Alppien orogenia (joskus myös Alppien orogenia) on vuoristoalueiden muodostuminen Keski- ja Etelä-Euroopassa ja Länsi-Aasiassa. Tämä pitkäkestoinen vuoristonrakennusvaihe sai alkunsa myöhäisemmällä mesotsooisella ajanjaksolla, kun useat mannerlaatat – erityisesti Afrikka ja myöhemmin Intia, mutta myös muita pienempiä laattoja – liikkuivat pohjoiseen ja törmäsivät Euraasian laatan etureunaan. Tämän laattojen välisen vuorovaikutuksen seurauksena Tethys-valtameren alta sulkeutui vähitellen ja alkoi voimakas alityöntö- ja törmäysprosessi. Prosessi käynnistyi mesotsooisen kauden lopulla ja on geologisessa mittakaavassa jatkunut hitaasti läpi paleotsoisen ja mesotsoisen ajan kohti nykyisyyttä, kiihtyen erityisesti paleogeenissä ja neogeenissä.

Mekanismit ja ajallinen kehitys

Alppisen orogenian taustalla ovat useat geologiset prosessit, kuten:

  • merialueen subduktio, jossa merenkuoren palat upotettiin syvälle ja aiheuttivat metamorfismoa ja magmatismia;
  • maanpinnan poimuttuminen ja siirrosaktiivisuus, mikä synnytti laajoja taitteita ja törmäyssarjoja (fold-and-thrust belts);
  • nappien ja nappejen (siirtokappaleiden) muodostuminen, jolloin vanhat kerrostumat työntyivät päällekkäin kauas alkuperäisiltä paikoiltaan;
  • kuoren paksuuntuminen ja ylöspäin suuntautuva kohoaminen (uplift), mikä on nostanut korkeita huippuja ja synnyttänyt laajoja altaikkoja ja etualansoja.
Nämä vaiheet ajoittuivat pääosin myöhäisestä mesotsooisesta (kreetaseuksesta) läpi paleogeenin (noin 66–23 miljoonaa vuotta sitten) ja neogeenin (23–2,6 Ma) aikana; Intian kappaleen törmäys Euraasiaan keskitti voimakkaan orogeenisen aktiivisuuden Himalajalle noin 50 miljoonaa vuotta sitten. Prosessi näkyy myös kallioperän metamorfisina ja tektonisina jäänteinä, kuten korkean paineen kivilajeina (esim. eklogiitti) ja ophioliittikappaleina, jotka kertovat menneestä merenkuoren alivuotosta.

Pääalueet ja esimerkit

Tämä hidas ja laaja törmäys puristi Euraasian laattoja ja aiheutti vuorten muodostumisen länsireunasta pitkälle Aasiaan. Nämä muodostelmat tunnetaan yhdessä Alppivyöhykkeenä. Niihin kuuluvat (lännestä itään) esimerkiksi Atlas, Rif, Baetian vuoristo, Kantabrian vuoristo, Pyreneet, Alpit, Apenniinit, Dinarin Alpit, Hellenidit, Karpaatit, Balkanin vuoristo, Taurus, Armenian ylängöt, Kaukasus, Alborz, Zagros, Hindukush, Pamir, Karakoram ja Himalajan vuoristo. Näiden eri osien geologia ja rakennemuodot vaihtelevat: esimerkiksi Alpit näyttävät monivaiheista taittumista ja nappeja, kun taas Himalajalla näkyy voimakasta kuoren paksuuntumista ja syvää metamorfoosia Intian ja Euraasian välisessä törmäyksessä.

Alppien orogenia heijastuu myös kauempana sijaitsevissa ja pienemmissä geologisissa piirteissä. Esimerkkinä ovat Etelä-Englannin ja Pohjois-Ranskan kalkkikukkulat (Weald-Artois-antikliini), joiden rakenne on perua samoista laajemmista voimista. Tämän jäänteet ovat nähtävissä Etelä-Englannin North ja South Downsin kalkkiharjanteissa. Sen vaikutukset näkyvät Wightin saarella, jossa liitu ja sen yläpuoliset eoseenikerrostumat ovat taittuneet lähes pystysuoraan (esim. Alum Bays ja Whitecliff Bays) sekä Dorsetin rannikolla lähellä Lulworth Covea.

Geologiset seuraukset ja nykyinen aktiivisuus

Alppinen orogenia on jättänyt laajat seurausvaikutukset:

  • korkeat vuorijonot ja jyrkät laaksot, joiden topografia on edelleen muotoutumassa jäätiköiden, eroosion ja massanliikkeiden vaikutuksesta;
  • foreland-systeemejä ja altaikkoja, joissa kertyi paksuja sedimenttisarjoja (esim. Po-ylänkö ja Indo-Gangetic Plain), ja joihin liittyy molasse- ja flysch-kerrostumia;
  • metamorfiset ja magmatiset intruusiot, jotka kertovat kuoren syvällisestä reaktiosta törmäyksiin;
  • maaperän ja kallioperän monimuotoisuus, joka vaikuttaa taloudellisiin resursseihin (malmit, rakennuskivet, tietyissä alueissa öljy- ja kaasuesiintymät foreland-basseineissa) sekä luonnonvaaroihin (maanjäristykset, maanvyörymät).

Alppinen orogenia ei ole päättynyt; monet alueet ovat edelleen seismisesti aktiivisia ja kohoavat hitaasti, mikä näkyy esimerkiksi Himalajan jatkuvassa kohoamisessa ja Alppien nykyaikaisissa maanjäristyksissä. Vuoristojen huippujen korkeus ja muoto syntyvät vuorovaikutuksessa tektonisten voimien, ilmaston (jääkaudet ja nykyinen ilmasto) ja eroosion välillä. Ihmistoiminta — kuten kaupunkikehitys vuoristolaaksoissa, infrastruktuuri ja luonnonvarojen hyödyntäminen — on myös sopeutunut näihin jäykkään, mutta muuttuvaan geologiseen ympäristöihin.

Suhde aiempiin orogenioihin

Alppien orogenia oli viimeinen kolmesta suuresta orogenian vaiheesta, jotka muovasivat nykyisen Euroopan geologian. Aikaisemmat olivat Kaledonian orogenia, joka liittyy mm. vanhan punaisen hiekkakiven muodostukseen, sekä Variskian orogenia. Variskian aikana, Pangaian muodostumisen yhteydessä, Gondwana ja Vanhan punaisen hiekkakiven manner törmäsivät toisiinsa paleotsooisen kauden puolivälissä tai loppupuolella. Nämä aiemmat orogeenit loivat monikerroksisen kallioperän, jonka rakenteet ja heikkousvyöhykkeet vaikuttivat myöhemmän Alppisen orogeenisen pintojen kehittymiseen ja taipumiseen.

Yhteenvetona Alppinen orogenia on monivaiheinen, laajalle levinnyt ja yhä vaikutuksiltaan merkittävä tekijä Euroopan ja Länsi-Aasian geologiassa: se selittää suurimman osan alueen vuoristoista, sedimenttikertymistä, metamorfoosista ja nykyisestä geodymisestä aktiivisuudesta.