Äännekieli (tonaalinen kieli) – määritelmä, ominaisuudet ja esimerkit

Äännekieli eli tonaalinen kieli on kieli, jossa sanat voivat konsonanttien ja vokaalien lisäksi erota toisistaan myös sävyjen (kuten sävelkorkeudet musiikissa) suhteen. Sävyllä tarkoitetaan puheessa perustaajuutta (F0), joka kuullaan korkeus- tai sävelkorkeuserona: eri sävyt voivat erottaa sanojen merkitystä keskenään.

Määritelmä ja perusluokittelu

Tonaalisia kieliä on useita tyyppejä, mutta perusjako voidaan tehdä kahteen ryhmään:

Tasainen (register) vs. muotoinen (contour) – joissain kielissä (esim. monet afrikkalaiset) äänet eroavat pääasiassa tasoisina sävyinä (korkea, matala), kun taas toisissa kielissä (esim. mandariinikiina, vietnam) sävelkorkeus muuttuu tavualueella eli sävy voi olla nouseva, laskeva, kääntyvä tms.
Lexical tone vs. pitch-accent – tonalaisessa järjestelmässä sävy on osa sanan leksikaalista muotoa (esimerkiksi mandariinissa tai jorùbássa), kun taas pitch-accent -kielissä (esim. japanin tokion murre, useat skandinaaviset murteet) on usein yksi korostunut tavu, jonka korkeuspaikka erottaa sanoja, mutta järjestelmä on yksinkertaisempi kuin täysi tonaalisuus.

Foneettiset piirteet

Foneettisesti sävy mitataan yleensä F0-käyränä. Tonaalisuutta kuvaavat ilmiöt ja käsitteet:

Tasot: korkea, keskitaso, matala.
Muodot: nouseva, laskeva, kääntyvä (dipping), koho-lasku yms.
Tone sandhi: sävyn muuttuminen sanan tai sanaketjun kontekstissa (esim. mandariinin 3. sävelen sandhi).
Downstep ja upstep: sävelkorkeuden asteittainen lasku lauseessa, joka on yleistä afrikkalaisissa kielissä.
Intonaation suhde: kielten lauseintonaatio voi lomittaa tonaalisuutta — monissa tonaalisissa kielissä lauseen intonaation on suhteutettava sanasävyihin.

Funktiot kielessä

Sävyt toimivat kielen minimoivina elementteinä eli ne voivat erottaa leksikaalisesti eri sanoja (lexical tone), mutta sävyllä voi olla myös grammattinen tehtävä: sävy voi merkitä esimerkiksi verbin aikaa, aspektia, monikkoa tai sijamuotoa tietyissä kielissä. Lisäksi sävyt vaikuttavat lauseen prosoodiikkaan ja voivat olla osana intonaation järjestelmää.

Esimerkkejä

Monet aasialaiset kielet, kuten kiina, vietnam, thai ja punjabi, ovat sävykieliä. Useimmat kielet, mukaan lukien indoeurooppalaiset kielet, kuten englanti, eivät ole sävykieliä, mutta punjabi on poikkeus: sen sävyjärjestelmä kehittyi historiallisista foneettisista muutoksista ja toimii erottavana piirteenä joidenkin varianttien välillä.

Lisäksi monet afrikkalaiset kielet, kuten jorùbá, igbo, luganda, ewe ja zulu, käyttävät myös ääntämystä. Afrikkalaisissa kielissä sävyjärjestelmät voivat olla hyvin järjestäytyneitä ja niissä esiintyy usein downstep- ja sandhi-ilmiöitä.

Joissakin kielissä sen sijaan äänenkorkeuden korostus on tärkeää. Sanan merkitys voi tällöin muuttua, jos eri tavua korostetaan. Esimerkkejä ovat muinaiskreikka, heprea, ruotsi, norja, serbokroatia, liettua ja eräät aasialaiset kielet, kuten japani. Näissä kielissä puhutaan usein pitch-accent-järjestelmästä tai tavun korostuksesta, joka eroaa täydellisestä tonaalisuudesta siten, että sävyjä on vähemmän ja niiden rakenne muistuttaa korostusta.

Konkrettisia esimerkkejä sävyeroista

Tunnettu esimerkki tonaalisuudesta on mandariinikiina, jossa tavu ma voi ilmaista eri merkityksiä eri sävyillä: mā (korkea), má (nouseva), mǎ (kääntyvä) ja mà (laskeva). Tämä on selkeä esimerkki siitä, miten pelkkä sävelkorkeusmuutos voi erottaa sanoja.

Afrikkalaisissa kielissä kuten jorùbá havaitaan usein yksinkertaisempia korkea–matala-erotteluja, mutta yhdistettynä sandhi-ilmiöihin ne muodostavat monimutkaisen tonaalisen järjestelmän.

Kirjoitusjärjestelmät ja opetus

Eräissä kielissä sävyt merkitään kirjoituksessa:

Vietnamissa sävyt merkitään vokaaliin kiinnitetyillä diakriiseillä.
Mandariinin puhuttua sävyä merkataan latinalaisessa pinyin-transkriptiossa diakriisein, vaikka kiinalaisissa merkeissä sävyä ei sinänsä olla merkitty.
Monissa afrikkalaisissa kielissä sävyt merkitään diakriiseillä tai numeerisesti tutkijakirjoituksissa.
Joissakin kirjoitusjärjestelmissä (esim. thai) sävy merkitään omilla merkeillä tai merkkiyhdistelmillä.

Historiallinen kehitys

Monien tonaalisten kielten sävyjärjestelmät ovat syntyneet historiallisista äännemuutoksista: esimerkiksi konsonanttien äänteelliset erot (kuten äänteellisyys tai aspirointi) ovat voineet hävitä ja jättää tilalle sävyerot. Tällainen tapahtuma tunnetaan tonaalisuuden synteesiin johtavana prosessina ja se on nähtävissä mm. monien indoarjalaisten murteiden kehityksessä.

Oppiminen ja haasteet

Jotkin äänet saattavat kuulostaa samankaltaisilta ihmisille, jotka eivät puhu äänikieltä. Ne ovat näille ihmisille vaikein osa ääntämiskielen oppimista. Oppimista voivat helpottaa:

kuuntelu ja tarkoitushakuinen erotteluharjoittelu (minimal pair -harjoitukset),
äänen korkeuskuvaajien tai spektrianalyysityökalujen käyttäminen visuaalisen palautteen saamiseksi,
mallin toistaminen (shadowing) ja lauseyhteydestä oppiminen, koska sävyt voivat muuttua sanayhteydessä (tone sandhi),
tietoinen työ intonaation ja sävelkorkeuden yhdistämiseksi.

Yhteenveto

Äännekieliä esiintyy laajasti eri kieliperheissä, ja ne voivat olla sekä monimutkaisia että kielellisesti merkityksellisiä. Sävyjen tunnistaminen ja tuottaminen ovat keskeisiä taitoja tonaalisten kielten hallinnassa. Samalla intonaatio ja kontekstuaaliset muutokset tekevät tonaalisuudesta dynaamisen ja usein oppimista haastavan osa-alueen.

Esimerkki

Mandariinikiinan kielessä lauseessa ma ma ma ma ma (麻媽罵馬) on neljä eri sanaa. Jos numerot tunnistavat äänteet, ne voidaan kirjoittaa ma2 ma1 ma4 ma3, mikä tarkoittaa "hampun äiti nuhtelee hevosta". Joissakin romanisaatiotavoissa kukin äänne merkitään eri kirjoitusasulla; ma2 ma1 ma4 ma3 Pinyinissä kirjoitettaisiin ma mha mah maa Gwoyeu Romatzyhissa. Useimmissa käytetään numeroita tai aksenttimerkkejä (mā má mǎ mà pinyinissä). On olemassa kohta nimeltä Leijonasyöjä-runoilija kiviluolassa (施氏食獅史). Siinä on 92 merkkiä, jotka kaikki luetaan mandariinikiinaksi samalla tavalla ("shi"), mutta eri sävyillä.

Mandariinikiinan kielessä ei ole monta tavua: sanat "äiti", "hamppu", "hevonen", "kiroilla" ja sana, joka laitetaan lauseiden loppuun kysymykseksi, lausutaan kaikki "ma".

"Äiti" on "ma", joka on korkea ja tasokas.
"Hamppu" on "ma", joka alkaa matalalta ja päättyy korkealle.
"Hevonen" on "ma", joka alkaa melko korkealta, laskee hyvin alas ja nousee sitten uudelleen.
"Scold" on "ma", joka alkaa korkealta ja päättyy matalalta.
Kysymyksen tekemiseksi lisätään loppuun "ma", mutta se pidetään hyvin pehmeänä ja lyhyenä ja suunnilleen samalla tasolla.

Mandariinikiinan kielessä on "ensimmäinen sävy", "toinen sävy", "kolmas sävy", "neljäs sävy" ja "neutraali sävy". Muissa kiinan murteissa on enemmän ääniä, joissakin jopa kaksitoista.

Äänimerkinnät

Vietnamin kielessä ja pinyinissä käytetään aksentteja latinalaisten aakkosten äänimerkkeinä. Kukin aksentti osoittaa tavun muuttuneen äänteen. Useimmilla tavuilla on vain yksi ääntämismerkintä, mutta tavun kirjaimia voidaan muuttaa muilla merkinnöillä. Tavallisesti tavut muodostavat yhden sanan tavuttomissa yhdyssanoissa.

Pinyinissä voi olla tyylieroja, koska sen tarkoituksena on auttaa länsimaalaisia. Toisaalta vietnamilaisella on kansallinen kirjoitusasu, joka noudattaa ja käyttää aina samaa tyyliä.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä on sävelkieli?

A: Sävelykieli on kieli, jossa sanat voivat konsonanttien ja vokaalien lisäksi erota toisistaan sävyjen (kuten sävelkorkeudet musiikissa) suhteen.

K: Mitä kieliä pidetään tonaalisina?

V: Kiinaa, vietnamia, thaita, laoa, hmongia, punjabia, sylhetiä, chittagoniaa, jorùbaa, igboa, lugandaa, eweä ja cherokeea pidetään kaikki tonaalisina kielinä.

Kysymys: Pidetäänkö indoeurooppalaisia kieliä, kuten englantia ja hindiä, tonaalisina kielinä?

V: Ei. Niitä ei pidetä sävykielinä, mutta niissä voidaan käyttää sävyä eri tavoin. Joissakin näistä kielistä on sen sijaan tärkeää äänenkorkeusaksentti.

K: Miten sanan merkitys muuttuu, jos eri tavua korostetaan?

V: Sanan merkitys voi muuttua, jos eri tavua korostetaan. Esimerkkejä tästä ovat muinaiskreikka, heprea, ruotsi, norja, serbokroaatti, liettua ja jotkut aasialaiset kielet, kuten japani ja korea.

K: Miten äänneaksentti eroaa sävyistä?

V: Aksentti eroaa sävyistä, koska jotkin sävyt voivat kuulostaa samanlaisilta ihmisille, jotka eivät puhu kieltä äidinkielenään. Tämän vuoksi ne ovat näille ihmisille vaikein osa kielen oppimista.

K: Voiko sävyjen oppimista jotenkin helpottaa muille kuin äidinkielenään puhuville?

V: Äänteiden oppiminen voi olla vaikeaa muille kuin äidinkielenään puhuville, mutta saatavilla on resursseja, jotka antavat vinkkejä siitä, miten äänteiden oppimista voidaan tehostaa, kuten kuunteluharjoituksia tai muistiinpanovälineiden käyttämistä, jotta voidaan muistaa tietyt äänteet tai kuviot, jotka liittyvät tiettyihin sanoihin tai lausekkeisiin opittavassa kielessä.