Fusil de chasse

Historia

Jahtikivääri Fusil de chasse

Ranskassa aseiden valmistus sai alkunsa suurena teollisuudenalana Saint-Étiennen kaupungissa noin vuonna 1535. Ensimmäinen asevarasto perustettiin vuonna 1669. Vuoteen 1646 mennessä aseiden valmistus oli alkanut läheisessä Tulleissa. Vuonna 1690 sinne perustettiin myös asevarasto. Ranska otti kivilukon käyttöön armeijassaan vuonna 1630. Sekä Tulle että Saint-Étienne toimittivat kivilukkoja ranskalaisille joukoille Amerikassa. Vuonna 1690 tyypillinen musketti oli noin 60 tuumaa (1 500 mm) pitkä ja sen piippu oli noin 44 tuumaa (1 100 mm). Noin vuoteen 1718 asti kapteenit olivat vastuussa siitä, että jokaisella sotilaalla oli toimiva tuliase, mutta muuten kapteeni antoi sotilaidensa valita, mitä muskettia he käyttävät. Tämä tarkoitti usein sitä, että komppaniassa, saati armeijassa, ei ollut käytössä mitään vakiomuskettia. Tämä oli yleinen puute kaikissa silloisissa armeijoissa. Tilanne muuttui vuoden 1717 mallin mukaisella ampumakiväärillä, jolla standardoitiin Ranskan armeijan käyttämät musketit ja ampumatarvikkeet. Se oli pidempi kuin silloiset brittiläiset musketit, mikä antoi ranskalaisille joukoille etulyöntiaseman. Sen pituus oli 63 tuumaa (1 600 mm) ja piipun pituus 47 tuumaa (1 200 mm), ja sen ansiosta joukot pystyivät ampumaan kolmesta rivistä samanaikaisesti. Bajonetin kanssa sen etuna oli sen pidempi pituus. Pidemmän piipun ja etutähtäimen yhdistelmä aseen tähtäämiseksi teki siitä myös hieman tarkemman kuin brittiläisistä musketeista. M1728-malliin tehtiin muutamia parannuksia, mutta muuten se oli sama musketti. Lisää parannuksia tehtiin vuonna 1746, jolloin puinen ramrod korvattiin metallisella. Ranskalaisilla musketeilla ammuttiin 18 luotia kiloa kohti, mikä vastaa .69 kaliiperia. Vuonna 1754 julkaistiin neljäs malli, joka oli lyhyempi ja kevyempi versio upseereille. Upseerimallin paino oli noin 7 puntaa (3,2 kg) ja pituus 54 tuumaa (1 400 mm). Kaikki upseerit, myös kenraalit, kantoivat upseerimallin fusillia. Näitä käytettiin Ranskan ja intiaanien sodan aikana, ja monet niistä olivat amerikkalaisten käytössä Amerikan vallankumouksen aikana.

Fusil de chasse oli suunniteltu metsästykseen. Yleensä Tullissa valmistetut musketit määriteltiin mallien mukaan, mutta joitakin metsästysmusketteja valmistettiin tilauksesta. Erot perustuivat niiden käyttötarkoitukseen ja markkinoihin. Vuosina 1695 ja 1696 Tulle-tehtaan muskettisopimuksissa vaadittiin kussakin tapauksessa "viittä metsästysmuskettia intiaanipäälliköille". Näitä malleja kutsuttiin myöhemmin nimellä Fusil fin (päällikön musketti). Näiden muskettien tuli olla kaliiperiltaan 28 palloa paunassa (noin .56 kaliiperi), 45 tuumaa (1100 mm) pitkiä, "hyvin viilattuja ja kiillotettuja, hienoilla kiinnikkeillä ja litteällä lukolla varustettuja". Nämä lahjat intiaanipäälliköille olivat tyylikkäitä metsästysmusketteja.

Vetokahva

Uudessa Ranskassa ranskalaisten kanssa liittoutuneilla intiaaneilla oli mukanaan ranskalaisia ampuma-aseita. Ne olivat joko Fusils de chasse tai de traite. Monongahelan taistelussa brittikenraali Edward Braddock johti joukkonsa suoraan intiaanien ja ranskalaisten joukkojen väijytykseen heinäkuussa 1755. Braddock sai epäilemättä surmansa ranskalaisen fusilin ampumasta .62-kaliiperisesta kuulasta. Sileäpiippuinen Tulle-musketti oli useimmilla, ellei kaikilla, intiaaneilla, jotka hyökkäsivät Braddockin kimppuun Monongahela-joella. Alkuperäissoturit pitivät musketeistaan erittäin hyvää huolta ja suosivat ranskalaisia fusiileja ehdottomasti muualla valmistettujen aseiden sijaan. Vaikka fusil de traite oli suunniteltu edullisemmaksi kauppa-aseeksi, monet intiaanit tunsivat eron ja pitivät fusil de chassea parempana. Vaikka Amerikkaan lähetettiin useita eri malleja fusileja, kevyt musketti de chasse oli suunniteltu niille, jotka metsästivät työkseen. Niitä tarvittiin niin paljon, että Saint-Étiennen tehtaan oli selviydyttävä ylimääräisestä kysynnästä. Suurin osa niistä lähetettiin Uuteen Ranskaan, jossa kaupankäynti oli tärkeintä intiaanien ja ranskalaisten välillä. Molemmat lajikkeet valmistettiin joko rauta- tai messinkiliitoksin, ja useimmat olivat .62-kaliiperisia. Molempien lukkokilpeen oli merkitty "Tulle" (aikaisempi kirjoitusasu oli "Tvlle"). Tämä vaikeuttaa arkeologisten löytöjen erottamista toisistaan yli kaksi vuosisataa myöhemmin. Monissa nykyisin valmistetuissa jäljennöksissä on merkintä "Tulle".

Kustannukset

Tullessa valmistettujen kivilukkojen kustannukset olivat vuonna 1750 seuraavat:

• Fusil de Chasse (tavallinen) - 15-20 livre. Vuoden 1997 Yhdysvaltain dollareina se olisi 30-40 dollaria.
• Fusil de fin (päällikön palkkaluokka) - 25-40 livre. Vuoden 1997 dollareissa 50-80 dollaria.
• Fusil de traite (tavallinen) - 9-15 livre. Noin 18-30 dollaria vuonna 1997.
• Fusil de militarie (grenidier tai tavallinen) - 20-30 livre. Noin 40-60 Yhdysvaltain dollaria vuonna 1997.