Harppihylje tai satulahylje on korvaton hyljelaji. Ne elävät Atlantin valtameren pohjoisimmassa osassa ja osassa Jäämerta. Se kuuluu nykyään monotyyppiseen Pagophilus-sukuun. Sen tieteellinen nimi Pagophilus groenlandicus tarkoittaa "Grönlannin jäänrakastajaa".

 

Harppihylje on tunnusomainen arktinen hylje, joka yhdistetään usein suurten jäälauttojen ja jäiden ääriolosuhteisiin. Laji esiintyy suurina ja tiheinä ryhminä etenkin poikasten syntyaikoina ja muuttoreittien varrella. Harppihylje on sopeutunut hyvin kylmään veteen ja jääpeitteeseen: se käyttää jäätä lisääntymis- ja poikastuotantopaikkana sekä lepo- ja nuokkualueena.

Ulkonäkö ja koko

Aikuinen harppihylje on kookas ja vankkarakenteinen. Tyypillisiä piirteitä:

  • Pituus: yleensä noin 1,5–2 metriä.
  • Paino: alueesta ja sukupuolesta riippuen vaihtelee yleensä reilusta 70 kg:sta yli 200 kg:aan, vanhemmilla urosyksilöillä voi olla suurempi paino.
  • Turkki: poikaset syntyvät valkoiseen lanugo-turkkiin ("whitecoat"), joka suojaa ja eristää vastasyntynyttä. Nuorena turkki vaihtuu nopeasti harmahtavaksi ja myöhemmin aikuisilla kevyesti raidoitetuksi tai laikukkaaksi.
  • Kasvonpiirteet: pää on kohtuullisen pieni suhteessa kehoon, ja hylje on korvaton (ei näkyviä korvia kuten maanisilla hylkeillä).

Elintavat ja ravinto

Harppihylje on pääasiassa lihansyöjä, sen ruokavalio koostuu kala- ja äyriäisravinnosta. Tavallisia saalislajeja ovat esimerkiksi silakka, turska, arktinen turska (cod), sekä eri mitalajit ja krilli. Harppihylje saalistaa yleensä matalammissa vesissä, mutta voi sukeltaa syvemmälle etsiessään ruokaa. Se seuraa usein kalaparvia ja voi käyttää pitkiäkin muuttomatkoja ruoan perässä.

Lisääntyminen ja poikaset

Lisääntyminen tapahtuu jäillä tai jään laajoilla lautoilla. Synnytykset ajoittuvat kevääseen, jolloin emohylkeet hakeutuvat suojaisille jäälautoille synnyttämään. Poikaset syntyvät paksuun valkoiseen turkkiin ja ne imevät runsasravinteista maitoa, mikä saa poikaset kasvamaan nopeasti. Valkoinen turkki vaihtuu yleensä muutamassa viikossa, ja sähköisesti nuorena hyljettä kutsutaan usein "beatiksi" tai "ragged-jacket".

Levinneisyys ja muuttoliike

Harppihylje elää laajalla alueella Pohjois-Atlantilla ja osassa Jäämerta. Lajin eri populaatiot liikkuvat ja muuttavat vuodenaikojen mukaan: talvella ja keväällä ne kokoontuvat lisääntymisalueille jäälle, kun taas kesällä ja syksyllä ne voivat levittäytyä laajemmin avomerelle ravinnon perässä. Harppihylje hyödyntää sekä lauttajäätä että kiinteämpää jääkantta riippuen alueesta ja vuodenajasta.

Uhat ja suojelu

Perinteisesti ihmisen metsästys vaikutti paikoin voimakkaasti harppihyljekantoihin, mutta sääntely ja suojelutoimet ovat monin paikoin elvyttäneet kantoja. Tärkeimmät nykyiset uhat ovat:

  • Ilmastonmuutos: vähenevä ja epäluotettavampi merijää vaikeuttaa lisääntymis- ja poikastuotanto-olosuhteita.
  • Sivusaaliit ja kalastusverkot: harppihylje voi joutua pyydysten sivusaaliiksi tai kärsiä ravinnon vähenemisestä ihmistoiminnan vuoksi.
  • Saasteet ja öljyvahingot: ympäristömyrkyt ja onnettomuudet voivat vaikuttaa suoraan yksilöihin ja ravintoketjuun.

Useat alueet seuraavat harppihyljekantoja ja säätävät metsästystä sekä muita toimenpiteitä kantojen turvaamiseksi. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on erityisen tärkeää lajin pitkän aikavälin suojelun kannalta.

Predaattorit ja ihmisen merkitys

Harppihylje on tärkeä osa arktista ekosysteemiia. Sen luonnollisia vihollisia ovat mm. valaslajit kuten miekkavalas (orca) ja jotkin suuret hailajit sekä jääkarhut alueilla, missä jääolosuhteet mahdollistavat kohtaamiset. Ihminen on ollut sekä uhka (metsästys) että suojelija (lainsäädäntö ja tutkimus) lajille.

Harppihylje on monipuolinen ja sopeutuva laji, mutta sen tulevaisuus on pitkälti sidoksissa arktisen merijään säilymiseen. Se toimii myös merkittävänä indikaattorina jäätiköiden ja meriekosysteemin terveydelle.