Jättikilpikonnat: Galápagos, Aldabra ja pitkäikäiset uhanalaiset
Jättikilpikonnat ovat sopeutuneet elämään useilla trooppisilla saarilla ja kuuluvat maapallon suurimpiin ja pitkäikäisimpiin matelijoihin. Aikuisten yksilöiden paino vaihtelee useista sadoista kilogrammoista jopa noin 300–400 kilogrammaan, ja pituus (selkärangan pituutta tai kuoren kokoa mitattaessa) on yleensä välillä 1,3–1,9 metriä, joskin kokoon vaikuttavat laji ja yksilön sukupuoli.
Levinneisyys ja taksonomia
Jättikilpikonnia on tai on ollut luonnossa muun muassa Seychelleillä, Mascarenes-saarten alueella ja Galapagossaarilla. Nykyään maailman suurin vapaana elävä populaatio sijaitsee Seychelleillä sijaitsevalla Aldabra-atollilla: siellä on arvioitu olevan noin 150 000 yksilöä. Vaikka monet jättikilpikonnat näyttävät ulkonäöltään samankaltaisilta, ne eivät ole läheistä sukua keskenään vaan edustavat eri evoluutiolinjoja: Seychellien ja Mascarenesin kilpikonnat polveutuvat alun perin läheiseltä Madagaskarilta, kun taas Galápagoksen jättikilpikonnat ovat peräisin lähistöltä Ecuadorista. Tämä samanlaisuus eri saarilla on klassinen esimerkki konvergentista evoluutiosta.
Nykyisin tunnettuihin taksoneihin kuuluvat esimerkiksi Aldabrassa elävä Aldabrachelys gigantea (tunnetaan yleisesti Aldabran jättiläiskilpikonnana) ja Galápagoksen saarten erilaiset Chelonoidis-ryhmän populaatiot (usein käsiteltynä saarikohtaisina muotoina tai alalajeina). Mascarenes-saarten endeemiset Cylindraspis-suvun lajit kuolivat sukupuuttoon historiallisena aikana.
Ulkonäkö ja ekologia
Jättikilpikonnien kuori- ja ruumiinmuoto vaihtelee: on korkeakuorisia (domed), pyöreämpiä muotoja ja satulakuorisia (saddle-backed), joissa kaulan alue on pidempi ja etuosa kohoaa. Nämä muodot heijastavat ravinnon saatavuutta ja saaren kasvillisuutta: satulakuoriset lajit ovat sopeutuneet syömään korkeampaa kasvillisuutta, kun taas korkeakuoriset lajit laiduntavat matalemmassa kasvillisuudessa. Jättikilpikonnat toimivat myös ekosysteemin insinööreinä: ne kuluttavat runsaasti kasvillisuutta, levittävät siemeniä ja muokkaavat kasvualustoja, mikä vaikuttaa saarien kasvillisuusrakenteeseen.
Lisääntyminen ja elinkaari
Jättikilpikonnat lisääntyvät hitaasti verrattuna moniin muihin eläinryhmiin. Naaras munii yleensä useita munia pesään, mutta nuorten selviytyminen aikuisuuteen on usein vähäistä, mikä johtuu mm. saalistuksesta ja kilpailusta. Kilpikonnat saavuttavat sukukypsyyden hitaasti (usein vuosikymmenien ikään mennessä) ja voivat elää luonnossa yli 100 vuotta, mikä tekee niistä pitkäikäisiä selkärankaisia.
Poikkeuksellisen pitkäikäiset yksilöt
Monet jättikilpikonnat ovat eläneet poikkeuksellisen vanhoiksi. Esimerkiksi madagaskarilainen kilpikonna Tu'i Malila on usein mainittu: sen kerrotaan kuolleen vuonna 1965 Tongalla 188-vuotiaana. Australialaisten eläintarha-asiakirjojen mukaan "Harriet" oli kuollessaan noin 176-vuotias vuonna 2006 (tähän liittyy myös keskustelua Harrietin keräilijähistoriasta ja iänmäärityksen tarkkuudesta). Aldabran jättiläiskilpikonna "Adwaita" kuoli Aliporen eläintarhassa Kolkatassa vuonna 2006; sen kerrottiin tulleen eläintarhaan 1870-luvulla lordi Robert Cliven kartanosta, ja sen ikää on arvioitu jopa noin 250 vuotta — mutta tarkan iänmäärityksen varmuus on heikompi, joten tällaiset erittäin korkeat ikäarviot on syytä pitää arvioina.
Ihmisen vaikutus ja historiallinen ahdinko
Ihmisen saapuminen saarille vaikutti jättikilpikonnien populaatioihin voimakkaasti. Alusten miehistöt sankoin joukoin hankkivat kilpikonnia ruuaksi; kilpikonnien liha ja rasva olivat arvostettua provianttia pitkille merimatkoille, koska eläimet saattoivat säilyä hengissä laivan kannella pitkiä aikoja ja niiden rasva toimi ravintolähteenä. 1500- ja 1600-luvuilla Galápagossaarilla vierailivat espanjalaisia aarrelaivoja ja merirosvoja, ja myöhemmin valaanpyytäjät jatkoivat kilpikonnien hyödyntämistä. Lainausmerkit alkuperäisestä kertomuksesta kuvaavat hyvin käytännöllisyyttä: kilpikonnien lihaa ja öljyä pidettiin arvokkaana ja liha säilytti hyvän maun ja ravintoarvon laivan kosteissa oloissa.
Monilla alueilla ihmistoimet — suora metsästys, laajentuva karjatalous, saarten asutuksen myötä tulleet laittomat pyyntimuodot sekä erityisesti vieraslajit (rotat, kissoja, koiria, vuohia, hiiriä yms.) — johtivat paikallisten populaatioiden hätkähdyttävään hupenemiseen. Ainakin viisi Cylindraspis-suvun lajia hävisi Intian valtameressä sijaituvilla Mascarene-saarilla (Mauritius, Rodrigues ja Réunion) historiallisena aikana.
Nykytilanne ja suojelutoimet
Jättikilpikonnat ovat nykyisin laajasti suojelun kohteena: ne ovat tiukkojen suojelulakien alaisia ja monien populaatioiden elpyminen edellyttää pitkäjänteisiä toimia. Keskeisiä uhkia ovat edelleen:
- vieraslajit ja niiden vaikutus poikasille ja munille sekä kasvillisuuteen,
- habitaatin pieneneminen ja fragmentoituminen,
- alueellinen metsästys ja salametsästys tietyillä alueilla,
- ilmastonmuutoksen vaikutukset saarien ekosysteemeihin.
Suojelutoimia ovat olleet muun muassa suojelualueiden perustaminen (esim. Galápagoksen kansallispuisto ja Aldabran erityissuojelu), vieraslajien hävittäminen tai hallinta, pesä- ja poikasvaiheen suojaaminen, onnistuneet kasvatus- ja palautusohjelmat sekä ekologisen kuntoutuksen hankkeet, joissa kilpikonnia siirretään takaisin saarille tai niiden elinympäristöjä palautetaan. Galápagoksen saaret ovat erityisen tunnettuja järjestetyistä suojelutoimistaan, joissa Galapagossaarien luonnonsuojeluorganisaatiot ja Charles Darwin -säätiö (ei linkitetty tässä artikkelissa) ovat olleet keskeisiä toimijoita populaatioiden palauttamisessa.
Merkitys ja tulevaisuus
Jättikilpikonnat ovat saariekosysteemien avainlajeja: niiden rooli kasvillisuuden muokkaajina ja siementen levittäjinä tekee niistä arvokkaita sekä luonnon monimuotoisuuden että saariekosysteemien toiminnan kannalta. Vaikka menneisyydessä monet lajit ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisen toiminnan vuoksi, nykypäivänä onnistuneet suojelutoimet ja pitkäjänteinen työ ovat palauttaneet ja ylläpitäneet joitain populaatioita. Tulevaisuuden kannalta tärkeää on jatkaa vieraslajien hallintaa, laajentaa suojelualueita, tukea paikallista yhteisötyötä ja jatkaa tieteellistä seurantaa, jotta nämä ikoniset, pitkäikäiset eläimet säilyvät myös tuleville sukupolville.
Aldabran jättiläiskilpikonna
Galápagos-kilpikonna.
Galapagos-kilpikonna Chelonoidis nigra Santa Cruzin saarella.
Galapagos-kilpikonna
Galápagos-kilpikonna eli Galápagossaarten jättiläiskilpikonna (Chelonoidis nigra) on suurin elävä kilpikonnalaji ja kymmenenneksi painavin elävä matelija.
Kilpikonna elää seitsemällä Galápagos-saarella. Saari on tuliperäinen saaristo, joka sijaitsee noin 1 000 kilometriä Ecuadorin mantereesta länteen. Espanjalaiset tutkimusmatkailijat, jotka löysivät saaret 1500-luvulla, nimesivät ne espanjankielisen galápago-sanan mukaan, joka tarkoittaa kilpikonnaa.
Niiden kuoren koko ja muoto vaihtelevat populaatioiden välillä. Kosteilla ylänkösaarilla kilpikonnat ovat suurempia, niiden kuoret ovat kuperia ja kaulat lyhyitä. Kuivien alankojen saarilla kilpikonnat ovat pienempiä, ja niillä on satulan selkäinen kuori ja pitkä kaula. Charles Darwinin havainnot näistä eroista Beaglen toisella matkalla vuonna 1835 auttoivat häntä kehittämään evoluutioteoriansa.
Galápagos-kilpikonnapopulaatio pienenee. Niitä oli 1500-luvulla yli 250 000 yksilöä. 1970-luvulla määrä pieneni noin 3 000 yksilöön. Vähenemisen uskotaan johtuvan liikakalastuksesta, elinympäristön häviämisestä ja saarille tuoduista lajeista, kuten rotista, vuohista ja sioista. Alkuperäisestä viidestätoista alalajista on luonnossa jäljellä kymmenen alalajia. Yhdestoista alalaji (C. n. abingdoni) tunnetaan vain yhtenä elävänä yksilönä. Sitä pidettiin vankeudessa. "Lonesome George kuoli kesäkuussa 2012.
Suojelutoimia on toteutettu paljon. Tämän vuoksi tuhansia vankeudessa kasvatettuja nuoria yksilöitä on vapautettu kotisaarilleen. Tämän seurauksena kanta kasvoi 19 000 yksilöön 2000-luvun alussa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokittelee lajin kuitenkin edelleen "haavoittuvaksi".
Aldabran jättiläiskilpikonna
Aldabran jättiläiskilpikonnapopulaatio elää Seychelleillä sijaitsevan Aldabra-atollin saarilla. Atolli on suojeltu ihmisen vaikutukselta, ja siellä elää noin 100 000 jättiläiskilpikonnaa, mikä on maailman suurin eläinkanta. Toinen lajin erillinen populaatio elää Changuun saarella lähellä Sansibaria, ja muita vankeudessa pidettyjä populaatioita on Mauritiuksen ja Rodriguesin suojelupuistoissa. Kilpikonnat käyttävät hyväkseen monia erilaisia elinympäristöjä, kuten ruohomaita, matalia pensaikoita, mangrovensuita ja rannikon dyynejä.
Laji on nimeltään Aldabrachelys gigantea tai Dipsochelys dussumieri. Nimet viittaavat samaan kilpikonnaan.
Erillinen populaatio asuu Changuun saarella Sansibarissa.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mikä on jättiläiskilpikonnan maksimipaino?
V: Jättikilpikonnat voivat painaa jopa 3 tai 400 kg (660-880 lbs).
K: Kuinka kauan jättiläiskilpikonnat voivat elää luonnossa?
V: Jättikilpikonnat voivat elää luonnossa yli 100 vuotta.
K: Missä useimmat jättiläiskilpikonnat elävät nykyään?
V: Maailman suurin jättiläiskilpikonnapopulaatio elää Seychelleillä sijaitsevalla Aldabran atollilla, jossa on noin 150 000 yksilöä.
K: Miten eri jättiläiskilpikonnalajit ovat kehittyneet?
V: Seychellien ja Mascarenesin jättikilpikonnat ovat alun perin peräisin läheiseltä Madagaskarilta, kun taas Galapagos-kilpikonnat ovat peräisin läheisestä Ecuadorista. Niiden samankaltaisuus on esimerkki konvergentista evoluutiosta.
Kysymys: Mitä tapahtui jättiläiskilpikonnapopulaatioille 1500- ja 1600-luvuilla?
V: Tänä aikana niitä pyydystettiin ja tapettiin ravinnoksi niin suuria määriä, että ne kuolivat käytännössä sukupuuttoon vuoteen 1900 mennessä.
Kysymys: Kuinka monta Cylindraspis-lajia on kuollut sukupuuttoon historiallisista ajoista lähtien?
V: Ainakin viisi Cylindraspis-lajia on kuollut sukupuuttoon historian jälkeen.
