Raamattu (tunnetaan myös nimellä Pyhä Raamattu) on juutalaisuuden ja kristinuskon uskonnollisten tekstien kokoelma, joka kattaa sekä Vanhan että Uuden testamentin. Sana Raamattu tulee kreikan kielen ilmaisusta τὰ βιβλία (biblía) — käytännössä "monet kirjat" yhdessä teoksessa — ja se sisältää muun muassa lakeja, kertomuksia, rukouksia, lauluja ja viisaudenkirjoja. Useat tekstit esiintyvät sekä juutalaisten käyttämässä heprealaisessa Raamatussa että kristillisessä kokoonpanossa, mutta eri perinteissä on eroja siinä, mitkä teokset kuuluvat kaanoniin.

Kielten ja tekstitraditioiden tausta

Raamatun varhaisimmat osat on kirjoitettu pääosin hepreaksi, osin arameaksi ja Uusi testamentti on kirjoitettu pääosin kreikaksi. Muinaisten tekstien välityksessä merkittäviä vaiheita ovat esimerkiksi septuaginta (kreikankielinen Vanhan testamentin kokoelma), latinalainen Vulgata sekä myöhemmät kansankieliset käännökset. Vanhoista käsikirjoituksista tunnetuimpia ovat esimerkiksi Codex Sinaiticus (kreikankielinen, 300–400-luvulta) ja Codex Vaticanus; lisäksi Kuolleenmeren kääröt ovat tuoneet esiin Vanhan testamentin varhaisimmat tekstimuodot. Nykyiset heprealaisista lähteistä tehdyt tekstikokoelmat (esim. masoreettinen teksti) ovat pääosin keskiajalta, vaikka niiden pohjamateriaali on vanhempaa.

Kaanonit — mitä kuuluu Raamattuun?

Kristittyjen välillä ei vallitse yksimielisyys siitä, mitkä kirjoitukset kuuluvat Raamattuun. Kristilliset kaanoni vaihtelevat: länsieurooppalaisissa ja protestanttisissa perinteissä yleinen kaanon käsittää 66 kirjaa, katolisessa perinteessä on lisäksi ns. deuterokanonisia kirjoja, ja ortodoksisissa kirkoissa — esimerkiksi Etiopian ortodoksisessa kirkossa — kaanon voi kattaa jopa noin 81 kirjaa. Juutalainen Raamattu (Tanakh) koostuu Vanhan testamentin vastineista, mutta järjestys ja jaottelu poikkeavat kristillisestä tradition mukaisesta jaottelusta.

Raamatun kirjalliset lajit ja sisältö

Raamattu koostuu monenlaisista tekstityypeistä. Sen sisältö voidaan jäsentää esimerkiksi seuraaviin kokonaisuuksiin:

  • lait ja säädökset (esim. Mooseksen kirjat),
  • historialliset kertomukset (Israelin historia, kertomukset Jeesuksesta ja varhaiskirkosta),
  • viisauskirjallisuus ja sananlaskut (esim. Saarnaaja, Sananlaskut),
  • psalmit ja ylistyslaulut,
  • profeetalliset kirjat (ennustukset, tuomion ja lohdutuksen puheet),
  • Uuden testamentin evankeliumit ja apostolinen kirjallisuus (kirjeet, ilmestyskirjallisuus).

Kirjat on perinteisesti ajateltu muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden, mutta ne on kirjoitettu eri aikoina ja eri kirjoittajien toimesta, ja niillä on erilaisia teologisia painotuksia ja tarkoituksia. Osa teoksista on selvästi historiankerrontaa, osa opetusta ja osa liturgista tai profeetallista luonnetta.

Raamatun inspiraatio ja auktoriteetti

Useat kristityt ja juutalaiset pitävät Raamattua Jumalan ilmoituksena ja inspiroimana. Raamatusta itsestään löytyy tekstejä, joita käytetään tämän käsityksen perusteluna. Esimerkiksi 2. Piet. 1:21 kertoo: "Mitään profetiaa ei ole koskaan tullut ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen liikuttamat miehet ovat puhuneet Jumalalta." Jesaja 55:11 painottaa Jumalan sanan vaikuttavuutta: "Niin on miekkani, joka lähtee suustani, ei palaa minun luokseni tyhjänä, vaan se saa aikaan sen, mitä minä tahdon, ja se menestyy siinä, minkä vuoksi minä sen lähetin." Kirje heprealaisille 4:12 toteaa puolestaan: "Sillä Jumalan sana on elävä ja vaikuttava. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka; se tunkeutuu sielun ja hengen, nivelten ja luuytimen erottamiseen asti ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet."

Inspiraatiokäsitys, tekstien virheettömyys ja miten Raamattua tulee tulkita erottaa eri tunnustuskuntia ja teologisia suuntauksia. Samalla tekstien historiallinen ja kirjallinen konteksti on tärkeä ottaa huomioon tulkinnassa.

Tekstintutkimus ja käännöshistoria

Raamatun tekstejä tutkitaan filologian, arkeologian ja tekstikritiikin menetelmin. Tekstikritiikki pyrkii rekonstruoimaan alkuperäisen tekstimuodon vertailemalla eri käsikirjoitusperheitä ja varhaisia käännöksiä. Käännöshistoriassa keskeisiä etappeja ovat muun muassa hepreankielisten ja kreikankielisten lähteiden muodot, septuaginta, latinan Vulgata sekä myöhemmät kansankieliset käännökset (esim. Luterin suomenkieliset käännökset ja nykyaikaiset laajemmat käännökset). Tekstien leviämiseen ja vakiintumiseen vaikuttivat myös kirkolliset neuvostot, liturginen käyttö ja yhteisöllinen perinne.

Käyttö ja merkitys

Raamattu on keskeinen kirjallisuuslähde monille uskonnollisille yhteisöille, ja sen tekstejä käytetään jumalanpalveluksissa, yksityisessä mietiskelyssä, teologiassa ja moraalisessa pohdinnassa. Lisäksi Raamatulla on ollut suuri kulttuurinen, eettinen ja historiallinen vaikutus länsimaiseen ajatteluun, oikeusjärjestykseen ja taiteeseen. Samalla Raamatun tekstit herättävät akateemista kiinnostusta historian, kielitieteen ja kirjallisuuden aloilla.

Lisätietoa ja tutkimuksen näkökulmia

Jos haluat syventää tietojasi, kannattaa lukea sekä perinteisiä kommentaareja että nykyaikaisia tieteellisiä tutkimuksia, jotka käsittelevät kaanonin muodostumista, tekstihistoriaa, käännöksiä ja tulkintaperinteitä. Erityisesti vertaileva tutkimus eri kirkkokuntien kaanoneista ja uudemmat arkeologiset löydöt valaisevat usein teksteihin liittyviä historiallisia ja kulttuurisia taustoja.