Jättiläishirvi (Megaloceros giganteus) – Irlanninhirvi ja sukupuutto
Irlanninhirvi (Megaloceros giganteus) oli yksi suurimmista koskaan eläneistä peuroista. Sen levinneisyysalue ulottui koko Euraasiaan, Irlannista Baikal-järven itäpuolelle ja Kiinaan.
Lajin viimeiset tunnetut jäännökset on ajoitettu hiilidioksidiajoituksella noin 7 700 vuoden taakse. Useimmat luurangot on löydetty Irlannin soilta. Se ei ollut läheistä sukua kummallekaan nykyisin hirveksi kutsutulle elävälle lajille - Alces alces (eurooppalainen hirvi) tai Cervus canadensis (pohjoisamerikkalainen hirvi tai wapiti). Tästä syystä siitä käytetään joskus nimeä "jättiläishirvi".
Kuvaus ja mitat
Jättiläishirvi oli kookas peura, jonka tunnusmerkkinä olivat valtavat, leveäsi haarautuvat sarvet. Aikuisten urosyksilöiden sarvien leveys on voinut olla jopa noin 3–3,5 metriä haaroittain, ja sarviensa vuoksi eläin vaikutti entistäkin suuremmalta. Runkokoko on arvioitu noin 1,8–2,1 metrin säkäkorkeudeksi ja painoksi arviolta noin 400–700 kg, riippuen yksilöstä ja arviointimenetelmästä. Naaraat olivat yleensä selvästi pienempiä ja niillä oli todennäköisesti pienemmät tai olemattomat sarvet.
Elinympäristö ja ruokavalio
Jättiläishirvi suosikin avoimia tai puoliaukkoisia elinympäristöjä, kuten niittyjä, kosteikkoja ja reunametsiä, joissa oli runsaasti heinää, ruohoa ja varpuja. Sen hampaat ja hammashionta viittaavat kasvinsyöjän ruokavalioon, joka koostui pääasiassa niukasti kuitupitoisesta kasvillisuudesta, kuten ruohoista ja pehmeämmistä kasvisosista.
Sukupuolivalinta ja sarvien merkitys
Sarvien suuren koon on arveltu syntyneen seksuaalivalinnan seurauksena: ne toimivat näyttönä urosten kunnosta ja olivat mahdollisesti käytössä kilpailukäytöksessä muiden urosten kanssa. Toisaalta niin valtavat sarvet olivat myös kävelyssä ja liikkumisessa rasite aukeilla alueilla, mikä on huomioitu teorioissa lajin ekologisesta haavoittuvuudesta.
Sukupuuttoon johtaneet tekijät
- Ilmastonmuutos: viimeisen jääkauden jälkeinen ilmaston lämpeneminen muutti avoimia ruohikkoalueita metsiksi ja kosteikoiksi, jolloin jättiläishirven elinympäristöt pienenivät.
- Elinympäristön pirstoutuminen ja ravinnon muutokset: kasvillisuuden muutos vaikutti lajin ruokavarantoihin.
- Ihmisen metsästys: varhaiset maanviljelijäyhteisöt ja metsästäjä-keräilijät käyttivät eläimen lihaa, sarvia ja nahkaa, mikä on voinut lisätä väestöjen taakkaa.
- Geneettinen taantuma ja populaatioiden pieneneminen: pieni ja hajautunut populaatio on alttiimpi satunnaisille tapahtumille ja geneettiselle köyhtymiselle.
Löydöt ja tutkinta
Monet täydelliset tai osittaiset luurangot on löydetty Irlannin soista, joissa pehmeä ja hapeton turve säilyttää luut ja joskus jopa pehmytkudosten jäänteitä hyvin. Radiokarboni- eli hiili-14-ajoitukset (joihin viitataan myös alkuperäisessä tekstissä) ovat antaneet nuorimmat iät noin 7 700 vuotta taaksepäin joissain löydöissä, mikä osoittaa lajin selviytyneen jääkauden jälkeen pitkään paikallisesti. Tutkimuksissa on myös havaittu alueellista vaihtelua sarvojen koossa ja muodoissa, mikä viittaa siihen, että lajin populaatiot sopeutuivat erilaisiin paikallisiin oloihin.
Taksonomia
Jättiläishirvi kuuluu sukuun Megaloceros ja heimon Cervidae. Vaikka englanninkielinen nimi "Irish elk" (Irlannin hirvi) on yleinen, se voi johtaa harhaan, sillä laji ei ole erityisen läheistä sukua nykyisille eurooppalaisille hirville (Alces alces) tai pohjoisamerikkalaisille wapiteille (Cervus canadensis).
Merkitys ihmiselle ja kulttuurissa
Jättiläishirven fossiilit ja näyttävät sarvet ovat herättäneet ihmisten uteliaisuutta vuosisatojen ajan. Irlannin soista löydetyt luut ovat tuoneet esille sekä tieteellistä tietoa että kansanperinteitä. Sarvet ovat myös keräilijöiden ja museoiden kiinnostuksen kohteena, ja ne tarjoavat arvokasta tietoa paleontologiasta ja menneistä ecosystemsistä.
Yhteenveto
Jättiläishirvi (Megaloceros giganteus) oli massiivinen ja näyttävä peura, joka sopeutui avoimiin ruohikko- ja kosteikkoelinympäristöihin Euraasiassa. Sen dramaattinen sukupuutto on todennäköisesti seurausta monen tekijän yhteisvaikutuksesta: ilmastonmuutos, elinympäristön muutokset, ihmistoiminta ja populaatioiden pieneneminen. Fossiilit, erityisesti Irlannin suilta löydetyt yksilöt, tarjoavat edelleen tärkeää tietoa lajin elämästä ja loppuvaiheista.
M. g. antecedens -kallo
Luolamaalaus Lascaux'sta
Charles R. Knightin restaurointi
Kuvaus
Megaloceros giganteus ilmestyi ensimmäisen kerran noin 400 000 vuotta sitten. Se oli noin 2,1 metriä korkea olkapäistä, ja sillä oli kaikkien tunnettujen hirvieläinten suurimmat sarvet (enimmillään 3,65 metriä kärjestä kärkeen, ja se painoi jopa 40 kiloa).
Irlanninhirvi vastasi ruumiinkooltaan elossa olevan hirven alalajin (Alces alces gigas) suurinta tunnettua hirveä. Irlanninhirvi saavutti noin 450-600 kg:n massan, ja suuret yksilöt painoivat 700 kg tai enemmän, mikä vastaa suunnilleen Alaskan hirven massaa. Dublinin luonnonhistoriallisessa museossa on merkittävä kokoelma M. giganteuksen luurankoja.
Sarvien koon kehitys
Irlanninhirven sarvien koko on erikoinen, ja niiden kehityksestä on esitetty useita teorioita. Yhden teorian mukaan sarvien koko kasvoi jatkuvan ja voimakkaan seksuaalisen valinnan seurauksena, koska urokset käyttivät niitä taistelussa naaraiden saamiseksi. On myös esitetty, että niistä tuli lopulta niin kookkaita, etteivät irlanninhirvet pystyneet jatkamaan tavanomaista elämäänsä, ja siksi ne kuolivat sukupuuttoon. Tämä on yksinkertaisesti hölynpölyä, koska mikään laji ei selviä niin kauan, jos se ei ole tehokas elinympäristössään. Myös monet muut pleistoseenin megaeläimet kuolivat sukupuuttoon muutaman tuhannen vuoden kuluessa jääkauden päättymisestä. Irlanninhirvi ei ole tässä suhteessa erilainen.
Suurempien hirvieläinten sarvet ovat enemmän kuin suhteellisesti suuremmat. Tämä johtuu allometriasta eli kehon koon ja sarvien koon erilaisesta kasvuvauhdista kehityksen aikana. Tämä viittaa siihen, että lajin esi-isien sarvet olivat jo alun perin suuret. Gould päätteli, että suuri sarvien koko ja niiden sijainti kallossa oli hyvin pitkälti sukupuolisen valinnan ylläpitämää. Vaikka ne soveltuivat huonosti urosten väliseen taisteluun, ne olivat ihanteelliset kilpailijoiden pelotteluun tai naaraiden vaikuttamiseen. Toisin kuin muiden hirvieläinten, M. giganteuksen ei tarvinnut edes kääntää päätään esitelläkseen sarviaan parhaalla mahdollisella tavalla, vaan se pystyi tekemään sen yksinkertaisesti katsomalla suoraan eteenpäin.
Extinction
Jääkauden megafaunan sukupuuttoon kuolemisesta on kahdenlaisia teorioita. Toisen mukaan ilmastonmuutos oli ensisijainen, toisen mukaan ihmisen harjoittama metsästys oli ensisijainen. Todennäköisesti molemmat syyt vaikuttivat asiaan.
Sarvien muodostumiseen tarvitaan suuria määriä kalsium- ja fosfaattiyhdisteitä, ja siksi irlanninhirven massiiviset rakenteet edellyttävät suuria määriä näitä mineraaleja. Urokset (ja uroshirvet yleensä) tyydyttivät tämän tarpeen osittain luustostaan ja täydensivät niitä ravintokasveista sarvien kasvamisen jälkeen tai ottivat ravinteet takaisin poisheitetyistä sarvista (kuten nykyisillä hirvieläimillä on havaittu). Näin ollen jättiläishirvet kärsivät sarvien kasvuvaiheessa osteoporoosin kaltaisesta tilasta.
Kun ilmasto muuttui viimeisen jääkauden lopulla, myös eläimen elinympäristön kasvillisuus muuttui. Pohjois-Siperiassa sijaitsevassa viimeisimmässä M. giganteus -yksilössä, joka on ajoitettu 8 000 vuoden taakse - reilusti viimeisen jääkauden päättymisen jälkeen - ei kuitenkaan ole merkkejä ravinnekuormituksesta. Ne ovat peräisin alueelta, jossa vallitsee mannerilmasto ja jossa ehdotettuja kasvillisuuden muutoksia ei ollut (vielä) tapahtunut.
Irlanninhirven paikallispopulaatioiden katoaminen ei ole yllättävää, koska ilmaston lämmetessä ne erottuivat toisistaan veden välityksellä. Tilanne on epäselvempi Euraasian mantereella Uralin itäpuolella elävien irlanninhirvien osalta. Ihmisten läsnäolo jokien varrella ja elinympäristön laadun hidas heikkeneminen ylänköalueilla asettivat viimeiset irlanninsirvieläimet valinnanvaraan joko hyvän elinympäristön, mutta huomattavan metsästyspaineen, tai ihmisten yleisen poissaolon epäoptimaalisessa elinympäristössä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mikä oli Irlannin hirvi?
V: Irlanninhirvi (Megaloceros giganteus) oli yksi suurimmista koskaan eläneistä hirvieläimistä.
K: Mikä oli irlanninhirven levinneisyysalue?
V: Irlanninhirven levinneisyysalue ulottui koko Euraasiaan, Irlannista Baikal-järven itäpuolelle ja Kiinaan.
K: Milloin viimeiset tunnetut irlanninhirven jäännökset hiilidioksidiajoitettiin?
V: Viimeiset tunnetut irlanninhirven jäännökset on hiiliajoitettu noin 7 700 vuoden taakse.
K: Mistä on löydetty eniten irlanninhirven luurankoja?
V: Useimmat irlanninhirven luurangot on löydetty irlantilaisilta soilta.
K: Ovatko nykyisin hirveksi kutsutut elävät lajit läheistä sukua irlanninhirvelle?
V: Ei, nykyisin hirveksi kutsutut elävät lajit, Alces alces (eurooppalainen hirvi) tai Cervus canadensis (pohjoisamerikkalainen hirvi), eivät ole läheistä sukua irlanninhirvelle.
Kysymys: Mikä on toinen nimi, jota joskus käytetään irlanninhirvestä?
V: Toinen irlanninhirvestä joskus käytetty nimi on "jättiläishirvi".
K: Milloin irlanninhirvi kuoli sukupuuttoon?
V: Irlanninhirvi kuoli sukupuuttoon noin 7 700 vuotta sitten.
