Anschluss – Itävallan liittäminen Saksaan 1938: määritelmä ja historia
Anschluss 1938: Itävallan liittäminen Saksaan — historia, määritelmä, poliittiset seuraukset ja kansainvälinen vastareaktio. Lue selkeä yhteenveto tapahtumaketjusta ja sen vaikutuksista.
Anschluss (tai Anschluß) oli Itävallan liittäminen Saksaan vuonna 1938.
Tausta
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun sekä Itävalta-Unkarin keisarikunta että Saksan keisarikunta lakkautettiin, monet toivoivat, että Saksan Itävallan tasavalta yhdistyisi Saksan tasavaltaan, jotta saataisiin aikaan Suur-Saksa, johon kuuluisi kaikki saksalaiset. Sotaa seuranneissa rauhansopimuksissa — erityisesti Saint-Germainin sopimuksessa Itävallan kohdalla — tällainen liitto kiellettiin. Myös Versaillesin sopimus rajoitti Saksan mahdollisuuksia laajentua ja vaikutti Euroopan poliittiseen järjestykseen.
Tapahtumat ennen liittämistä
1920- ja 1930-luvuilla Itävallassa ja Saksassa kasvoi kansallissosialistinen liike, joka ajoi nimenomaan Saksan ja Itävallan yhteenliittymistä. Itävallan toinen tasavalta oli taloudellisesti heikko ja poliittisesti epävakaa. Vuoden 1934 tapahtumat — Itävallan diktaattorin Engelbert Dollfussin murha epäonnistuneen natsikapin yrityksen yhteydessä — osoittivat, että liikkeet Itävallan sisällä olivat väkivaltaisia ja että Saksan vaikuttimilla oli merkitystä.
Vuoden 1938 liittäminen
Helmikuussa–maaliskuussa 1938 Saksan johtaja Adolf Hitler painosti Itävallan hallitusta sallimaan saksalaisten joukkojen kulun ja itävaltalaisen liittoutumisen. Itävallan liittokansleri Kurt Schuschnigg yritti vastustaa mutta joutui lopulta eroamaan. Hänen jälkeensä nimitettiin kansankäräjäkirjeenvaihdettä hyödyntäen kansleri Arthur Seyss-Inquart, joka pyysi Saksan apua. Saksan joukot ylittivät rajan 12. maaliskuuta 1938, ja seuraavana päivänä liittäminen julistettiin toteutetuksi.
Plebisiti ja kansainvälinen reaktio
Saksan järjestämä plebisiti pidettiin 10. huhtikuuta 1938. Virallisten tulosten mukaan yli 99 % äänestäneistä kannatti liittämistä, mutta äänestystä ja tuloksia pidetään yleisesti manipulointina: paikalla oli Saksan sotilaita, vastustajia uhkailtiin ja vaalien vapaus oli rajallinen.
Kansainvälisesti liittäminen kohtasi vähäistä suoraa vastustusta. Iso-Britannia ja Ranska noudattivat osin vetäytyvän ja sovittelevaa politiikkaa (appeasement), eikä liittämisestä seurannut voimatoimia. Alkuvaiheessa myös Italia suhtautui varauksellisesti Itävallan itsenäisyyden puolustamiseen, mutta muuttui myöhemmin Saksan liittolaiseksi.
Seuraukset
- Itävalta liitettiin Saksan liittovaltioon ja sen poliittinen autonomia lakkasi. Itävallasta tuli Saksan osavaltio, joka kutsuttiin esimerkiksi "Ostmarkiksi".
- Monet itävaltalaiset tervehtivät liittämistä myönteisesti; osa näki siinä taloudellisen ja kansallisen yhdistymisen toteutumisen. Toisaalta liittämiseen liittyi myös voimakasta vastustusta ja syrjintää.
- Juutalaiset ja muut vähemmistöt kärsivät välittömästi: syrjintä, pakkotyöt, omaisuuden takavarikointi, pidätykset ja vaino lisääntyivät heti liittämisen jälkeen. Monet pakeni ulkomaille, monet jäivät ja joutuivat myöhemmin vainon kohteiksi.
- Anschluss oli merkittävä askel natsi-Saksan laajentumisessa ja sen seuraukset vaikuttivat suoraan Euroopan turvallisuustilanteen kiristymiseen, mikä oli osa polkua kohti toista maailmansotaa.
Jälkivaikutukset ja oikeudellinen arvio
Liittäminen katsotaan kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomaksi, koska se rikkoo ensinnäkin ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä rauhansopimuksia ja perustui valtapaineisiin ja vaalien manipulointiin. Toisen maailmansodan jälkeen Itävalta liitettiin liittoutuneiden miehityksen piiriin; myöhemmin Itävalta sai itsenäisyytensä takaisin ja solmi ulkopoliittisesti itsenäisyyttään vahvistaneet sopimukset. Vuonna 1955 Itävalta palautettiin riippumattomaksi valtioksi ja samalla se sopi pysyvästä neutraliteetista.
Anschluss on Itävallan ja laajemmin Euroopan historiassa merkittävä tapahtuma: se muistuttaa siitä, miten kansallismielisyys, taloudelliset vaikeudet, ulkopoliittinen painostus ja totalitaarinen voima voivat murtaa itsenäisten valtioiden suvereniteetin ja johtaa laajoihin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Itävallan Anschluss
Hitlerin ensimmäiset siirrot
Syntyperäinen itävaltalainen Adolf Hitler tapasi Itävallan liittokanslerin Kurt Schuschniggin 12. helmikuuta 1938 Berchtesgadenissa Baijerissa ja määräsi hänet lopettamaan poliittisten puolueiden kiellon, palauttamaan täyden puoluevapauden, vapauttamaan kaikki vangitut natsipuolueen jäsenet ja antamaan heille mahdollisuuden osallistua hallituksen toimintaan.
Hitler käski tehdä näin tai kohdata hyökkäyksen, koska hänen oli määrä tehdä Itävallan ja Saksan välinen liitto kaikin mahdollisin keinoin.
Niinpä Schuschnigg teki niin kuin Hitler vaati ja nimitti natsimyönteisen juristin Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi ja toisen natsin, Edmund Glaise-Horstenaun, salkuttomaksi ministeriksi.
Tammikuussa 1938 Schuschnigg oli saanut käskyn erottaa Itävallan armeijan esikuntapäällikkö Alfred Jansa tehtävästään. Jansalla ja hänen esikunnallaan oli suunnitelmia Itävallan puolustamiseksi Wehrmachtin hyökkäystä vastaan. Hitler ei halunnut tätä tapahtuvan.
Schuschnigg tajusi, että hänen uudet ministerinsä yrittivät ottaa hänen valtaansa. Tuen saamiseksi Schuschnigg salli sosialistien ja kommunistien esiintyä jälleen laillisesti julkisuudessa. Puolueet oli kielletty 12. helmikuuta 1934 Itävallan sisällissodassa. Kommunistit sanoivat tukevansa Itävallan hallitusta. Sosialistit halusivat Schuschniggilta lisää lupauksia ennen kuin he olivat valmiita asettumaan hänen puolelleen.
Kansanäänestys
Schuschnigg ilmoitti 9. maaliskuuta, että Itävallan itsenäisyyttä koskeva kansanäänestys järjestetään 13. maaliskuuta.
Auttaakseen puoluettaan voittamaan Schuschnigg asetti äänestämisen alaikärajaksi 24 vuotta. Monet natsismia ja liittoa Saksan kanssa kannattaneista olivat nuoria, joten tällä toimenpiteellä pyrittiin estämään heitä äänestämästä.
Hitler sanoi, että kansanäänestys olisi suuri petos ja että Saksa ei hyväksyisi sitä. Lisäksi Saksan propagandaministeriö julkaisi lehdistötiedotteita, joiden mukaan Itävallassa oli puhjennut mellakoita ja että suuri osa Itävallan väestöstä vaati saksalaisia joukkoja palauttamaan järjestyksen. Schuschnigg totesi välittömästi julkisesti, että raportit mellakoista olivat vääriä.
Hitler lähetti Schuschniggille 11. maaliskuuta uhkavaatimuksen, jonka mukaan hänen oli luovutettava kaikki valta Itävallan natseille tai hänen oli hyökättävä.
Schuschnigg erosi kanslerin virasta samana iltana. Hän ei saanut Ranskaa tai Britanniaa suostuteltua auttamaan.
Radiolähetyksessä, jossa hän ilmoitti eroavansa, hän sanoi hyväksyvänsä muutokset ja antavansa natsien ottaa hallituksen haltuunsa verenvuodatuksen välttämiseksi.
Samaan aikaan Itävallan presidentti Wilhelm Miklas kieltäytyi nimittämästä Seyß-Inquartia liittokansleriksi ja pyysi sen sijaan muita itävaltalaisia poliitikkoja. Natsit olivat kuitenkin hyvin järjestäytyneitä. He onnistuivat muutamassa tunnissa saamaan hallintaansa monia Wienin osia, myös sisäministeriön (joka valvoi poliisia). Koska Miklas kieltäytyi edelleen nimittämästä natsihallitusta eikä Seyss-Inquart vieläkään pystynyt lähettämään Itävallan hallituksen nimissä sähkettä, jossa vaadittiin saksalaisia joukkoja palauttamaan järjestys, Hitler raivostui. Noin kello 22.00, kauan sen jälkeen kun Hitler oli allekirjoittanut ja antanut hyökkäyskäskyn, Göring ja Hitler luopuivat odottelusta ja lähettivät väärennetyn sähkeen, joka esitti olevansa Itävallan hallituksen pyyntö saksalaisten joukkojen saapumisesta Itävaltaan. Noin keskiyöllä, kun lähes kaikki tärkeät virastot ja rakennukset olivat joutuneet natsien käsiin Wienissä ja vanhan hallituksen tärkeimmät poliittisen puolueen jäsenet oli pidätetty, Miklas nimitti lopulta Seyss-Inquartin kansleriksi.
Saksan joukot marssivat Itävaltaan
Maaliskuun 12. päivän aamuna Saksan Wehrmachtin 8. armeija ylitti Saksan ja Itävallan rajan. Itävallan armeija ei pysäyttänyt heitä, vaan itävaltalaiset saksalaiset tervehtivät Wehrmachtin joukkoja Hitler-tervehdyksin, natsi-lippuineen ja kukkasineen.
Tämän vuoksi Itävallan liittämistä ilman ainoatakaan laukausta kutsutaan joskus Blumenkriegiksi (kukkasodaksi).
Hitlerin auto ylitti rajan iltapäivällä Braunaussa, Hitlerin synnyinpaikassa. Illalla hän saapui Linziin ja hänet otettiin vastaan kaupungintalolla. Göring sanoi samana iltana puhelimessa: "Itävallassa vallitsee uskomaton riemu. Emme itsekään ajatelleet, että sympatiat olisivat näin voimakkaita."
Huhtikuun 2. päivänä 1938 200 000 itävaltalaista kokoontui Heldenplatzille (Sankareiden aukiolle) kuulemaan, kun Hitler julisti Itävallan Anschlussin. Hitler kommentoi myöhemmin: "Eräät ulkomaiset sanomalehdet ovat sanoneet, että hyökkäsimme Itävaltaan raa'alla tavalla. Voin vain sanoa, että he eivät voi lakata valehtelemasta edes kuollessaan. Olen poliittisen taisteluni aikana saanut kansaltani paljon rakkautta, mutta kun ylitin entisen rajan (Itävaltaan), minua kohtasi sellainen rakkauden virta, jollaista en ole koskaan kokenut. Emme ole tulleet tyranneina, vaan vapauttajina."
Anschluss tuli välittömästi voimaan 13. maaliskuuta annetulla lailla, joka oli ratifioitava kansanäänestyksessä. Itävallasta tuli Ostmarkin osavaltio, ja Seyss-Inquart nimitettiin kuvernööriksi. Kansanäänestys pidettiin 10. huhtikuuta, ja virallisesti 99,73 prosenttia äänestäjistä kannatti sitä.
Useimmat historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että tulos ei ollut ennalta määrätty, mutta äänestysprosessi ei ollut vapaa eikä salainen. Virkamiehet olivat läsnä suoraan äänestyskoppien vieressä, ja he saivat äänestysliput käsin (toisin kuin salaisessa äänestyksessä, jossa äänestyslippu työnnetään suljettuun laatikkoon). Joissakin osissa Itävaltaa 13. maaliskuuta pidetty kansanäänestys Itävallan itsenäisyydestä järjestettiin huolimatta Wehrmachtin läsnäolosta Itävallassa (Itävallan kaikkien osien miehittäminen kesti jopa kolme päivää). Esimerkiksi Innervillgratenin kylässä 95 prosentin enemmistö äänesti Itävallan itsenäisyyden puolesta.
Itävalta pysyi osana Kolmatta valtakuntaa toisen maailmansodan loppuun asti, jolloin Itävallan väliaikainen hallitus julisti Anschlussin mitätöityneeksi 27. huhtikuuta 1945. Sodan jälkeen liittoutuneiden miehittämä Itävalta tunnustettiin ja sitä kohdeltiin erillisenä valtiona, mutta sen suvereniteetti palautettiin vasta Itävallan valtiosopimuksessa ja Itävallan puolueettomuusjulistuksessa, jotka molemmat tehtiin vuonna 1955, mikä johtui suurelta osin kylmän sodan nopeasta kehityksestä ja Neuvostoliiton ja sen entisten liittolaisten välisistä ulkopoliittisista kiistoista.
Äänestyslippu 10. huhtikuuta 1938. Äänestyslipukkeen teksti kuuluu: "Hyväksytkö Itävallan yhdistämisen Saksan keisarikuntaan, joka toteutettiin 13. maaliskuuta 1938, ja äänestätkö johtajamme Adolf Hitlerin puoluetta?" Isossa ympyrässä on merkintä "Kyllä", pienemmässä "Ei".
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä oli Anschluss?
V: Anschluss oli Itävallan liittäminen natsi-Saksaan vuonna 1938.
K: Mitä Itävalta-Unkarille ja Saksan keisarikunnalle tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen?
A: Sekä Itävalta-Unkari että Saksan keisarikunta lakkautettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
K: Mitä monet toivoivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen?
V: Monet toivoivat Saksan Itävallan tasavallan ja Saksan tasavallan yhdistymistä Suur-Saksaksi, johon kaikki saksalaiset kuuluisivat.
K: Miksi Saksan Itävallan tasavallan yhdistyminen Saksan tasavaltaan kiellettiin?
V: Saksan Itävallan tasavallan yhdistyminen Saksan tasavaltaan kiellettiin Versaillesin sopimuksessa ilman Kansainliiton lupaa.
Kysymys: Mistä kaikkien tärkeimpien liittoutuneiden piti olla yhtä mieltä, jotta tällainen päätös voitiin tehdä?
V: Kaikkien tärkeimpien liittoutuneiden oli päästävä yhteisymmärrykseen päätöksestä yhdistää Saksan Itävallan tasavalta ja Saksan tasavalta Suur-Saksaksi.
K: Milloin Anschluss toteutettiin?
V: Anschluss tapahtui vuonna 1938.
K: Mikä maa liitti Itävallan Anschlussin aikana?
V: Natsi-Saksa liitti Itävallan Anschlussin aikana.
Etsiä