mutta viikingit ottivat rahat ja taistelivat joskus kuitenkin vastaan. Näitä maksuja kutsuttiin nimellä Danegeld. Tanskalaiset ja norjalaiset viikingit hallitsivat suuria osia Englannista 9. vuosisadasta vuoteen 1066, jolloin Normandian ranskalainen herttua, josta tuli Englannin kuningas Vilhelm I, valloitti sen.

Koska viikingit pystyivät kellumaan 1,3 metrin syvyisessä vedessä pitkien laivojensa avulla, he pystyivät nousemaan jokia pitkin ja nousemaan maihin syvällä maan sisällä. He esimerkiksi purjehtivat Irlannissa Shannon-jokea pitkin ja rakensivat sataman 60 mailin (100 km) päähän rannikosta.

Viikinkiretkiä johtaneissa henkilöissä oli eroja. Viikinkiajan hyökkäyksiä johtivat 9. vuosisadalla miehet, jotka saattoivat olla maanpakolaisia omassa maassaan. Myöhemmin, 10. vuosisadan loppupuolella ja 11. vuosisadan alkupuolella, viikinkiajan hyökkäyksiä johtivat kuninkaat. Jotkut varhaisista johtajista yrittivät tulla kuninkaiksi ryöstämillään rikkauksilla Euroopasta ja Venäjältä. Jotkut onnistuivat, mutta useimmat eivät.

Venäjällä ja Välimeren alueella

Itämeren itäpuolella asuvat kansat kutsuivat viikinkejä nimellä Rus'. Viikingit asettuivat Kiovaan ja muodostivat ensimmäisen Venäjän valtion. Bysantin keisareita palvelleita viikingejä (Rus') kutsuttiin varangialaisiksi. Heistä tuli keisarin henkilökohtaisia henkivartijoita, ja heitä kutsuttiin Varangian kaartiksi.

Kypärä, jota viikingit käyttivät

Exploration

Viikingit kulkivat Venäjän, Välimeren, Etelä-Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lounais-Aasian kautta. Jotkut viikingit purjehtivat Atlantin valtameren yli Islannin ja Grönlannin kautta ja saattoivat tutkia Pohjois-Amerikan alueita. L'Anse-aux-Meadowsista, Newfoundlandista, on löydetty viikinkien asumuksen rauniot.

Arkeologit käyttivät radiohiiliajoitusta selvittääkseen, kuinka vanha asutus oli. Testit antoivat heille päivämäärät, jotka vaihtelivat noin vuodesta 700 jKr. noin vuoteen 1000 jKr. asti.

Kieli

Jotkin englanninkieliset sanat ja monet paikannimet ovat peräisin skandinaavisesta ja viikinkien kielestä (norja). Esimerkiksi sanat hame ja paita ovat peräisin sanasta skyrta, joka tarkoittaa tunikaa. Englannin kielen muuttuessa sen semantiikka muuttui, jolloin saimme nykyään tuntemamme erilliset sanat "hame" ja "paita". Nahka tuli norjan kielen sanasta skinn (joka tarkoitti lihan irrottamista jostakin). Jotkin viikingien valloittamien alueiden paikannimet ovat edelleen käytössä. Esimerkiksi Yorkshiressä paikat, joiden pääte oli thwaite, merkitsivät aukeaa ja dale laaksoa. Sana thorpe tarkoitti uutta kylää, kuten Scunthorpea.

Uskonto

Anglosaksit kutsuivat viikinkejä pakanoiksi. He palvoivat monia jumalia. Viikinkien jumalat kuuluivat kahteen jumalten ryhmään norjalaisessa mytologiassa. Ne kuuluivat joko Aesiriin tai Vaniriin. Aesirit olivat sodan jumalia. Aesir tarkoittaa "jumalia". He olivat Asgårdin hallitsijoita. Odin oli Äsirien johtaja. Hän ja hänen alaisensa jumalat hallitsivat kuolevaisia ihmisiä. Vanirit olivat viisaita jumalia, jotka osasivat taikataidot. he asuvat Vanaheimissa, vaikka kukaan ei tiedä, missä se on. Vanirit voivat myös ennustaa tulevaisuutta. Aesirien ja vanirien välillä oli sota. Kun se päättyi, jumala Njord ja hänen lapsensa Freya ja Freyr tulivat asumaan Asgårdiin.

Pakanalliset viikingit altistuivat kristinuskolle viikinkiajan alusta lähtien. Heitä ympäröivät kristityt maat. Varhaiset kristityt lähetyssaarnaajat joko orjuutettiin tai surmattiin. Viikingit joutuivat kosketuksiin kristinuskon kanssa, kun he tekivät ryöstöretkiä muille alueille ympärillään. Viikinkien ryöstöretket tuottivat monia kristittyjä orjia, jotka tuotiin takaisin Skandinaviaan. He kutsuivat kristittyjä "ristimiehiksi", koska heidän palvonnassaan oli risti. Vastauksena monet viikingit ottivat Thorin vasaran uskonnolliseksi symbolikseen. Kun viikingit asettuivat kristityille alueille, he kääntyivät kristinuskoon. Englannissa on edelleen hautakiviä, joissa on sekä risti että vasara. Ehkä he ajattelivat, että on parempi olla varma kuin katua. Tai mitä enemmän jumalia, sitä parempi. Kun jotkut viikingit siirtyivät ryöstelystä kaupankäyntiin, he pitivät kristinuskon nimellistä (vain nimellistä) tunnustamista hyödyllisenä. Heidän kotimaassaan Skandinaviassa kristinuskon omaksuminen oli hitaampaa. Mutta 1100-luvun puoliväliin mennessä suurin osa Norjasta ja Tanskasta oli kääntynyt uskoon. Ruotsi kääntyi 1200-luvun puoliväliin mennessä. Kaiken kaikkiaan Skandinavia ja Itämeren kansat olivat viimeisiä, jotka ottivat kristinuskon vastaan.

Viikinkien uskonto vaikutti myös kristinuskoon. Pakanallisesta joulunajan juhlasta tuli joulu ja joulupuu. Peltoja siunaavat papit korvasivat pakanalliset kevään hedelmällisyysriitit, joilla varmistettiin, että sato oli hyvä. Norjalaiset säilyttivät "maatilan jumalansa" vielä pitkälle kristinuskon jälkeenkin varmistaakseen, että niitä suojellaan. Joulupukin legenda perustuu suurelta osin norjalaiselle Odin-jumalalle. Hän kulki lumivalkoinen partaansa pitkin keskitalven taivaalla kahdeksanjalkaisella ratsullaan Sleipnirillä ja kävi kansansa luona antamassa lahjoja. Hänestä tuli joulupukki. Yhdistettynä kristillisen Pyhän Nikolauksen kanssa hänestä (heistä) tuli Joulupukki.

Odin (myös Woden), sodan ja kuoleman jumala. Keskiviikko on nimetty hänen mukaansa

Kaunokirjallisuudessa ja teatterissa

1800-luvun lopulla (1800-luvulla) Richard Wagner ja muut romantiikan ajan taiteilijat tekivät oopperoita ja muita teoksia muinaisesta germaanisesta kulttuurista. He pitivät viikingeistä, koska he eivät olleet kreikkalaisia tai roomalaisia. He keksivät, että viikingit pukeutuivat turkisvaatteisiin ja kypäriin, joissa oli siivet tai sarvet, ja joivat onttoista eläinsarvista. Joillakin muinaisilla germaaneilla oli kypärä, jossa oli sarvia, mutta oikeilla viikingeillä ei ollut. Wagner ja hänen kumppaninsa pukivat oopperan Ring des Nibelungen näyttelijät tarkoituksella niin, että he näyttivät muinaisilta saksalaisilta ja että yleisö koki nykyajan saksalaisten olevan peräisin keskiaikaisista viikingeistä.