Gladiolus

Kuvaus

Gladiolus-sukuun kuuluu noin 260 lajia, joista 250 on kotoisin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, pääasiassa Etelä-Afrikasta. Noin 10 lajia on kotoisin Euraasiasta. Gladiolus-suvun 160 lajia on endeemisiä eteläisessä Afrikassa ja 76 trooppisessa Afrikassa. Lajit vaihtelevat hyvin pienistä hyvin näyttäviin jättimäisiin kukkavarpaisiin kaupassa.

Nämä viehättävät, monivuotiset yrtit ovat puolikestäviä lauhkeassa ilmastossa. Ne kasvavat pyöreistä, symmetrisistä mukuloista, joita ympäröi useita kerroksia ruskehtavaa, kuitumaista kuorta.

Niiden varret ovat yleensä haarautumattomia, ja niistä kasvaa 1-9 kapeaa, miekanmuotoista, pituussuuntaisesti uurrettua lehteä, jotka ovat tupen sisällä. Alin lehti on lyhentynyt katafylliksi. Lehtilavat voivat olla poikkileikkaukseltaan tasaisia tai ristikkäisiä.

Tuoksuvat kukkavarret ovat suuria ja yksipuolisia, ja niissä on kaksipuolisia, biseksuaaleja kukkia, joita kutakin ympäröi kaksi nahkamaista, vihreää suojuslehteä. Verholehdet ja terälehdet ovat lähes samannäköisiä, ja niitä kutsutaan tepaleiksi. Ne ovat yhdistyneet tyvestään putkenmuotoiseksi rakenteeksi. Selkäpuolen tepal on suurin, ja se kaartuu kolmen heteen yläpuolelle. Kolme ulointa teelehteä ovat kapeampia. Terälehti on suppilon muotoinen, ja heteet ovat kiinnittyneet sen pohjaan. Tiehyessä on kolme lusikanmuotoista haaraa, joista jokainen laajenee kohti kärkeä.

Munasarja on 3-lokulaarinen, ja siinä on pitkulaisia tai pallomaisia kapseleita, joissa on useita siivekkäitä ruskeita, pitkittäin kuoriutuvia siemeniä. Niiden keskellä on havaittavissa erityinen rakeinen rakenne, joka on varsinainen siemen ilman hienoa kuorta. Joissakin siemenissä tämä rakenne on ryppyinen ja musta. Nämä siemenet eivät pysty itämään.

Nämä kukat ovat erivärisiä, vaaleanpunaisesta punertavaan tai vaalean purppuraan, jossa on valkoisia, kontrastisia merkkejä, tai valkoisesta kermanväriseen tai oranssista punaiseen.

Etelä-Afrikan lajeja pölyttivät alun perin pitkäkieliset mehiläiset, mutta pölytysjärjestelmässä on tapahtunut joitakin muutoksia, joiden ansiosta pölyttäjinä ovat toimineet aurinkolinnut, noctuid- ja sphingid-perhoset, pitkäkieliset kärpäset ja monet muut. Euroopan lauhkeilla vyöhykkeillä monet suurikukkaiset gladiolojen hybridilajikkeet voidaan pölyttää pienillä tunnetuilla ampiaisilla. Itse asiassa ne eivät ole kovin hyviä pölyttäjiä kasvien suurten kukkien ja ampiaisten pienen koon vuoksi. Toinen hyönteinen, joka tällä alueella voi kokeilla gladiolien mettä, on tunnetuin eurooppalainen haukkakoi Macroglossum stellatarum, joka yleensä pölyttää monia kuuluisia puutarhakukkia, kuten petuniaa, zinniaa, diantusta ja muita.

Gladiolia käyttävät ravintokasveina joidenkin lepakkolajien toukat, mukaan luettuna keltakirvinen.