Sanakirja on kirja tai tietokanta, jossa esitetään sanojen eli lekseemien muodot ja merkitykset, usein myös niiden taivutus, lausuma ja käyttöesimerkit. Sanat on yleensä järjestetty aakkosjärjestykseen, jotta ne löytyvät nopeasti. Termi "sanakirja" juontaa juurensa latinan sanasta "dictio" ("sanonta"). Käytännössä sanakirja voi olla painettu teos, sähköinen sovellus tai osa verkossa toimivaa hakupalvelua.

Sanakirjan tyypit

  • Monikieliset ja yksikieliset sanakirjat – yksikielinen selittää sanojen merkityksiä samassa kielessä; monikielinen (käännössanakirja) antaa vastineita kielestä toiseen. Esimerkiksi käännössanakirjat muuttavat sanoja kielestä toiseen.
  • Oppijoiden sanakirjat – suunnattu kielioppijoille, sisältävät selkeämpiä määritelmiä, esimerkkilauseita ja kielioppitietoa.
  • Erikoissanakirjat – tekniset, lääketieteelliset, oikeudelliset tai muut alakohtaiset sanakirjat, jotka selittävät tietyn aihepiiriin liittyviä termejä.
  • Elämäkertasanakirjat – tarjoavat lyhyitä elämäkertoja tunnetuista henkilöistä (elämäkertasanakirjoja).
  • Tesaurukset – keskittyvät synonyymeihin, termien laajempaan verkostoon ja käsitteelliseen ryhmittelyyn (joskus kutsutaan tesaurukseksi).
  • Tietosanakirjan ja sanakirjan risteymät – jotkin julkaisut sijaitsevat sanakirjan ja tietosanakirjan välimaastossa: ne antavat sanakirjan kaltaisia kieliselityksiä mutta myös laajempaa asia- tai taustatietoa.
  • Muita erikoismuotoja – riimisanakirjat, käännössanakirjat, käänteis- tai hakusanakirjat (reverse dictionary) ja fraasisanakirjat.

Sanakirjan rakenne ja sisältö

Hyvä sanakirja esittää kuhunkin hakusanaan (lemmalle) tyypillisesti seuraavat elementit:

  • Hakusana (lemmateksti) – sanan perusmuoto.
  • Sanaluokka – esim. substantiivi, verbi, adjektiivi.
  • Taivutusmuodot tai paradigma
  • Äänneopas / lausunta – usein merkitty IPA-merkinnällä tai selkeällä oikeinkirjoitusohjeella.
  • Määritelmät – yksi tai useampia täsmällisiä merkityksiä, usein numeroituna.
  • Käyttöesimerkit – lauseita, jotka näyttävät sanan tyypillisen käytön ja kontekstin.
  • Sävy- ja rekisteri-ilmaisut – merkinnät kuten ark., kir., alueellinen.
  • Etümologia – sanan alkuperä ja lainautumishistoria, jos saatavilla.
  • Synonyymit, antonyymit ja kollokaatiot – auttavat kielen tuottamisessa ja ymmärtämisessä.
  • Käännökset – monikielisissä sanakirjoissa.

Käyttötarkoitukset ja hyödyt

  • Selitykset ja merkitykset: apu sanojen tulkitsemisessa ja oikean merkityksen valinnassa.
  • Kielten oppiminen: sanaston kartuttaminen, esimerkkilauseet, kieliopillinen tieto.
  • Käännöstyö: termien vastineiden etsiminen kielestä toiseen.
  • Kirjoittaminen ja editointi: oikea muoto, oikeinkirjoitus ja rekisterivaatimukset.
  • Tutkimus ja sanastotyö: terminologian määrittely ja alaan liittyvä sanasto.

Sanakirjat vs. tietosanakirjat

Sanakirja keskittyy kielen kuvaamiseen: sanojen merkityksiin, muotoihin ja käyttöön. Tietosanakirja puolestaan tarjoaa laajempaa faktapohjaista tietoa aiheista ja ilmiöistä, ei niinkään kielen käyttöön liittyvää ohjeistusta. Joissain julkaisuissa raja hämärtyy, jolloin sanakirjassa voi olla pidempiä artikkelimaisia selityksiä.

Verkkosanakirjat ja digitaaliset toiminnot

Sähköiset sanakirjat tarjoavat ominaisuuksia, joita painetussa muodossa ei ole: pikahaku, äänitteet sanan lausumasta, hyperlinkit liittyviin artikkeleihin, kontekstihakemisto, automaattinen päivitys ja laajat korpuspohjaiset esimerkit. Monissa moderneissa sanakirjoissa on myös käyttötilastotiedot ja hakusuositukset.

Sanakirjan laatiminen (leksikografia)

Sanakirjan kokoaminen on järjestelmällistä tutkimusta (leksikografia). Tyypillinen prosessi sisältää:

  • Korpuksen rakentamisen: laaja kokoelma tekstejä, joista haetaan konkreettisia käyttöesimerkkejä.
  • Hakusanojen valinnan ja lemaatisoinnin määrittelyn.
  • Määritelmien muotoilun ja esimerkkien valinnan.
  • Etümologian ja rekisteritietojen tarkistamisen.
  • Toistuvat päivitykset: uudet sanat, merkitysmuutokset ja kielen kehitys.

Esimerkki sanakirja-artikkelista

Tässä yksinkertaistettu esimerkki siitä, miltä sanakirja-artikkeli voi näyttää:

kissa [ˈkisːɑ] (subst.)
1. pieni nisäkäs, joka on yleinen kotieläin; usein lemmikki; erityisesti Felis catus. Esim. "Kissa istui ikkunalaudalla."
2. (puhek.) henkilö, jolla on erityisiä piirteitä tai käytöstapoja.
Syn.: lemmikki. Etümologia: mahdollisesti vanhasta kantauralilaisesta juuresta; lainaa käytännön kielitieteellisin merkinnöin.

Yhteenveto

Sanakirja on keskeinen työkalu sekä kielen käyttäjille että tutkijoille. Se voi olla laaja yleissanakirja tai kapea erikoisteos, painettu tai sähköinen. Laadukas sanakirja kuvastaa kielen käytön nykyaikaa, tarjoaa selkeitä määritelmiä ja käyttöesimerkkejä sekä auttaa ymmärtämään sanojen vivahteita, taivutusta ja alkuperää.