Gilbertinpäästäiskenguru

Discovery

Gilbertin potoroo löydettiin ensimmäisen kerran tieteellisesti vuonna 1840, ja se nimettiin vuonna 1841 englantilaisen luonnontieteilijän ja tutkimusmatkailijan John Gilbertin mukaan. Gilbert oli kerännyt Australiassa sijaitsevasta King George Soundista useita eläimiä, muun muassa tämän potoroon. Gilbertin potoroota ei nähty enää moneen vuoteen, vaikka monet ihmiset olivat etsineet sitä 1970-luvulla. Lajin uskottiin kuolleen sukupuuttoon 120 vuoden ajan ennen kuin se löydettiin uudelleen vuonna 1994 Two Peoples Bayn luonnonsuojelualueelta. Liz Sinclair oli tutkinut wallabeja ja sai potoroon kiinni yhdestä ansastaan.

Habitat

Potoroosit elävät paksujen pensaiden ja pensaiden alla. Ne ovat tehneet tunneleita ja polkuja pensaiden läpi, jotta ne pääsevät helposti liikkumaan. Hitaasti liikkuessaan ne käyttävät kaikkia neljää jalkaansa, mutta nopeasti liikkuakseen ne voivat hyppiä kuin kenguru. Potoroot ovat yöeläimiä, ja ne viettävät päivänsä piilossa. Ne tulevat esiin vain hyvin usein. Ne elävät pienissä, kolmesta viiteen eläimen muodostamissa ryhmissä. Ne syövät erilaisia tryffeleitä ja sieniä. Australiassa on monia erilaisia tryffelilajeja, ja potoroosit syövät mielellään monia niistä. Potoruilla on terävät kolmivarpaiset kynnet, joiden avulla ne voivat kaivautua maahan löytääkseen maaperässä kasvavia tryffeleitä. Syömisen jälkeen potoroosit auttavat levittämään tryffeleiden siemeniä jätöksillään.
Tutkijat ovat löytäneet Gilbert Potoroon jätöksistä 40 erilaista sienilajia.

Lisääntyminen

Naaraspuoliset potoroosit voivat synnyttää kaksi poikasta vuodessa, mutta kantavat vain yhtä kerrallaan. Ne voivat pitää toisen alkion diapausessa ensimmäisen alkion kasvaessa. Jos ensimmäinen vauva ei selviä hengissä, toinen vauva voi aloittaa kasvunsa heti. Gilbertin potoroon tiineyden pituutta ei tiedetä, mutta sen uskotaan olevan sama kuin pitkänäköisen potoroon; noin 38 päivää.
Potoroo-vauva on syntyessään
vain noin 1 cm pitkä. Se elää emonsa pussissa noin 4 kuukautta.

Potoroon pelastaminen

Kun Gilbertin potoroo löydettiin uudelleen, otettiin lisää eläimiä talteen jalostusohjelman aloittamiseksi. Tämä auttaisi lisäämään potoroon määrää. Ensimmäisinä vuosina syntyi muutamia poikasia, mutta sitten lisääntyminen vain loppui. Monissa tutkimuksissa on selvitetty, mitä ne syövät ja miten ne elävät, mutta potorootteja ei vieläkään saada lisääntymään vankeudessa.

Vuonna 2001 perustettiin ryhmä nimeltä Gilbert's potoroo Action Group (GPAG). Tämä ryhmä auttaa valistamaan ja kertomaan ihmisille potoroo-lajista. Se auttaa myös keräämään rahaa Gilbert's potoroo -lajin tutkimukseen ja kasvatusohjelmiin vankeudessa.

Kolme potoroa, yksi uros ja kaksi naarasta, siirrettiin Bald Islandille elokuussa 2005. Tällä saarella ei ole muita eläimiä, kuten kissoja ja kettuja, jotka söisivät potoruja. Sittemmin on lähetetty neljä muuta potorouta perustamaan lisääntymiskolonia.

Gilbertin potoroon selviytyminen on suuressa vaarassa. Koska ne elävät pienellä alueella, ne voivat kadota puskatulessa. Ketut ja kissat voivat helposti tappaa kaikki potoroot. Potorootteja ei ehkä ole tarpeeksi, jotta ne pystyisivät geneettisesti eroamaan toisistaan niin paljon, että ne selviytyisivät viruksesta. Two Peoples Bayssä ei ole tarpeeksi luonnollista pusikkoa, ja luonnonsuojelualueen vieressä on liikaa raivattua maata.