Ekologinen alue (tai ekoalue) on laajempaa aluetasoa pienempi, maantieteellisesti ja ekologisesti määritelty alue, jossa esiintyy keskenään yhtenäinen luontoyhteisöjen kokonaisuus. Sitä kutsutaan joskus myös bioalueeksi. Näitä alueita voidaan tarkastella asteikolla, jossa "valtakunnan" tai ekovyöhykkeen" jälkeen seuraa ekologinen alue. Ekologiset alueet kattavat usein suhteellisen suuria maa- tai vesialueita ja niille on ominaista tietty yhdistelmä kasvillisuutta, eläimistöä ja abioottisia olosuhteita, jotka erottaa ne ympäröivistä alueista. Usein ekologisilla alueilla esiintyy maantieteellisesti erillisiä luontoyhteisöjä ja lajeja, jotka sopeutuvat alueen erityisiin oloihin. WWF:n rajaukset pyrkivät kuvaamaan luontoyhteisöjen alkuperäistä laajuutta ennen suuria ihmisen aiheuttamia muutoksia; Maailman luonnonsäätiö (WWF) on määritellyt noin 825 maaekologista aluetta ja noin 450 makean veden ekologista aluetta eri puolilla maapalloa.

Määritelmä (WWF:n muotoilu)

Seuraava WWF:n määritelmä ekologisesta alueesta on laajalti käytetty ja hyväksytty kuvaus:

Suuri maa- tai vesialue, joka sisältää maantieteellisesti erillisen luontoyhteisöjen muodostaman kokonaisuuden.

(a) jakavat suurimman osan lajeistaan ja ekologisesta dynamiikasta;

(b) joilla on samanlaiset ympäristöolosuhteet ja;

(c) ovat ekologisessa vuorovaikutuksessa tavoilla, jotka ovat ratkaisevia niiden pitkäaikaisen säilymisen kannalta.

--World Wide Fund for Nature - Ekoalueet

Ominaisuudet ja skaalat

  • Maantieteellinen erillisyys: Ekologinen alue on riittävän suuri ja erotettu ympäröivästä alueesta siten, että sen sisäiset prosessit ja lajit muodostavat yhtenäisen järjestelmän.
  • Yhteiset lajit ja dynamiikka: Alueen lajit ja ekologiset prosessit (esimerkiksi tulipalojen, tulvien tai sadannan vaikutukset) ovat samanlaisia koko alueella tai sen merkittävällä osalla.
  • Abioottiset tekijät: Ilmasto, maaperä, hydrologia ja muut ympäristötekijät määrittävät alueen kasvillisuutta ja eläinyhteisöjä.
  • Skaala: Ekologinen alue on yleensä suurempi kuin paikallinen elinympäristö mutta pienempi kuin biogeografinen valtakunta (realm). Se soveltuu luonnonsuojelun ja maiseman tason suunnitteluun.

WWF:n Global 200 ja suojelukohteiden valinta

Global 200 on luettelo niistä ekologisista alueista, joiden WWF katsoo maailmanlaajuisesti tärkeimmiksi luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien säilyttämisen kannalta. Valinnassa on otettu huomioon alueiden edustavuus eri biotopeissa, endemisten lajien määrä, ekosysteemien eheys ja uhkien taso. Global 200 -lista toimii sekä herättelevänä esimerkkinä että käytännön ohjeena, kun suunnitellaan suojelualueverkostoja ja priorisoidaan resurssien käyttöä.

Merkitys luonnonsuojelulle ja uhat

Ekologisten alueiden tunnistaminen on keskeistä luonnonsuojelussa, koska se auttaa:

  • suunnittelemaan suojelualueverkostoja, jotka turvaavat koko ekosysteemin toiminnan;
  • tunnistamaan alueita, joilla on erityinen merkitys uhanalaisten tai endeemisten lajien säilymiselle;
  • arvioimaan ihmisen toiminnan, kuten maankäytön muutosten, metsityksen tai vesistöjen kuormituksen vaikutuksia laajemmalla skaalalla.

Keskeisiä uhkia ekologisille alueille ovat elinympäristöjen häviäminen, ilmastonmuutos, vieraslajit, saastuminen ja pirstoutuminen, jotka heikentävät alueiden kykyä ylläpitää alkuperäistä lajistoa ja ekologisia prosesseja.

Kuinka ekologisia alueita määritellään käytännössä

Määrittelyssä käytetään luontotieteellisiä aineistoja kuten kasvillisuuskartoituksia, lajien levinneisyyttä, ilmasto- ja maaperätietoja sekä etnoluontotietoa. Kartoitus yhdistää näitä tietoja ja hahmottaa rajoja, jotka heijastavat ekologisia yhtenäisyyksiä. Määrittelyt voivat vaihdella tavoitteesta ja valitusta mittakaavasta riippuen, mutta laajasti käytettyjä viitekehyksiä tarjoaa mm. WWF:n ecoregion-luokitus.

Esimerkkejä ja lisätietoa

Ekologiset alueet voivat olla hyvin erilaisia: trooppisia sademetsiä, boreaalisia havumetsiä, kuivia ruohoalueita, mangrovea ja makean veden valuma-alueita. Käytännön suojelutyössä tähdätään usein siihen, että suojelualueet yhdessä kattavat merkittävät ekologiset alueet ja niiden tarjoamat ekosysteemipalvelut. Lisätietoihin ja suojeluarvioihin voi tutustua myös Maailman luonnonsäätiön julkaisuissa ja paikallisissa luonnonsuojeluohjelmissa, jotka käyttävät ekologista aluejakoa suunnittelun pohjana.

Global 200 -listan kaltaiset priorisoinnit ohjaavat kansainvälistä ja kansallista suojelutoimintaa ja auttavat kohdentamaan resursseja sinne, missä ne parhaiten edistävät biodiversiteetin säilymistä ja ekosysteemien toimivuutta. Ekologisten alueiden tunnistaminen ja suojeleminen on siksi keskeinen osa kestävän luonnonhoidon ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen työtä (WWF, suojelualueiden suunnittelu).