Freud kehitti teorian ihmismielestä (sen organisaatiosta ja toiminnasta). Hänellä oli myös teoria, jonka mukaan ihmisen käyttäytyminen sekä ehdollistaa mielen organisoitumisen että on seurausta siitä, miten mieli on järjestäytynyt.
Tämä sai hänet suosimaan tiettyjä kliinisiä tekniikoita, joilla pyrittiin auttamaan mielisairauksien parantamisessa. Hänen teoriansa mukaan persoonallisuus kehittyy ihmisen lapsuudenkokemusten perusteella.
Varhainen työ
Freud aloitti lääketieteen opinnot Wienin yliopistossa 17-vuotiaana. 25-vuotiaana hän suoritti lääketieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1881 ja aloitti neurologian yksityispraktiikan taloudellisista syistä.
Freud toivoi, että hänen tutkimuksensa tarjoaisi vankan tieteellisen perustan hänen terapeuttiselle tekniikalleen. Freudilaisen terapian eli psykoanalyysin tavoitteena oli tuoda tukahdutetut ajatukset ja tunteet tietoisuuteen, jotta potilas vapautuisi vääristyneistä tunteista.
Klassisesti tiedostamattomien ajatusten ja tunteiden tuominen tietoisuuteen saadaan aikaan rohkaisemalla potilasta puhumaan vapaassa assosiaatiossa ja puhumaan unista. Marraskuussa 1880 Breuer kutsuttiin hoitamaan erittäin älykästä 21-vuotiasta naista (Bertha Pappenheim), jolla oli jatkuva yskä ja jonka hän diagnosoi hysteeriseksi. Breuer havaitsi, että nainen oli kuolevaa isäänsä hoitaessaan saanut useita ohimeneviä oireita, kuten näköhäiriöitä sekä raajojen halvauksia ja supistuksia, jotka hän myös diagnosoi hysteerisiksi.
Breuer alkoi tavata potilastaan lähes päivittäin, kun oireet lisääntyivät ja muuttuivat sitkeämmiksi. Hän huomasi, että kun nainen hänen rohkaisemana kertoi mielikuvituksellisia tarinoita, hänen tilansa parani, ja suurin osa hänen oireistaan oli hävinnyt huhtikuuhun 1881 mennessä. Hänen isänsä kuoltua samassa kuussa hänen tilansa kuitenkin heikkeni jälleen. Breuer kirjasi, että osa oireista lievittyi lopulta itsestään ja että täydellinen paraneminen saavutettiin, kun nainen sai hänet muistelemaan tapahtumia, jotka olivat aiheuttaneet tietyn oireen esiintymisen. Tämä toipuminen on kiistanalaista.
Freud esitti tunnetusti, että psykoneuroosien taustalla ovat tiedostamattomat muistot lapsuusiän seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Potilaat eivät kuitenkaan yleensä olleet vakuuttuneita siitä, että Freudin kliininen menettely osoitti todellista seksuaalista hyväksikäyttöä. Hän kertoi, että jopa seksuaalisten kohtausten oletetun "toistamisen" jälkeen potilaat vakuuttivat hänelle painokkaasti epäuskonsa.
Kokaiini
Lääketieteellisenä tutkijana Freud oli kokaiinin varhaiskäyttäjä ja kannatti sitä sekä piristeenä että kipulääkkeenä. Hän kirjoitti useita artikkeleita huumeen masennuslääkkeistä, ja häneen vaikutti ystävä ja luottamusmies Wilhelm Fliess, joka suositteli kokaiinia "nenärefleksin neuroosin" hoitoon.
Freud oli sitä mieltä, että kokaiini toimisi parannuskeinona moniin sairauksiin, ja hän kirjoitti hyvin vastaanotetun artikkelin "On Coca", jossa hän selitti sen hyviä puolia. Hän määräsi sitä ystävälleen Ernst von Fleischl-Marxow'lle auttaakseen tätä voittamaan morfiiniriippuvuuden, jonka hän sai hermoston sairauden hoidossa. Freud suositteli kokaiinia myös monille läheisilleen ja ystävilleen.
Raportteja riippuvuudesta ja yliannostuksesta alkoi tulla monista maailman kolkista. Freudin lääketieteellinen maine tahrattiin jonkin verran tämän varhaisen kunnianhimon vuoksi. Lisäksi Freudin ystävä Fleischl-Marxow sai Freudin lääkemääräysten seurauksena akuutin "kokaiinipsykoosin" ja kuoli muutamaa vuotta myöhemmin. Freud pahoitteli suuresti näitä tapahtumia.
Alitajunta
Freud esitti väitteitä tiedostamattoman mielen merkityksestä tietoisen ajattelun ja käyttäytymisen ymmärtämisessä.
Freud ei kuitenkaan löytänyt alitajuntaa. Psykologian historioitsija Mark Altschule totesi: "On vaikea - tai ehkä mahdotonta - löytää 1800-luvun psykologia tai psykiatria, joka ei olisi tunnustanut tiedostamatonta ajattelua paitsi todelliseksi myös erittäin tärkeäksi". Freudin edistysaskel ei ollut alitajunnan paljastaminen vaan menetelmän kehittäminen sen järjestelmällistä tutkimista varten.
Freud kutsui unia "kuninkaalliseksi tieksi henkisen elämän tiedostamattoman tuntemiseen". Tämä tarkoitti sitä, että unet havainnollistavat tiedostamattoman mielen "logiikkaa". Freud kehitti ensimmäisen psyyken topologiansa teoksessa Unien tulkinta (1899), jossa hän esitti, että tiedostamaton on olemassa, ja kuvasi menetelmän, jolla siihen pääsee käsiksi. Esitietoinen kuvattiin kerrokseksi tietoisen ja tiedostamattoman ajattelun välissä; sen sisältöön oli mahdollista päästä käsiksi pienellä vaivalla.
Yksi keskeinen tekijä alitajunnan toiminnassa on "tukahduttaminen". Freud uskoi, että monet ihmiset tukahduttavat tuskalliset muistot syvälle alitajuntaansa.
Psykoseksuaalinen kehitys
Freud toivoi, että hänen mallinsa olisi yleispätevä, ja siksi hän kääntyi antiikin mytologian ja etnografian puoleen saadakseen vertailuaineistoa. Freud nimesi uuden teoriansa Oidipuskompleksiksi Sofokleen kuuluisan kreikkalaisen tragedian Oidipus Rex mukaan. "Huomasin itsessäni jatkuvaa rakkautta äitiäni kohtaan ja mustasukkaisuutta isääni kohtaan. Pidän tätä nyt yleisenä tapahtumana lapsuudessa." Freud sanoi. Freud pyrki ankkuroimaan tämän kehityskaavan mielen dynamiikkaan. Jokainen vaihe on etenemistä kohti aikuisen seksuaalista kypsyyttä, jolle on ominaista vahva ego ja kyky viivyttää tyydytystä (vrt. Kolme esseetä seksuaalisuuden teoriasta).
Hän käytti Oidipuksen konfliktia osoittaakseen, kuinka paljon hän uskoi ihmisten haluavan insestiä ja että heidän on tukahdutettava tämä halu. Oidipuksen konflikti kuvattiin psykoseksuaalisen kehityksen ja tietoisuuden tilaksi.
Freud piti alun perin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä yleisenä selityksenä neuroosien synnylle, mutta hän hylkäsi tämän niin sanotun "viettelysteorian". Hän totesi löytäneensä monia tapauksia, joissa näennäiset muistot lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä perustuivat enemmän mielikuvitukseen kuin todellisiin tapahtumiin.
Freud, joka ei koskaan luopunut uskostaan neuroosien seksuaaliseen syyhyn, alkoi 1890-luvun lopulla korostaa Oidipuskompleksin ympärille rakentuvia fantasioita hysterian ja muiden neuroottisten oireiden ensisijaisena syynä. Huolimatta tästä muutoksesta hänen selitysmallissaan Freud tunnusti aina, että jotkut neuroottiset olivat itse asiassa joutuneet isiensä seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Hän käsitteli nimenomaisesti useita potilaita, joiden hän tiesi joutuneen hyväksikäytetyiksi.
Freud uskoi myös, että libido kehittyy yksilöissä muuttamalla kohdettaan, prosessia kutsutaan sublimoitumiseksi. Hän väitti, että ihmiset syntyvät "polymorfisesti perversseinä", mikä tarkoittaa, että mikä tahansa esine voi olla mielihyvän lähde. Lisäksi hän väitti, että ihmisen kehittyessä hän kiinnittyy erilaisiin ja erityisiin kohteisiin kehitysvaiheidensa kautta - ensin oraaliseen vaiheeseen (esimerkkinä imeväisen nautinto imetyksestä), sitten anaaliseen vaiheeseen (esimerkkinä pikkulapsen nautinto suoliston tyhjentämisestä) ja sitten fallikseen.
Freud väitti, että lapset käyvät läpi vaiheen, jossa he kiinnittyvät äitiin seksuaalisena objektina (tunnetaan nimellä Oidipuskompleksi), mutta että lapsi lopulta voittaa ja tukahduttaa tämän halun, koska se on tabu. Psykoseksuaalisen kehityksen tukahduttava tai lepotilassa oleva latenssivaihe tulee ennen psykoseksuaalisen kehityksen seksuaalisesti kypsää genitaalivaihetta.
Id, ego ja superego
Myöhemmässä työssään Freud esitti, että ihmisen psyyke voidaan jakaa kolmeen osaan: Id, ego ja superego. Freud käsitteli tätä mallia vuonna 1920 ilmestyneessä esseessä Beyond the Pleasure Principle (Mielihyväperiaatteen tuolla puolen) ja kehitti sitä perusteellisesti teoksessa The Ego and the Id (1923). Id on psyyken impulsiivinen, lapsellinen osa, joka toimii "mielihyväperiaatteella" ja ottaa huomioon vain sen, mitä se haluaa, eikä ota huomioon kaikkia seurauksia.
Termi Ego tuli englannin kieleen 1700-luvun lopulla. Ego tarkoittaa latinaksi 'minä'. Se pyrkii tasapainottamaan id:n halut todellisuuden kanssa. Se pyrkii toimimaan tavalla, josta on hyötyä pitkällä aikavälillä, ei niinkään surua.
Termi Id ("se" tai "asia") edustaa alkukantaisia haluja omistaa, valloittaa, hallita ja saavuttaa nautintoa. Se näkyy hyvin selvästi pienissä lapsissa, jotka eivät ole vielä oppineet peittämään tunteitaan.
Super-ego on psyyken moraalinen osa, joka tekee selvän eron oikean ja väärän välillä eikä ota huomioon erityisolosuhteita.
Rationaalinen Ego pyrkii löytämään tasapainon Idin epäkäytännöllisen hedonismin ja Super-Egon yhtä epäkäytännöllisen moralismin välille; se on se osa psyykeä, joka yleensä heijastuu suorimmin ihmisen tekoihin.
Kun Ego on ylikuormittunut tai uhattuna tehtävistään, se voi käyttää puolustusmekanismeja, kuten kieltämistä, tukahduttamista ja syrjäyttämistä. Teoria egon puolustusmekanismeista on saanut empiiristä vahvistusta, ja erityisesti tukahduttamisen luonteesta tuli 1990-luvulla yksi kiivaimmin keskustelluista psykologian osa-alueista.
Elämä ja kuolema
Freud uskoi, että ihmistä ohjaa kaksi ristiriitaista keskeistä halua: elämänhalu, jota kutsutaan "Erokseksi" (eloonjääminen, lisääntyminen, nälkä, jano ja seksi) ja kuolemanhalu (Thanatos).
Freud tunnisti kuolemanvietin vasta myöhempinä vuosinaan ja kehitti sitä koskevan teoriansa teoksessa Beyond the Pleasure Principle.
Freud tunnusti, että tiedostamattomalla on taipumus toistaa epämiellyttäviä kokemuksia, jotta keho ei olisi enää herkistynyt tai kuollut. Tämä pakko toistaa epämiellyttäviä kokemuksia selittää, miksi traumaattiset painajaiset esiintyvät unissa, sillä painajaiset näyttävät olevan ristiriidassa Freudin aiemman käsityksen kanssa, jonka mukaan unet ovat puhtaasti mielihyvän, fantasian ja halun paikka.
Toisaalta elämänviettien avulla edistetään selviytymistä välttämällä äärimmäistä epämiellyttävyyttä ja kaikkia elämän uhkia. Toisaalta kuolemanvietti toimii samanaikaisesti kohti äärimmäistä mielihyvää, joka johtaa kuolemaan. Freud käsitteli mielihyvän ja epämielihyvän sekä seksin/elämän ja kuoleman käsitteellisiä kaksinaisuuksia masokismia ja sadomasokismia koskevissa keskusteluissaan. Elämän- ja kuolemanviettien välinen jännite edusti vallankumousta hänen ajattelutavassaan.
