Peurat ovat ryhmä sorkka- ja kavioeläimiin kuuluvia nisäkkäitä. Ne muodostavat Cervidae-heimon. Sana "peura" on sekä yksikössä että monikossa.

Suomenkieliset nimet vaihtelevat lajeittain ja käytännössä: usein lajin nimiä käytetään myös yksilön nimestä (esimerkiksi hirvi tarkoittaa sekä lajia Alces alces että yksittäistä eläintä), mutta yleiset sukupuoli- ja ikäluokat ilmaistaan termeillä uros, naaras ja vasikka. Monilla lajeilla on lisäksi lajikohtaisia nimityksiä (esim. kauris on sekä lajinimi että yksilön nimi). Terminologia vaihtelee kansanperinteessä ja metsästyskielessä: siksi on hyvä mainita lajin tieteellinen nimi, kun tarkka yksilönimitys on tärkeä.

Hirvieläimiä on noin 60 lajia. Ne ovat alun perin eläneet pohjoisella pallonpuoliskolla, ja nykyään ne ovat kotoisin Euroopasta, Aasiasta, Pohjois-Amerikasta ja Etelä-Amerikasta. Ihminen on tuonut peuroja paikkoihin, joissa ne eivät ole eläneet luonnostaan, kuten Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Havaijille ja Etelä-Afrikkaan. Tuonnit ovat johtaneet paikoin vahvoihin populaatioihin ja ekosysteemivaikutuksiin, ja monissa maissa peurojen esiintymistä säädellään metsästyksellä ja suojelutoimilla.

Cervidae-heimo jakautuu useisiin alaryhmiin ja sukuisiin, joista tunnetuimpia ovat esimerkiksi Alces (hirvi), Cervus (mm. metsäpeura ja wapiti), Capreolus (kauris), Odocoileus (valkohäntäpeura) ja Rangifer (poro). Lajien koko vaihtelee suuresti: pienimmät ovat muutaman kilon painavia puduja, suurimmat ovat hirviä, joiden korkeus voi olla yli 2 metriä ja paino useita satoja kiloja.

Keskeisiä biologisia piirteitä:

  • Sarvet: Hirvieläimille tyypillinen ominaisuus ovat vuosittain kasvavat ja sitten pudotettavat luuiset sarvet. Useimmilla lajeilla sarvet kasvavat vain uroksilla, mutta porolla (Rangifer) sarvet kasvavat sekä uros- että naaraspuolisilla yksilöillä.
  • Ruoansulatus: Peurat ovat märehtijöitä: niillä on neliosainen maha ja ne pureskelevat ja uudelleen sulattavat syömänsä kasvimassan (märehtiminen).
  • Lisääntyminen ja käyttäytyminen: Lisääntyminen ajoittuu lajikohtaisesti rutiaikaan (parittelukauteen). Urokset käyttävät sarvia kilpailuun ja näyttäytymiseen. Naaras synnyttää tavallisesti yhden tai kaksi vasikkaa; poikaset pysyttelevät aluksi piilossa ja niiden hoito on intensiivisintä ensimmäisinä viikkoina.
  • Elinympäristöt: Peurat elävät metsissä, pensaikoissa, tundralla, aukeilla ja kosteikoilla riippuen lajista. Ne liikkuvat usein kausittain ravinnon ja lisääntymispaikkojen mukaan.

Ihmisen ja peurojen vuorovaikutus on monimuotoista: peurat ovat tärkeitä riistaeläimiä ja kulttuurisesti merkittäviä, mutta ne aiheuttavat myös esimerkiksi metsänuudistukselle haittaa runsaspopulaatioisina, tartuntatauteja voivat levitä (esim. krooninen turvotussairaus CWD) ja liikenneonnettomuuksia syntyy usein suurten hirvieläinten kanssa. Joissain maissa suojelu on tarpeen lajien säilyttämiseksi, kun taas toisaalla populaatioita pyritään rajoittamaan.

Monilla lajeilla uhanalaisuusluokka vaihtelee: jotkut lajit ovat runsaita ja laajalle levinneitä, kun taas toiset pienet paikallispopulaatiot ovat uhanalaisia elinympäristön tuhoutumisen, metsästyksen ja muiden uhkien takia. Kansainväliset ja kansalliset suojeluohjelmat sekä paikallinen luonnonhoito auttavat turvaamaan lajien säilymistä tuleville sukupolville.