Yhdysvaltain perustuslain neljäs lisäys — etsinnät, takavarikot ja oikeudet
Ymmärrä Yhdysvaltain perustuslain neljäs lisäys: etsintäluvat, todennäköinen syy, takavarikat ja oikeudet — vaikutus yksityisyyteen ja oikeuskäytäntöön.
Yhdysvaltojen perustuslain neljäs lisäys (lisäys IV) kieltää kohtuuttomat etsinnät ja takavarikot ja edellyttää, että etsintäluvan on oltava tuomioistuimen hyväksymä ja että sen tueksi on oltava todennäköinen syy. Se on osa Bill of Rights -oikeuskirjaa. Neljäs lisäys hyväksyttiin vastauksena väärinkäytöksiin, joita aiheutui Britannian hallituksen myöntämästä yleisestä etsintäluvasta, writ of assistance -määräyksestä. Se oli merkittävä jännitteiden lähde vallankumousta edeltäneessä Amerikassa. James Madison esitti neljännen lisäyksen kongressissa vuonna 1789 yhdessä muiden Bill of Rights -lakiehdotuksen lisäysten kanssa. Niitä ehdotettiin vastauksena federalistien vastalauseisiin uutta perustuslakia vastaan.
Hyväksyminen ja varhainen soveltaminen
Kongressi lähetti elokuussa 1789 osavaltioille 12 tarkistusta. Osavaltiot hyväksyivät niistä 10. Viimeinen osavaltio, Virginia, ratifioi muutokset (mukaan lukien neljäs muutos) 15. joulukuuta 1791. Maaliskuun 1. päivänä 1792 ulkoministeri Thomas Jefferson ilmoitti lisäyksen hyväksymisestä.
Alkuvaiheessa Bill of Rights ja sen neljäs lisäys käsitettiin ensisijaisesti rajoittamaan liittovaltion toimintaa. Bill of Rights koski alun perin osavaltioita vain rajatusti, ja liittovaltion rikostutkinnat olivat harvinaisempia kansakunnan historian ensimmäisellä vuosisadalla. Näistä syistä neljänteen lisäykseen liittyvää oikeuskäytäntöä on vähän ennen 1900-lukua. Myöhemmin korkein oikeus päätti, että muutos koskee myös osavaltioita asiassa Mapp v. Ohio (1961) käyttäen 14. lisäystä oikeuksien inkorporaation perusteena.
Miten lisäys toimii käytännössä
Neljännen lisäyksen mukaan etsintä ja takavarikointi (pidätys mukaan luettuna) olisi rajoitettava koskemaan vain tiettyjä tietoja, jotka on toimitettu päätöksen tehneelle tuomioistuimelle. Tämä tarkoittaa muun muassa vaatimuksia, että etsintäluvan pyyntöä varten toimitetaan valaehtoinen lausunto (affidavit), jossa kuvataan etsittävä paikka, etsittävät esineet ja olosuhteet riittävällä erityisyydellä. Perusvaatimus on, että luvan myöntävän tuomioistuimen tulee perustella päätöksensä todennäköisellä syyllä (probable cause): kohtuulliseen ihmisen arvioon perustuva käsitys siitä, että rikos on tapahtunut tai todisteita löytyy tietyltä paikalta.
Neljännen lisäyksen oikeuskäytännössä käsitellään kolmea keskeistä kysymystä:
- Mitkä hallituksen toimet ovat "etsintää" ja "takavarikkoa"?
- Mikä muodostaa todennäköisen syyn näihin toimiin?
- Miten neljännen lisäyksen mukaisten oikeuksien loukkauksiin olisi puututtava?
Keskeiset poikkeukset etsintäluvan vaatimuksesta
Yleisesti ottaen lainvalvontaviranomaiset tarvitsevat etsintäluvan useimpiin etsintä- ja takavarikkotoimiin. Tuomioistuin on kuitenkin määritellyt useita poikkeuksia, joita käytetään laajasti:
- Suostumuksella suoritettavat etsinnät — jos henkilö antaa vapaaehtoisen ja tietoon perustuvan suostumuksen, lupa ei välttämättä ole tarpeen.
- Moottoriajoneuvojen etsintöjä koskevat poikkeukset — autoihin kohdistuvissa toimenpiteissä on vähemmän odotusta yksityisyydestä ja ne voivat oikeuttaa laajemman etsinnän ilman erillistä lupaa.
- Nähtävillä olevat todisteet (plain view) — jos lainvalvontaviranomainen on laillisesti paikalla ja havaitsee rikokseen liittyviä esineitä, niitä voidaan takavarikoida ilman erillistä lupaa.
- Pakottavat olosuhteet (exigent circumstances) — tilanteet, joissa odottaminen luvan saamiseksi vaarantaisi ihmishenkiä, johtaisi todisteiden tuhoutumiseen tai muuten merkittävästi haittaisi viranomaisen toimintaa.
- Rajatarkastukset ja turvallisuustarkastukset — esimerkiksi rajatarkastuksissa tai julkisissa hyvin säännellyissä valvontatilanteissa odotus yksityisyydestä on rajoitetumpi.
- Tarkastus pidätyksen yhteydessä (search incident to arrest) ja dignosoidut pysäytykset, kuten Terry-tyyppiset pysäytykset ja hiplaukset, joissa riskinarvio voi oikeuttaa rajoitetun etsinnän.
Seuraamukset oikeusrikkomuksista
Poissulkemissääntö on yksi tapa panna muutos täytäntöön. Tämä sääntö, joka vahvistettiin asiassa Weeks vastaan Yhdysvallat (1914), tarkoittaa, että neljännen lisäyksen rikkomisesta saatuja todisteita ei yleensä voida hyväksyä rikosoikeudenkäynneissä. Lisäksi laittoman etsinnän myöhempänä tuloksena löydettyjä todisteita ei voida myöskään hyväksyä "myrkyllisen puun hedelminä" (fruit of the poisonous tree), ellei niiden yhteys laittomaan etsintään ole katkennut tai ellei todiste olisi väistämättä löydetty laillisin keinoin (inevitable discovery).
Tuomioistuin on myös tunnistanut rajoituksia poissulkemissäännölle: esimerkiksi good-faith-poikkeus (kuten asiassa United States v. Leon, 1984) voi sallia todisteiden käyttämisen, jos poliisi on toiminut hyvässä uskossa ja luottanut näennäisesti pätevään etsintälupaan. Näin pyritään tasapainottamaan kansalaisten yksityisyyden suoja ja rikostorjunnan tehokkuus.
Käytännön merkitys ja nykypäivän kysymykset
Neljäs lisäys vaikuttaa laajasti poliisin tutkintakäytäntöihin, valvontateknologian käyttöön (esimerkiksi matkapuhelinten, sijoittavien laitteiden ja verkkotallenteiden hakeminen), sähköiseen tiedonlähteeseen kohdistuviin etsintöihin ja valvonnan laajentumiseen. Korkein oikeus ja alemmat tuomioistuimet sovittavat jatkuvasti, miten perinteiset etsintäperiaatteet soveltuvat uusiin teknologioihin. Monet oikeudelliset riidat keskittyvät siihen, miten Katz-periaate ja todennäköisen syyn vaatimus tulee tulkita digitaalisessa ympäristössä, sekä siihen, miten suojata yksityisyyttä ilman, että vaarannetaan yleinen turvallisuus.
Yhteenvetona: neljäs lisäys asettaa perustan yksityisyyden ja kotirauhan suojalle rikostutkinnassa, vaatii yleensä tuomioistuimen hyväksymän etsintäluvan ja todennäköisen syyn sekä tarjoaa oikeussuojakeinoja, kuten poissulkemissäännön, laittomien etsintöjen seurausten rajoittamiseksi. Samalla tuomioistuinkäytäntö on kehittänyt joukon poikkeuksia ja soveltamiskysymyksiä, joiden merkitys korostuu teknologian muuttuessa.
Kansallisarkistossa oleva Bill of Rights
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on neljäs lisäys?
A: Yhdysvaltain perustuslain neljäs lisäys kieltää kohtuuttomat etsinnät ja takavarikot ja edellyttää, että etsintäluvan on oltava tuomioistuimen hyväksymä ja että sen tueksi on oltava todennäköinen syy. Se on osa Bill of Rights -lakia.
K: Milloin se hyväksyttiin?
V: Neljäs lisäys hyväksyttiin 15. joulukuuta 1791, kun Virginia ratifioi lisäykset (myös neljännen lisäyksen). Ulkoministeri Thomas Jefferson ilmoitti sen hyväksymisestä 1. maaliskuuta 1792.
K: Koskeeko se osavaltioita?
V: Alun perin Bill of Rights ei koskenut osavaltioita, mutta tämä muuttui vuonna 1961 Mapp v. Ohio -tapauksessa, jossa todettiin, että sen suoja ulottuu sekä osavaltioihin että yksilöihin.
K: Mitä poikkeuksia on lainvalvontaviranomaisille, jotka tarvitsevat etsintäluvan?
V: Lainvalvontaviranomaiset tarvitsevat etsintäluvan muun muassa suostumusetsinnöissä, moottoriajoneuvojen etsinnöissä, näkyvillä olevien todisteiden etsinnöissä, pakottavissa olosuhteissa, rajatarkastuksissa ja muissa tilanteissa.
Kysymys: Miten neljännen lisäyksen täytäntöönpanoa valvotaan?
V: Weeks v. Yhdysvallat -oikeudenkäynnissä (1914) vahvistetun poissulkemissäännön mukaan neljännen lisäyksen rikkomisesta saatuja todisteita ei yleensä voida hyväksyä rikosoikeudenkäynneissä. Laittoman etsinnän myöhempänä tuloksena löydettyjä todisteita ei voida myöskään hyväksyä "myrkyllisen puun hedelminä", ellei niitä olisi väistämättä löydetty laillisin keinoin.
Kysymys: Kuka ehdotti tämän muutoksen esittämistä kongressille?
V: James Madison ehdotti tämän tarkistuksen tuomista kongressiin muiden tarkistusten ohella vuonna 1789 osana Bill of Rights -lakia vastauksena liittovaltiovastaisiin vastalauseisiin uutta perustuslakia vastaan.
Etsiä