Pitkulaivat – viikinkien nopeat kauppa- ja sota-alukset, historia ja rakenne

Pitkulaivat — viikinkien nopeat kauppa- ja sota-alukset: historia, rakenne, käyttö ja vaikutus meriliikenteeseen sekä valloituksiin.

Pitkulaivat olivat merialuksia, joita valmistettiin ja käytettiin kaupankäyntiin, tutkimusretkiin ja ryöstöretkiin. Niitä pidetään yleensä viikinkien aluksina, mutta myös varhaiset ihmiset käyttivät niitä Itämerellä ja Pohjanmerellä. Viikingit olivat ne, jotka hallitsivat kevyiden ja nopeiden pitkälaivojen suunnittelun, jotka pystyivät kulkemaan myös jokia pitkin. Anglosaksisen kauden alussa Britanniaan saapuivat anglien, saksilaisten, friisiläisten ja juuttien hyökkäysryhmät pitkäveneillä. Siitä lähtien pitkälaivoja rakennettiin ja käytettiin myös Brittein saarilla. Kun normannit valloittivat Englannin vuonna 1066, Vilhelm Valloittaja käytti suurta laivastoa pitkälaivoja kuljettamaan armeijaansa Englantiin.

Historia ja levinneisyys

Pitkulaivat kehittyivät pohjoisissa merentakaisissa kulttuureissa ja niiden suunnittelun huippukausi ajoittuu viikinkiajalle (noin 8.–11. vuosisata). Ne eivät kuitenkaan olleet vain viikinkien yksinoikeus: saman tyyppisiä, lapjoinen eli klinkkerirakenteisia veneitä käytettiin laajasti Itämeren ja Pohjanmeren rannikolla. Pitkulaivat mahdollistivat kaupan, ryöstöretket, siirtokuntien perustamisen (esim. Islantiin ja Grönlantiin) sekä tutkimusretket aina Pohjois-Atlantille ja Vinlandin (nykyisen Newfoundlandin) seuduille saakka.

Rakenne ja rakentamistapa

Pitkulaivojen tunnusmerkkejä olivat:

• Klinkkerirakenne (lapjointen laudoitus): lautojen reunat limittyvät toistensa yli ja on kiinnitetty nauloilla tai naskaleilla — tästä syntyy kevyt mutta jäykkä runko.
• Ohut ja pitkä muoto, matala syväys (shallow draft), mikä mahdollisti rantautumisen ja jokiliikenteen.
• Yksi purje (yleensä neliöpurje) ja rivistö airoja — yhdistelmä joka mahdollisti etenemisen sekä tuulessa että ilman sitä.
• Perämela (yleensä laivan oikealla puolella kiinnitetty ohjausmela) ohjasi alusta ennen perinteisen keskiperäsimen yleistymistä.
• Materiaalina käytettiin pääosin tammea ja muita kovia puulajeja; laivojen liitokset tiivistettiin tervalla ja sammal-/villaeristeellä.

Tyypit ja kokoluokat

Pitkulaivoja oli monenlaisia tarkoituksen mukaan:

• Ratsupaatti/raid ship — kevyt sotalaiva, nopea ja kapea, suunniteltu ryöstöihin ja iskujen tekoon.
• Skeid/longship — suurempi sota-alus, jossa oli useita paria airoja ja suuri miehistö, käytetty laajoihin sotaretkiin.
• Knarr — leveämpi ja syvempi kauppalaiva (usein luokitellaan erikseen pitkälaivoista), suurempi lastinkapasiteetti mutta hitaampi.
• Karve ja muut välimuodot — monia variaatioita riippuen käyttötarkoituksesta ja paikallisesta perinteestä.

Varustus ja miehitys

Pitkulaivat yhdistivät soutamisen ja purjehduksen: sudenliikkeeseen kykeneminen vaati monta soutajaa, usein riveissä parit airoja. Miehistön koko vaihteli aluksen koon mukaan, muutamista kymmenistä kymmeniin. Aluksia varustettiin myös asein: kilvet, keihäät, miekat ja heittokeihäät olivat tavallisia sotavarusteita.

Nopeus, liikkuvuus ja navigointi

Pitkulaivat olivat nopeita ja ketteriä. Matkanopeus vaihteli olosuhteiden mukaan, mutta purjeella ja hyvissä tuulissa ne saattoivat saavuttaa huomattavia huippunopeuksia, ja airoilla eteneminen antoi toimintavarmuutta tyynellä kelillä tai suljetuissa vesistöissä. Matkareitit navigoitiin maamerkkien, tähtien ja kokemuksen avulla; lyhyemmät saarten ja rannikon väylät mahdollistivat yllätyshyökkäykset ja nopean takaisinvetäytymisen.

Käyttötarkoitukset

Pitkulaivat palvelivat monia tarkoituksia:

• Kaupankäynti ja tavaraliikenne (erityisesti pitemmillä reiteillä käytettiin usein syvempiä kauppaveneitä kuten knarria)
• Ryöstöretket ja sotatoimet — nopeus mahdollisti iskut rannikkokyliin ja pienten saarten valtaamisen
• Tutkimus- ja siirtokuntamatkat — Islanti, Grönlanti ja Pohjois-Amerikan rannikko ovat esimerkkejä viikinkiretkien vaikutuksista
• Symbolinen ja seremoniallinen käyttö — suuret ja veistetyt laivat olivat myös statusmerkkejä ja hautaukseen liitettyjä rituaaleja (esim. Osebergin hautalaiva)

Arkeologiset löydöt ja tutkimus

Useat hyvin säilyneet pitkälaivat on löydetty haudoista ja upotuksista. Tunnetuimpia ovat Osebergin ja Gokstadin laivat (Norja) sekä Skuldelev-laivat (Tanska), jotka ovat antaneet arvokasta tietoa laivanrakennuksesta, puun iästä (dendrokronologia) ja käyttöperinteistä. Monet museot ja rekonstruointihankkeet ympäri Pohjolaa ovat rakentaneet kopioita näiden löytöjen perusteella, mikä on auttanut ymmärtämään niiden toiminnallisuutta ja merikelpoisuutta.

Perintö ja vaikutus

Pitkulaivojen suunnittelu vaikutti myöhempiin pintajärjestelmiin ja laivojen rakentamiskäytäntöihin Euroopassa. Vaikka keskiajalla heavier, syvemmät kauppalaivat kuten kogg ja myöhemmin karakkityyppiset alukset yleistyivät, pitkulaivojen perintö näkyy sekä laivanrakennuksessa että merisodankäynnin taktiikoissa. Mainittu esimerkki normanneista ja Englannin valloituksesta vuonna 1066 osoittaa, kuinka pitkälaivat soveltuivat myös suurempien joukkojen kuljetukseen ja maihinnousuun.

Tutkimuksen nykytila

Nykyarkeo-logia ja merihistoriallinen tutkimus yhdistävät perinteisiä kaivauksia, puun vuosirenkaiden ajoitusta, kokeellista arkeologiaa ja meritekniikan analyyseja. Rekonstruoidut alukset ja laskennalliset mallit auttavat arvioimaan mm. kantavuutta, nopeutta ja kantamaominaisuuksia. Näin pyritään rakentamaan mahdollisimman luotettava kuva siitä, miten nämä alukset toimivat käytännössä ja miten ne vaikuttivat Pohjois-Euroopan historiaan.

Yhteenvetona: pitkulaivat olivat monipuolisia ja teknisesti taitavasti valmistettuja aluksia, jotka mahdollistivat laajat yhteydet, sodan ja kaupankäynnin pohjoisissa merialueissa. Niiden keveys, nopeus ja matala syväys tekivät niistä erityisen tehokkaita rannikkotoiminnassa ja jokiliikenteessä, ja niiden vaikutus merihistoriaan on merkittävä.

Origins

Varhaisin löydetty lankuista rakennettu pitkälaiva on peräisin noin vuodelta 350 eaa. Laiva löydettiin Hjortspringin suolta Etelä-Tanskasta. Hjortspringin veneeksi kutsuttu vene oli tehty puulankuista, jotka oli ommeltu yhteen narulla. Lankkujen välit oli täytetty hartsilla. Laiva oli noin 18 metriä (59 jalkaa) pitkä, ja se oli hyvin kevyt ja joustava. Siinä oli kaksinkertainen keula ja perä, jotka näyttivät linnun nokalta. Laivassa oli paikat 20 miehelle soutaa, ja sen molemmissa päissä oli ohjaava airo. Tämän mallin jäljennös rakennettiin ja testattiin. Se oli erittäin merikelpoinen, nopea ja ketterä. Tyynillä vesillä sen nopeus oli keskimäärin 6 solmua (noin 7 mailia tunnissa).

Seuraava malli oli klinkkerirakenteinen (myös lapstrake). Tässä rakenteessa päällekkäiset laudat on kiinnitetty toisiinsa nauloilla. Nydam-alus nimettiin Nydamin suolta vuonna 1863 Etelä-Jyllannissa löydetyn Nydamin laivan mukaan. Sen pituus oli 23,5 metriä (77 jalkaa), leveys hieman yli 3,5 metriä (11 jalkaa) ja syvyys noin 1,2 metriä (4 jalkaa). Laiva upotettiin (ja täytettiin aseilla) vuosina 350-400 jKr. Toisin kuin Hjortspringin laivassa, lankut on pidetty yhteen nauloilla (kärjet on taivutettu). Siinä ei ollut mastoa, kuten myöhemmissä malleissa, vaan siinä oli paikat 30 miehelle soutaa. Siinä ei myöskään ollut köliä. Tällainen matala ja avoin alus pystyi kulkemaan avomerellä, mutta se saattoi myös upota (täyttyä vedellä) ja upota. Kyseessä oli klassinen pohjoinen malli, joka eri muodoissaan saattoi kulkea aina Konstantinopoliin tai Newfoundlandiin asti.

Hjortspring-veneen malli Münchenin saksalaisesta museosta.


Klinkkerirakenteinen verrattuna karvalakenteiseen.

Klassiset tyypit

Viikinkien suunnittelemalla pitkälaivalla pystyi ylittämään valtameren tai soutamaan matalaa jokea pitkin. Ajan myötä muotoilu muuttui. Erilaisiin tarkoituksiin rakennettiin monenlaisia pitkälaivoja. Pienimmät alukset olivat Faering (neljä airoa) ja Sexaeringer (kuusi airoa), joita käytettiin vuonoilla ihmisten siirtämiseen ja kalastukseen.

Karvi

Karviksi kutsuttiin 12-32 airoa käsittäviä pitkälaivoja. Gokstadin laiva on kuuluisa Karvi-tyyppinen laiva. Gokstadin laiva kaivettiin esiin vuonna 1880. Sen masto oli katkaistu, mutta muuten laiva oli hyvin säilynyt. Se oli 76 jalkaa (23 metriä) pitkä ja 17½ (5,3 metriä) leveä. Gokstadin laivassa oli köli ja se oli valmistettu tammesta. Sen peräsin oli noin 3,3 metriä (11 jalkaa) pitkä; se oli riittävän suuri ohjaamaan alusta kaikissa sääolosuhteissa. Masto oli noin 12 metriä (40 jalkaa) korkea.

Gokstad-aluksen kopio purjehti Atlantin yli vuonna 1893.

Snekkja

Erikoislaivatyyppiä, jossa oli vähintään 20 soutupenkkiä, kutsuttiin nimellä snekkja, joka tarkoitti "ohutta ja ulkonevaa". Se oli sota-alus, jota tunnetusti käyttivät sekä ruotsalaiset viikingit että wendit. Siihen mahtui 44 miestä ja 2 hevosta. Snekkjat olivat yksi yleisimmistä sotalaivatyypeistä. Wendien herttua Ratiborilla oli 660 tällaista laivaa, joita hän käytti hyökätessään Kongälfiin vuonna 1135.

Skeid

Skeid (skeið), joka tarkoittaa "veden läpi leikkaavaa", oli suurempi sota-alus. Skeideissä oli yleensä yli 30 soutupenkkiä. Nämä olivat suurimmat koskaan löydetyt pitkälaivat. Niiden airoporttien (airojen aukkojen) päällä oli panssari, joka suojasi soutavia miehiä. Englannin kuningas Aethelred määräsi tämäntyyppisiä laivoja valmistettavaksi koko Englannissa. Jokaiseen 310 nahan alueeseen oli hankittava yksi tällainen laiva.

Drakkar

Aikakauden suurimmat sota-alukset olivat Drakaar (lohikäärme) -tyyppisiä. Norjan kuninkaalla Olaf I:llä oli kuuluisa tämän mallin pitkä laiva nimeltä Long Serpent. Norjan kuninkaalla Olaf II:lla oli pitkälaiva nimeltä Visunden (Härkä). Sen keulaan oli kaiverrettu häränpää. Flanderin Matilda rakennutti miehelleen Vilhelm Valloittajalle Drakkar-mallin mukaisen laivan. Sen nimi oli Mora, ja se rakennettiin Barfleurissa Normandiassa kesällä 1066. Tämä tyyppi pystyi toimimaan matalassa vedessä ja oli helppo rantauttaa.

Kuljetusalukset

Monia tämäntyyppisiä aluksia kutsuttiin nimellä Knarrs. Merentakaiseen kauppaan käytettiin 9. vuosisadalta alkaen suurempia purjelaivoja. Monet niistä olivat erikoistuneita rahtilaivoja. Niille oli ominaista, että miehistö oli pieni, airoja oli vähän ja niiden voimanlähteenä käytettiin purjeita. Niillä oli suuri kantavuus monenlaiselle lastille. Esimerkkinä voidaan mainita Klåstad-laiva. Se rakennettiin 10. vuosisadan viimeisinä vuosina. Laiva haaksirikkoutui Kaupangin lähellä Norjassa. Sen kantavuus oli noin 13 tonnia ja pituus 69 jalkaa (21 metriä).

Toinen rahtilaivan muoto oli hevoskuljetukset, joita Vilhelm Valloittaja käytti vuonna 1066. Alusluettelossa mainitaan, että valloittajan laivastossa oli yhteensä 776 alusta. Monet niistä olivat ritareita ja sotilaita varten, mutta toisia käytettiin heidän tarvitsemiensa tarvikkeiden ja hevosten kuljettamiseen. Aikaisemmat viikingit eivät käyttäneet hevoskuljetuksia, vaan he käyttivät yleensä hevosia, joita he löysivät valloittamistaan paikoista. Normannit kuitenkin käyttivät ratsuväkeä ja tarvitsivat kuljettaa sotahevosiaan ja palfrejaan. Normannit olivat kuitenkin käyttäneet Sisiliassa hevoskuljetuksia (1060-61) jo aiemmin, jotka mahdollisesti perustuivat samanlaisiin bysanttilaisiin aluksiin. Bysanttilaisilla oli hippagogoi-nimisiä aluksia, jotka oli suunniteltu purkamaan hevosia, jotka saattoivat lähteä suoraan taisteluun. Guy of Amiens havaitsi, että Vilhelmin hyökkäysjoukkoihin kuului miehiä Apuliasta, Calabriasta ja Sisiliasta. Vilhelmillä oli käytössään hevoskuljetusten rakentamiseen perehtyneitä laivanrakentajia. Sitä, kuinka monta hän rakensi, ei tiedetä, mutta hänellä oli tällaisia aluksia laivastossaan.

Gokstad-aluksen malli.


Viikinkiaikaisen snekkjan jäljennös Morągissa, Puolassa.


Drakkar-alus Tukholmassa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mihin pitkälaivoja käytettiin?

K: Ketkä muut kuin viikingit käyttivät pitkälaivoja?

K: Minkä suunnittelun viikingit hallitsivat?

K: Mitkä ihmisryhmät saapuivat Britanniaan pitkäveneillä?

K: Missä myös rakennettiin ja käytettiin pitkälaivoja?

K: Kuka käytti pitkälaivoja armeijansa kuljettamiseen Englantiin vuonna 1066?

Kysymys: Käytettiinkö pitkälaivoja vain viikingeillä?

Hae kirjaimella