Peikkohai (Mitsukurina owstoni) — syvänmeren elävä fossiili ja faktat

Goblinhain tunnistaa helposti sen pitkästä, litteästä kuonosta. Sillä on huomattavan pitkä pää, pienet silmät ja viisi lyhyttä kidusaukkoa. Suu on suuri ja muodoltaan parabolinen. Sen vartalo on pehmeä ja veltto. Tällä hailla on pitkä pyrstöevä ilman vatsalohkoa. Rintaevät ovat lyhyet ja leveät, ja molemmat selkäevät ovat pienet, pyöreät ja samankokoiset. Peräevä on pyöreä ja pienempi kuin selkäevät, kun taas lantion evät ovat selkäeviä suuremmat. Goblinhailla on pitkä ulosvedettävä leuka, jossa on pitkät, ohuet hampaat. Sen ruumiinmuoto osoittaa, että peikkohai on hitaasti liikkuva hailaji. Elävät peikkohait ovat väriltään vaaleanpunaisen valkoisia, ja niillä on sinertävät evät. Näytteet haalistuvat ja muuttuvat ruskehtaviksi, kun ne säilötään alkoholiin. Peikkohaiden yläleuassa on 26 pitkää, ohutta, piikkimäistä hammasta ja alaleuassa 24 hammasta. Niillä on kolme etuhammasriviä molemmilla leukojen puolilla. Yläleuan etuhampaat on erotettu pienemmistä yläpuolisista sivuhampaista raolla. Täysikasvuisten urospuolisten peikkohaiden on havaittu saavuttavan pituuden, joka vaihtelee 2,6-3,8 metrin välillä. Aikuisten naaraiden on havaittu saavuttavan pituuden, joka vaihtelee 3,4-3,7 metrin välillä. Syntymäkokoa ei tiedetä, mutta pienin löydetty yksilö oli 1,07 metriä pitkä. Painavin löydetty peikkohai painoi 210 kiloa ja oli 3,8 metriä pitkä.

Tämän syvänmeren hailajin uskotaan olevan laajalle levinnyt. Yksilöitä on nähty Atlantilla Guyanan, Surinamin, Ranskan Guyanan, Ranskan, Madeiran, Senegalin, Portugalin ja Guineanlahden rannikolla. Sitä on raportoitu myös Tyynenmeren länsiosassa Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin edustalla. Intian valtamerellä sitä tavataan Etelä-Afrikan ja Mosambikin edustalla. Se havaittiin äskettäin Yhdysvalloissa San Clementen saaren lähellä Kalifornian rannikolla sekä Meksikonlahden pohjoisosassa Pascagoulan eteläpuolella Mississippin osavaltiossa.

Elinympäristö

Peikkohai on pohjaeläinhai, jota nähdään harvoin pinnalla tai matalissa rannikkovesissä. Tätä lajia tavataan mannerjalustojen uloimmilla alueilla, ylärinteillä ja saumavuorilla. Useimmat yksilöt on havaittu lähellä mannerrinteitä, 270-960 metrin syvyydessä. Sitä on tavattu jopa 1300 metrin (4265 jalan) syvyisissä vesissä ja 95-137 metrin (311-449 jalan) syvyisissä vesissä. Tietojen mukaan peikkohai voisi olla myös valtamerilaji.

Peikkohai aistii saaliinsa sähköherkkien elinten avulla. Sen leuat on tehty nopeasti esiin työntyviksi, mikä auttaa saaliin pyydystämisessä. Leukaa työntää eteenpäin kaksoisnivelsiteet alaleuan nivelissä. Kun leukoja vedetään takaisin, nivelsiteet venyvät, ja ne rentoutuvat, kun leukoja työnnetään eteenpäin. Leuat pidetään yleensä tiukasti kiinni uidessa, ja niillä on katapultin kaltainen tehtävä, kun peikkohai haluaa syödä. Etuhampaat on tehty murskaamiseen. Peikkohai syö katkarapuja, pelagisia mustekaloja, kaloja ja kalmareita. Sen uskotaan myös syövän rapuja ja syvänmeren kivikalakaloja.

Peikkohain lisääntymistavoista ei ole kunnollista tietoa. Tiineitä naaraita ei ole löydetty eikä pyydystetty. Uskotaan, että ne ovat ovoviviparisia, mikä tarkoittaa, että poikaset syntyvät elävinä, mutta istukkayhteyttä ei ole, vaan alkiot saavat ravintonsa munankeltuaisesta. Siitä, milloin peikkohai sukukypsyy, milloin ja miten se parittelee ja kuinka kauan tiineys kestää, ei ole todellista tietoa.

Goblinhaita kalastetaan kaupallisesti Japanin edustalla, ja niitä pyydetään joskus yhdessä leikekalan kanssa Portugalin edustalla. Muualla niitä pyydetään pääasiassa syvänmeren troolien sivusaaliina ja satunnaisesti syvänmeren pitkäsiimoilla, syväverkoilla ja mahdollisesti kurenuotilla.

Peikkohai on luultavasti vaaraton, mutta koska ihmiset ovat harvoin kohdanneet sitä, sitä ei voida vielä sanoa. Vaikka tämä hailaji lienee yleinen, sitä nähdään harvoin, ja siksi se tunnetaan huonosti.