Turvesuon metsät ovat metsäkosteikkoja trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla. Niiden kuivatus on huono. Vettynyt maaperä estää kuolleiden lehtien ja puun täydellisen hajoamisen. Ajan myötä syntyy paksu kerros hapanta turvetta. Ne koostuvat lehtipuista (ei havupuista) ja monista muista kukkivista kasveista.
Turvesuon metsiä ympäröivät yleensä paremmin ojitetuilla mailla sijaitsevat alankojen sademetsät. Rannikon läheisyydessä voi olla murto- tai suolaisen veden mangrovemetsiä.
Nämä trooppiset suometsät eroavat melkoisesti Irlannin kaltaisten ilmastojen pohjoisen lauhkean ilmaston soista. Lauhkean ilmaston suot eivät ole metsien, vaan lähinnä sammalten, kuten Sphagnumin, ruohojen, saraikkojen ja pensaiden muodostamia.
Määritelmä ja synty
Turvesuometsät ovat kosteita metsäalueita, joille on tyypillistä pitkäaikainen veden kyllästyneisyys ja siitä seuraava orgaanisen aineksen hidas hajoaminen. Kun lehdistä, oksista ja muusta kasvijätteestä ei synny nopeasti hajottavaa humusta, muodostuu kerrostuvaa turvetta. Turvekerrokset voivat ajan myötä kasvaa metrejä paksuiksi. Useimmiten nämä metsät ovat happamia ja ravinteiltaan köyhiä, koska vesi kuljettaa niistä pois mineraaliravinteita ja hajotus tapahtuu vähähappisissa oloissa.
Kasvilajisto ja rakenteet
Turvesuometsissä puuston pääpaino on lehtipuilla ja erilaisilla kukkivilla kasveilla. Tyypillisiä piirteitä ovat:
- Puiden sopeutumat: monet puut kasvavat harvempina, niillä voi olla laajat juuristot tai ilmavartisia juuria sopeutuakseen pehmeään, hapettomaan maaperään.
- Aluskasvillisuus: sammalet, ruohoiset lajit, saraikot ja pensaskerros voivat kasvaa paikoittain, mutta tropiikissa turvesuometsien lajisto poikkeaa selvästi pohjoisista soista.
- Monimuotoisuus: trooppiset turvesuometsät voivat sisältää runsaasti epifyyttejä, liianereita (köynnöksiä) ja erikoistuneita kukkivia lajeja.
Ekologiset ominaisuudet
Turvesuometsät toimivat merkittävinä hiilen varastoina: turve sitoo ilmakehästä poistunutta hiiltä satojen tai tuhansien vuosien ajaksi. Ne vaikuttavat myös alueen hydrologiaan ja paikalliseen ilmastoon, koska vettä pidättävä turve tasaa virtaamia ja vähentää tulvia kuivempina kausina.
Tyypillisiä ympäristöominaisuuksia:
- Hapan, hitaasti hajoava maaperä
- Alhainen ravinnepitoisuus
- Anaerobiset olosuhteet maan pinnan alla
- Syvät turvekerrokset, jotka kehittyvät tuhansien vuosien kuluessa
Levintä
Trooppisia turvesuometsiä esiintyy erityisesti Kaakkois-Aasiassa (esim. Sumatra, Borneo), mutta myös Amazonin alueella ja Keski-Afrikassa on laajoja turvesoita. Usein ne muodostuvat matalille, huonosti kuivatetuille alangoille ja jokiuomien tuloalueille sekä merenlahtien ja järvien ympärille, missä veden vaihtuvuus on vähäistä.
Ihmisen vaikutus ja suojelu
Ihminen on voimakkaasti muokannut monia trooppisia turvesuometsiä. Ojitus, metsänhakkuu, turpeen poltto, palot ja maankäytön muutos (esim. öljypalmu- ja soijaöljykasvustot) johtavat turvekerroksen kuivumiseen ja paljastumiseen. Kuivattu turve palaa herkästi ja vapauttaa suuria määriä hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja.
- Uhkat: hakkuut, ojitus, tulipalot, maankäytön muutos
- Seuraamukset: hiilen vapautuminen, elinympäristöjen pirstoutuminen, luonnon monimuotoisuuden väheneminen
- Suojelutoimet: suojelualueet, turpeen vesitalouden palauttaminen (tulpat, ojien täyttäminen), kestävä metsänhoito ja alkuperäisyhteisöjen osallistaminen
Erot pohjoisten soiden kanssa
Kuten mainittu, Irlannin kaltaisissa lauhoissa ilmastoissa esiintyvät suot ovat yleensä avoimia alueita, joissa valtavirtana ovat sammalet (mm. Sphagnumin lajit), ruohoiset kasvit ja saraikot. Trooppiset turvesuometsät taas kantavat metsän rakennetta: ne ovat puustoisia, sisältävät laajan valikoiman kukkivia kasveja ja eläinlajeja, ja niiden ekologiset toiminnat eroavat pohjoisten soiden prosesseista.
Yhteenveto
Turvesuometsät ovat tärkeitä, mutta haavoittuvia ekosysteemejä. Ne sitovat hiiltä, tukevat monimuotoisuutta ja säätelevät paikallista vedenkiertoa. Samalla ne ovat alttiita ihmisen aiheuttamille muutoksille, joten niiden suojelu ja kestävä hoito ovat sekä luonnonsuojelun että ilmastopolitiikan kannalta keskeisiä.
