Max Ferdinand Perutz FRS OM CBE (19. toukokuuta 1914 - 6. helmikuuta 2002) oli itävaltalaissyntyinen brittiläinen molekyylibiologi. Hänet tunnetaan erityisesti rakenteellisen biologian ja proteiinikemiantutkimuksen uranuurtajana sekä kouluttajana, joka loi Cambridgen kautta suuren vaikutuksen nykyaikaiseen molekyylibiologiaan.
Hän jakoi vuoden 1962 kemian Nobel-palkinnon John Kendrew'n kanssa heidän tutkimuksistaan, jotka koskivat hemoglobiinin ja globulaaristen proteiinien rakenteita. Menetelmänä käytettiin pääasiassa röntgenkristallografiaa. Perutz kehitti ja sovelsi erityisesti raskasatomiderivaatteihin perustuvia isomorfisen korvauksen menetelmiä (multiple isomorphous replacement, MIR), jotka ratkaisevat proteiinien röntgenkristallografian vaiheongelman ja mahdollistivat ensimmäisten suurempien proteiinien yksityiskohtaiset 3D-rakenteet. Hänen työnsä hemoglobiinin rakenteen ja oksigenoinnin yhteydessä tapahtuvien konformaatiomuutosten ymmärtämisessä valaisee myös oksygeenin sitoutumisen kooperatiivisuutta ja proteiinien toiminnallista vaihtelua.
Tutkimustyö ja menetelmät
Perutzin tutkimukset yhdistivät kokeellista tarkkuutta ja teoreettista tulkintaa. Hän ja hänen työryhmänsä osoittivat, miten hemoglobiinin neljä alayksikköä asettuvat avaruudessa ja miten pienet muutokset rakenteessa välittävät suuret muutokset toiminnassa (allosteerinen säätely). Perutzin ryhmä teki merkittäviä edistysaskeleita myös proteiinien kiteytyksessä, datan analyysissä ja röntgenspektrien tulkinnassa, mikä loi pohjan monille myöhemmille rakenteellisille löydöille biologiassa ja lääketieteessä.
Ura, johtajuus ja perintö
Hän sai Royal Societyn kuninkaallisen mitalin vuonna 1971 ja Copley-mitalin vuonna 1979. Cambridgessa hän perusti ja johti (1962-79) Medical Research Councilin molekyylibiologian laboratoriota, jonka neljätoista tutkijaa on saanut Nobel-palkinnon. Perutzin johtajuus loi LMB:stä (Laboratory of Molecular Biology) tiedeyhteisön, jossa yhdistyivät kokeellinen taito, teoreettinen ajattelu ja vapaa keskustelukulttuuri. Hänen panoksensa Cambridgen molekyylibiologiaan on dokumentoitu teoksessa The History of the University of Cambridge: Volume 4 (1870-1990), jonka Cambridge University Press julkaisi vuonna 1992.
Perutz julkaisi runsaasti tieteellisiä artikkeleita ja esseitä, joissa hän käsitteli sekä proteiinien rakennetta että tieteen yhteiskunnallista merkitystä. Hänen työnsä vaikutus ulottuu laajasti biokemiaan, lääketieteelliseen tutkimukseen ja biologisten makromolekyylien ymmärtämiseen. Perutz tunnettiin myös opettajana ja mentorina, ja monet hänen entisistä oppilaistaan ja työtovereistaan nousivat alansa johtaviin asemiin.
Perutz syntyi Wienissä, Itävallassa. Hänen perheensä oli juutalainen. Hän oli työskennellyt Cambridgessa (Peterhouse College) vuodesta 1936 lähtien ja muutti pysyvästi Britanniaan Itävallan natsivallankaappauksen (Anschluss) jälkeen. Hän teki sotatyönsä Kanadassa ja palasi sodan jälkeen Cambridgeen. Max teki tärkeimpiä töitään Nobel-palkinnon saamisen jälkeen, ja häntä arvostetaan edelleen suuresti. Hän kuoli 6. helmikuuta 2002, mutta hänen tieteellinen perintönsä elää edelleen niin tieteen käytännöissä kuin monissa hänen inspiroimissaan tutkijasukupolvissa.