Lapsen kehitys

Varhaiset ideat

Keskiajalla

Tänä aikana lapset nähtiin aikuisista erillisinä. Alle 7- tai 8-vuotiaat lapset olivat erilaisia kuin muut ihmiset ja heitä kohdeltiin lapsina. Myöskään teini-ikäiset eivät olleet täysi-ikäisiä. Uskonnollisissa kirjoituksissa puhuttiin toisinaan lapsista pahoina, joiden piti olla puhtaita. Niissä puhuttiin joskus myös heistä hyvinä ja enkeleinä.

Uskonpuhdistuksen aikana

Uskonpuhdistuksen aikaan lasten ajateltiin syntyvän pahoina. Aikuiset ajattelivat, että lapsia piti opettaa olemaan ihminen. Lasten piti käyttää tiukkoja ja epämukavia vaatteita. Lapsen kasvattamista pidettiin yhtenä tärkeimmistä asioista. Aikuiset halusivat lasten käyttävän järkeä oppimisessa.

Valistuksen aika

Valistuksen aikana ihmiset alkoivat ajatella lapsista ja kehityksestä eri tavalla. Lapsia alettiin kunnioittaa enemmän ja kohdella paremmin. Kahdella tärkeällä ihmisellä oli valistuksen aikana ajatuksia lapsista. He olivat John Locke ja Jean-Jacques Rousseau.

John Locke

John Locke ajatteli, että lapset syntyvät ilman tietoa. Hänen mielestään mieli on tabula rasa eli tyhjä taulu. Tämä tarkoittaa, että mieli on kuin tyhjä paperi, kun joku syntyy. Lapset saavat elämässä tietoa ja täyttävät tyhjän paperin. Locke ajatteli, että ainoa tapa, jolla lapset saavat tietoa, on se, että he tekevät elämässä erilaisia asioita ja saavat niistä kokemuksia. Locken ajatukset siitä, miten lapset saavat tietoa, muuttivat sitä, miten ihmiset ajattelivat lapsista. Hänen mukaansa oppimisen pitäisi olla pikemminkin hauskaa kuin tehtävä. "Lasten [pitäisi olla] vapaita olemaan lapsellisia", Locke kirjoitti. Locken ajatukset olivat kirkon periaatteiden vastaisia, sillä hän oli tiukasti sitä mieltä, että lasten pitäisi lukea satuja eikä uskonnollisia tekstejä. Lapset nähtiin paremmin ja he saivat enemmän kunnioitusta aikuisilta. Locke halusi, että vanhemmat viettäisivät enemmän aikaa lastensa kanssa ja auttaisivat heitä oppimaan. Hän ajatteli, että lasten tiedon kehittyminen tarvitsi vanhempia auttamaan lapsia kokemaan uusia asioita ja opettamaan niistä. Locke ajoi kasvatusta tärkeimmäksi osaksi lapsen kehitystä.

Jean-Jacques Rousseau

Jean Jacques Rousseaulla oli lapsista erilainen käsitys kuin Lockella. Hänen mielestään lapset syntyvät tietäen, mikä on oikein ja mikä väärin. Rousseau ei ajatellut, että lapset ovat "tyhjiä tauluja" kuten Locke. Hän ajatteli, että lapset ovat "jaloja villejä". Tämä on ajatus, jonka mukaan lapset syntyvät hyviksi, mutta yhteiskunta voi tehdä heistä pahoja. Rousseau oli sitä mieltä, että aikuisten olisi kiinnitettävä huomiota lasten tarpeisiin heidän eri kehitysvaiheissaan.

Lapsen kehitysteoriat

Psykoseksuaalinen teoria

Sigmund Freud oli neurologi ja psykoanalyytikko, joka yritti auttaa aikuisia heidän ongelmissaan. Hän puhui aikuisten kanssa siitä, kun he olivat lapsia, ja kaikesta, mitä tuona aikana tapahtui. Freud keskittyi tiedostamattomaan mieleen. Tämä on se osa mieltä, josta ihminen ei voi tietää suoraan. Freud ajatteli, että tiedostamaton mieli oli tärkeä siinä, miten ihmiset ajattelevat ja tuntevat. Se, miten ihmiset ajattelevat ja tuntevat, voi vaikuttaa siihen, miten he toimivat. Freudin ajatukset johtivat hänet psykoseksuaalisen teoriansa laatimiseen. Psykoseksuaalinen teoria keskittyy siihen, miten lapsen haluja ohjataan varhaisvuosina ja miten se vaikuttaa, kun lapsesta tulee aikuinen.

Freud ajatteli, että jokaisen ihmisen persoonallisuus koostuu kolmesta osasta. Nämä osat ovat id, ego ja superego. Kullakin kolmella osalla on oma tarkoituksensa, mutta ne eivät ole lähes koskaan yksimielisiä. Se, että kolme osaa eivät ole sopusoinnussa, aiheuttaa ihmisille onnettomuutta ja ongelmia.

Kun vauva syntyy, sillä on vain perustarpeet. Vauvan on syötävä, nukuttava ja käytävä vessassa. Nämä perustarpeet auttavat vauvaa elämään. Nämä perustarpeet muodostavat id:n. Id haluaa vain huolehtia näistä tarpeista. Id haluaa, että tarpeet hoidetaan heti eikä tarvitse odottaa. Freud ajatteli, että pieniä lapsia hallitsee id. Id ei tiedä tai välitä oikeasta ja väärästä. Se haluaa vain huolehtia tarpeistaan. Tämä tarkoittaa, että pienet lapset eivät tiedä oikeasta ja väärästä. He tietävät vain, mitä id haluaa. Lapset toimivat id:n toiveiden mukaan silloinkin, kun heidän ei pitäisi. Lapset alkavat oppia, etteivät he voi aina saada haluamaansa silloin, kun he sitä haluavat. Tämä saa egon muodostumaan. Egoa "hallitsee todellisuusperiaate". Tämä tarkoittaa, että se tietää, mitä maailmassa voi todella tapahtua. Ego tietää, voiko id saada sen, mitä se haluaa, tarkastelemalla, voidaanko halu täyttää. Kun id:n tarpeista ei voida huolehtia, ego kontrolloi id:tä ja sen haluja. Lapset, joilla ego on muodostunut, voivat hallita perustarpeitaan ja toimintaansa. Kun ego on muodostunut, lapset saavat itsetuntoa hallitsemalla tarpeitaan. Superego muodostuu lasten toimiessa yhdessä vanhempiensa ja muiden yhteiskunnan jäsenten kanssa. Superego toimii sääntöjen noudattajana. Sen avulla lapsi tietää, mikä on oikein ja mikä väärin sen perusteella, mitkä ovat yhteiskunnan säännöt oikeasta ja väärästä. Syyllisyys on ensisijainen tapa, jolla superego kertoo lapsille säännöt siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Freudin mielestä lapset käyvät läpi viisi psykoseksuaalista kehitysvaihetta. Vaiheissa lapset joutuvat korjaamaan ongelmia tarpeiden ja yhteiskunnan toiveiden välillä. Näiden ongelmien korjaaminen antaa lapsille mahdollisuuden pärjätä hyvin aikuisina. Aikuisten saamat ongelmat liittyvät siihen vaiheeseen, jossa heillä oli ongelmia. Nämä viisi vaihetta ovat: oraalinen, anaalinen, fallinen, latenssivaihe ja genitaalivaihe. Oraalinen vaihe alkaa syntymästä ja liittyy vauvan imemistarpeisiin. Anaalivaihe on toinen ja se on 1-3-vuotiailla. Se liittyy virtsan ja ulosteiden pidättämiseen ja päästämiseen. Kolmas vaihe, fallosvaihe, on 3-6-vuotiailla ja liittyy sukupuolielinten alueeseen. Freud katsoi, että tämä vaihe on yksi tärkeimmistä vaiheista, jossa ongelmia voidaan korjata. Jos lapsi ei korjaa ongelmia, hänelle voi kehittyä joko Oidipuskompleksi (pojille) tai Elektrakompleksi (tytöille). Nämä ongelmat johtuvat rakkaudesta joko pojan rakkaudesta äitiinsä tai tytön rakkaudesta isäänsä. Ongelmien lopettamiseksi poika tai tyttö omaksuu isänsä (pojat) tai äitinsä (tytöt) arvot. Psykoseksuaalisten vaiheiden neljäs vaihe on latenssivaihe, ja sitä esiintyy 6-11-vuotiailla. Tässä vaiheessa superego kasvaa eniten ja lapset saavat arvot yhteiskunnasta. Viimeinen vaihe on genitaalivaihe, ja se kestää murrosikään asti. Tässä vaiheessa lapset alkavat pitää toisista ja muodostavat heteroseksuaalisia suhteita.

Freudin psykoseksuaaliset vaiheet

Vaihe	Ikä
Suun kautta	Syntymäaika-1 vuosi
Anaali	1-3 vuotta
Fallic	3-6 vuotta
Viive	6-11 vuotta
Sukuelimet	Nuoruusikä

Freudin teoria lapsen kehityksestä on tärkeä, koska se toi ensimmäisenä esiin vanhempi-lapsi-suhteiden merkityksen.

Psykososiaalinen teoria

Erik Erikson oli Freudin ajatusten seuraaja ja aloitti oman teoriansa Freudin ajatuksia hyödyntäen. Eriksonin teoriaa kutsutaan lapsen kehityksen psykososiaaliseksi teoriaksi. Erikson käytti Freudin ajatusta idistä, egosta ja superegosta sekä hänen kehitysvaiheitaan rakentaessaan omaa teoriaansa. Eriksonin mielestä ego oli "äärimmäisen tärkeä". Ego oli tärkeä, koska sen avulla lapsesta voi tulla yksilö ja lisätä yhteiskuntaan. Erikson lisäsi teoriaansa enemmän vaiheita kuin Freud, ja jotkut hänen vaiheistaan ovat samankaltaisia kuin Freudin. Erikson päätyi teoriassaan kahdeksaan vaiheeseen. Jokaisessa vaiheessa on ongelma kahden eri tunteen välillä. Lapsen persoonallisuus muotoutuu sen mukaan, miten hän korjaa kunkin ongelman.

Erkisonin vaiheet

• Vaihe 1 : Perusluottamus vs. epäluottamus : Luottamus kehittyy, koska vauvat tarvitsevat aikuisia huolehtimaan tarpeistaan. Erkisonin mielestä tämä vaihe ei ole koskaan valmis.
• Vaihe 2 : Autonomia vs. häpeä ja epäilys : Pienten lasten on opittava tekemään asioita, kuten ruokkiminen, pukeminen ja kylvetys, avustettuna.
• Vaihe 3 : Oma-aloitteisuus vs. syyllisyys : Lapset voivat teeskennellä keitä he haluavat olla leikkimällä mielikuvitusleikkejä.
• Vaihe 4 : Teollisuus vs. alempiarvoisuus : Lapset oppivat työskentelemään muiden kuin perheenjäsenten kanssa.
• Vaihe 5 : Identiteetti vs. identiteettihämmennys : Lapsi muodostaa käsityksen itsestään.
• Vaihe 6 : Läheisyys vs. eristäytyminen : Nuoret aikuiset luovat suhteita muihin.
• Vaihe 7 : Geneerinen vs. pysähtyneisyys : Aikuisista tulee vanhempia ja he huolehtivat lapsista.
• Vaihe 8 : Rehellisyys vs. epätoivo : Aikuiset miettivät, millainen ihminen he ovat olleet.

Eriksonin vaiheet ovat tärkeitä, koska niissä tarkasteltiin yhteiskuntaa ja kulttuuria ja sitä, miten ne vaikuttavat persoonallisuuteen. Freud keskittyi vain seksuaalisuuteen. Erkisonin vaiheet osoittavat myös, miten persoonallisuus muotoutuu lasten kasvaessa.

Eriksonin ja Freudin vaiheet

Ikä	Eriksonin vaihe	Freudin vaihe
Syntymä- 1 vuosi	Perusluottamus vs. epäluottamus	Suun kautta
1-3 vuotta	Itsenäisyys vs. häpeä ja epäilykset	Anaali
3-6 vuotta	Aloite vs. syyllisyys	Fallic
6-11 vuotta	Teollisuus vs. huonommuus	Viive
Nuoruusikä	Identiteetti vs. identiteetin sekaannus	Sukuelimet
Nuori aikuisuus	Läheisyys vs. eristäytyminen	N/A
Keski-aikuisuus	Geneerisesti vs. pysähtyneisyys	N/A
Vanhuus	Rehellisyys vs. epätoivo	N/A

Behaviorismi

John Watson ei pitänyt Freudin ja Eriksonin psykoanalyyttisistä teorioista. Watson päätti tarkastella ihmisten käyttäytymistä ymmärtääkseen, miten lapset kehittyvät. Hänen ajatuksensa kuuluvat behaviorismin käsitteen alle. Watsonia "inspiroivat Pavlovin tutkimukset eläinten oppimisesta". Pavlovin tutkimukset keskittyivät klassiseen ehdollistumiseen. Klassinen ehdollistuminen on sitä, että eläin tai ihminen oppii reagoimaan ärsykkeeseen, eli asiaan, joka aiheuttaa reaktion. Watson ajatteli, että lapsia voitaisiin opettaa tällä tavalla. Watson päätti testata teoriaansa tekemällä kokeen, jossa käytettiin yhdeksän kuukauden ikäistä vauvaa, Little Albertia.

Watson aloitti kokeensa testaamalla, pelkääkö Albert mitään. Watson halusi nähdä, pelkääkö Albert valkoista rottaa. Kuten useimmat vauvat, Albert ei pelännyt valkoista rottaa. Watson halusi testata, voisiko hän saada Albertin pelkäämään klassisen ehdollistumisen avulla. Watson havaitsi, että Albert pelkäsi ääntä, joka kuului vasaran lyömisestä teräksiseen gongiin vasaralla. Kun Albert oli yhdentoista kuukauden ikäinen,Watson jatkoi koetta. Albertille annettiin valkoinen rotta. Muutaman sekunnin kuluttua Watson sai vasaran lyömään gongia. Albert itki, kun tämä tapahtui. Tämä tehtiin seitsemän kertaa. Seitsemän kerran jälkeen Albert itki, kun hän näki valkoisen rotan. Pikku-Albert alkoi pelätä myös muita asioita, mitä kutsutaan yleistämiseksi. Näillä asioilla oli samankaltaisuutta valkoisen rotan kanssa. Ne olivat kani, koira, turkki, joulupukin naamio ja Watsonin hiukset. Watsonin koe oli tärkeä, koska hän pystyi opettamaan Albertin pelkäämään jotakin.

Watson osoitti, että lapsia voidaan opettaa klassisen ehdollistamisen avulla. Kokeen jälkeen Watson ajatteli, että ympäristö vaikuttaa lapsiin.

Sosiaalisen oppimisen teoria

Albert Bandura oli sitä mieltä, että lapset oppivat seuraamalla muita yhteiskunnassa. Katsomisen jälkeen lapset sitten kopioivat, mitä tehtiin. Hänen teoriaansa kutsutaan sosiaaliseksi oppimisteoriaksi. Lasten suorittamaa kopiointia kutsutaan mallintamiseksi. Henkilöä, jota lapset kopioivat, kutsutaan malliksi. Bandura ajatteli, että mallintamiseen tarvitaan neljä edellytystä.

1. Huomio : lapsen on kiinnitettävä huomiota mallin käyttäytymiseen.
2. Säilyttäminen : lapsen on muistettava käyttäytyminen.
3. Lisääntyminen : lapsen on kopioitava käyttäytymistä.
4. Motivaatio : lapsi tarvitsee syyn kopioida käyttäytymistä.

Bobo-nukkekokeilu (1961)

Lapset ottavat todennäköisesti mallia käyttäytymisestä, jos malli on samaa sukupuolta. Tytölapsi kopioi naisen mallia paremmin kuin miehen. Tämä johtuu siitä, että lapsi haluaa käyttäytyä kuten ihmiset, joiden kaltainen hän on. Lapset myös mallintavat todennäköisemmin käyttäytymistä, jos käyttäytyminen saa aikuisilta myönteisiä reaktioita. Kun lapsia kehutaan, he jatkavat käyttäytymistä. He tekevät näin, koska haluavat saada lisää kiitosta. Lapsi ei aina saa kiitosta käytöksestään. Sen sijaan hän saattaa saada rangaistuksen. Jos lapsi saa rangaistuksen käyttäytymisestään, hän ei ota siitä mallia. Lapsi voi myös valita, mallintaako hän käyttäytymistä vai ei, katsomalla, mitä mallille tapahtuu. Jos malli saa rangaistuksen, lapsi ei mallinna käyttäytymistä. Tämä johtuu siitä, että lapsi ei halua saada rangaistusta. Bandura teki kokeen testatakseen ajatuksiaan. Koe tunnetaan nimellä Bobo-nukkekoe.

Bandura otti kokeeseensa 36 poikaa ja 36 tyttöä. Lapset olivat 3-6-vuotiaita. Hän käytti myös yhden miehen ja yhden naisen mallia. Bandura halusi nähdä, mallintaisivatko lapset aggressiivista eli ilkeää käyttäytymistä. Bandura jakoi lapset kahdeksaan 6 hengen ryhmään ja yhteen 24 hengen ryhmään. Ryhmät muodostettiin jakamalla puolet lapsista aggressiiviseen ryhmään ja puolet sellaiseen, joka ei ollut aggressiivinen. Molemmat ryhmät jaettiin jälleen kahtia poikiin ja tyttöihin. Tämän jälkeen Bandura jakoi tytöt kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä oli naisen malli ja toisessa miehen malli. Hän teki saman pojille. Ryhmässä 24 ei ollut mallia. Lapset laitettiin leikkihuoneeseen mallin kanssa. Lapsia käskettiin istumaan tuolille ja malli meni huoneen toiselle puolelle. Aggressiivisissa ryhmissä olleet lapset näkivät mallin menevän huoneessa olevan Bobo-nuken luo ja leikkivän sillä. Malli vietti suurimman osan ajasta aggressiivisesti nukkea kohtaan. Lapset, jotka eivät kuuluneet aggressiiviseen ryhmään, näkivät mallin leikkivän puuhasteluleluilla eikä kiinnittänyt huomiota Bobo-nukkeen. Tämän jälkeen malli poistui huoneesta. Lapset saivat leikkiä huoneessa olevilla leluilla. Osa leluista antoi lasten leikkiä ja olla aggressiivisia. Lapsia tarkkailtiin, miten he leikkivät leluilla. Lapset, jotka näkivät aggressiivisen mallin, leikkivät leluilla aggressiivisesti. Lapset, joilla oli malli, joka ei ollut aggressiivinen, leikkivät kiltimmin. Lapset leikkivät kiltisti, koska he eivät katsoneet aggressiivista mallia kopioidakseen sen käytöstä. Banduran koe osoitti, että lapset voivat oppia käyttäytymistä aikuisilta katsomalla aikuisen käyttäytymistä.

Kognitiivinen kehitysteoria

Jean Piaget aloitti teoriansa lapsen kehityksestä kyseenalaistamalla lasten ajattelutavan. Hän ajatteli, että imeväisillä ja lapsilla oli erilainen ymmärrys kuin aikuisilla. Piaget keskittyi aikuisten sijaan lasten kognitiiviseen kehitykseen. Kognitiivinen kehitys tutkii sitä, miten aikuiset ja lapset ajattelevat ja oppivat. Piaget'n työ auttoi kehittämään uusia kasvatustapoja ja ohjelmia löytöoppimiseen. Piaget'n kognitiivisen kehityksen teoriassa on kolme pääosaa:

1. Skeemat
2. Sopeutuminen
3. Kehityksen vaiheet

Skeemat

Piaget ajatteli, että lapsilla oli skeemoja ja että he muodostivat niitä kehittyessään. Skeemat ovat tapoja ymmärtää kokemuksia. Skeema on kuva jostakin asiasta lapsen mielessä. Kuva on yleensä siitä, miten eri asiat tapahtuvat maailmassa. Kuva auttaa lasta ymmärtämään maailmaa ja käyttäytymään siinä. Esimerkki skeemasta olisi lapsen skeema luokkahuoneessa olemisesta. Lapsen mielikuvassa on esimerkiksi sellaisia asioita kuin oppilaat istuvat tuoleissa pulpeteissa. Opettaja istuu luokan edessä ja opettaa. Tämä skeema auttaa lasta tietämään, miten toimia ja mitä luokkahuoneessa voi tapahtua.

Piaget ajatteli, että ensimmäiset skeemat liittyvät lapsen reaktioihin maailmaa kohtaan. Piaget ajatteli, että vauvoilla on jo syntyessään joitakin skeemoja oppimatta niitä. Nämä skeemat ovat sensomotorisia toimintoja. Skeemat ovat hyvin yksinkertaisia. Skeemat monimutkaistuvat lapsen vanhetessa. Lapsi alkaa ajatella ennen toimintaa. Kun lapsi tekee näin, hän käyttää mentaalisia representaatioita eli mielessään olevia kuvia, jotka edustavat eri asioita. Mentaalisia representaatioita voidaan muuttaa mielessä uusiksi ideoiksi. Piaget ajatteli, että kaksi voimakkainta mentaalista representaatiota ovat kuvat ja käsitteet. Mielikuvat ovat mielessä olevia kuvia esineistä, ihmisistä ja tiloista. Käsitteet kokoavat kuvat erilaisiin ryhmiin. Skeemoja voidaan muuttaa ja muodostaa yhdistelemällä ja muuttamalla mielikuvia ja käsitteitä lapsen mielessä.

Sopeutuminen

Piaget ajatteli, että lapsen mieli sopeutuu paremmin maailmaan sopeutumisen kautta. Lapset käyttävät sopeutumista muuttamalla skeemoja maailmaan sopiviksi. Piaget ajatteli, että sopeutumisessa on kaksi osaa: assimilaatio ja akkommodaatio. Assimilaatiossa lapset käyttävät niitä skeemoja, joita heillä on maailman ymmärtämiseen. Lasten skeemat eivät aina pidä paikkaansa. Kun lapsella on skeema, joka ei ole oikea, hänen on muutettava sitä. Tätä kutsutaan akkommodaatioksi. Akkommodaatiossa tehdään uusia skeemoja tai muutetaan vanhoja. Muutosten on tapahduttava, jotta lapsi voi ymmärtää maailmaa paremmin. Piaget ajatteli, että assimilaation ja akkommodaation välillä vallitsee tasapaino. Hän kutsui tasapainoa kognitiiviseksi tasapainoksi. Kun lapsen skeemat sopivat hänen käsitykseensä maailmasta, lapsi on tasapainossa. Kun skeemat eivät sovi yhteen, lapsi on epätasapainossa. Piaget kutsui tasapainon ja epätasapainon välillä liikkumista tasapainottamiseksi.

Kognitiivisen kehityksen vaiheet

Piaget jakoi lasten kognitiivisen kehityksen vaiheet neljään vaiheeseen. Vaiheet ovat aina samassa järjestyksessä. Vaiheet tapahtuvat myös lapsille kaikkialla. Jokaisessa vaiheessa on keskeisiä yksityiskohtia, jotka tapahtuvat kyseisessä vaiheessa.

Kognitiivisen kehityksen vaihe	Ikä
Sensomotorinen	0-2 vuotta
Preoperatiivinen	2-7 vuotta
Betoni Toiminnallinen	7-11 vuotta
Virallinen Operatiivinen	11-vuotiaat ja sitä vanhemmat

Sensomotorinen vaihe

Sensomotorinen vaihe on Piaget'n teorian ensimmäinen vaihe. Tässä vaiheessa vauvat "ajattelevat" silmillään, korvillaan ja käsillään. Tässä vaiheessa lapset oppivat maailmasta aistiensa avulla. Piaget ajatteli, että tämän vaiheen lapset oppivat tekemällä samoja tekoja yhä uudelleen. Nämä teot tulevat heidän aistikokemuksistaan. Piaget kutsui tätä kehämäiseksi reaktioksi. On olemassa kaksi pääasiallista ympyränmuotoista reaktiota: primaarinen ja sekundaarinen. Kuukauden ikäiset käyttävät primaarista kiertoreaktiota. Ensisijaisessa kiertoreaktiossa lapset tekevät tekoja, jotka liittyvät heidän perustarpeisiinsa, kuten syömiseen. Neljän ja kahdeksan kuukauden ikäiset käyttävät sekundaarista kiertoreaktiota. Toissijainen kiertoreaktio tapahtuu, kun lapset yrittävät saada tapahtumia tapahtumaan teoillaan. Toissijainen kehärakenne auttaa lapsia hallitsemaan omaa käyttäytymistään. Kahdeksasta kahteentoista kuukauteen vanhat lapset pystyvät hallitsemaan käyttäytymistään.
Sensomotorisessa vaiheessa lapset saavat objektin pysyvyyden. Tämä tapahtuu kahdeksan ja kahdentoista kuukauden välillä. Esinepysyvyys on tietoisuutta siitä, että jokin asia on edelleen olemassa, vaikka lapsi ei näkisikään sitä. Esinepysyvyys näkyy kahdeksan ja kahdentoista kuukauden ikäisillä lapsilla. Esinepysyvyys voidaan nähdä Piaget'n esineiden piilotustehtävässä. Tehtävässä lelu on piilotettu peiton alle. Jos lapsi löytää lelun, hän on oppinut objektin pysyvyyden.

Preoperatiivinen
vaihePreoperatiivisessa vaiheessa on suuri muutos edustavassa ajattelussa mielessä. Tässä vaiheessa lapset pystyvät käyttämään symboleja tietämyksensä esittämiseen. Preoperatiivisessa vaiheessa lapset oppivat myös kieltä. Piaget ei pitänyt kieltä niin tärkeänä kognitiivisen kehityksen kannalta. Hän ajatteli, että lapset käyttävät sanoja selittääkseen mielessään olevia kokemuskuvia.
Preoperationaalisessa vaiheessa lapsilla on egokeskeisyys. Egosentrismistä on kyse silloin, kun lapset eivät osaa erottaa omaa ja toisen näkökulmaa toisistaan. Piaget käytti kolmen vuoren ongelmaa osoittaakseen egosentrismin. Ongelmassa nukke asetetaan vuoriryhmän yhdelle puolelle. Lapsi asetetaan toiselle puolelle. Lasta pyydetään kertomaan, mitä nukke näkee. Lapsi, jolla on egosentrisyys, kertoo, mitä hän näkee, eikä sitä, mitä nukke näkee. Tämä on yksinkertaista wikisivua varten, joka käsittelee lapsen kehitystä.

Konkreettinen toimintavaihe

Konkreettisessa toimintavaiheessa lasten ajattelu muuttuu loogisemmaksi. Loogisessa ajattelussa käytetään järkeä ajattelussa. Lapset kykenevät ymmärtämään edessä olevien asioiden välisiä muutoksia. Heillä on edelleen vaikeuksia sellaisten asioiden kanssa, jotka heidän on kuviteltava. Konkreettisessa toimintavaiheessa olevat lapset pystyvät sijoittamaan esineitä erilaisiin järjestelyihin. He ymmärtävät, että asioita voidaan sijoittaa useampaan kuin yhteen ryhmään kerrallaan. Konkreettisessa toimintavaiheessa olevat lapset osaavat myös asettaa asiat järjestykseen ominaisuuksien, kuten pituuden ja painon, mukaan. Säilymisen
 ymmärtäminen tapahtuu konkreettisessa toimintavaiheessa. Lapset, jotka ymmärtävät säilymisen, tietävät, että asioiden muodon tai säiliön muuttaminen ei muuta sitä, kuinka paljon niitä on. Esimerkiksi nesteen säilymisen osalta lapset tietävät, että nesteen määrä ei muutu, jos se laitetaan eri lasiin.

Virallinen toimintavaihe

Muodollisessa toimintavaiheessa lapset pystyvät ajattelemaan abstrakteja ideoita. Abstraktit ideat ovat sellaisia, jotka ovat lapsen mielen sisällä eivätkä hänen edessään maailmassa. Tässä vaiheessa lapset voivat keksiä sääntöjä siitä, miten asiat voivat tapahtua ilman konkreettisia esineitä. Piaget uskoi, että muodollisessa toimintavaiheessa on kaksi pääosaa: hypoteettis-eduktiivinen päättely ja propositionaalinen ajattelu. Hyoteettis-eduktiivisessa päättelyssä lapset pystyvät arvaamaan ongelman lopputuloksen. He pystyvät tähän tekemällä arvauksia, jotka voidaan testata kokeessa. Testaamalla arvauksia he oppivat, oliko heidän arvauksensa oikea ja jos ei, miksi se ei ollut. Lausuma-ajattelussa lapset pystyvät ymmärtämään, ovatko puhutut väitteet totta. He pystyvät siihen ilman, että heidän tarvitsee nähdä esimerkkiä kyseisistä lausumista.

Sosiokulttuurinen teoria

Lev Vygotski rakensi teoriansa lapsen kehityksestä kolmen asian tärkeyden varaan. Vygotski ajatteli, että lasten kehitys muodostuu pääasiassa sosiaalisesta ja kulttuurisesta vuorovaikutuksesta. Vuorovaikutusta tapahtuu, kun kaksi tai useampi ihminen puhuu ja/tai työskentelee yhdessä. Vygotski ajatteli, että kulttuurilla on suuri vaikutus siihen, miten kognitiivinen kasvu kehittyy. Vygotski keskittyi myös kieleen. Hänen mielestään kieli oli hyvin tärkeä lapsen ajattelutavan muuttamisessa.

Kieli

Vygotskyn mielestä lapsen kehitys kahden ensimmäisen vuoden aikana liittyy suoraan yhteyteen maailman kanssa. Kahden vuoden jälkeen kieli muuttaa lapsen ajattelutapaa. Kieli on tärkeää, koska sen avulla aikuiset välittävät ajatuksia lapsille. Vygotskyn mielestä kielen kasvu johtaa valtavaan muutokseen lasten ajattelussa, koska he voivat kommunikoida ajatuksia muiden kanssa. Lapset puhuvat sekä muille että itselleen. Vygotskyn mielestä lasten itselleen puhuminen oli hyvin tärkeää kehityksen kannalta. Hän ajatteli, että lapset puhuvat itselleen auttaakseen heitä ohjaamaan ajatuksiaan. Hän kutsui itseensä kohdistuvaa puhetta yksityiseksi puheeksi. Yksityistä puhetta käytetään, kun tehtävä on vaikea, kun on tehty virhe tai kun lapsi on epävarma siitä, mitä tehdä. Lapset, jotka käyttävät yksityistä puhetta, ovat tarkkaavaisempia ja osallistuvat paremmin tekemäänsä työhön. Myös lapset, joilla on oppimisvaikeuksia, käyttävät yksityistä puhetta enemmän. Tämä auttaa heitä ymmärtämään, mitä he oppivat.

Sosiaalinen ja kulttuurinen vuorovaikutus

Vygotskyn mielestä tärkeä oppiminen tapahtuu työskentelemällä aikuisten tai taitavampien vertaisten kanssa. Nämä avustajat voivat auttaa lasta oppimaan, miten erilaisia tehtäviä tehdään. Vygotski ajatteli, että on olemassa vaikeusasteikko, jossa työn on oltava. Jos työ on vaikeusasteella, lapsi voi oppia parhaiten. Vygotski kutsui tätä aluetta lähikehityksen vyöhykkeeksi. Proksimaalisen kehityksen vyöhykkeellä on tehtäviä, joita on liian vaikea tehdä yksin, mutta joita voi tehdä avun avulla. Apu tulisi avustajalta.

Kun auttaja työskentelee lapsen kanssa, syntyy sosiaalista vuorovaikutusta. Vygotskyn mielestä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on kaksi tärkeää osaa: intersubjektiivisuus ja telineet. Intersubjektiivisuus toteutuu, kun kaksi ihmistä lähtee liikkeelle erilaisista käsityksistä. Nämä kaksi ihmistä ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Vuorovaikutuksen kautta nämä kaksi ihmistä pääsevät samaan ymmärrykseen. Scaffolding tapahtuu, kun opettaja auttaa lasta. Opettaja muuttaa auttamisen määrää lapsen työskentelytason mukaan. Opettaja auttaa enemmän, jos lapsi tarvitsee sitä. Opettaja auttaa myös vähemmän, jos lapsi ei tarvitse apua. Ajan myötä opettaja antaa lapsen työskennellä yksin. Kun lapsi työskentelee yksin, hän laittaa keskustelun yksityiseen puheeseensa. Yksityispuhetta käytetään sitten apuna, kun lapsi tekee ongelmaa.