Kroatian vapautusliike (kroatiksi Hrvatski oslobodilački pokret, HOP) on pieni äärioikeistolainen poliittinen puolue Kroatiassa. HOP:n perustivat maanpaossa olevat kroatialaiset. Ustaše oli kansallismielinen liike. Sillä oli myös fasistisia suuntauksia. Toisen maailmansodan jälkeen Ustašen johtajuudesta käytiin kiistoja. Vuonna 1956 Ante Pavelić perusti Buenos Airesissa Kroatian vapautusliikkeen. HOP:n tavoitteena oli alkuperäisen Ustaše-järjestön hallinta. Juuriensa vuoksi HOPia pidetään laajalti Ustašen seuraajana. 1990-luvun alussa Jugoslavian valtio hajosi, ja sen osista tuli itsenäisiä tasavaltoja. Vuonna 1991 HOP muutti Zagrebiin, ja järjestö rekisteröitiin poliittiseksi puolueeksi. Vuonna 1997 HOP nousi julkisuuteen, kun se järjesti Ustaše-johtaja Pavelićin muistomessun Splitin Pyhän Dominicuksen kirkossa.
Historia ja tausta
Kuten yllä on kuvattu, HOP syntyi jatkeena sodanjälkeiselle ulkomailla toimineelle Ustaše-perinteelle. Ustaše-liikkeen historia on sidoksissa toisen maailmansodan aikaiseen Kroatian valtionmuotoon (Nezavisna Država Hrvatska, NDH), joka toimi Saksan ja Italian suojeluksessa. NDH:n hallinto ja sen militantit joukot osallistuivat laajamittaisiin sotarikoksiin ja etnisiin puhdistuksiin, joista merkittävimpiä olivat väkivaltaiset toimet serbejä, juutalaisia ja romaneja vastaan. Ante Pavelić oli liikkeen johtohahmo, ja hänen nimensä liittyy vahvasti tuon aikakauden väkivaltaan ja sorron politiikkaan.
Ideologia ja toiminta
HOP on ideologialtaan äärinationalistinen ja nostalginen Ustaše-perinteen suhteen. Puolue korostaa kroatialaista kansallisuutta, ja sen näkemyksissä on havaittu autoritaarisia ja eksklusiivisia piirteitä. Käytännössä HOP on ollut marginaalinen toimija Kroatian politiikassa: se on rekisteröity poliittiseksi puolueeksi, mutta sillä ei ole ollut merkittävää edustusta valtakunnan tasolla eikä laajaa kannatuspohjaa. Sen toiminta on kuitenkin herättänyt julkista huomiota lähinnä muistojuhlien, mielenilmausten ja symboliikan kautta.
HOP:n julkiset tapahtumat, kuten vuoden 1997 muistomessu Splitissä, ovat usein aiheuttaneet vastareaktioita ja laajoja keskusteluja Kroatian yhteiskunnassa. Tällaiset tapahtumat synnyttävät voimakkaita tunteita, koska ne liittyvät suoraan sodan aikaisiin rikoksiin ja niiden muisteluun.
Laajempi julkinen vastaanotto ja oikeudellinen ympäristö
Kroatian yhteiskunnassa ja politiikassa on laaja-alainen konsensus siitä, että fasismia ja etnistä väkivaltaa ei tule glorifioida. Useat poliittiset tahot, kansalaisjärjestöt ja kansainväliset toimijat ovat tuominneet Ustaše-liikkeen rikokset ja varoittaneet äärioikeiston uudelleen noususta. Muistotilaisuuksiin ja symboliikkaan liittyvät tapahtumat ovatkin säännöllisesti poliittisen ja oikeudellisen keskustelun kohteena; ne voivat johtaa mielenilmauksiin, tutkintoihin tai laajempiin oikeudellisiin ja poliittisiin reaktioihin riippuen tilanteesta.
On tärkeää huomata, että historian tuntemus ja vastuullinen muistelukulttuuri ovat keskeisiä tekijöitä, kun käsitellään järjestöjä ja liikkeitä, jotka linkittyvät toisen maailmansodan ajan väkivaltaiseen perintöön. HOP toimii esimerkkinä siitä, kuinka menneisyyden ääriliikkeiden perinte voi pyrkiä jatkumaan modernissa poliittisessa kontekstissa, mutta samalla se myös osoittaa, kuinka laaja yhteiskunnallinen tuomio ja kansainvälinen huomio rajoittavat tällaisten ryhmien vaikutusvaltaa.
Nykytila
Tieto HOPin ajankohtaisista toimista on vähäistä ja järjestö on pysynyt poliittisessa marginaalissa. Sen järjestämät muistotilaisuudet ja symboliikka pitävät kuitenkin aiheen esillä mediassa ja julkisessa keskustelussa ajoittain. Kroatian viranomaiset, kansalaisyhteiskunta ja kansainväliset toimijat seuraavat ääriliikkeiden toimintaa ja reagoivat, jos toiminta ylittää lailliset tai eettiset rajat.
Yhteenvetona: Kroatian vapautusliike (HOP) on pieni, Ustaše-perinteeseen kytkeytyvä äärioikeistolainen ryhmä, jonka historialliset juuret ja toiminta herättävät voimakasta vastustusta. Sen tapa toimia muistuttaa siitä, miten historian traumaattiset jaksot voivat vaikuttaa myös nykypäivän poliittiseen elämään ja miksi avoin keskustelu, tutkimus ja lain noudattaminen ovat tärkeitä.