Brittiläinen Uganda-ohjelma oli suunnitelma antaa brittiläisten omistama pala Itä-Afrikkaa juutalaisten asuttavaksi. Suunnitelman tarkoituksena oli auttaa Venäjän juutalaisia löytämään asuinpaikka pogromien jälkeen.
Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaaministeri Joseph Chamberlain teki tarjouksen ensimmäisen kerran Theodor Herzlin sionistiryhmälle vuonna 1903. Hän sanoi antavansa heille 5 000 kilometriä Mau Plateausta Keniassa.
Ajatus otettiin esille sionistikongressin kuudennessa kokouksessa Baselissa vuonna 1903. Monet olivat eri mieltä. Lopulta esitys hyväksyttiin äänin 295-177.
Tausta ja tarkoitus
Tarjous syntyi kontekstissa, jossa Euroopassa etenkin Venäjällä tapahtuneet pogromit ja antisemitistinen vaino pakottivat monia juutalaisia etsimään turvapaikkaa tai parempia elinmahdollisuuksia. Brittiläiset viranomaiset esittivät ratkaisun osana kolonialistista politiikkaansa: samalla kun Iso-Britannia hallitsi laajoja alueita Itä-Afrikassa, tarjolla oleva maa voitiin nähdä keinona sekä lieventää juutalaisten humanitaarista kriisiä että hyödyntää siirtomaapoliittisia etuja.
Sijainti ja nimitys
Vaikka hanke tunnetaan yleisesti nimellä "Uganda-ohjelma" tai "Ugandan suunnitelma", tarjottu alue ei suoraan vastannut nykyisen Ugandan valtion rajoja. Tarjous koski osaa Brittiläisestä Itä-Afrikasta, ja myöhemmissä selvityksissä mainittu alue oli lähinnä Mau-ylänköä nykyisen Kenian alueella. Nimitys "Uganda" syntyi osittain yleiskäsitteenä Brittiläisille itäisen Afrikan alueille ja viittauksena Britannian hallinta-alueisiin.
Vastareaktiot ja seuraukset
Tarjous jakoi sionistisen liikkeen. Osa näki sen mahdollisena väliaikaisena pelastuskeinoaitiolle niille juutalaisille, jotka pitivät Palestiinan hanketta liian riskialttiina tai hitaan toteutuksen vuoksi epävarmana. Toiset vastustivat sitä jyrkästi, koska he katsoivat liikkeen päämäärän olevan nimenomaan juutalaisvaltion perustaminen Palestiinaan (Eretz Israel) eivätkä halunneet laajentaa tavoitteita muihin maihin.
Kiistan seurauksena syntyi myös vaihtoehtoisia hankkeita ja liikehdintää, kuten niin kutsuttu territorialismi, jonka tunnetuimpia edustajia oli Israel Zangwill. Lopulta Uganda-suunnitelma ei johtanut siirtokunnan perustamiseen. Vuonna 1905 sionistinen liike palasi vahvasti Palestiinan tavoitteeseen, ja hanke jäi historiaan merkittävänä kiistanaiheena, joka paljasti ideologiset ja käytännölliset jännitteet liikkeen sisällä.
Merkitys ja perintö
Uganda-ohjelman merkitys oli vähintäänkin kaksinainen: se osoitti kansainvälisen politiikan ja siirtomaavaltojen roolin juutalaisten tilanteen ratkaisemisessa, ja se paljasti sionistisen liikkeen sisäiset jakolinjat — kuinka paljon liikkeen tuli joustaa käytännön hätätilanteiden ratkaisemiseksi verrattuna pitkän tähtäimen kansalliseen päämäärään. Vaikka ehdotus hylättiin eikä johtanut pysyvään ratkaisuun, se vaikutti myöhempään järjestäytymiseen, strategiseen ajatteluun ja keskusteluihin juutalaisen paluun järjestämisestä.
Yhteenvetona: Brittiläinen Uganda‑ohjelma oli Britannian tarjoama siirtomaaehdotus juutalaisten asuttamiseksi vuosina 1903–1905. Ehdotus herätti voimakkaan keskustelun sionistisessa liikkeessä, hyväksyttiin alustavasti mutta aiheutti laajaa vastustusta, eikä se koskaan toteutunut.