Mungo-järven jäänteet

Mungo Lady (LM1)

LM1 on nuoren naisen fossiilisoituneet, tuhkatut jäännökset. Ne löysi vuonna 1969 James Bowler Melbournen yliopistosta. Hautauksen luunpalojen radiohiiliajoituksen mukaan LM1 on 24 700-19 030 vuotta vanha. 15 cm hautauksen yläpuolella olevasta tulisijaan kerätyn puuhiilen ikä oli 26 250 vuotta (plus tai miinus 1 120 vuotta). Jäännösten rekonstruoinnista ja tutkimuksesta vastasi pääasiassa Alan Thorne Australian kansallisessa yliopistossa. Luiden palojälkien kuvio viittaa siihen, että ruumis poltettiin ensin, sitten murskattiin ja poltettiin toisen kerran ennen hautaamista.

Bowlerin vuonna 2003 julkaisemassa tutkimuksessa hylättiin aiemmat arviot kaikista löytöpaikan jäännöksistä. Optisen ajanmäärityksen mukaan sekä LM1 että LM3 haudattiin noin 40 000 vuotta sitten (plus tai miinus 2 000 vuotta). Tämä tekee niistä varhaisimmat löydetyt todisteet ihmisen polttohautauksesta. Se viittaa siihen, että muinaisilla Australian alkuperäiskansoilla oli tällä alueella omat monimutkaiset hautausrituaalinsa.

Luut palautettiin vuonna 1992 alueen perinteisille omistajille: Paakantjille (Barkindjille), Mathi Mathille ja Ngiyampaaille. LM1 on nyt lukitussa holvissa Mungon kansallispuiston vierailijakeskuksessa.

 

Mungo Man (LM3)

James Bowler löysi LM3:n 26. helmikuuta 1974, kun siirtyvät hiekkadyynit paljastivat jäännökset. Se sijaitsee 500 metriä itään paikasta LM1. Ruumis oli peitetty punaisella okkelilla, mikä on varhaisin tunnettu esimerkki näin monimutkaisesta ja taiteellisesta hautaustavasta. Kuten LM1:n tuhkaus, tämäkin osoittaa, että tiettyjä kulttuuriperinteitä on ollut olemassa Australian mantereella paljon kauemmin kuin aiemmin on luultu.

Kuvaus

Luuranko oli hoikka yksilö, joka poikkesi huomattavasti nykyisten australialaisten alkuperäiskansojen ruumiinrakenteesta. Luuranko oli huonosti säilynyt: kallosta puuttui suuria paloja, ja suurin osa raajojen luista oli vaurioitunut. Yleensä luurangon sukupuoli määritetään kallon ja lantion luiden perusteella. Ongelmana on, että nämä luut ovat LM3:ssa erittäin huonossa kunnossa tai puuttuvat kokonaan; toisin sanoen "normaalia" sukupuolen määritysmenetelmää ei voida käyttää LM3:ssa. LM3:n löytymisen jälkeen on tutkittu muitakin piirteitä; useimmat näistä tutkimuksista ovat yhtä mieltä siitä, että LM3 oli todennäköisesti uros.

LM3 oli haudattu selällään makaamaan, kädet yhteenliitettynä nivuset peittävästi. Joissakin luissa on merkkejä nivelrikosta ja palovammasta, ja hampaat ovat hyvin kuluneet. Tämän perusteella on todennäköistä, että LM3 oli kuollessaan melko vanha (noin 50-vuotias). Uudet tutkimukset osoittavat, että raajojen luiden pituuden perusteella LM3:n pituudeksi voidaan arvioida 196 senttimetriä (77 tuumaa), mikä on epätavallisen pitkä aboriginaaliksi.

Ikä

Ensimmäisen arvion LM3:n iästä teki vuonna 1976 Australian kansallisen yliopiston (ANU) tutkijaryhmä, joka kaivoi LM3:n esiin. He arvioivat, että LM3 oli 28 000-32 000 vuotta vanha. He eivät testanneet LM3:n jäännöksiä suoraan, vaan tekivät arvionsa vertailemalla niitä stratigrafisesti LM1:een. Vuonna 1987 LM3:n luurangon luunpalasille tehtiin elektronispinoresonanssitesti. Sen perusteella sen iäksi saatiin 31 000 vuotta, plus tai miinus 7 000 vuotta. Vuonna 1999 LM3:n hautapaikalta löydetystä kvartsista tehtiin optinen ajoitus. Tulokset osoittivat hautauksen olevan vanhempi kuin 24 600 vuotta (± 2 400 vuotta) ja nuorempi kuin 43 300 vuotta (± 3 800 vuotta).

Myöhemmin samana vuonna Alan Thornen johtama tutkimus antoi uuden arvion, joka oli 62 000 vuotta vanha (plus miinus 6 000 vuotta). Arvio tehtiin yhdistämällä jäännösten ja haudan maaperän uraanitoriumdatan, elektronispinoresonanssidatan ja OSL-datan (optisesti stimuloitu luminesenssi) avulla saadut tiedot. Arvio oli hyvin kiistanalainen, ja joitakin arvioinnissa käytettyjä tekniikoita arvosteltiin.

Vuonna 2003 useat australialaisryhmät pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että LM3 on noin 40 000 vuotta vanha. Bowlerin johtama ryhmä teki vielä 25 OSL-testiä, jotka osoittivat, että LM3 ei voi olla yli 50 000 vuotta vanha. Tämä ikä vastaa suurin piirtein stratigrafisia todisteita, jotka on saatu neljällä eri ajoitusmenetelmällä. 40 000 vuoden ikä on nyt LM3:n laajimmin hyväksytty ikä. Tämä tekee siitä toiseksi vanhimman ihmisfossiilin Intian itäpuolella ja vanhimman Australiassa. Tämän lisäksi vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että LM1 ja LM3 ovat iältään samankaltaisia ja että ihmisiä oli Mungojärvellä jo 50 000-46 000 vuotta sitten.

 
Mungo Man (Mungojärvi 3)  

Muut jäännöslöydöt

Vuonna 1998 löydettiin lapsen jäännökset. Näiden uskotaan olevan suunnilleen samanikäisiä kuin Mungo Man ja Mungo Lady. Vuonna 2005 eroosio paljasti toisen aikuisen luurangon. Koska sitä ei ollut suojattu, tuuli ja sade tuhosivat luurangon noin vuotta myöhemmin.

 

Miten Australia asutettiin

Pääajatusta kutsuttiin tuolloin Out of Africa -hypoteesiksi: Sen mukaan ihminen kehittyi Afrikan mantereella ja levisi sieltä. Toinen tärkeä paikka on Kow Swamp, joka sijaitsee Victorian pohjoisosassa. Se koostuu noin kahdestakymmenestä luurangosta, jotka ovat 5 000-10 000 vuotta vanhoja. Mungo-ihmisen morfologia poikkeaa huomattavasti näistä luurangoista. Tästä syystä jotkut tutkijat ovat sanoneet, että Australia on todennäköisesti asutettu kahdesti. Asukkaat olivat todennäköisesti Homo erectuksen jälkeläisiä ja tulivat Aasian mantereelta. Tämä teoria perustuu mitokondriaalisen DNA:n analyysiin. Jos tämä pitää paikkansa, kaksi linjaa, Mungo-ihmisen ja nykyihmisen linjat, erosivat toisistaan hyvin kauan sitten. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että tämän linjan ja nykyihmisten mitokondriaalinen Eeva olisi vanhempi kuin kaikkien elävien ihmisten mitokondriaalinen Eeva.

 

Lisää lukemista

• "Mungo Manin uusi aika, uusi ihmiskunnan historia". Melbournen yliopisto. Haettu 11. syyskuuta 2005.
• "Mungo-mania". The Lab - Australian Broadcasting Corporation. Haettu 11. syyskuuta 2005.
• "Mungo Man - puuttuva linkki?". Convict Creations. Haettu 11. syyskuuta 2019.
• Cooper A, Poiner HN (2000). "Muinainen DNA: Do It Right or Not at All". Science. 289 (5482): 1139. doi:10.1126/science.289.5482.1139b. PMID 10970224.