Oswald Theodore Avery Jr. FRS (21. lokakuuta 1877 - 20. helmikuuta 1955) oli kanadalaissyntyinen yhdysvaltalainen lääkäri ja lääketieteen tutkija. Suurimman osan urastaan hän vietti Rockefellerin yliopistollisessa sairaalassa New Yorkissa.
Avery oli yksi ensimmäisistä molekyylibiologeista ja yksi ensimmäisistä immunokemiaa tutkineista.
Hänet tunnetaan parhaiten kokeesta (joka julkaistiin vuonna 1944 yhdessä työtovereidensa Colin MacLeodin ja Maclyn McCartyn kanssa), jolla todistettiin, että DNA on materiaali, josta geenit muodostuvat.
Averyn ja hänen kollegoidensa työ perustui pneumokokki‑bakteerin (Streptococcus pneumoniae) pitkäaikaiseen tutkimukseen. He käyttivät kokeissaan virulenteiksi tunnettuja S‑tyypin (kuorellisia) ja avirulenteiksi tunnettuja R‑tyypin (kuorettomia) kantoja. Kun kuolleen, kuorellisen S‑kannan soluista erotettu aine kykeni muuttamaan elävän R‑kannan virulentiksi, Averyn ryhmä eristi ja puhdisti tämän "transformaatiotekijän". He osoittivat systemaattisesti, että kyseinen tekijä kesti proteaasien (proteiineja pilkkovien entsyymien) käsittelyn mutta menetti toimintansa DNaasin (DNA:ta hajottavan entsyymin) vaikutuksesta. Näin he päätyivät johtopäätökseen, että periytyvää informaatiota kantava aine oli DNA, ei proteiini kuten monissa tuon ajan teksteissä oletettiin.
Averyn tulokset olivat mullistavia mutta herättivät myös epäilyksiä ja konservatiivista vastustusta: proteiinit nähtiin tuolloin biologian pääasiallisina toiminnallisina molekyyleinä, ja monet tutkijat vaativat lisätodisteita. Averyn työ loi kuitenkin kriittisen perustan myöhemmälle tutkimukselle. Vuonna 1952 Alfred Hersheyn ja Martha Chasen bacteriologiset kokeet vahvistivat erillään, että viruksen perintöaines (bakteerifagin tapauksessa) oli DNA:ta, ja vuonna 1953 Watsonin ja Crickin DNA‑rakennetta koskeva malli sai lisäkäyttöarvoa Averyn osoittamalle perusarvolle.
Avery tunnettiin myös laajemmasta panoksestaan immunokemiaan ja bakteriologian menetelmiin: hän kehitti menetelmiä bakterioiden serotyyppien erotteluun ja tutki pneumokokin virulenssitekijöitä. Työskentelytyyliltään hän oli tarkka, systemaattinen ja pidättyvä — ominaisuuksia, jotka osaltaan selittävät, miksi hänen läpimurtonsa vaikutus ymmärrettiin hitaasti laajemmassa tieteellisessä yhteisössä.
Avery sai elinaikanaan useita kunnianosoituksia ja tunnustuksia, ja hänen työtään ehdotettiin useasti Nobel‑palkinnon saajaksi 1930–1950‑luvuilla. Kuten Nobel-palkittu Arne Tiselius totesi, Avery oli yksi merkittävimmistä tiedemiehistä, joka ei koskaan saanut Nobel‑palkintoa työstään. Hänen merkityksensä näkyy kuitenkin selvästi modernin molekyylibiologian ja geneetiikan perustana: Averyn osoittama DNA:n rooli siirsi tutkimuksen fokuksen kohti perimän molekyylirakennetta ja -mekanismeja, mikä mahdollisti koko jäljelle jääneen 1900‑luvun biologisen vallankumouksen.
Oswald Avery kuoli 20. helmikuuta 1955. Hänen työnsä perinne jatkuu biologian, lääketieteen ja bioteknologian aloilla: Averya pidetään usein yhtenä molekyylibiologian varhaisista uranuurtajista, jonka käytännön kokeellinen työ muutti perustavanlaatuisesti käsityksemme perinnöllisyydestä.