Anschluss

Hitlerin ensimmäiset siirrot

Syntyperäinen itävaltalainen Adolf Hitler tapasi Itävallan liittokanslerin Kurt Schuschniggin 12. helmikuuta 1938 Berchtesgadenissa Baijerissa ja määräsi hänet lopettamaan poliittisten puolueiden kiellon, palauttamaan täyden puoluevapauden, vapauttamaan kaikki vangitut natsipuolueen jäsenet ja antamaan heille mahdollisuuden osallistua hallituksen toimintaan.

Hitler käski tehdä näin tai kohdata hyökkäyksen, koska hänen oli määrä tehdä Itävallan ja Saksan välinen liitto kaikin mahdollisin keinoin.

Niinpä Schuschnigg teki niin kuin Hitler vaati ja nimitti natsimyönteisen juristin Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi ja toisen natsin, Edmund Glaise-Horstenaun, salkuttomaksi ministeriksi.

Tammikuussa 1938 Schuschnigg oli saanut käskyn erottaa Itävallan armeijan esikuntapäällikkö Alfred Jansa tehtävästään. Jansalla ja hänen esikunnallaan oli suunnitelmia Itävallan puolustamiseksi Wehrmachtin hyökkäystä vastaan. Hitler ei halunnut tätä tapahtuvan.

Schuschnigg tajusi, että hänen uudet ministerinsä yrittivät ottaa hänen valtaansa. Tuen saamiseksi Schuschnigg salli sosialistien ja kommunistien esiintyä jälleen laillisesti julkisuudessa. Puolueet oli kielletty 12. helmikuuta 1934 Itävallan sisällissodassa. Kommunistit sanoivat tukevansa Itävallan hallitusta. Sosialistit halusivat Schuschniggilta lisää lupauksia ennen kuin he olivat valmiita asettumaan hänen puolelleen.

 

Kansanäänestys

Schuschnigg ilmoitti 9. maaliskuuta, että Itävallan itsenäisyyttä koskeva kansanäänestys järjestetään 13. maaliskuuta.

Auttaakseen puoluettaan voittamaan Schuschnigg asetti äänestämisen alaikärajaksi 24 vuotta. Monet natsismia ja liittoa Saksan kanssa kannattaneista olivat nuoria, joten tällä toimenpiteellä pyrittiin estämään heitä äänestämästä.

Hitler sanoi, että kansanäänestys olisi suuri petos ja että Saksa ei hyväksyisi sitä. Lisäksi Saksan propagandaministeriö julkaisi lehdistötiedotteita, joiden mukaan Itävallassa oli puhjennut mellakoita ja että suuri osa Itävallan väestöstä vaati saksalaisia joukkoja palauttamaan järjestyksen. Schuschnigg totesi välittömästi julkisesti, että raportit mellakoista olivat vääriä.

Hitler lähetti Schuschniggille 11. maaliskuuta uhkavaatimuksen, jonka mukaan hänen oli luovutettava kaikki valta Itävallan natseille tai hänen oli hyökättävä.

Schuschnigg erosi kanslerin virasta samana iltana. Hän ei saanut Ranskaa tai Britanniaa suostuteltua auttamaan.

Radiolähetyksessä, jossa hän ilmoitti eroavansa, hän sanoi hyväksyvänsä muutokset ja antavansa natsien ottaa hallituksen haltuunsa verenvuodatuksen välttämiseksi.

Samaan aikaan Itävallan presidentti Wilhelm Miklas kieltäytyi nimittämästä Seyß-Inquartia liittokansleriksi ja pyysi sen sijaan muita itävaltalaisia poliitikkoja. Natsit olivat kuitenkin hyvin järjestäytyneitä. He onnistuivat muutamassa tunnissa saamaan hallintaansa monia Wienin osia, myös sisäministeriön (joka valvoi poliisia). Koska Miklas kieltäytyi edelleen nimittämästä natsihallitusta eikä Seyss-Inquart vieläkään pystynyt lähettämään Itävallan hallituksen nimissä sähkettä, jossa vaadittiin saksalaisia joukkoja palauttamaan järjestys, Hitler raivostui. Noin kello 22.00, kauan sen jälkeen kun Hitler oli allekirjoittanut ja antanut hyökkäyskäskyn, Göring ja Hitler luopuivat odottelusta ja lähettivät väärennetyn sähkeen, joka esitti olevansa Itävallan hallituksen pyyntö saksalaisten joukkojen saapumisesta Itävaltaan. Noin keskiyöllä, kun lähes kaikki tärkeät virastot ja rakennukset olivat joutuneet natsien käsiin Wienissä ja vanhan hallituksen tärkeimmät poliittisen puolueen jäsenet oli pidätetty, Miklas nimitti lopulta Seyss-Inquartin kansleriksi.

 

Saksan joukot marssivat Itävaltaan

Maaliskuun 12. päivän aamuna Saksan Wehrmachtin 8. armeija ylitti Saksan ja Itävallan rajan. Itävallan armeija ei pysäyttänyt heitä, vaan itävaltalaiset saksalaiset tervehtivät Wehrmachtin joukkoja Hitler-tervehdyksin, natsi-lippuineen ja kukkasineen.

Tämän vuoksi Itävallan liittämistä ilman ainoatakaan laukausta kutsutaan joskus Blumenkriegiksi (kukkasodaksi).

Hitlerin auto ylitti rajan iltapäivällä Braunaussa, Hitlerin synnyinpaikassa. Illalla hän saapui Linziin ja hänet otettiin vastaan kaupungintalolla. Göring sanoi samana iltana puhelimessa: "Itävallassa vallitsee uskomaton riemu. Emme itsekään ajatelleet, että sympatiat olisivat näin voimakkaita."

Huhtikuun 2. päivänä 1938 200 000 itävaltalaista kokoontui Heldenplatzille (Sankareiden aukiolle) kuulemaan, kun Hitler julisti Itävallan Anschlussin. Hitler kommentoi myöhemmin: "Eräät ulkomaiset sanomalehdet ovat sanoneet, että hyökkäsimme Itävaltaan raa'alla tavalla. Voin vain sanoa, että he eivät voi lakata valehtelemasta edes kuollessaan. Olen poliittisen taisteluni aikana saanut kansaltani paljon rakkautta, mutta kun ylitin entisen rajan (Itävaltaan), minua kohtasi sellainen rakkauden virta, jollaista en ole koskaan kokenut. Emme ole tulleet tyranneina, vaan vapauttajina."

Anschluss tuli välittömästi voimaan 13. maaliskuuta annetulla lailla, joka oli ratifioitava kansanäänestyksessä. Itävallasta tuli Ostmarkin osavaltio, ja Seyss-Inquart nimitettiin kuvernööriksi. Kansanäänestys pidettiin 10. huhtikuuta, ja virallisesti 99,73 prosenttia äänestäjistä kannatti sitä.

Useimmat historioitsijat ovat yhtä mieltä siitä, että tulos ei ollut ennalta määrätty, mutta äänestysprosessi ei ollut vapaa eikä salainen. Virkamiehet olivat läsnä suoraan äänestyskoppien vieressä, ja he saivat äänestysliput käsin (toisin kuin salaisessa äänestyksessä, jossa äänestyslippu työnnetään suljettuun laatikkoon). Joissakin osissa Itävaltaa 13. maaliskuuta pidetty kansanäänestys Itävallan itsenäisyydestä järjestettiin huolimatta Wehrmachtin läsnäolosta Itävallassa (Itävallan kaikkien osien miehittäminen kesti jopa kolme päivää). Esimerkiksi Innervillgratenin kylässä 95 prosentin enemmistö äänesti Itävallan itsenäisyyden puolesta.

Itävalta pysyi osana Kolmatta valtakuntaa toisen maailmansodan loppuun asti, jolloin Itävallan väliaikainen hallitus julisti Anschlussin mitätöityneeksi 27. huhtikuuta 1945. Sodan jälkeen liittoutuneiden miehittämä Itävalta tunnustettiin ja sitä kohdeltiin erillisenä valtiona, mutta sen suvereniteetti palautettiin vasta Itävallan valtiosopimuksessa ja Itävallan puolueettomuusjulistuksessa, jotka molemmat tehtiin vuonna 1955, mikä johtui suurelta osin kylmän sodan nopeasta kehityksestä ja Neuvostoliiton ja sen entisten liittolaisten välisistä ulkopoliittisista kiistoista.

 
Äänestyslippu 10. huhtikuuta 1938. Äänestyslipukkeen teksti kuuluu: "Hyväksytkö Itävallan yhdistämisen Saksan keisarikuntaan, joka toteutettiin 13. maaliskuuta 1938, ja äänestätkö johtajamme Adolf Hitlerin puoluetta?" Isossa ympyrässä on merkintä "Kyllä", pienemmässä "Ei".