Leppäkertut (Coccinellidae) – lajit, tunnistus ja ekologia

Leppäkertut (Coccinellidae) – tutustu lajeihin, tunnistukseen ja ekologiaan: väritys, elintavat, hyötyeläinten rooli, leviäminen ja suojelu vinkit.

Urheilukomediaelokuva, katso Ladybugs.

Naistenkuoriaiset kuuluvat Coccinellidae-heimoon, joka on kovakuoriaisten lahko. Perheen jäseniä kutsutaan yleisesti leppäkertuiksi tai leppäkerttuiksi, mutta biologit käyttävät usein myös termejä "coccinellid" tai "lady beetle". Leppäkertut ovat helposti tunnistettavissa pyöreähköstä, puolipallon muotoisesta vartalosta ja kirkkaasta, usein varoittavasta värityksestä.

Tunnistus

Leppäkerttujen koko vaihtelee lajista riippuen yleensä muutamista millimetreistä noin 10 millimetriin. Useimmat lajit ovat väriltään oranssinpunaisia, keltaisia, mustia tai valkoisia ja niillä on selässä täpliä, raitoja tai muita kuvioita. Värimuotoja voi esiintyä lajin sisällä eri tavoin (polymorfismi), joten määritys vaatii usein tarkempaa tuntomerkistöä, kuten täplien lukumäärää, pään ja kitalaen kuviota ja sukuominaisuuksia.

Puolustus ja myrkyllisyys

Monet leppäkertut puolustautuvat saalistajia vastaan erittämällä hemolymfaa (verinestettä) nivelien kautta, ilmiötä kutsutaan refleksiverenemiseksi. Hemolymfa sisältää usein katkeria ja myrkyllisiä yhdisteitä, kuten alkaloideja sekä muita kemiallisia puolustusaineita, jotka tekevät hyönteisestä epämiellyttävän maistuisen tai haitallisen saalistajalle. Värikäs, kontrastinen ulkonäkö toimii usein varoittavana (aposemaattinen) signaalina.

Ravinto ja ekologia

Leppäkerttuja on maailmanlaajuisesti yli 5 000 lajia, ja suurin osa niistä on hyönteissyöjiä. Ne syövät pääasiassa kasveilla eläviä pehmeäruumiisia lajeja, erityisesti Hemiptera-suvun lajeja kuten kirvoja (viherkärpäsiä) ja suomuhyönteisiä. Myös leppäkerttujen toukat ovat aktiivisia saalistajia ja voivat syödä suuria määriä kirvoja, mittareita ja niiden munia. Osa lajeista on puolestaan kasvisyöjiä tai käyttää ruokavaliossaan myös homeita ja siitepölyä.

Elinkaari ja käyttäytyminen

Leppäkertun elinkaari sisältää munan, useat toukkavaiheet, kotelon (pupa) ja aikuisen. Toukat ovat usein aktiivisia ja liikkuvia, jyrsivät saaliita tehokkaasti. Useimmilla lajeilla on yksi tai useampi sukupolvi vuodessa riippuen lajista ja ilmastosta. Monet lajit hakeutuvat talveksi suojaan ja voivat talvehtia ryhmissä, esimerkiksi kalliohalkeamissa, puunkuoren alla tai rakennusten rakenteissa — tästä syystä talvella sisätiloihin lipsahtaneet yksilöt saattavat muodostaa ryppäitä ikkunoiden läheisyydessä.

Merkitys ihmisen kannalta

Leppäkertut ovat tärkeä luonnollinen torjuja maataloudessa ja puutarhoissa, koska ne vähentävät tuholaisten, kuten kirvojen, määrää. Siksi joitakin lajeja on käytetty biologisessa torjunnassa. Toisaalta lajit, joita on tuotu tarkoituksellisesti torjuntatarkoituksiin, ovat voineet levitä hallitsemattomasti ja kilpailleet alkuperäislajien kanssa.

Harmonia axyridis — usein kutsuttu harlekiinileppäkertuksi — tuotiin Pohjois-Amerikkaan Aasiasta 1900-luvun lopulla kirvojen torjumiseksi. Se on levinnyt laajasti ja monissa paikoissa syrjäyttänyt paikallisia lajeja; se myös hakeutuu talvella rakennuksiin ja voi aiheuttaa haittaa ja allergiaoireita ihmisille sekä muuttaa paikallista lajistoa. Harlekiinileppäkerttu on hyvä esimerkki siitä, miten vieraslaji voi muuttua haitalliseksi, vaikka alun perin sitä käytettiin hyödyksi.

Levinneisyys ja lajisto Suomessa

Leppäkerttuja esiintyy lähes kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Suomessa tavattavia lajeja ovat esimerkiksi Coccinella septempunctata (seitsemänpilkkuinen leppäkerttu) ja muita tavallisempia lajeja, mutta lajistossa on myös vaateliaampia ja harvinaisempia lajeja. Ilmastonmuutos ja lajeihin kohdistuvat muutokset voivat muuttaa leppäkerttujen runsaussuhteita ja levinneisyyttä tulevaisuudessa.

Tutkimus ja seuranta

Leppäkerttuja seurataan niin luonnontieteellisissä tutkimuksissa kuin kansalaishavainnoissakin, koska niiden populaatiot kertovat usein ympäristön tilasta ja torjuntamenetelmien vaikutuksista. Havainnot auttavat myös havaitsemaan vieraslajien leviämistä ja suojelutarvetta paikallisille lajeille.

Leppäkertut ovat sekä hyödyllisiä luonnon monimuotoisuuden kannalta että kulttuurisesti tunnettuja eläimiä — niiden punaiset ja mustat värit ovat monessa kulttuurissa yhdistetty onneen ja suotuisiin merkkeihin. Samalla ne muistuttavat siitä, että pienet hyönteiset voivat vaikuttaa suuresti ekosysteemien toimintaan.

Ulkonäkö

Useimmat ihmiset tuntevat naaraskuoriaiset pieninä, pyöreinä, punaisina kuoriaisina, joiden selässä on mustia täpliä. Euroopassa yleisin naaraskuoriainen on seitsenpilkullinen Coccinella septempunctata.

Kaikki leppäkuoriaiset eivät ole punaisia, eikä kaikilla punaisilla leppäkuoriaisilla ole täpliä. Jotkut neitokäpyläiset ovat hyvin pieniä, mustia ja karvaisia. Naistenkuoriaiset vaihtelevat väriltään punaisiksi, oransseiksi, vaaleanpunaisiksi tai keltaisiksi, joissa on mustia täpliä. Ne voivat olla myös mustia, joissa on punaisia täpliä. Joistakin puuttuvat täplät kokonaan. On jopa olemassa muutamia lajeja, joissa on metallisinistä irisointia, ja joillakin on ruudullisia merkkejä tai raitoja.

Naistenkuoriaisen (yleensä) musta etuosa (pronotum) on rintakehä ja pää.

 
Marjakärpäsen pronotumia voidaan joskus erehtyä pitämään koko päänä.  

Elämä ja ravinnonsaanti

Useimmat coccinellidit talvehtivat aikuisina. Harmonia axyridis -lajin munat kuoriutuvat 3-4 päivässä muutamasta muutamaan kymmeneen munapesästä. Kirvojen määrästä riippuen toukat käyvät läpi neljä vaihetta 10-14 päivän aikana, minkä jälkeen ne nukahtavat. Muutaman päivän kuluttua aikuiset muuttuvat lisääntymisaktiivisiksi ja pystyvät lisääntymään uudelleen, vaikkakaan eivät enää kauden loppupuolella. Keskimääräinen elinikä on 1-2 vuotta.

Pikkuruisesta munasta aikuiseksi muuttuminen kestää vain noin neljä viikkoa. Jotkut naaraat voivat munia jopa 1 000 munaa yhden kesän aikana. Naaras voi munia kirvojen pesäkkeiden läheisyyteen tai kasveihin, joissa toukat saavat ravintoa kuoriutuessaan.

Lähes kaikki naaraskuoriaiset ovat hyönteissyöjiä: ne syövät muita hyönteisiä. Monilla näistä hyönteisistä, kuten kirvoilla, on pehmeä ruumis. Jopa toukat syövät muita hyönteisiä. Kirvat ovat valtava ongelma maanviljelijöille ja puutarhureille, ja siksi leppäkerttu on viljelijälle suuri apu. Jotkin muurahaislajit paimentavat kirvoja kuin lampaat, ja ne hyökkäävät leppäkertun kimppuun, joka yrittää syödä yhden kirvojensa.

Kovakuoriaisia tavataan tyypillisesti kasvien lehdillä, jotka sijaitsevat suorassa auringonvalossa olevilla alueilla. Niillä on tärkeä rooli puutarhojen ja metsien monimuotoisuuden hallinnassa tuholaistorjunnan avulla.

Jessica Sickler loi tutkimusohjelman nimeltä "Kadonnut leppäkerttu -projekti", jonka tarkoituksena on saada perheet ja lapset ulkoilemaan ja katselemaan villieläimiä. Ryhmä pystyy seuraamaan, mitä leppäkerttulajeja milläkin alueella esiintyy. Perheet ovat tervetulleita mukaan.

 
Ladybeetle-toukat näyttävät oudoilta aikuisilta hyönteisiltä...  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on naaraskuoriaisten tieteellinen nimi?

K: Millaisia nesteitä ne käyttävät suojautuakseen?

K: Kuinka monta lajia leppäkuoriaisia on maailmassa?

K: Millä leppäkuoriaiset yleensä ruokailevat?

K: Miten Harmonia axyridis (eli harlekiinimattokärpäset) on tuotu Pohjois-Amerikkaan?

K: Milloin Harmonia axyridis saapui Yhdistyneeseen kuningaskuntaan?

Hae kirjaimella