Kanadan kenraalikuvernööri edustaa Kanadan kuningatarta (tai kuningasta) ja toimii kuningattaren/kuninkaan edustajana Kanadassa. Kuningatar ei yleensä vietä paljon aikaa Kanadassa, koska hän on samanaikaisesti monien muiden itsenäisten valtioidenkin valtionpää, joten kenraalikuvernööri hoitaa päivittäiset edustukselliset ja perustuslailliset tehtävät maan sisällä.

Teknisesti kuningatar nimittää kenraalikuvernöörin, mutta käytännössä nimitykseen liittyy vakiintunut käytäntö: nimityksen ehdottaa Kanadan pääministeri. Näin ollen kenraalikuvernööri saa käyttää suurinta osaa kuningattaren valtuuksista toimien pääministerin ja kabinetin neuvojen perusteella. Useimmiten kuningatar ja kenraalikuvernööri eivät kuitenkaan käytä valtaansa ilman Kanadan pääministerin neuvoja.

  • Tavallisesti kuningatar valitsee kenraalikuvernööriksi sen henkilön, jonka pääministeri haluaa hänen valitsevan.
  • Kenraalikuvernööri käyttää valtuuksiaan yleensä sen mukaan, mitä pääministeri neuvoo hänen tekevän; tehtävä on Suomessa usein kuvattu seremoniaaliseksi ja konstitutionaaliseksi.

Kenraalikuvernöörin tehtäviin kuuluvat muun muassa:

  • Parlamentin avaus ja sen hajottaminen sekä vaalien määrääminen (tila- ja ajoitusasioissa toimitaan yleensä pääministerin suosituksesta).
  • Legislaatiossa kuninkaallinen vahvistus (Royal Assent), eli lakien virallistaminen.
  • Pääministerin ja ministerien nimittäminen sekä senaattoreiden nimittäminen.
  • Valtion kunnianosoitusten ja kunniamerkkien jakaminen sekä edustus kotimaassa ja ulkomailla.
  • Symbolinen asema Kanadan asevoimien ylipäällikkönä kuninkaan/kuningattaren edustajana.
  • Ulkoasiamiesten vastaanotto ja valtion edustaminen virallisissa tilaisuuksissa.

Kenraalikuvernööri on muodollisesti erittäin voimakas virka, mutta sen käytössä noudatetaan tiukkoja perustuslaillisia tapoja. Useimmat toimet tehdään kabinetin tai pääministerin neuvojen perusteella, ja kenties tärkein vaatimuksena on puolueettomuus: kenraalikuvernööriltä odotetaan, että hän ei aja puolueellista politiikkaa ja toimii yhteiskunnan eri ryhmien edustajana.

Poikkeustilanteissa kenraalikuvernööri voi kuitenkin käyttää niin sanottuja reserve powers eli varavaltuuksia ilman hallituksen neuvoa. Näitä ovat esimerkiksi pääministerin erottaminen, parlamentin hajottamisen kieltäminen tai hallituksen toimien kyseenalaistaminen, jos kyseessä on vakava perustuslaillinen kriisi. Historiallisesti tunnettu esimerkki Kanadan konstitutionaalisesta kiistasta on King–Byng -tilanne vuodelta 1926, jolloin kenraalikuvernööri ei täyttänyt pääministerin toivomusta ja asia johti pitkään keskusteluun parlamentaarisesta vastuusta.

Pääministeri voi toisinaan esittää toimenpiteitä, joita kenraalikuvernööri ei voi tehdä yksin tai tavallisilla neuvoilla. Tällöin pääministerin on käännyttävä suoraan kuningattaren puoleen tai käytettävä erityisiä perustuslaillisia menettelyjä — esimerkiksi jos halutaan nimittää parlamenttiin 4 tai 8 ylimääräistä senaattoria, tarvitaan poikkeuksellista menettelyä.

Praktiikassa kenraalikuvernöörin toimikausi on tavallisesti noin viisi vuotta, mutta muodollisesti virka on kuningattaren (tai kuninkaan) käskystä ja toimikausi voidaan tarvittaessa pidentää tai lyhentää. Nimityksissä pyritään usein valitsemaan kanadalainen, joka edustaa yhteiskunnan monimuotoisuutta (kielellisesti ja kulttuurisesti) ja joka kykenee toimimaan sekä seremoniallisissa että perustuslaillisissa tehtävissä.

Virallinen asuinpaikka on Rideau Hall Ottawassa, ja ajoittain käytetään myös Quebecin Citadellea virka-asuntona. Kenraalikuvernööri käyttää arvonimeä ja muotoiluja, jotka heijastavat viran edustuksellisuutta sekä yhteyttä monarkiaan.

Yhteenvetona: kanadan kenraalikuvernööri on moninainen virka: se yhdistää seremoniallista edustamista, perustuslaillista valvontaa ja muodollisia valtuuksia. Vaikka viran muodolliset valtuudet ovat laajat, niiden käytössä noudatetaan vakiintuneita demokratian ja parlamentaarisuuden pelisääntöjä, ja useimmiten kenraalikuvernööri toimii pääministerin ja kabinetin neuvojen mukaisesti.